Jotkut hoitajat ja psykiatrit saattavat vääristää omaa tehtäväänsä siten, että he kokevat itsensä ja työnsä olevan ikään kuin sosiaalisen poliisin tehtävä. Tällöin he saattavat potilaan olemista ja ominaisuuksia väärentää sairaskertomuksiin, jolloin on sitten suoritettu sosiaalisen tuomarin tehtävää diagnoosissa ja lopulta pakkohoito on sosiaalista vankeinhoitoa. En nyt kerro yksityiskohtia omasta kohtalostani, mutta sen tiedän, että potilaita leimataan myös alhaisiksi ihmisiksi yksinkertaisesti kirjoittamalla jotakin, joka on mukamas potilaan tekemää tekoa tai ja erityisesti potilaan ajattelu olisi muka sellaista kuin rahvaaseen nähden korkeuksissa oleva psykiatri tai hoitaja on "havainnut". Joskus hoitohenkilökunnan edustajat elävät aikamoisessa mielikuvitusmaailmassa ja saattavat kirjoitta minkälaista satua tahansa sairaskertomuksiin. Sen verran sanon vielä, että olen kyllä nähnyt jopa erinomaista hoitoakin ja varsinkaan ei mitään väärennöksiä tehdä. Jos haluatte kommentoida omia kokemuksianne, niin saattaa olla, että jotakin kerron omasta tapauksestani. Voin kyllä jo nyt todeta, että minua on yritetty leimata kelvottomaksi ihmiseksi ja vain sen takia,että kyseinen hoitaja sai siitä haluamansa elämyksen sosiaalisena poliisina olemisesta. Olen kokenut muutaman muun kokemuksen ohella tämän todella vastenmieliseksi. Tietenkään ei tarvitse kertoa mitään yksityiskohtia, jottei henkilöllisyys paljastuisi. Vm. syystä en kerro kaikkea ja palstatila ei koko juttuun riittäisi.
Hän on kelvoton ja alhainen ihminen.
Tuomittu ,,.
9176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minun potilastietoihin kirjoitettiin suurin piirtein kaikki mitä vihamieheni kävi minusta psykiatreille satuilemassa.Osa laitoksen psykiatreista ja mt-hoitsuista ei vieläkään suostu myöntämään sitä että tulivat narsistin höynäyttämäksi.Tästä on jo vuosia aikaa.
Kun menin psykiatriselle poliklinikalle, olin hieman naiivi, enkä tiennyt, millaista se meno siellä on. Yritin ehkä johdatella keskustelu minua kiinnostaneisiin aiheihiin, kuten tiede ja filosofia, mutta tajusin liian myöhään, että he yrittivät lähinnä etsiä todisteita “psykoosista”. Heidän alussa kirjoittamat tarinansa ovatkin “hilpeää” luettavaa. Esimerkiksi kun yritin puhua jostain neurotieteeseen tai filisofiaan liittyvästä, he olivat vastaanotolla hiljaa, mutta papereissa lukee esimerkiksi “potilas käyttää paljon tieteellisiä termejä, mutta hän ei ymmärrä sanojen merkityksiä”, “potilas käytti paljon filosofia termejä, mutta hänen ajattelunsa ei ole loogista”, “potilaan ajattelu epäjohdonmukaista ja konkreettista”, “potilaan mielipiteet eivät perustu todellisuuteen, faktana olevaan tietoon”.
Kun parin kuukauden kuluttua minulle tuli vakavia oireita neurolepteistä, papereihin kirjoitettiin, että “potiaalla oli paranoidisia ajatuksia liittyen nykylääkitykseen”. Oireet olivat hyvin todellisia, heidän omissa papereissaankin lukee alussa, että “potilas nukkuu 7,5 tunnin yöunet ja herää virkeänä”. Tuossa kohdassa neuroleptien vuoksi nukuin usein 14-16 tuntia yössä ja olin siitä huolimatta aina hyvin väsynyt, lisäksi tuli vakaa anhedoniaa, vastasin ihmisille vain yksittäisillä lauseilla, myös kehoon ilmestyviä punaisia “tulehduksia”, sydän muljahteli nukkumaan mennessä ja niin edelleen. Kun siis yritin kertoa noista oireista, niin sinne papereihin tosiaan laitettiin, että hänellä oli paranoidista ajattelua. Sen jälkeen, kun minut siirrettiin toiselle lääkärille, niin sain hänelle vakuutettua, että neuroleptit täytyy lopettaa. Lääkkeiden lopettamisen myötä palasin työhöni.
Uusi lääkäri muutti sitten papereihini “määrittämätön masennus” tai jotain sen kaltaista, ja sen ajan kirjaukset minusta ovat ihan asiallisia. Sitten kun he kirjoittivat loppulausunnon, niin he olivatkin taas laittaneet sinne niitä alkuaikojen valheita ja keksineet vielä uusia. Siellä esimerkiksi luki, että potilaalla oli poliklinikalle tullessa paranoidista ajattlua, vaikka edes heidän omissa papereissaan ei lue niin. Siellä lukee parin kuukautta sen jälkeen, kun he olivat tuhonneet terveyteni neurolepteillä, että “potilaalle oli paranoidista ajattelua liittyen nykylääkitykseen”, mikä selvästi nimenomaan ei ollut paranoidista ajattelua vaan täysin realistista ajattelua. Lisäksi he muuttivat loppulausuntoon taas diagnoosiksi “vakava masennus psykoottisin piirtein” ja muutenkin kirjoittivat sen lausunnon sillä tavalla, että se kuulostaa ikään kuin he olisivat onnistuneesti siellä hoitaneet minun “psykoosini”. Tosiasiassa he tuhosivat terveyteni ja nyt nuo heidän harhaiset kirjoituksensa seuraavat minua koko loppuelämäni. Noiden väitteiden perään he ovat kyll kirjoittaneet, että “potilaaan mielestä hänen oireitaan on liioiteltu”. Paljon tuo kommentti auttaa sen jälkeen, kun he ovat ensin väittäneet, että potilaalla oli tänne tullessa “diffuusia psykoosia”, skitsofrenia ja paranoidista ajattelua.
Minulla on paljon lisääkin kerrottavaa siitä, miten tuolla käytettiin esimerkiksi diagnooseja ja muita psykiatrian käsitteitä käytöksen kontrollointiin ja muuhun slellaiseen, mutta ehkä niistä joskus myöhemmin.
Ihan vielä pari esimerkkiä siitä, miten psykiatrian alan henkilökunta käyttää noita käsitteitä. Kun olin lopettanut lääkkeet ja palannut töihini, tilasin psykiatrian poliklinikalta nuo heidän kertomuksensa sen jälkeen, kun minut oli kirjattu ulos sieltä. Psykiatrini kutsui minut vielä "keskustelemaan" niistä kirjoituksista. Olin tietysti vihainen, kun olin lukenut mitä kaikkea he olivat kirjoittaneet papereihinsa. Kun esimerkiksi sanoin, että noista kirjoituksista voi olla jatkossa minulle haittaa esimerkiksi työnhaussa ja lääkärillä käynnissä, ja lisäsin siihen vielä ironisesti, että "tuokin on tosin teidän mielestänne varmaan paranoidista ajattelua..", niin psykiatri keksi ensimmäisenä vastata, että "et kai ajattele, että tahdomme pahaa sinulle". Hän siis yritti selittää antamani kritiikin sillä tavalla, että "sinulla on aivosairaus ja luulet ehkä sen vuoksi, että tahdomme sinulle pahaa". Hän samalla ehkä huomaamattaan tuli todistaneeksi ironiani pointin täysin osuvaksi.
Olet skitso etkä muuksi muutu.
Psykiatria on huijausta.
Olet trolli etkä muuksi muutu. :)
Psykiatria on tragikomediaa parhaimmillaan tai kauheimmillaan.
“Potilaan mielipiteet eivät perustu todellisuuteen, faktana olevaan tietoon."
Kun psykiatri sanoo näin on ironia käsinkosketeltavissa.
Ai niin, kun minulle tuli vakavat oireet neurolepteista, kun tulin täysin työkyvyttömäksi, olin vain zombi kaiken aikaa, niin psykologi ehdotti, että se voi olla "psykoosin jälkeistä masennusta". "Psykoosin jälkeinen masennus" on taas yksi tapa selittää lääkkeiden vakavat haittavaikutukset.
Kertomuksesi kuulostaa ja tuntuu niin tutulle.. omat kokemukset paljolti samansuuntaisia.
Parhaillaan olen psykiatriasta vapaa, ollut jo vuosien ajan. Niin pahasti psykiatrisesta hoidosta traumatisoitunut, että menee vielä vuosia varmasti toipua ennalleen siihen kuntoon missä olin ennen ns avun hakemista.
Syyt jotka johtivat aikoinaan avun hakemiseen tuntuvat parhaillaan aika mitättömiltä ja jos omaisin tämän tiedon en olisi mokomaan työpaikkakiusaamiseen apua hakenut psykiatrian puolelta. Mutta tehty mikä tehty, eikä tässä auta enää kuin luottaa itseensä ja pitää jatkossa huolta vaan itsestään.
Se, että on kokenut työuupumuksen sekä työpaikalla tapahtuneen kiusaamisen, ei parane syömällä masennuslääkkeitä. Alkuun minäkin uskoin, että vetämällä lääkkeitä nielusta alas jaksan olla juorujen / pilkan / mustamaalaamisen kohteena. Lääkkeitä lisäiltiin ja mg määriä nostelteltiin, olo vain kuukausien aikana heikkeni. Väsytti, lihoin, muisti huononi.. Koskaan ei kukaan missään myöntänyt olojeni kummallisuuden johtuvan masennuslääkkeistä vaan aina vedottiin masennuksen pahenemiseen ja pian huomasin syöväni jo viittä eri lääkettä. Siis vuoden sisään minulle aikaisemmin täysin normaalille ihmiselle oli aloitettu 5 eri psyykelääkettä. Olin nyt oikeasti masentunut ja ahdistus oli aivan omaa luokkaa.
Lopulta noin vuoden jälkeen lopetin kaikki psyykelääkkeet, ilman sen kummempia kysymättä lupaa keneltäkään. Lopetin ne "seinään". Tuloksena eräänlainen lääkepsykoosi, tässä olossani viikoja hortoilin kunnes keho ei vain enää jaksanut. Oli pakko kääntyä taas psy.polin puoleen. Tuollahan ei kukaan koskaan mitään lääkepsykoosia myöntänyt olevan olemassakaan. Olin kuulema sairastunut psykoosisairauteen ja nyt lääkitykseni oli oleva loppuikäinen neuroleptilääkitys isoilla annoksilla.
Neuroleptejä syödessäni ajaudin aina vain kauemmas todellisuudesta. Vaikka listoilla meni Seroquel ja Rispedal olo päivä päivältä sairaampi ja oudompi. Muutaman kerran erehdyin mainitsemaan / kysymään voiko tämä merkillinen olo johtua lääkkeistä? Olin paranoidi kun tämmöistä edes kysyin, minullahan oli markkinoiden parhaimmat lääkkeet joilla minut hoidettaisiin terveeksi.
Minulle pidettiin luentoja kerran viikossa siitä, että olen loppuikäisesti mieleltäni sairas ja minun on ehdottomasti syötävä lääkkeeni. Tehtiimpä minulle neuroleptien aikana jopa työkyvyn arviointi jossa tuloksena työkyvytön. Minua ajettiin työkvyttömyyseläkkeelle. kukaan ei käsittänyt miten raskaalle elämä tuntui lääkkeissä ollessa, tämän kerrottiin johtuvan vain vakavasta psykoosisairaudestani. Minulta meni muisti, meni tunteet, meni kyky keskittyä, en saanut kotona enää edes tiskattua sillä päivät ja yöt olisin maannut vuoteella nukkuen ja kattoa tuijottaen. Päässäni ei liikkunut mitään, itsemurhaa mietin sillä henkinen olo lääkittynä oli tuskaa.
Minua kiristettiin syömään lääkkeeni, jos en näitä söisi minuun voitaisiin lain mukaan ne piikillä pistää. Kävin kiltisti psy.polilla kuulusteltavana aina kun vain jaksoin, en ilkeyttäni tai kurittomuuttani jättänyt käyntejä väliin. Keskuteltut tai kuulustelut toistivat viikkojen ja kuukausien ajan toisiaan. " Oletko syönyt lääkkeesi" "Miksi et ole puheliaampi" Miksi et voi kertoa lapsuudestasi" "Ymmärrätkö olevasi vakavasti sairas"
Lopulta en jaksanut tätä henkistä nöyryytystä ja ihmisyyden alasajoa. Kovankin lääkityksen alla tajusin ja ymmärsin, ettei minulla oletettavasi voi olla mitään itsellään syntynyttä mielensairautta. En koskaan nähnyt ja kuullut ylimääräisiä, en koheltanut missään, en käyttänyt päihteitä, pidin huolen kodista ja itsestäni jne. Lopetin neuroleptit omalla luvalla ja muutin toiselle paikkakunnalle, toiseen sairaanhoitopiiriin.
Tästä kaikesta on aikaa jo vuosia, olen ollut aivan normaalisti töissä. Tehnyt työni kiitettävästi esimiehen ja asiakkaiden mukaan. Ei sairauspoissaoloja, normaalia perhe-elämää. Huolehdin terveydestäni syömällä monipuolisesti ja terveellisesti. Liikun ja urheilen, nukun ilman lääkkeitä 8h/yö.
Tilasin pari vuotta sitten psyk.parit tuolta hoitopaikasta.. sain yhden A4 kokoisen paperin jossa tiivistetysti luki seuraavaa:
- potilas sairastunut henkisesti, kokenut mielestään työpaikkakiusaamista.
- hoitoon sitoutuminen ollut heikkoa tasoa
- paranoidisia ajatuksia lääkityksen suhteen / lääkekielteisyyttä
Varsinainenhan farssi tämä "avun hakeminen" oli. Minulta oli lääkittynä lähteä henki, lisäksi potilaspapereissani ikuiset merkinnät parantumattomasta mielisairaudesta.
Ja niin minulle painotettiin, etten ilman lääkkeitäni tulisi selviämään; nyt kuitenkin jo useita vuosia menty näin.. ja jos kovin sairas oikeasti olisin, se olisi tullut mm kiireisessä työssä esille johon olisi esimiehet ja työkaverit kiinnittäneet huomiota.
Lääkkeitä määräävä lääkäri saa kyllä oman osansa tavalla tai
toisella lääkemyynnin tuotoista. Lääkefirma kustantaa mitä
erinäisempiä "voiteluita", lekuri saattaa myös omistaa lääkefirman
osakkeita, minkä lafkan tuotteita se sulle määrää ja saa keväisin
muikeat osingot - myös niistä sulle syötetyistä kelakorvatuista
"lääkkeistä". Ei se niitä ihan ilman taloudellisia kannustimia määräile,
sillä saattaa monesti olla huomattavia kannustimia.
En minäkään usko, että kouluvainotun tai työpaikkavainotun tai
ihan muuten vaan vainotun elämä siitä paremmaksi muuttuu, kun
se alkaa kaikenkaikkiseen huonovointisuuteensa syödä jotain
hemmetin mielen lääkkeitä, ei se tuon tyyppinen ongelma niillä poistu.