....Oletteko te kokeneet, eri tilaisuuksissa jne....että sijaisvanhempain keskenäinen toiminta ja kanssakäyminen, olisi ns. yhteen hiileen" puhaltamista?
Minusta jos ollaan jossain viikonlopun vietoissa ja siellä keskustellaan, niin usein on, että aina jotku on äänessä ja toiset hiljaa ja ne äänessä olijat ovat niitä "kaikki tietäviä".
Meen pitäjässä oli sijaisvanhemmille tarkoitteja juttelutuokioita, mutta ne loppuivat kiinnostuksen puutteen vuoksi.
Minusta jo tämä keskustelupalsta osoittaa, että monella sijaisvanhemmalla on liian iso lasti kannettavana, siis asiat ei toimi, on paljon erilaisuutta maksuissa ja kaikissa käytännön asioissa, perheen etuja pitäisi valvoa jne...
Onko sosiaalityöntekijät jättäneet liian yksin sijaisperheet ongelmineen, näin ainakin itse koen, jos tulee joku kysyttävä, niin kyllä sitä puntaroi kauan, voisinko nyt yrittää kiinni ja onko asiani nyt varmaan soiton arvoinen....
Minulle on tullut sellainen olo omien kanssa, että sijoitetaan pois ja perhe jää YKSIN lasten ongelmien kanssa, ainoa seikka mistä he pitävät kiinni on, bio-vanhempain soitot ja tapaamiset ja jos niistä lapset haluaisi joskus "lintsata" niin silloin kyllä älähdetään, kun biot soittaa ja moittii meitä. Itsellä ei nyt ainakaan vielä ole asia tullut ajankohtaiseksi, mutta mitä täällä lukee noin yleensä.
Minä ainakin koen jääneeni yksin lasten kanssa ja heidän ongelmain.
Onko se liikaa luottamista sijaiskoteja kohtaan vai heidän sossujen ajan vähyyttä, tiedä häntä.
Käsketään laittaa soittopyyntöjä ja laittaa sähköpostia, mutta jos niihin ei keritä vastaamaan, niin mitä hyötyä niistä sitten on, ei mitään!!!!!!!!
Minusta jos ollaan jossain viikonlopun vietoissa ja siellä keskustellaan, niin usein on, että aina jotku on äänessä ja toiset hiljaa ja ne äänessä olijat ovat niitä "kaikki tietäviä".
Meen pitäjässä oli sijaisvanhemmille tarkoitteja juttelutuokioita, mutta ne loppuivat kiinnostuksen puutteen vuoksi.
Minusta jo tämä keskustelupalsta osoittaa, että monella sijaisvanhemmalla on liian iso lasti kannettavana, siis asiat ei toimi, on paljon erilaisuutta maksuissa ja kaikissa käytännön asioissa, perheen etuja pitäisi valvoa jne...
Onko sosiaalityöntekijät jättäneet liian yksin sijaisperheet ongelmineen, näin ainakin itse koen, jos tulee joku kysyttävä, niin kyllä sitä puntaroi kauan, voisinko nyt yrittää kiinni ja onko asiani nyt varmaan soiton arvoinen....
Minulle on tullut sellainen olo omien kanssa, että sijoitetaan pois ja perhe jää YKSIN lasten ongelmien kanssa, ainoa seikka mistä he pitävät kiinni on, bio-vanhempain soitot ja tapaamiset ja jos niistä lapset haluaisi joskus "lintsata" niin silloin kyllä älähdetään, kun biot soittaa ja moittii meitä. Itsellä ei nyt ainakaan vielä ole asia tullut ajankohtaiseksi, mutta mitä täällä lukee noin yleensä.
Minä ainakin koen jääneeni yksin lasten kanssa ja heidän ongelmain.
Onko se liikaa luottamista sijaiskoteja kohtaan vai heidän sossujen ajan vähyyttä, tiedä häntä.
Käsketään laittaa soittopyyntöjä ja laittaa sähköpostia, mutta jos niihin ei keritä vastaamaan, niin mitä hyötyä niistä sitten on, ei mitään!!!!!!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käyn tosi harvoin missään sijaisvanhempien tilaisuuksissa. Tosin eipä niitä täälläpäin juuri olekaan, mutta en ole niitä etsinytkään. Käyn koulutuksessa kerran vuodessa työnohjauksessa. Ne on ainoita paikkoja joista löydän sijaisvanhempia.
Niissä tilaisuuksissa olen kokenut, että yhteen hiileen puhalletaan. Siellä ihmiset ymmärtävät toisiaan, minun mielestäni siis. Toki joukkoon voi mahtua kuvailemiasi kaiken tietäviä minäminä-tyyppejä niin kuin mistä tahansa ihmisjoukosta. Toistaiseksi olen törmännyt vain yhteen tällaiseen; kaikki muut ovat tuntuneet olevan keskimääräistä keskustelu- ja kuuntelutaitoisempia. Yhteisissä tilaisuuksissa olen "kokenut valaistuksen": on muitakin, joilla on samoja ongelmia, emme ole ainoita, ja voimme jopa saada kokemuksiin perustuvia neuvoja ja ohjeita!
Totta on se, että muut sijaisvanhemmat ovat ainoa todellinen tuki ja ymmärtäjä. Sosiaalityöntekijätkin ovat välillä aika pihalla, ja selvähän se, jos ei ole riittävää ammattitaitoa ja kokemusta. Itse olen miettinyt samoin, että "kannattaakohan tästä asiasta nyt soittaa", jos on jotain huolia. Ja sen kerran kun soitan, sosiaalityöntekijä on lomalla tai jotain, se nyt on ihan ok selitys. Sähköposteihin ei vastata, vaikka sillä olisi tosi helppo pitää yhteyttä ja kynnys kertoa asioista olisi pienempi. Aluksi kyllä soitin vähän useammin, mutta kun vastaus on aina "koittakaa kestää" niin eipä siitä yhteydenpidosta niin hyötyä olisikaan.
Ei sosiaalityöntekijöillä ole aikaa kuunnella meitä (tapaamme kerran-pari vuodessa ja samalla tavataan myös biovanhemmat). En tarkoita, että meidän nyt pitäisi jostain tuntemuksistamme keskustella sosiaalityöntekijöiden kanssa, se nyt olisi liikaa vaadittu ja ketä sellainen kiinnostaakaan, vaan ihan sitä, että olisi kiva jos käytännön asioiden sopimiseenkin olisi aika, ja keskusteluun esim. siitä, mitkä biovanhempien syytökset tai haukkumiset pitävät paikkansa ja mitkä eivät. Olisi myös kiva tietää, missä vaiheessa oikeuskäsittelyt ovat (eli mitä päätöksiä mistäkin oikeusasteesta milloinkin tulee, ja onko odotettavissa esim. sijoituksen purkautumista). Ainoastaan tapaamispäivät on ehditty sopimaan sosiaalityöntekijöiden kanssa.
On aivan totta, että sijaisvanhempi jää helposti yksin jos ei itse hakeudu "kaltaistensa" seuraan ja siten saa oikeaa, ajanmukaista tietoa esimerkiksi sijaisvanhemman oikeuksista ja sijoittavan kaupungin velvollisuuksista. Koulutuksissa tapaamani sosiaalityöntekijät ovat ihan toista maata kuin meidän omat; he kyllä pitävät sijaisvanhempien puolia ja kouluttautuvat, toivoisimpa että omatkin sosiaalityöntekijämme joskus voisivat joskus uskaltautua yhteiseen koulutukseen sijaisvanhempien kanssa, oli aihe mikä hyvänsä, sillä se voisi avartaa näkökulmaa.
Meillä on ollut sekä lyhyt- että pitkäaikaisesti sijoitettuja lapsia jo vuosia, eikä kertaakaan olla saatu työnohjausta, vaikka sitä ON pyydetty useaan kertaan!!! Sijoitetut lapsemme on Pääkaupunkiseudulta. Luulis, että isossa kaupungissa olisi resurssoitu tällaiseen sijaisvanhempien tukemiseen, mutta ei. Monet pikkukunnat ovat hoitaneet tämän(kin) puolen ihan kunnialla.
Yksin on mekin "saatu" olla, eipä sossut liiemmin meillä enää käy, kun sijoitukset on tehty. Eräskin sossu piti 1 1/2 v. tauon, soitti siinä vaan muutaman kerran.
Olemme käyneet välillä koulutuksissa 1-2 kertaa vuodessa, mutta eipä siellä kukaan suutaan avaa, vaikka sanottavaa olisikin ja jos sanoo, niin eikös eturivin sossuilta tule vihaisia mulkaisuja, että; kukas noin uskalsi mennä puhumaan!Pienryhmät on yksi toisensa jälkeen kuivuneet kasaan, tuntuu myös, että yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei aina löydy, jokaisella on niin erilaiset elämäntilanteet. ja jos haluaisi virkistäytyä yhdessä, ei tunnu löytyvän yhteistä kivaa mistä kaikki tykkäisivät!!
Pystytkö kertomaan missä päin vaikutatte? Mikäs meidän tässä olisi alkaa vaikka porukalla kirjekavereiksi? Voidaan välillä tavata koko konkkaronkka. Parin kuukauden välein aina jonkun luona, seuraavaksi toisen luona jne...
Onko ideaa vai haluatteko pysyä ihan anonyymeinä?
