Suomen väkiluku on saatava nousuun. Maahamuuttopolitiikkaa on muutettava rajusti. Tänne on saatava houkutelluksi lisää työikäistä väkeä. Turha puhua Suomen työttömistä. Niitähän ei saa kuitenkaan kaikkia töitä tekemään. Tunnettu tosiasia on, että taloudellisesti parhaiten ovat menestyneet ne maat, joihin on tullut eniten maahanmuuttajia.
Lisää väkeä
Miettikää vähän
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Logiikasi ontuu, todellisuudessa maat joihon muutetaan ovat menestyneet jo ennen maahamuuttoa. Toki maahanmuutolla pystytään painamaan työväestön olosuhteet matalammaksi ja sijoittajien voitot suuremmiksi aivan NAIRU-teorian mukaisesti.
Nykyisessä talousmallissa lähes jokainen maa on keräänyt itselleen valtavat velat, näin myös EU maissa.
>USA ja Ruotsin menestyksen salaisuus>
http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183487-usa-ja-ruotsin-menestyksen-salaisuus
Luuletko ihan vakavissasi, että ihmisiä tänne tuomalla työpaikat lisääntyvät?
Älä unta näe.
Suomeen on jo haalittu noin 350 000 ulkomaalaisperäistä, ja työttömyys on vain lisääntynyt.
Lisätään vaan maahanmuuttajien määrää, mutta vain Maapallon 64 Leveyspiirin pohjoispuolelta tulevia alkuperäisasukkaita. Samalla poronhoidon etelärajaa laskettakoon Pyhäjokeen.
Työttömiä on paljon, mutta kumma, että avoimia työpaikkojakin on aika paljon. Siispä Suomalaiset eivät suostu kaikkia töitä tekemään.
Sä kanssa et tajua ollenkaan mistä kirjoittelet, ota asiasta edes alustavasti selvää ja päivitä pääsi.
Kummallista on tämä maahanmuuton vastaisuus. Turha luulla, että suomalaiset alkaisivat nyt jotenkin voimakkaasti lisääntymään. Tosiasiahan on, että väkeä tänne on saatava lisää, tämä maahan on näivettymässä.
Näköjään olet miljardööri. Kuinka monen maahanmuuttajan elämän olet ajatellut täällä kustantaa? Vinkki :Suomella ei ole siihen varaa, vilkaise velkakelloa.Ainoa mahdollisuus siis on sinun henkilökohtainen rahapussisi.Toivottavasti sinulla on tilava koti, sillä muuttajaperheet ovat usein isoja ja sitä myötä kulut myös. Viellä yksi vinkki: Ota selvää maahanmuuton kustannuksista. Löytyy kyllä helposti, kun edes hieman vaivautuu paneutumaan asiaan, jota kannattaa.
Miten laumoittain kielitaidottomia luusereita haalimalla tulee hyvää? Niiden suvut tulee ja vanhukset mukana! Nyt jo kauppakeskuksissa kompastuu somppulaumoihin päivisin!
Ulkomaan kansalaisten määrä suhteessa väkilukuun on Suomessa läntisen Euroopan alhaisin. Mitään ryntäystä tänne on turha pelätä. Olemmehan Euroopan syrjäinen kolkka.
Miten se vaikuttaa elättiloisten määrään, tai nostaa Suomea?
Lasten hankkiminenhan on riippuvainen perheitten toimeentulosta. Väkiluku saadaan helposti kasvuun kun maahanmuuttoon ja kehitysapuun suunnatut varat annetaan korotettuina lapsilisinä kolmilapsisille perheille. Kolmea lasta enemmän hankkineilta tukea puolitetaan sitten jokaisesta lapsesta. Näin keskimääräinen lapsiluku saadaan kasvamaan uskonnollisesta suuntauksesta riippumatta.
Puolueet lupailevat Suomeen satoja tuhansia uusia työpaikkoja. Ilman työperäistä maahanmuuttoa ei niihin saada millään tekijöitä. Kannattaisi lopettaa tuo maahanmuuton vastustaminen.