AA-toimintaa

Puolisoni lopultakin tunnusti, että hänellä on alkoholiongelma. Olen alkoholisti, hän sanoi.
Kysyisinkin, kuinka nyt edetä asiassa, hakisimme hänelle apua. Mistä ja miten menetellään, onko aa-kerholla tapaamisia jne..
Toivoisin asiallisia vastauksia, apu on nyt tappeen.
4550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voinette ottaa yhteyden terveyskeskukseen ja sieltä ojataan hoitajalle,
Ongelma ei ole yksin alkoholistin mieletäni vaan myös läheisten

Äänestä

AA-palaverien toimintaa löytyy lieksasta ja löytyy puhelinluettelosta myös yhteistiedot, joihin voi soittaa. Myös valtakunnalliseen palvelimeen AA numeroon. Omaisille löytyy myös oma ryhmänsä sekä lapsille. Kaikki perustuvat nimettömyyteen eli ei tarvitse sanoa kuka olet. Toivotan teille hyvää tulevaisuutta.

Äänestä
  • Sinulle Alkoholistin vaimo,hieno asia ,että miehesi on itse todennut olevansa alkoholisti kaikki nimittäin pitää lähteä itsestä ja se vaatii tukea lähimmäisiltä paljon nimittäin raittius ei tule sormia napsauttamalla,Lieksassa toimii AA minne ehdottomasti kannatta mennä ,siellä on kohtalo tovereita siellä kaikki ovat saman arvoisia ,miten ihana se on koko perheelle kun elämä seestyy.Tukihenkilöitä löytyy tervetuloa joukkoon.Voimia koko perheelle ja miehellesi.Hyvää ja Raitsta Uutta Vuotta.Ps.Minä sain sieltä avun ja käyn edelleen kivaa porukkaa ,Elämä on ihanaa kun oiken oivaltaa.ONNEA.

    Äänestä

LIEKSA .................................... 040 835 9196 joka päivä 12-21, Naisten ryhmä ti 19.00
Tuollainen oli netistä napattu yhteystieto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoholistin vaimo kirjoitti:

Puolisoni lopultakin tunnusti, että hänellä on alkoholiongelma. Olen alkoholisti, hän sanoi.
Kysyisinkin, kuinka nyt edetä asiassa, hakisimme hänelle apua. Mistä ja miten menetellään, onko aa-kerholla tapaamisia jne..
Toivoisin asiallisia vastauksia, apu on nyt tappeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu