Tietääkö kukaan? Puhun siis siitä, joka on siinä Ainolan puiston vieressä. Pällistelen sitä aina bussilla kulkiessani ja mietin, että sen avaaminen olisi kiva nähdä (en tiedä miksi, mutta mietin sitä melko usein) Eli voiko mistään saada tietoa siitä, milloin se avataan?
Milloin pato avataan?
2
2650
Vastaukset
- Sisäpiirin tieto
Loppiaisena eli 6.1. klo 19 avataan hetkeksi. Kaikki kiinnostuneet paikalle, kamerat mukaan.
- j.a3
Tarkoittanet Merikosken voimalaitoksen patoluukkuja.
Patoluukku oli viimeksi auki joulukuussa hetken aikaan konehäriön vuoksi.
Sitä ennen olikin pitkä aika luukkujen aukiolosta.
Elokuussa 2012 kaikki patoluukut olivat auki, noin kuukauden ajan, Oulujärven täyttymisen ja ylärajan ylityksen vuoksi, runsaat vesisateet syynä.
Eli patoluukut ovat auki hyvin satunnaisesti tulvien, konehäiriöiden takia.
Ne voivat avautua milloin tahansa esim konehäiriön vuoksi, senpä takia luukkujen alapuolisessa uomassa ei saa liikkua missään nimessä, vesimassat täyttävät kauneusvesialtaat äkkiä ja virta on voimakas kauempanakin luukuista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077246- 522794
- 1882261
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101633Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1481609Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191277- 741200
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241107Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019