Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2001. Silloinen motivaationi koulua kohtaan oli aina ollut mitä alhaisin. Vasta lukion viimeisellä luokalla löysin sen kadoksissa olleen punaisen langan ja sainkin hyviä arvosanoja (8-9). Lukion jälkeen pääsin kuin ihmeen kaupalla töihin erääseen firmaan, jossa työkuvaani kuuluivat myynnin sekä markkinoinnin kehitystehtävät. Yrityksellä menee hyvin. Jotta olen pystynyt työskentelemään asemassani olen omatoimisesti opiskellut viestintää sekä markkinointia.
Nyt olen päättänyt turvata tulevaisuuteni hankkimalla itselleni alan koulutuksen ja unohtaa hetkeksi työnteon. Olen harkinnut tradenomi koulutusta. Ylioppilastodistukseni ei ole hääppöinen. Sellainen jolla tuskin edes saan kutsua pääsykokeeseen. Kysymykseni kuuluukin, että onko amk:n ovet kohdaltani sulkeutuneet vaikka motivaatio on kohdallaan ja kokemusta alalta löytyy?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei missään nimessä ole... Sinähän saat esim. täydet työkokemuspisteet haussa... Hakupaperia vaan menemään... Ja kannattaa pistää ensimmäiseksi sellainen mihin on realistiset mahdollisuudet päästä, jotta saat vielä sen 5pistettä ensisijaisesta hausta...
Terve!
Jos ei AMK:n ovet aukene, niin hae yliopistoon kauppatieteitä lukemaan. Monessa tapauksessa yliopistoon on helpompi päästä kuin ammattikorkeakouluun. Tämä johtuu juuri siitä, että pitää olla melko hyvät paperit, että pääsee edes pääsykokeisiin.