Heikko valtuusto

Valtuustolla on aivan hukassa marssijärjestys. Siellä ei kukaan osoita sen ymmärtämistä, että ylin päätäntävalta on valtuustolla. Tämä yksikin kirjoittelee yleisönosastolla ettei asioitten valmisteluvaiheesta saa tietoja kuten ennenvanhaan.

Tällainen asia on valtuutetun vallassa. Tehdään valtuustoaloite ja nuijitaan pöytään, jotta viikossa on saatava asia kuntoon. Jos ei tule viikossa kuntoon, on vastuullisen virkamiehen selvitettävä valtuuston edessä miksi suksi ei luista.

Miksi isäntä uikuttaa?
20207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Isäntä uikttaa koska on antanut päätäntävallan virkamiehille ja kaupungin johtajalle. Sehän on ylöjärvellä ollut käytäntö jo monenvuoden ajan.On helppoa käydä kokouksissa kun vastuu päätöksistä on ulkoistettu muualle ja sen kyllä huomaa ja tuntee jokainen veronmaksaja täällä niinsanotussa puutarhakaupingissa.

Äänestä

???

Äänestä
  • Jaaettä miten tiedonkulun ihmeaikana pitää valtuutetun mennä kunnantalolle lakki kourassa katsomaan päätettävään asiaan liittyviä liitteitä? Sitäkö tarkoitat? No aloita lukemaan alusta tätä.

    Äänestä

  • toinen ääni kirjoitti:

    Jaaettä miten tiedonkulun ihmeaikana pitää valtuutetun mennä kunnantalolle lakki kourassa katsomaan päätettävään asiaan liittyviä liitteitä? Sitäkö tarkoitat? No aloita lukemaan alusta tätä.

    Toisten pitää mennä, toisten ei. Jossain on lista tyypeistä, jotka pääsevät lukemaan sähköisesti valmisteltavat asiat liitteineen. Muistaakseni yksi listalla olevista on. R. Kesseli. Muutenkin lista on vasemmalle kallellaan. Minkähän takia? Ehkä on olemassa näkemys, jotta toiset ovat ansainneet nykyaikaisen sähköisen tiedonkulun ja toiset ovat ansainneet mennä lakki kourassa kunnantalolle.

    Äänestä

Selitys sille, että kaikki valtuutetut eivät näe liitteitä eikä myöskään vanhoja pöytäkirjoja on siinä, että valtuutetuille on jaettu leluiksi tabletit. Tablettien avulla ei kuulemma voi asiaa järjestää.

Kummallista on se, että kaiken muun saa kyllä näkyville tabletilla tässä maailmassa.

Äänestä
  • Muistatteko, miten Kotiranta silloisena hallituksen puheenjohtajana hehkutti tablettihankintaa. Moni esitti vastakkaisena käsityksenä, että tabletti menee enemmän valtuutetun henkilökohtaiseen käyttöön ja pelikoneeksi. Näin on sitten tainut käydä kun koneella ei onnistu edes perusasiat.

    Äänestä

  • Näin ounasteltiin kirjoitti:

    Muistatteko, miten Kotiranta silloisena hallituksen puheenjohtajana hehkutti tablettihankintaa. Moni esitti vastakkaisena käsityksenä, että tabletti menee enemmän valtuutetun henkilökohtaiseen käyttöön ja pelikoneeksi. Näin on sitten tainut käydä kun koneella ei onnistu edes perusasiat.

    En ymmärrä ylipäätään sitäkään, että tärkeitä asioita hoidetaan jollain tableteilla. Minulla on ergonominen työpiste 22 tuuman hyvälaatuisella näytöllä. Näppis on myös ergonomianäppis.

    Tosiasia on, että asioittemme hoito on pääosin näennäistä. Kunhan ollaan hoitavinaan. Aivan sama onko saatavana jotain valmistelumateriaalia. Helpoimmalla pääsee tavoitteeseen kun menee pohjaesitysten mukaan. Tavoite on tällöin kaksi asiaa. Päästä helpolla ja saada kokouspalkkio. Valitettavasti kaikissa instituutioissa on sama jako kuin vaikka kyläyhdistyksissä. Voi olla 200 jäsentä, mutta aktiivisia ovat vain puheenjohtaja ja sihteeri. Tai taloyhtiöissä. Hallitus koostuu aktiivisista niin, että oikeasti asioita hoitaa enintään kolme henkilöä.

    Pitäisi olla joku aktiivisuuspatsas jaossa vuosittain viidelle. Ketkä olisivat patsaan arvoisia Ylöjärven valtuustossa?

    Äänestä

  • aktiivinen kirjoitti:

    Aktiivisuus voi olla myös negatiivista aktiivisuutta. Tässä pontimena on kateus useimmiten. Estetään oikean asian eteneminen. Periaate on tällöin jotta ei ole väliksi miten huonosti menee kunhan naapurilla menee huonommin.

    Äänestä

  • positiivinen pessimi kirjoitti:

    Kateudesta kumpuava toiminta on vahvimpia vaikuttimia. Toinen on tietenkin oma etu.

    Yhteisen hyvän ajajat kohtaavat melkoisen sortotoiminnan. Yhteistä hyvää yritetään kääntää päinvastaiseksi kaikin keinoin esimerkiksi ajattamalla asioita karille.

    Ylöjärvellä on ihan oma tautinsa. Kateuden ilmapiiri.

    Äänestä

  • Näin ounasteltiin kirjoitti:

    Muistatteko, miten Kotiranta silloisena hallituksen puheenjohtajana hehkutti tablettihankintaa. Moni esitti vastakkaisena käsityksenä, että tabletti menee enemmän valtuutetun henkilökohtaiseen käyttöön ja pelikoneeksi. Näin on sitten tainut käydä kun koneella ei onnistu edes perusasiat.

    Tapletit kyllä hommattiin tällä valtuustokaudella.

    Äänestä

  • virkamies1 kirjoitti:

    Tapletit kyllä hommattiin tällä valtuustokaudella.

    Jep. Valtuutettujen tiedonsaantia rajoitettiin vasta tällä valtuustoakaudella. Syynä oli se, että jotkut valtuutetut puuttuivat asioihin valmisteluvaiheessa. Valtuutettujen kuuluu vain päättää eikä puuttua valmisteluun.

    Äänestä

  • positiivinen pessimi kirjoitti:

    Aktiivisuus voi olla myös negatiivista aktiivisuutta. Tässä pontimena on kateus useimmiten. Estetään oikean asian eteneminen. Periaate on tällöin jotta ei ole väliksi miten huonosti menee kunhan naapurilla menee huonommin.

    Osuit täysin perinteisen ylöjärveläisyyden ytimeen! Juuri näin täällä kaikki etenee ja toimii.

    Äänestä

"Tällä hetkellä vain seuraavat valtuutetut pääsevät tarkastelemaan
asianhallintajärjestelmämme tietokantaa:
Rauno Kesseli vas
Arja Uusi-Kartano vas
Veli-Matti Antila KD
Jaana Lamminen SDP
Kaija Järvinen SDP
Minna Mustakallio-Sorvari KOK"

Lainaus on kaupunginhallituksen esityslistasta 26.01.2015.

Äänestä
  • Mitä yhteistä näillä etuoikeutetuilla on?

    Äänestä

  • Eikö Ylöjärven päättäjillä todellakaan ole käytettävissään samat tiedot kuin esittelijällä? Ei ole ihme, että julkinen sektori on konkurssissa. Meidän yrityksessä päättäjältä ei pimitetä tietoa ... tai voihan se tehdän ... kerran, sen jälkeen tulee kenkää!

    Äänestä

  • Isäntä kirjoitti:

    Eikö Ylöjärven päättäjillä todellakaan ole käytettävissään samat tiedot kuin esittelijällä? Ei ole ihme, että julkinen sektori on konkurssissa. Meidän yrityksessä päättäjältä ei pimitetä tietoa ... tai voihan se tehdän ... kerran, sen jälkeen tulee kenkää!

    No eipä todella. Nuo muutamat kommunistit saavat tiedot, mutta muitten on mentävä lakki kourassa anelemaan virka-aikana. Että jos vaikka saisi nähdä jonkun liitteen. Kiusallisia liitteitä kun on tapana vilauttaa vaudilla hallituksen kokouksissakin.

    Äänestä

  • kiinnostunu kirjoitti:

    Mitä yhteistä näillä etuoikeutetuilla on?

    Taitavat olla nuo etuoikeutetut kaikki kaupungin työntekijöitä, joten pääsevät henkilökuntana noihin järjestelmiin.

    Äänestä

  • yliseltä kirjoitti:

    Taitavat olla nuo etuoikeutetut kaikki kaupungin työntekijöitä, joten pääsevät henkilökuntana noihin järjestelmiin.

    Käytännössä siis jäävejä vähän kaikkeen.

    Äänestä

Asiasta on tehty valtuustoaloite. Sitä ei kuitenkaan ole sen kummemmin käsitelty. Todettu vain jotta voivoi. Vai onko asialle tehty jotain?

Äänestä

Katselin Ylöjärven kaupungin teknisen lautakunnan viimeistä pöytäkirjaa ja siellä näyttää menneen eläköityvän työnjohtajan pestiä koskeva pykälä ainakin pohjaesityksen mukaisesti. Nyt onkin mielenkiintoista seurata kuinka prosessi etenee koneistossa, kun kylällä huhutaan jo nyt päätöksen päätyvän suurella todennäköisyydellä ns. otto-oikeuden käyttöön, kun ei pohjaesitys kaiketi ollutkaan "oikea!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi ääni kirjoitti:

Valtuustolla on aivan hukassa marssijärjestys. Siellä ei kukaan osoita sen ymmärtämistä, että ylin päätäntävalta on valtuustolla. Tämä yksikin kirjoittelee yleisönosastolla ettei asioitten valmisteluvaiheesta saa tietoja kuten ennenvanhaan.

Tällainen asia on valtuutetun vallassa. Tehdään valtuustoaloite ja nuijitaan pöytään, jotta viikossa on saatava asia kuntoon. Jos ei tule viikossa kuntoon, on vastuullisen virkamiehen selvitettävä valtuuston edessä miksi suksi ei luista.

Miksi isäntä uikuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu