Kysyn kohteliaasti verokarhulta metsän myynnin asiasta. Kysymykseni kuuluisikin oikeastaan metsänhoito palstalle josta verokarhu varmaan huomauttaisi. Mutta koska nykyään on hyvin monilla kaupunkilaisillakin metsäpalsta osuus niin laitoin asiani siksi tälle palstalle. Kysynkin metsätalouden verotuksesta. Olen ihmetellyt jo vuosikymmeniä kun verokarhu lähettää metsänomistajille vuoden alussa metsätalouden verolomakkeen. Lomake on kaksi sivuinen. Tälle kaksisivuiselle lomakkeelle pitäisi tavallisen henkilön jolla ei yleensäkään ole kummoista tietoa kuinka veroilmoitus tehdään niin tälle erittäin pelkistetylle lomakkeelle pitäisi osata laittaa oikeat asiat oikeaan paikkaan ja summat vielä erikseen oikeille paikoille. Mukana on muutama sivuinen "ohjevihkonen " josta ei kyllä löydä sen ihmeempiä ohjeita ? Otan esimerkin. Kun itse teen veroilmoituksen niin laitan hankkimani koneen tai laitteen hankintasumman ilmoitukseen. Koska en osaa tehdä ilmoitustani tappiokseni niin seuraavina vuosina en enää laita kyseisestä hankinnasta veroilmoitukseeni mitään. Näin olen aina tehnyt tappiokseni. Kysynkin olisiko mitenkään mahdollista että verottaja laittaisi tarkemmat ohjeet veroilmoitukseen. Voisi olla esimerkki sivujakin mukana. Ymmärrän kyllä sen että verottaja ymmärtää kaikki jutut ensi silmäyksellä. Ja se saattaakin olla syy miksi verottaja ei viitsi vaivautua enempää. Hän ei ajattele että kaikki eivät ole niin eteviä kuin hän. Nykyaikaisen metsän veroilmoituksen teko on samanlaista kuin olisi hyvin suppea maailmankartta kädessä ja siitä pitäisi löytää Impivaaran kylä. Että enemmän informaatiota mukaan metsä veroilmoituksen täyttöohjeisiin. ystävällisesti. Kiitos. Vielä jäi eräs asia. Olen tullut näissä verotusasioissa sellaiseen päätelmään että jos vielä myisin puuta niin en itse enää selviytyisi ollenkaan veroilmoitukseni täyttämisestä. On helpompaa olla myymätä .
Verottajalle
päätös
487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nykyaikana kun mennään jo avaruusraketeilla kuuhunkin ja suunnitellaan asutusta Mars planeetalle . Kuitenkin täällä Jukolan Impivaaran kylässä on mahdotonta sellainen ajatuksenjuoksu että verotettava laittaisi vain summat verottajalle. Kaikki menot eriteltyinä ja kaikki tulot eriteltyinä ja että verottajalla olisi jokin aparaatti joka ikään kuin automaattisesti laskisi asiakkaansa verotettavan määrän. Lisäksi sellaisessa aparaatissa voisi olla erivärisiä niinku nappuloita. Ja sitten olisi sellaisia erivärisiä nappuloita jotka ikään kuin vilkkuisivat kun masiina käy. Mutta tällaisen masiinan keksimiseen menee varmasti vielä useita valovuosia.
Niin ja vielä ihmeellisempää on tässä Impivaaran Jukolassa, että apparaatista tulee kahdesti vuodessa laskelma verotuksesta, ilman että tarvitsee tehdä muuta kuin tarkistaa lukujen oikeellisuus. Eikä tarvitse lähettää kilokaupalla paperia eteenpäin. Eikä kulu tähän ihmeellisyyteen edes valovuosia.
Juu. Kyllä verotus näinkin toimii kun ei ole myyntituloja. Silloin kun kaikki on seis niin. Miten helppoa.
Miksi eläkeläiseltä pidätetään niin paljon veroa,pienestä eläkkeestä.Ollaanhan verot jo kertaalleen maksettu.
Pidättäkää veroa niiltä joilla sitä rahaa on .Mitä hittoa ne tekevät niillä miljoonilla ,einiitä rahoja kukaan hautaan saa mukaan.Kyllä ne miljonääritkin tulevat vähemmällä toimeen,ja perinnöksi lapsille jää vielä suuret rahamäärät ,vaikka maksaisivat veroa niin että tietää maksaneensa.
Pienestä eläkkeestä kun maksaa kaikki yhteiskunnantaholta tulevat laskut niin eläkkeestä ei jää juuri mitään ,hyvä jos jotain ruokaa saa ostettua.Mitään ylimääräistä ei enää voi ostaa.Että se siitä yhteiskunnan pyörittämisestä.