Sukelluskurssille?

Olin jostain syystä uima-altaan luona, jossa pidettiin jotain sukelluskurssia (minulle oikeassa elämässä täysin vieras alue). Epäröin menisinkö mukaan ja lopulta päätin uskaltaa. Sitten aloin pohtia ettei minulla ole uima-asua mukana. Mieheni ilmestyi paikalle ja hänen kanssaan tutkimme täyttä reppuani, josta löytyikin kuin ihmeen kautta kelvollisia vaatekappaleita uima-asuiksi. Tähän touhuun hupeni kuitenkin sen verran aikaa, että kun olisin ollut valmis osallistumaan kurssiin, tunti olikin jo loppunut. Osaisiko joku tulkita mistä tämä kumpuaa? Kiitos jo etukäteen!

3

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei löydy tulkitsijaa?

    • Arvelua

      Unista on moneksi ja yksi mahdoliisuus tässä olisi sukeltaminen oman itsen syvyyksiin, tai oppia tuntemaan itsensä. Miksei myös sukeltaminen jollkein uudelle alueelle, vaikkapa työssä. Sinulla olisi kaikki edellytykset siihen, mutta jotenkin annoit tilaisuuden mennä ohi. Ei se mitään, ehtii sitä myöhemminkin.

      • Kiitos tulkinnastasi! Tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa olen itse asiassa uumoillutkin ja ehkä salaa toivonutkin, etten joutuisi vaikean valinnan eteen työelämässä. Saa nähdä näinkö käy, "myöhästytänkö" itseni sukellukselta uuteen kaikkine tekosyineni...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe