Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksi isokaluisen kanssa sattuu :(

Olen nyt jonkin aikaa seurustellut todella isokaluisen miehen kanssa (Pituus ainakin 20 senttiä ja ympärysmittaa lähestulkoon saman verran.) Itse olen synnyttämätön ja melko kokematon ja tiukka (siis sieltä) nuori nainen.

Alussa tapasimme harvakseltaan ja harrastimme seksiä parisen kertaa viikossa, tosin useaan otteeseen saman tapaamisen aikana. Silloinkin se välillä pitkään kestettyään alkoi sattumaan, mutta liukkari auttoi ihan hyvin.

Minulla ei myöskään koskaan ole ollut ongelmaa, että alapää olisi liian kuiva, kostun todella paljon ja nopeasti, tai etten muuten olisi tarpeeksi kiihottunut seksin aikana.

Nyt vähän aikaa sitten vietimme pitkän viikonlopun yhdessä. Loppuvaiheessa paikat olivat jo niin kipeenä, ettei yhdynnästä tullut mitään. Jouduimme lopettamaan kesken. Alapää oli todella kipeä ja turvonnut, istuminenkin sattui.

Meni muutama päivä, tapasimme uudelleen ja ekalla kertaa onnistuikin vielä ihan hyvin, toka kerta teki jo tiukkaa mutta kolmas jöi pelkäksi yritykseksi. Jälkeenpäin huomasin lakanoissakin olevan hieman verta.

Onko muilla vastaavia kokemuksia, mites tästä eteenpäin? Suhde senkuin syvenee, yhteenmuuttokin saattaisi olla tiedossa jossain vaiheessa, mutta olisi ikävää asua yhdessä, toinen siinä vieressä kokoajan tarjolla, mutta seksiä ei voisi harrastaa päivittäin? Voinko vielä tottua tuohon kokoluokkaan vai tuleeko seksi jatkossakin kyseisen miehen kanssa olemaan tuskaa, jos sitä harrastaa usein?
291888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

kunnon lämmittelyt ja liukkaria. Naisen vehkeet on joustavat kyllä, mutta vaatii lämmitystä.

Äänestä
  • Lämmittelyt on aina hoidettu, hän hoitelee mut aina ensin käsin, ja olen siinä vaiheessa jo TODELLA märkä. Eikä auta vaikka liukkariakin laitettu vaikka kuinka :(
    -ap

    Äänestä

  • sattuu silti kirjoitti:

    Lämmittelyt on aina hoidettu, hän hoitelee mut aina ensin käsin, ja olen siinä vaiheessa jo TODELLA märkä. Eikä auta vaikka liukkariakin laitettu vaikka kuinka :(
    -ap

    No jos ensin vähän sormilla, 2 -> 3 -> 5 -> koko käsi. Kyllä se venyy, tasan varmasti.

    Jos ei, niin älä harkitsekaan alatiesynnytystä sitten joskus...

    Äänestä

  • pienimunamies1232 kirjoitti:

    No jos ensin vähän sormilla, 2 -> 3 -> 5 -> koko käsi. Kyllä se venyy, tasan varmasti.

    Jos ei, niin älä harkitsekaan alatiesynnytystä sitten joskus...

    Niinkuin kerroin, niin kyllä se kalu mun sisään mahtuu. Ongelmia tulee vasta siinä vaiheessa, kun harrastetaan seksiä monta päivää putkeen, pari kertaa ainakin päivässä. Sitten alkaa sattumaan niin paljon ettei hommista tule enää mitään.
    Se tässä siis huiolestuttaa, että voiko noin isokaluisen kanssa olla päivittäistä seksiä, vai onko pakko tyytyä pariin sessioon viikossa ettei ole paikat ihan hajalla...

    Ja itseasissa mä synnyin keisarinleikkauksella, koska mun äidillä oli niin ahtaat paikat :D että voi olla munkin puolelta perinnöllistä ahtautta alapäässä, siihen sit yhdistettynä tuo keskivertoa paremmin varusteltu kaveri, niin ei hyvä yhdistelmä :/

    -ap

    Äänestä

  • Olin kuustoista kun kaverini jätti. Sen kaverit sen jälkeen halus kimpassa, kyllä sattu alapäässä pitkään. Mutta kiva kokemus. Tuli raiskaus kiksejä. 17 vuotiiana olin yhden isän luona saunassa, tuli perässä luokseni kulli kovana. Väkisin otti ja sen kaveritkin halus. Törkeetä mutta nautin aamun asti kun väkisin ukot naivat.Kyllä isokin satuttaa mutta ihanalla tavalla.

    Äänestä

  • Näin kerran veljeni kaveran runkkaamassa, oli iso. Harjotellut porkkaneilla ja kurkuilla ym mitkä menee sisään. Nyt PATSAALLA mikä on 20 cm ja paksu. Olen harjotellut sen päällä ja saanut sen kokonaan sisään. Vieläkin pelottaa olla miehen kanssa.

    Äänestä

  • OPISKELIA. kirjoitti:

    Näin kerran veljeni kaveran runkkaamassa, oli iso. Harjotellut porkkaneilla ja kurkuilla ym mitkä menee sisään. Nyt PATSAALLA mikä on 20 cm ja paksu. Olen harjotellut sen päällä ja saanut sen kokonaan sisään. Vieläkin pelottaa olla miehen kanssa.

    Jatka opiskeluja...;)

    Äänestä

  • mahtuu mut sattuu kirjoitti:

    Niinkuin kerroin, niin kyllä se kalu mun sisään mahtuu. Ongelmia tulee vasta siinä vaiheessa, kun harrastetaan seksiä monta päivää putkeen, pari kertaa ainakin päivässä. Sitten alkaa sattumaan niin paljon ettei hommista tule enää mitään.
    Se tässä siis huiolestuttaa, että voiko noin isokaluisen kanssa olla päivittäistä seksiä, vai onko pakko tyytyä pariin sessioon viikossa ettei ole paikat ihan hajalla...

    Ja itseasissa mä synnyin keisarinleikkauksella, koska mun äidillä oli niin ahtaat paikat :D että voi olla munkin puolelta perinnöllistä ahtautta alapäässä, siihen sit yhdistettynä tuo keskivertoa paremmin varusteltu kaveri, niin ei hyvä yhdistelmä :/

    -ap

    No kyllä kai siinä paikat on raastetta ihan normikokoisellakin, jos monta päivää putkeen useamman kerran päivässä jyystää. Vielä jos partnerisi on pornotähteä leikkivä tyyppi, joka tikkaa koko ajan kuin viimeistä päivää duracell-pupuna ilman mitään tajua rytminvaihdoksista, nopeuden- ja syvyydensäätelystä jne.

    Eli todnäk. ei voi olla jokapäiväistä seksiä. Ja miksi pitäisikään. Tosin, taidatte olla hyvin nuoria, ei kai silloin muuta päässä liikukaan.

    Äänestä

Opettele ottamaan sitä hanuriin. Kakkoseen mahtuu isokin kyrpä paremmin.

Äänestä
  • No ei kyllä mahdu! Kokeiltiin sitäkin, liukkarilla, ja kipu oli aivan hemmetillinen.

    Äänestä

Jos penetraatio sattuu, niin silloin kannattaa kokeilla sukupuolielinten hieromista toisiaan vasten. Vaikkapa näin, että ratsastat miehen päällä, mutta hierotkin miehesi penistä häpyhuulillasi (ja/tai klitoriksellasi).

Sekin tuntuu ihan kivalta, aina ei tarvitse penetroida. Aikasi näin hierottua, on se ihme jollei partnesi laukea. Jalka- ja/taI käsihoitoakin voi kokeilla.....

Äänestä

Multa saat pientä jos ukollasi on liian iso.

