KePunkannatus jo 27%. Muistiko pätkii

KePujen kannatus on kuulema mainituissa luvuissa, joten nyt on aika muistella aikaa, jolloin Vanhanen hääräsi hallitusvastuussa. Tai kuppasi kansan kukkaroa.

Lukekaapa linkki.
http://verkkovoimaa.wordpress.com/2009/07/12/verkostoanalyysi-graafi-keva-nova-group-kms-keskusta-vaalirahasta-luonnos/
587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kepun kannatus mahtaa olla huhtikuussa jo 105% jos nousu vielä jatkuu!

Äänestä

Kimahan se nousu verkkosukista ja korkokengistä heh heh ja kun sitten sdp puheenjohtaja toivotti onnea uudelle puheenjohtajalle niin totesi älä esiinny verkkosukissa

Äänestä

Hik ja hurraa. Kärysit. Luehan.

Äänestä

Jospa on tajuttu, että ennen kuppaus oli vähäisempää ja tasapuolisempaa kuin mitä se viime vuodet on ollut. Nykyhallituksen bemarit ja kokemus ovat pistäneet hurrikaanin pyörimään, raha keskitetään suuriin kasvukeskuksiin ja maaseutukaupungit puristetaan kuiviin. Pienituloisia kupataan ennenkokemattoman tarmokkaasti. Esim. lapsilisä on tänä vuonna 8,1 % alhaisempi kuin viime vuonna. Ymmärrettävämpää olisi ollut poistaa suurituloisilta koko lapsilisä ja jättää pienituloisten lapsilisä ennalleen.

Äänestä

Pankaapa merkille miten käy seuraavien vaalien jälkeen, muuttuuko politiikka enempi maaseutuläheiseksi jos keskusta pääsee remmiin? Rohkenen epäillä sitä! Paljon on luvattu ennenkin mutta tuloksethan te tiedättekin!
Miten tai mistä se seuraavakaan hallitus sitä rahaa taikoo ettei tavan tallaaja siitä kärsi? Ei mistään! Turha luulla että tilanne helpottuu jos meinataan velkaantuminen katkaista, olipa siellä hallituksessa mitkä puolueet tahansa hommia hoitamassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja paljon puuttuu kirjoitti:

KePujen kannatus on kuulema mainituissa luvuissa, joten nyt on aika muistella aikaa, jolloin Vanhanen hääräsi hallitusvastuussa. Tai kuppasi kansan kukkaroa.

Lukekaapa linkki.
http://verkkovoimaa.wordpress.com/2009/07/12/verkostoanalyysi-graafi-keva-nova-group-kms-keskusta-vaalirahasta-luonnos/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu