Niinistö leikkaisi kansan kuiviin

Niinistön Uuden Vuoden puhe oli juuri sellainen kuin entiseltä kokoomuksen valtiovarainministeriltä voi odottaa: leikkauksia leikkausten perään. Leikkaukset otettaisiin tavallisisilta työtä tekeviltä kansalaisilta, ei varakkailta.

Kokoomuskettuna tunnettu Niinistö muistutti myös Liisan listasta. Se oli 1990-luvula tehty lista, jolla SDP:n Liisa Jaakonsaari halusi leikata eniten juuri oman demariryhmänsä edustamilta kansalaisilta.

Liisan lista -muistutuksella Niinistö halusi leikata SDP:n kannatusta huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kokoomus on menettänut Stubbin johdolla nopeasti ja rajusti kannatustaan ja se on saanut Niinistön raivon partaalle.

Ennen preidentiksi pääsyään Niinistö sai kansalaiset raivon partaalle ehdotettuaan kirjastoja maksullisiksi. Vain kansalaisten lähes yksimielinen vastustus esti hankkeen toteutumisen. Kirjastojen maksullisuus olisi ollut kaikkien kansalaistan vapaasti saatavilla olevan sivistyksen tuho.
397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Reiluin tapa on alentaa palkkoja eläkkeitä ja kaikkia etuuksia esim 20%.
Tämä on kuitenkin edessä ja tulee näkymään ja tuntumaan jokaisen elämässä.
Tietenkin pienituloisia se rasittaa eniten, mutta niinhän se kuuluukin.
Pelkästään suurituloisia rokottamalla ei valtion talous kohene, päinvastoin.
Jos vaikka 10000€ ja 2000 € ansaitsevilta otetaan 20 % on se 2000€ ja 400€.
Palkkojen alennus on ainoa tapa saada Suomen teollisuus kilpailukykyiseksi.
Varsinkin pienituloiset on eläneet yli varojensa.
Hyvää loppuvuotta kaikille.

Äänestä

  • Punikit kaiken takana kirjoitti:

    Jutta lapioi kreikkaan miljardeja ja valehteli takuista.
    sinne vaan

    http://yle.fi/uutiset/suomen_kreikka-vastuut_yli_seitseman_miljardia_eur...

    Halonen määräsi auttamaan kviisimaita ja tässä nyt ollaan kansa maksaa.

    Suomi ei ole ollut köyhä eikä kipeä, kun Tarja on rahdannut rahaa pitkin maailmaa erinäisille kolmannen maailman kommaridiktatuureille.

    Hyvästi Tarja. Ei tule ikävä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Niinistön Uuden Vuoden puhe oli juuri sellainen kuin entiseltä kokoomuksen valtiovarainministeriltä voi odottaa: leikkauksia leikkausten perään. Leikkaukset otettaisiin tavallisisilta työtä tekeviltä kansalaisilta, ei varakkailta.

Kokoomuskettuna tunnettu Niinistö muistutti myös Liisan listasta. Se oli 1990-luvula tehty lista, jolla SDP:n Liisa Jaakonsaari halusi leikata eniten juuri oman demariryhmänsä edustamilta kansalaisilta.

Liisan lista -muistutuksella Niinistö halusi leikata SDP:n kannatusta huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kokoomus on menettänut Stubbin johdolla nopeasti ja rajusti kannatustaan ja se on saanut Niinistön raivon partaalle.

Ennen preidentiksi pääsyään Niinistö sai kansalaiset raivon partaalle ehdotettuaan kirjastoja maksullisiksi. Vain kansalaisten lähes yksimielinen vastustus esti hankkeen toteutumisen. Kirjastojen maksullisuus olisi ollut kaikkien kansalaistan vapaasti saatavilla olevan sivistyksen tuho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu