Olen itkenyt hänen peräänsä, ja paljon. Viimeksi vajaa viikko sitten. Kunnes eräänä poikkeuksellisen hauskan illan seurauksena aloin ajatella asioita.
Miksi itken hänen peräänsä? Pidän hänestä aivan erityisen paljon. Saatan jopa olla rakastumassa häneen. Mutta miksi silti itkeä?
En ole nähnyt häntä nyt viikkoihin ja seuraavaksi näen vasta jonkun viikon päästä. Silti hän on mielessäni, jatkuvasti, välillä voimakkaammin, välillä vähemmän voimakkaasti. Mietin mitäköhän hän mahtaa olla tekemässä milloinkin. Mietin mitäköhän hänelle kuuluu. Otin jopa häneen yhteyttä pitkä tauon jälkeen näiden viikkojen aikana. Sain jopa keskustelua aikaiseksi. Ei, hän ei inhoakaan minua! Vaikka niin luulin. Miksi? En tiedä. Ehkä koska näin itseni inhottavana itkupillinä, jolla ei ole muuta elämää kuin itkeä hänen peräänsä. Eihän hän sitä tiedä, että hänen peräänsä olen tähän asti itkenyt. Ja vaikka tietäisi, en sillä pääsisi takaisin hänen luokseen.
Minulla on ollut erittäin mukavat viime viikot. Olen nauttinut jokaisesta päivästä. Nauranut paljon. Pitänyt hauskaa, niin alkoholin avulla kuin myös ilman sitä. Olen ollut ihanien ihmisten ympäröimänä.
Kaiken tämän seurauksena olen tajunnut, että elämästä voi nauttia rakastuneenakin, vaikka ei voisi elämäänsä jakaa rakkautensa kanssa. Tällä hetkellä en voi jakaa elämääni rakkauteni kanssa, mutta nautin silti elämästäni ja elämääni kuuluvien ihmisten seurasta. Saan myös nauttia rakastumisen tunteestani, kukaan ei voi sitä minulta ottaa pois. Olen niinkin onnellisessa asemassa, että mies johon olen rakastunut kuuluu kyllä heiveröisesti elämääni. Näen häntä ja voin ottaa häneen yhteyttä. En halua häntä ahdistella, mutta haluan hänen seurastaan nauttia. Haluan ylläpitää olemassa olevaa suhdettamme ja tutustua häneen yhä paremmin. Kuitenkaan odottamatta häneltä liikoja. Haluan vain nauttia hänen seurastaan ja nauttia tunteestani, jota tunnen, jonkalaista kukaan muu mies ei ole saanut minua vielä tuntemaan.
Parisuhde tämän miehen kanssa olisi minulle kuin lottovoitto. Silti, vaikka sitä en saisikaan olen näin uuden vuoden kunniaksi päättänyt nauttia elämästäni. Lisäksi aion nauttia tunteestani, jota tunnen, koska minulla on oikeus tunteisiini. Itken myös jos itkettää, mutta en siksi, että kokisin olevani onneton koska en saa olla tämän miehen kanssa. Vaikka joku kaunis päivä saisinkin tämän miehen kanssa jakaa elämäni ja olla onnellinen, haluan sitä ennen oppia olemaan onnellinen ihan itse.
En halua olla onnellinen vain koska saan olla tämän miehen kanssa. Sellaiseen ei voi hyvää parisuhdetta perustaa.
Miksi itken hänen peräänsä? Pidän hänestä aivan erityisen paljon. Saatan jopa olla rakastumassa häneen. Mutta miksi silti itkeä?
En ole nähnyt häntä nyt viikkoihin ja seuraavaksi näen vasta jonkun viikon päästä. Silti hän on mielessäni, jatkuvasti, välillä voimakkaammin, välillä vähemmän voimakkaasti. Mietin mitäköhän hän mahtaa olla tekemässä milloinkin. Mietin mitäköhän hänelle kuuluu. Otin jopa häneen yhteyttä pitkä tauon jälkeen näiden viikkojen aikana. Sain jopa keskustelua aikaiseksi. Ei, hän ei inhoakaan minua! Vaikka niin luulin. Miksi? En tiedä. Ehkä koska näin itseni inhottavana itkupillinä, jolla ei ole muuta elämää kuin itkeä hänen peräänsä. Eihän hän sitä tiedä, että hänen peräänsä olen tähän asti itkenyt. Ja vaikka tietäisi, en sillä pääsisi takaisin hänen luokseen.
Minulla on ollut erittäin mukavat viime viikot. Olen nauttinut jokaisesta päivästä. Nauranut paljon. Pitänyt hauskaa, niin alkoholin avulla kuin myös ilman sitä. Olen ollut ihanien ihmisten ympäröimänä.
Kaiken tämän seurauksena olen tajunnut, että elämästä voi nauttia rakastuneenakin, vaikka ei voisi elämäänsä jakaa rakkautensa kanssa. Tällä hetkellä en voi jakaa elämääni rakkauteni kanssa, mutta nautin silti elämästäni ja elämääni kuuluvien ihmisten seurasta. Saan myös nauttia rakastumisen tunteestani, kukaan ei voi sitä minulta ottaa pois. Olen niinkin onnellisessa asemassa, että mies johon olen rakastunut kuuluu kyllä heiveröisesti elämääni. Näen häntä ja voin ottaa häneen yhteyttä. En halua häntä ahdistella, mutta haluan hänen seurastaan nauttia. Haluan ylläpitää olemassa olevaa suhdettamme ja tutustua häneen yhä paremmin. Kuitenkaan odottamatta häneltä liikoja. Haluan vain nauttia hänen seurastaan ja nauttia tunteestani, jota tunnen, jonkalaista kukaan muu mies ei ole saanut minua vielä tuntemaan.
Parisuhde tämän miehen kanssa olisi minulle kuin lottovoitto. Silti, vaikka sitä en saisikaan olen näin uuden vuoden kunniaksi päättänyt nauttia elämästäni. Lisäksi aion nauttia tunteestani, jota tunnen, koska minulla on oikeus tunteisiini. Itken myös jos itkettää, mutta en siksi, että kokisin olevani onneton koska en saa olla tämän miehen kanssa. Vaikka joku kaunis päivä saisinkin tämän miehen kanssa jakaa elämäni ja olla onnellinen, haluan sitä ennen oppia olemaan onnellinen ihan itse.
En halua olla onnellinen vain koska saan olla tämän miehen kanssa. Sellaiseen ei voi hyvää parisuhdetta perustaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihanasti kirjoitettu. Itse ajattelen täsmälleen samoin eräästä naisesta ja tilannekin kuulostaan samankaltaiselta. Nyt ahdistaa ihan pirusti koska on ikävä, mutta olen päättänyt myös nauttia elämästä ja pitää itsestäni huolta. Aloitin kuntoilun, lopetin tupakoinnin, vietän aikaa ystävieni seurassa. Nautin siitä että saan kokea sen rakkauden polttavan tunteen, syvänä, syvempänä kuin koskaan ennen. Saan näyttää rakkauteni hänelle arjen tekoina. Vaikka emme ole yhdessä emmekä koskaan varmaan tule olemaankaan, .
Niinpä. Minuakin välillä ikävä ahdistaa ihan pirusti, mutta ahdistakoon. En anna sille valtaa. Ikävöinhän välillä edesmennyttä minulle erityisen rakasta ja läheistä isoisäänikin. Ikävöiminen sinänsä on normaalia, epätoivoinen ulvominen jonkun perään taas ei, ainakaan minun mielestäni. Ja sitähän minä olen harrastanut.
Olen myös näinä pohdintojeni päivinä ymmärtänyt sanonnan "Et voi rakastaa toista, jos et ensin rakasta itseäsi" merkityksen. Miten voisin myöskään odottaa toisen rakastavan minua, ellen edes minä itse voi itseäni rakastaa.
Itsetuntoni on ollut lähellä nollaa lähes aina.Siihen on syynsä. Kuitenkin olen viime aikoina kuullut aivan odottamattomien ihmisten suista sanoja, joita en koskaan kuvitellut villeimmissä kuvitelmissanikaan kuulevani. Sanat sisälsivät heidän ajatuksiaan minusta ja siitä minkälaisena he minut näkevät. En ole koskaan aiemmin tullut ajatelleeksikaan miten hyvällä tavalla ulkopuoliset minut näkevätkään. Enkä ollut osannut itsekään nähdä noita asioita itsessäni, koska tavalliseen tapaani keskityin ja korostin mielessäni vain huonoja puoliani.
Itse olenkin alkanut pitää itsestäni enemmän huolta näiden asioiden osalta. Olen päättänyt pitää itsestäni, ajan myötä ehkä jopa rakastamaan itseäni. Samalla olen yllätyksekseni huomannut, että tuo mies, joka ajatukseni täyttää on todella unelmieni täyttymys monellakin tavalla, mutt en minä TARVITSE häntä. Pystyn elämään onnellisena ilman häntäkin. Mutta kukapa osaa tulevaisuutta ennustaa, ehkä vielä joskus saan hänet jakamaan kanssani tämän onnen sekä tavallisen arjen.