Työsopimuslakiin väliaikainen muutos
Työsopimuslain 13 luvun 6 §:ää muutetaan väliaikaisesti. Työn tarjoamisvelvollisuudesta on työsopimuslain mukaan oikeus poiketa tietyissä tilanteissa väliaikaisesti vuoden 2016 loppuun asti.
Kunta saa palkata työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluvan henkilön (laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta, 11 luku, 1 §) ilman, että lomautettuja ja osa-aikatyötä tekeviä koskeva työn tarjoamisvelvollisus tai irtisanottuja työntekijöitä koskeva takaisinottovelvollisuus sen estäisi.
Velvoitetyöllistettävän kanssa ei kuitenkaan saa sopia tehtävästä, josta kunta on lomauttanut työntekijänsä tai antanut työntekijälleen lomautusilmoituksen.
Kertokaapa keitä nämä kuntien velvoitetyöllistettävät ovat?
Entäs sitten kun kunta esim. pistää kaikki pitämään lomansa samaan aikaan, no jaa, eihän se ole lomauttamista... Mutta ....
Mutta keitä nämä velvoitetyöllistettävät ovat? Ja teksti oli kopioitu mol.fi tiedotteista, palkkatuen muutokset.
Työsopimuslain 13 luvun 6 §:ää muutetaan väliaikaisesti. Työn tarjoamisvelvollisuudesta on työsopimuslain mukaan oikeus poiketa tietyissä tilanteissa väliaikaisesti vuoden 2016 loppuun asti.
Kunta saa palkata työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluvan henkilön (laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta, 11 luku, 1 §) ilman, että lomautettuja ja osa-aikatyötä tekeviä koskeva työn tarjoamisvelvollisus tai irtisanottuja työntekijöitä koskeva takaisinottovelvollisuus sen estäisi.
Velvoitetyöllistettävän kanssa ei kuitenkaan saa sopia tehtävästä, josta kunta on lomauttanut työntekijänsä tai antanut työntekijälleen lomautusilmoituksen.
Kertokaapa keitä nämä kuntien velvoitetyöllistettävät ovat?
Entäs sitten kun kunta esim. pistää kaikki pitämään lomansa samaan aikaan, no jaa, eihän se ole lomauttamista... Mutta ....
Mutta keitä nämä velvoitetyöllistettävät ovat? Ja teksti oli kopioitu mol.fi tiedotteista, palkkatuen muutokset.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaiketi pitkäaikaistyöttömiä. Oliskohan 4 vuotta riittävä aika päästä suosikkisijaisten ohi?
Ai, että velvoitetyöllistettäviä eivät sitten ole nämä jotka joutuvat sinne MoPaan.
'Aktivointi' -tilaisuudessa minulle ei edes mainittu, että kunta edes kuvittelisi löytävänsä minulle palkkatyöpaikan, koska fakta on, että työpaikkoja ei ole. Sen sijaan yritettiin patistaa minua vanhainkodille viihdyttämään mummoja orjatyöläisenä. Kieltäydyin ja tein oman vastaehdotukseni. Uskokaa tai älkää, virkailijat hyväksyivät sen. En usko, että työllistyn, ei näinä aikoina voi, mutta käytän tämän ajan hyödyllisesti ja yritän laatia selontekoa siitä, mikä Suomen lainsäädännössä ja virastojen omissa toimintaohjeissa tekee kansalaiselle mahdottomaksi perustaa yritystä tai palkata ketään töihin. Ongelmista yksi suuri on se, että ei taida olla virastoa, josta tämän tiedon saa, kustakin vain ohjaillaan seuraavaan virastoon. Lisäksi monet eivät enää suostu kasvotusten tapaamisiin, eivätkä edes vastaa puhelimeen, vaan haluavat sinun jättävän soittopyynnön, ja soittavat sitten yllättäen. Vaikea äänittää puhelua noissa olosuhteissa.
Niin, keitä kunnalla sitten on mielestään 'velvoite' työllistää, kun toisia työkykyisiä ja -haluisia painostetaan orjiksi? Jos saatte selville, kertokaapa.
Ai siis. No, tässähän se sitten tulee, jos olette oikeassa. Eli kun joutuu sinne MoPaan tai kuntouttavan työtoiminnan suunnitelman tekoon, jonka kutsukirjeessä sanotaan, että jos te-toimistolla ei ole muuta tarjota niin SINULLA ON MAHDOLLISUUS päästä kuntouttavaan työtoimintaan. Ja sitten mukamas ollaan edelleen työvoimatoimiston kirjoilla.
Jos tämän MoPan mukaan kunta on velvollinen tekemään jotain tietyn ajan työttömänä olleelle kuntalaiselleen, niin se velvoite on sitten vain tämä 9 e per päivä. Ja kunnan ns. tukityöpaikat annetaan sitten kenelle? Kunta on velvollinen pistämään jonkun holhoukseensa ja toisen se on sitten velvollinen työllistämään tukipaikkaan.
