Faneista

Olen TPS fani mut asun 175km päässä Turusta, joten ei tule pahemmin Elyséellä käytyä. Hämeenlinnassa ja Helsingissä, ehkäpä joskus myös lahdessa käyn katsomassa TPS:n vierasmatseja.

Ihmettelen vain sitä, että joskus kun näkee matsin telkusta kokonaan (hockeynight) tai kuuntelee Auran aalloilta niin Elyséellä on kotiyleisö todella hiljaa. Miksi ette pidä ääntä, kuten JYP fanit hippoksella tai punapaitaiset ukot nordiksella, tai vaikka C5 katsomon herrat Rinkelinmäellä?

Sitä olen ihmetellyt aina, etä kun ei tepsiläisistä lähde ääntä muuten, kuin jos tulee maali, jäähy tai joku tuomarilta viheltämättä jäänyt tilanne. Sellainen jatkuva kannustus puuttuu, esim. TPS!! TPS!!! TPS!! tai PALLOSEURA!! huudot ovat tosi vähissä. Miksi niin syvä hiljaisuus eikä kunnon meteli?

Ei millään pahalla mut ihmettelen vain :P
5411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eilenkin matsissa oli tunnelma kuin kirkossa ja saman noteerasi myös Turun Sanomat:
"TPS - HIFK-kamppailuksi Turkuhallissa oli vaisu tunnelma. Sitä ihmettelivät myös helsinkiläiset. Jos oli Tepsi säyseä, niin yhtä saamatonta sakkia kökötti katsomossa, etenkin fanikatsomossa. Yleisö ei millään muodoin yrittänyt herätellä isäntäjoukkuetta".

Äänestä
  • Tunnelma jäi aikoinaan Kupittaalle!

    Äänestä

Siks, ku koko tepsin fanilauma on karannu jostain laitoksesta, tai apukoulusta...
Ei oo paljoa meinaan hurraamista siinä porukassa. Oon seurannu porukan menoa Elyseéllä ja vieraspeleissä ja kyl tulee tippa silmään...
Ja selvennyksenä olen itse myös Turusta ja TPS:n kannattaja

Äänestä

Jeps, itse huomion saman, kun aloin tänä syksynä kuunnella Tepsin matseja netin välityksellä. Hallissa ollaan todellakin kuin kirkossa!

Eilen tosin yllätyin iloisesti, kun Pelicans matsin aikaan ääntä lähti tappiotilanteessakin!
Olisi mahtavaa päästä joskus itsekin TPS:n kotipeleihin, mutta välimatka on pitkä :/

Teille turkulaisille: Tunnelmaa halliin, kiitos :)

Äänestä

Olen tänä kautena käybyt kuudessa TPS:än pelissä, eikä missään ollu kunnon tunnelmaa. Jokeri-faneilla on sama juttu. Aika ihme, hyviä joukkueita kummiski molemmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laherry kirjoitti:

Olen TPS fani mut asun 175km päässä Turusta, joten ei tule pahemmin Elyséellä käytyä. Hämeenlinnassa ja Helsingissä, ehkäpä joskus myös lahdessa käyn katsomassa TPS:n vierasmatseja.

Ihmettelen vain sitä, että joskus kun näkee matsin telkusta kokonaan (hockeynight) tai kuuntelee Auran aalloilta niin Elyséellä on kotiyleisö todella hiljaa. Miksi ette pidä ääntä, kuten JYP fanit hippoksella tai punapaitaiset ukot nordiksella, tai vaikka C5 katsomon herrat Rinkelinmäellä?

Sitä olen ihmetellyt aina, etä kun ei tepsiläisistä lähde ääntä muuten, kuin jos tulee maali, jäähy tai joku tuomarilta viheltämättä jäänyt tilanne. Sellainen jatkuva kannustus puuttuu, esim. TPS!! TPS!!! TPS!! tai PALLOSEURA!! huudot ovat tosi vähissä. Miksi niin syvä hiljaisuus eikä kunnon meteli?

Ei millään pahalla mut ihmettelen vain :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu