Todellisuudessa koko kiivas pakkoruotsirevohka johtuu fennojen aikaansaamattomuudesta. Jos fennot olisivat edes jollakin tavalla hoitaneet kielipolitiikkaa, tämmöistä valehteluilmapiiriä ei olisi syntynyt. Surut ovat tehnet kaiken väärin, kunfennot eivät ole tehneet juuri mitään yli 40 vuoteen.
Fennot tekevät aikaansaamattomuudestaan hyveen
väärin@oikein
2169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oikeassa olet. Suomalaisilla (=sinun "fennoillasi") on tuossa peiliin katsomisen paikka. Samoin esim. Ruotsissa. Maahanmuuttopolitiikka on mitä on, koska enemmistö nöyristelee ja pelkää. Suomessa kielipolitiikka on mitä on, koska enemmistö on samalla tavoin naiivia RKP:n propagandan edessä, nöyristelee ja pelkää leimaantumista. Molemmissa näistä maista kuitenkin asuu IHMISIÄ. Ihmisiä, jotka välittävät toisistaan ja perheistään, mutta eivät valitettavasti aina ole niin kiinnostuneita politiikasta, että alkaisivat ottaa asioista selvää. RKP:n on ollut helppo harhauttaa valehteluilmapiirillään ylisuvaitsevaisia suomalaisia.
Lähestulkoon asiaa ' oikeassa olet'. Tuosta valehtelemisesta vain sen verran, että osapuolet kyllä näyttävät löytävän valheitten kautta syytöksiä puolin ja toisin. Tosiasia, minkä jokainen suomalainen tietää ja varsinkin Persut, että päätöksiä tehnyttä osapuolta on äärimmäisen helppo haukkua. Osapuoli, joka ei ole ollut päätöksiä tekemässä voi aukoa päätään ihan surutta vailla mitään vastuuta.
Nyt sitten fennot vakuuttelevat ja toivovat, että RKP tipahtaisi eduskunnasta. Sanoisin, että akkamaista käytöstä fennojen taholta.
Maataloustuilla ja varustamotuilla loisivat ahvenanmaalaiset ja närpiöläiset luulevat olevansa valtiaskansaa ja vaativat muita puhumaan äidinkieltään.
Yksi suuri ongelma maailmassa on tuet, esim. Varustamotuki tai Maataloustuki. Periaatteessa niitä ei pitäisi olla ollenkaan mutta kaikkialla maailmassa niitä on eikä varustamot eikä maatalous pärjäisi ilman tukia hintatason takia. Mutta FENNO on niin ilkeä maanmiehiään kohtaan, että haluaisi riistää heiltä businekset kokonaan pois. Tähän riittä, että äidinkieli ei ole Suomi. Fennot ovat todellisia akkoja.
Aika luonnollista että Ahvenanmaalla ja Närpiössä puhutaan ruotsia.
Netti fennon mielestä ainoa hyväksyttävä ja eettisesti oikea tuki on toimeentulotuki!
Taas svekohörhömme suoltaa noita surkeita ja läpinäkyviä provokirjoituksiaan.
Ei sellaisiin kannata vastata! Ainakaan asiallisesti.Saa ansiotonta arvonnousua.
Älä nyt noin tuomitse. Asiallisimpia aloituksia pitkiin aikoihin. Vai ovat fennot pyhimyksiä kaiken yläpuolella? Minä kyllä haluan olla tekemisissä.normaalien suomalaisten kanssa.
Fennot ovat todella nostaneet itsensä ylimysluokkaa. Tietenkin kyseessä on tutuissa ja turvallisissa fennoympäristöissä pyöriminen. Kuitenkin jo pelkkä surun kohtaaminen tekee fennosta hyytelöä ja jalat lyö sensuuria. Fenno pelkää tulevansa naurunalaiseksi. Ei ehkä ihan turhaan.
Mitä ihmettä oikeasti? Suomalaisia on 5 miljoonaa, mitä ihmettä puhutte oikein? "Fenno" on suomalainen, olenko ymmärtänyt oiikein? En tiennyt tuota ennen kuin tulin tälle palstalle. En tiennyt tuota vielä pikkutyttönä, kun satuin 20 vuotta sitten syntymään tähän maailmaan suomenkieliseen perheeseeni.
En minäkään ole ruotsinkielisenä tyttönä kuullut koskaan aikaisemmin kuin vasta tämän palstan kirjoitteluissa, että olen sveko. Suomalainen olen kyllä ollut syntymästäni lähtien ja varmasti kuolemaani asti vaikka fennot ovat toista mieltä.
Fennot eivät ole vieläkään heränneet todellisuuteen. Presidentti Niinistön Uuden Vuoden puhekaan ei herättänyt. Fennoilta loppuu kaiken eteen tuominen tarjottimella valmiina. Fennon pitää ruveta toimimaan kuten Suomen ruotsalaisten. Pitää tehdä työtä hyvinvointinsa eteen joka elämänalueella.
Ei voi luottaa siihen, että fennopuolueissa löytyisi mitään tahtoa tehdä omaa kielipolitiikkaansa ilman RKP:tä. Ei fennot ole tehnyt kielipolitiikkaa koskaan. Fenno ei osaa muuta kuin hävittää ruotsinkielisyyttä ja siinä kaikki.
Onko Kimmo Sasi "fenno" ? Hän on täysin suomenkielisestä suvusta, mutta kannattaa innokkaasti ruotsinkielen asemaa Suomessa ja on Folktingetin puheenjohtaja !
Ilmeisesti hän erään häiriintyneen kirjoittelijan mielestä kuitenkin on "fenno", Freukan oppien mukaan.
Kiitos näistä viesteistä! Sitä tahtoa alkaa löytyä, kun lukee tällaista rasismia. Suomalaiset on vaan ruotsalaisten tavoin eläneet pimeydessä, vasta nyt molemmat ovat alkaneet avata silmiään. Vasta sitten ymmärtää oman äidinkielen ja kulttuurin merkityksen näköjään, kun se alkaa olla uhattuna jatkuvasti ja rasismi on kovaa - nimenomaan sitä omaa kohtaan.
Sasi on vähintää100% fenno. Jos puolustaa 4% vähemmistön kielellisiä oikeuksia Suomessa se vain nostaa fennon arvoa. Fenno ei ole suohon polkija vaan ylösnostaja.
Fennoissa on joitakin hyviäkin yksilöitä kuten kansanedustaja Sasi.
Fennot lähes nukkuneet kielipolitiikassa kunnes heräsivät Hölmölän ovella.
Fennot ovat myöhäisherännäisliikkeen jäseniä. Useimmiten liikkeessä heittää yli ja roimasti.
Fennot ovat nykyisestä pakkoruosihuumastaan ihan sekaisin. Ensimmäinen kerta, kun fenno on herännyt poliittiseen huumaan. Naurettavaa!