Ai jaa! Onpa kumma. Kukaan ei sitten kerro, keitä ne velvoitetyöllistettävät ovat. Entäs sitten ne nuoret, tietyn iän alta olevat tyypit, joille on jotain keksittävä tietyssä ajassa. No?
Velvoitetyöllistettävät - hehän ovat näitä kunnan suurten veronmaksajien jälkeläisiä, heille tarjotaan työtä ja palkkaa, jotta ei jouduta häpeämään siinä perheessä. Tiedetäänhän tämä: Pienessä kaupungissa oli aikoinaan niitä tukipaikkoja, mm. verotoimistossa, sitä paikkaa työkkäri kehotti menemään haastatteluun hakemaan, kunnan verojohtaja naureskeli ja oli huvittuneen oloinen, sitten vaan sanoi, että sinä olet ylikoulutettu tähän tehtävään! Niinkö. Kenelles se paikka oli varattu? Varmaan jollekin tehtaan inssin ylioppilastytölle!
Mutta ei se mitään, siinä kunnassa työkkäri julkaisi kuukausittain paikallislehdessä työllisyyskatsauksiaan, hyvä etteivät työttömien nimiä siihen listaan panneet. Siellä taisi olla työkkärissä joku jolla oli henkilökohtaista kaunaa jotain kohtaan.
Hetkinen, milläs tavalla se sinun vanhainkodille laittamisesi olisi edistänyt sinun pääsyäsi avoimille työmarkkinoille.
Tarkoitus tässä kuntouttavassahan on edistää henkilön pääsyä avoimille työmarkkinoille.
Olisit saanut kokemusta vanhustenhuollosta ja sitten olisit hakenut lähihoitajaksi, olisit saanut pisteitä tästä kokemuksesta vanhusten viihdyttämisestä vai?
Miten tuo edistää sinun työllistymistäsi avoimille työmarkkinoille?
Ilmeisesti sinulla on yliopistotutkinto, jos kerran saat tehdä tutkimusta työttömyyskorvauksilla. Niinpä niin. Joo.......
TARKOITUS PARANTAA MAHDOLLISUUKSIASI PÄÄSTÄ AVOIMILLE TYÖMARKKINOILLE!
Ja miten se sitten menee, jos on 230 päivää 12 kk:n aikana tällaisessa kuntouttavassa työtoiminnassa. Niin joo, sitten tulee seuraava satsi, seuraava aktivointi: Ai tämä ei sitten vielä parantanutkaan sinun mahdollisuuksiasi päästä avoimille työmarkkinoille, no, otetaanpa kertauksen vuoksi uusi rundi!
Suurta valhetta kaikki!
Peliä... valehtelua... "tarkoitus olisi auttaa ja saada sinulle se avointen työmarkkinoiden paikka"... niinkö... no suurta valhettahan ne ovat kaikki muutkin pelaajien jutut....
Henkinen työsuojelu... esimies on velvollinen... työnantaja vastaa että työpaikalla ollaan asiallisesti ja työnantaja ohjaa ja valvoo...
Nooo, se onkin sitten niin, että eräissä se työnantaja oikein ohjaa tekemään niin, että joku ottaa ja lähtee, ja maksaa itse siis sen, mistä pitäisi joku muu pistää maksamaan. Että lähtijähän se maksaa siitä mitä joku tekee! Kukaan muu ei vastaa... ne vaan jatkavat hillumistaan!
Poikkeus ovat tietenkin nämä isot herrat tyyliin valtioneuvoston kanslia...
Ei ole yliopistoa takanani. Kyllä asioita tutkia voi ihan kuka vaan, ei siihen tarvitse olla millään tietyllä tavalla muodollisesti aivopesty.
Ei mummojen viihdyttäminen minulle olisi edes sopinut, koska olen tuppisuu. Eikä minun ikäisenäni enää lähdetä kouluttautumaan uudelle alalle, varsinkaan ominaisuuksiensa vastaiselle. Eikä sitä puuhaa sellaisena minulle esitettykään. Palkkatyöstä ei mainittu halaistua sanaa. Oli vaan se uusi laki joka velvoitti kunnan järjestämään 'kuntoutusta' työttömyydestä, tai maksamaan puolet työmarkkinatuesta. Jos olisin suostunut silmälläpidettäväksi orjaksi, kunta olisi saanut kymmenen euroa per päivä tästä orjatyöstäni.
Ajatelkaapa vielä yhdeltä puolelta:
Jos työtön aloittaa oman orjapajan, jossa työllistää itsensä ilman palkkaa, työmarkkinatuella, ja tekee ilmaiseksi asiakastöitä - hän menettää heti työttömyystukensa. Sen sijaan, jos hän suostuu samaiseen työhön järjestelyllä, joka rahallisesti hyödyttää orjakauppiasta, orja saa yhdeksän euroa päivässä työstään. Sairasta, vai mitä? Mieluummin minä tarjoaisin ilmaisen työni suoraan yksittäiselle, valitsemalleni asiakkaalle kuin pullistuttaisin orjakauppiaan kukkaroa. Asiakas saisi työni ilmaiseksi ja minä saisin orjuuteni suoritettua itselleni siedettävällä tavalla. Kunta ei saisi valtiolta rahaa eikä orjatyöpajakaan saisi valtion avustuksia eikä voisi tienata myymällä minun työtäni. Siksipä minun ei anneta aktivoitua ja ryhtyä orjaksi omatoimisesti.
Tässä on tietysti se, että sen vanhainkodin pitää itse olla suostuvainen ottamaan tyyppi sinne kuntoutettavaksi, jotta tällä olisi se ns. parempi mahdollisuus työllistyä avoimille markkinoille.
Eli jälleen on se, että toisen osapuolen pitää itse olla suostuvainen myös.
Mutta sitten on se, mihin tämä yllä oleva tutkija jo viittasi, eli entäs jos ei naama miellytä!
Kuinkas helppo on sitten järjestää kuntoutettava kuseen! Jos ei vain naama miellytä. Tai sitten siellä kuntouttajan työntekijöissä on niitä, jotka vain yksinkertaisesti ovat niitä psykopaatteja, jotka saavat nautinnon siitä, että tuottavat itse turvallisessa asemassaan (he kun ovat niitä vuosikausia talossa olleita kaikkien hyviksi ihmisiksi tuntemia tyyppejä, kamuja keskenään) alisteisessa asemassa olevalle, nöyryytettävälle, tuskaa ja saavat aikaan hänen elämänsä katastrofitilaan!
Ai niin, se on niin, että jokainen hallitsee itse omaa elämäänsä ja jokainen vastaa omista tekemisistään, PAITSI NUO KUSIPÄÄT!
Mikäs sen nautittavampaa taas! Se on niin helppoo kun sen osaa.... nimittäin se kiusaaminen, sitten vaan nauretaan selän takana ja ollaan että kattokaas, että minä se vaan osaan ja minä se tässä menestyn, sainpas taas paljon pahaa aikaan, mutta mitäs siitä!
Tai joku mummo, no, se nyt ei tykkää, niin kenenkäs vika se on... Tietysti tämän kuntoutettavan..... Itse aiheutettua vai!
Jos ei naama miellytä, tai vain yksinkertaisesti halutaan pahaa, niin se on kuulkaa helppoo! Kuka kyykyttää ja miksi!
Olisivatko näitä n. 60v, joilta jää vähän päiviä uupumaan putkeen/lisäpville pääsemisestä?
Kyllä on tarkoitettu 57 -59 vuotta täyttäneelle pitkäaikaistyöttömälle, kunnalla on velvoitetyöllistäminen heitä varten lakina olemassa..
Putkeen pääsystä ei kohta tiedä, kun Kokoomus ja Persutkin ovat hihkuneet sen poistamisesta, samoin tietysti Vartiainen ja EK:n johtajat, eli silloin vanhat pistetään katuojaan, kun ei kukaan työllsitä 60 vuotiasta palkkatyöhön
No, onhan näitä keplottelijoita:
Muija käy jonkun omaehtoisen koulutuksen. No, ei sen koulutuksen mukaista työtä saa. Se menee kassalle kauppaan. On siellä sen ajan, että ansiosidonnaisen aika täyttyy. Jää pois. On ansiosidonnaisella. Ja entäs sitten kun alkaa ansiosidonnainen loppumaan.... Toivottavasti vielä naama kelpaa kassalle seuraavaa kerrytysaikaa varten!
Nehän on niitä vanhoja:
"Määräyksen mukaan vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneelle työttömälle työnhakijalle turvataan mahdollisuus työllistymistä edistävään kuntoutukseen tai koulutukseen, jos hänen oikeutensa työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan johdosta hänen
täytettyään 57 vuotta, mutta ennen kuin hän täyttää 60 vuotta."
Tämä koko määräys haluttiin pois, mutta jostain syystä sitä vain välikaikaisesti muutettiin.
Kuulkas se on niin, että työttömät on jätettty heitteille. Nyt kunnat pakotetaan tekemään työttömille jotain, ja on ihan varma asia, että kyykytykseksi asia menee. Itse kävin kuntakokeilussa ja aika pöyhkeän oloinen oli tyttönen joka vastaa tämän ison kaupungin kuntakokeilusta. Oli oikein laatinut oman tilaston työllistymisistä. Ja huvitti suuresti kun luvuista näkyi, että ei ollut tilastointi AMK-tyttösellä hanskassa. Mutta puheen pitoa oli treenannut ja esiintyi kuin ministeri konsanaan.
ai siellä katotaan entiseen, kun pitäs katsoa tulevaisuuteen. että onko se joku yleinen syytöstilaisuus tai ihmisen yksityisyyden tonkimistilaisuus, jossa kerrotaan millainen sinä olet! Jaa.... se on aina rakentavaa...