Sun ukkos ympärysmitta ei ole lähimainkaan 20 senttiä. Tuon levyinen olisi luultavasti yhtä leveä kuin kaljatölkki

Äänestä
  • Kiitos mutta ei kiitos :D

    Ja kuule kyllä se vaan on, mun sormet mahtuu hädin tuskin siihen ympärille, siis sillai jos otan sen nyrkkikyllikkiasentoon, ja mun sormet keskisormesta peukalonpäähän mitattuna on just sen kakskytäsenttiä. Ja sanoinkin että lähestulkoon. Sen takia mä täältä apuja pyytelenkin, kun se vaan on niin iso että sattuu... Ei onneksi sentään ihan sen kaljatölkin paksuinen, mutta ihan jumalaton mötikkä se silti on!

    -ap

    Äänestä

  • mittanauha löytyy kirjoitti:

    Kiitos mutta ei kiitos :D

    Ja kuule kyllä se vaan on, mun sormet mahtuu hädin tuskin siihen ympärille, siis sillai jos otan sen nyrkkikyllikkiasentoon, ja mun sormet keskisormesta peukalonpäähän mitattuna on just sen kakskytäsenttiä. Ja sanoinkin että lähestulkoon. Sen takia mä täältä apuja pyytelenkin, kun se vaan on niin iso että sattuu... Ei onneksi sentään ihan sen kaljatölkin paksuinen, mutta ihan jumalaton mötikkä se silti on!

    -ap

    No jos sormet menee ympäri edes hädintuskin, niin ei kyllä ole 20cm ympärysmitta, tai sinun kätesi ovat melkoiset lapiot naiseksi.

    Äänestä

  • Ei ole eijei kirjoitti:

    No jos sormet menee ympäri edes hädintuskin, niin ei kyllä ole 20cm ympärysmitta, tai sinun kätesi ovat melkoiset lapiot naiseksi.

    Mul on aika pitkät sormet kyllä :) ja ihan mittanauhaa tosiaan käytin tuohon sormesta sormeen-otteeni mittaamiseen.

    -ap

    Äänestä

  • Ei ole eijei kirjoitti:

    No jos sormet menee ympäri edes hädintuskin, niin ei kyllä ole 20cm ympärysmitta, tai sinun kätesi ovat melkoiset lapiot naiseksi.

    varmasti lähempänä 15 kuin 20 cm.

    Äänestä

Hanki Pena pieni kullisempi mies

Äänestä

siirtykää anaaliseksin, peräaukko kyllä venyy.

Äänestä

Ihme kun kukaan ei ole vielä kommentoinut, että aloittaja on naisena esiintyvä h-x, eli minä. No, huomaan kyllä, että tähän ketjuun eivät ammattilaiset ole edes viitsineet reagoida; ympärysmitta liki 20cm -lollero :)

Äänestä
  • Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ja tuo, ettei minua ole epäilty avaajaksi, on yksi sellainen.

    Ja maailmassa on varmaankin myös yksi 20 cm ympärykseltään oleva kullinpätkä ja sekin on ihmeellinen asia. Mikähän Shorty-Mac se olikaan...

    Äänestä

  • h-x kirjoitti:

    Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ja tuo, ettei minua ole epäilty avaajaksi, on yksi sellainen.

    Ja maailmassa on varmaankin myös yksi 20 cm ympärykseltään oleva kullinpätkä ja sekin on ihmeellinen asia. Mikähän Shorty-Mac se olikaan...

    Kovasti vaikutti avaus elikkämiehen tyyliltä, mut toisaalta kai hän on tätäkin palstaa sen verran seurannut, ettei nyt mitään noin paksua ;) yritä syöttää.

    Äänestä

Onhan tämä todettu jo kauan sitten, että normijorma on naisille paras. Kaikki vain ihannoi siitä suuresta, mutta kun ei se tunnu niin hyvältä joka päivä vuodesta toiseen..

Äänestä
  • Eli joku sellanen 15/12,5?

    Äänestä

Liukugeeli ja perusvoide ovat kaksi eri asiaa!! Liukugeelissä on muovia, joka alkaa polttelemaan, jos sitä käyttää usein ja paljon. Itse asiassa se aiheuttaa kitkaa. Perusvoide on paljon parempi ja sen kanssa pystyy.panee usein ja pitkään, koska se on rasva. Kokeile Orionin perusvoidetta siinä keltaisessa tuubissa. Ja pyydä, ettei se sun mies paina sua ihan täydellä teholla koko aikaa. Koita rentoutua, niin nautit enemmän...tarkoitan että älä laita vastaan, vaan lässähdä ihan veltoksi, niin ei muuten tunnu pahalta ;) se on sitten ihan sama onko iso muna vai ei.

Äänestä

eikös se ukkos räkäse kullin päähän alussa kuten normaalisti pornofilmisäkin tehdään
seuraavalla kerralla pydä että kurlaa oikein poskiontelotkin mukaan tulee vähän myös väriä samalla

Äänestä

Ei kun se perusvoide liukastaa teidät kummatkin!! Perusvoidemainos!! Perusvoide tekee sen terveellisesti ja se iso kalu menee siinä muun muassa. Ja heitä se liukugeelipolymeeri seinään. Mikä muovimönjä ;( Terveisin tää angelika rakkauden aatelinen

Äänestä

Mulla on pieni pippeli. Kokeillaan josko seksi sujuisi paremmin minun kanssa.

Äänestä

Kokeneena naisena sanoisin, etten ole koskaan kelpuuttanut seurustelusuhteeseen prinssinakkeja enkä jättijormia. Eli sellainen keskiverto kalu, tai hiukka yli, on paras. Ja muut seksihöysteet kuten esileikit, erotiikka, hellyys, tuhmat sanat yms siihen päälle.

Jättijorma on jännä joskus, mutta ei jokapäiväiseen käyttöön. Minulla ehdoton ei elefantin kärsille.

Äänestä

iso pil`llu ja pieni kul`li eituu mitään tai pieni pil`lu ja iso kul`li eituu mitään seksi hommista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Olen nyt jonkin aikaa seurustellut todella isokaluisen miehen kanssa (Pituus ainakin 20 senttiä ja ympärysmittaa lähestulkoon saman verran.) Itse olen synnyttämätön ja melko kokematon ja tiukka (siis sieltä) nuori nainen.

Alussa tapasimme harvakseltaan ja harrastimme seksiä parisen kertaa viikossa, tosin useaan otteeseen saman tapaamisen aikana. Silloinkin se välillä pitkään kestettyään alkoi sattumaan, mutta liukkari auttoi ihan hyvin.

Minulla ei myöskään koskaan ole ollut ongelmaa, että alapää olisi liian kuiva, kostun todella paljon ja nopeasti, tai etten muuten olisi tarpeeksi kiihottunut seksin aikana.

Nyt vähän aikaa sitten vietimme pitkän viikonlopun yhdessä. Loppuvaiheessa paikat olivat jo niin kipeenä, ettei yhdynnästä tullut mitään. Jouduimme lopettamaan kesken. Alapää oli todella kipeä ja turvonnut, istuminenkin sattui.

Meni muutama päivä, tapasimme uudelleen ja ekalla kertaa onnistuikin vielä ihan hyvin, toka kerta teki jo tiukkaa mutta kolmas jöi pelkäksi yritykseksi. Jälkeenpäin huomasin lakanoissakin olevan hieman verta.

Onko muilla vastaavia kokemuksia, mites tästä eteenpäin? Suhde senkuin syvenee, yhteenmuuttokin saattaisi olla tiedossa jossain vaiheessa, mutta olisi ikävää asua yhdessä, toinen siinä vieressä kokoajan tarjolla, mutta seksiä ei voisi harrastaa päivittäin? Voinko vielä tottua tuohon kokoluokkaan vai tuleeko seksi jatkossakin kyseisen miehen kanssa olemaan tuskaa, jos sitä harrastaa usein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu