En pysty puhumaan. En uskalla oikeasti puhua enää kenellekään. Kaikki mitä suustani päästän on epämääräistä sössötystä (asian sisältö on kummallinen ja ääneni on hirveä). En osaa nauraa kun päästän noloa hörinää. Häpeän puhettani ja ulkonäköä yleensäkin niin paljon että en tiedä pystyykö tämän kanssa enää elämään. Olen ihastunut mutta tämän arkuuden takia en pysty seurustelemaan/ottamaan yhteyttä siihen poikaan. Se syö minua paljon ja olen surullinen. En uskalla puhua enää edes sukulaisilleni ja hävettää puhua jopa oman perheen kuullen. :( En sano enää sanaakaan, muutan metsään niin ei tarvii nähdä edes ketään ihmisiä, saan olla hiljaa yksikseni. Siihen minut varmaan luotiinkin, häpeään yksinäisyyteen.
Nyt kyllä on mennyt liian pitkälle
Loppu tuli
158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Anna itsellesi aikaa. Muista erottaa muutama asia. Se mihin sinut luotiin ja se mikä sinusta on tullut. Se johtuu monesta asiasta. Lähes kaikki meistä on harhautunut / harhautettu siitä suunnasta mitä meidän pitäisi kulkea.
Älä lisää paineitasi ihastuksilla. Löydä nyt vain oma elämä, koska ei voi kohdata toista ellei oma suunta ole kunnossa. Muuten toisesta tulee pakoyritys omasta tilanteesta.
Hyviä ajatuksia saattaisit löytää Stettbacherin, Kärsimyksen mielekkyys-kirjasta.