T. Mollis
Kuulostaa kivalta, mutta minulla on oikeasti tosi huonoja kokemuksia sijaisvanhempien vertaisryhmistä - henkilökohtaisia asioita on muunneltu ja juoruiltu ympäri kyliä ymym. ikävää. Täytyy harkita asiaa... Missäpäin te muut asustelette? Olisko pitkät matkat? Itse asutaan tosiaan pääkaupunkiseudun pohjoispuolella.
Me asutaan Päijät-Hämeen eteläosassa itä-uudenmaan rajalla. Heh, mitä salakieltä.
Ajattelin semmoista ettei mitään vertaistukiryhmää järjestetä vaan esim nyt talvella tavataan ulkoilun merkeissä, jos ei ole pitkä matka. Otetaan lapset ja mennään pulkkamäkeen. Kaakaot mukaan. Sitten vaan ollaan ja tavataan muita ihmisiä. Jutellaan alkuun päällisin puolin ja tutustutaan, jos meillä synkkaa niin tehdään taas jotain yhdessä. Lapset voi leikkiä ja siinä sivussa niitä vahtiessa kerkee muutaman sanan vaihtaa.
Minä taas asun perheeni kera teistä aika kaukana, eli pohjoisemmassa Suomessa, kaukana kaikesta hälystä ja melusta.
Täällä sitä vertaistukea ei juurikaan saa, sen vuoksi minäkin olen aika ahkeraan koneella, aina vain kun tilaisuus siihen on, koska ei naapuria ole kelle juttelisi!
Muutenkin olen kyllä sellainen, etten välitä minnekään lähteäkään.
Kyllähän niitä kursseja ja viikonlopun viettoja on, mutta mitä järkeä on viettää suurimman osan autossa matkustaen ja eivät lapset jaksa istua pitkiä matkoja autossakaan.
Ehkä on parempikin ettei tavata. Kuka tahansa sekopää voi "lyöttäytyä" mukaan. On aikamoinen turvallisuss riski.
Kirjoitellaan täällä vaan. Uskaltaa puhuakin enemmän, kun kukaan ei tunnista. :o)
Vaikka pulkkamäkeen pohjoisessa olisikin aika houkuttelevaa.
Me käymme paljon sijaisperheiden tapaamisilla.
Käyn myös vertaistukiistunnoissa.
Meillä se toimii moitteettomasti.
Käynnit ovat todella tärkeitä. Soittelemme alueemme sijaisäitien kanssa paljon monien kanssa.
Kannustamme ja tuemme.
En ole koskaan kuullut, että joku puhuisi pahaa toisesta, olemme samassa veneessä!
..on paljon monenlaisia sijaisvanhempia. On tullut tavattua laidasta laitaan. osa fiksuja, ihania ihmisiä, osa taas toisiaan kyräileviä ja juoruilevia kammotuksia. Paljon on meistäkin juoruiltu kylillä potaskaa siksi olen ryhtynyt hieman varovaiseksi uusien, ja yleensä ihmisten suhteen. huolistani puhun lähinnä mieheni kanssa ja parhaan ystävän, joka tosin ei ole sijaisvanhempi, mutta jolla on vaikeasti vammainen lapsi.
Aluksi muistuttaisin, että kannattaa liittyä paikalliseen sijaiskotiyhdistykseen, jonka kautta tutustuu lähiseudun sijaisvanhempiin.
Paikallisyhdistyksissä on erilaista toimintaa riippuen aktiivijäsenten innosta, mutta pienryhmiä ja yhä enenevässä määrin myös vertaisryhmiä löytyy. Pienryhmien ja vertaisryhmien keskustelut ovat täysin salassapitovelvollisuuden alaisia l. jos tietoja on vuotanut niin joko ohjaaja ei ole muistanut muistuttaa luottamuksellisuudesta tai joku osanottaja on rikkonut lupauksensa.
Jos olet kiinnostunut vaikkapa vapaamuotoisista tapaamisista pulkkamäessä laita asiasta tietoa oman yhdistyksesi nettisivuille. Meillä täällä Uudellamaalla on ollut parina kesänä ns. pihatreffejä, joissa on kokoonnuttu jonkun pihalle grillaamaan ja juttelemaan, omat eväät eikä ennakkoilmoittautumista, suosio on ollut suuri. Aikoinaan tapasimme ensimmäisen kerran muita sijaisvanhempia Jyväskylässä, jossa paikallisen yhdistyksen muutama aktiivi oli järjestänyt FAS-lasten sijaisvanhemmille viikonlopputapaamisen - siellä tuli meidän perheelle paljon tietoa ja aktivoiduimme sen jälkeen etsimään lisäinfoa ja vaatimaan erinäisiä etuuksiakin, joista emme aiemmin edes tienneet.