Mitä voisin tehdä tilanteelleni, jossa alkoholista on tullut enemmän tapa kuin jokin muu. Varsinaisesti en kaipaa alkoholia päivällä eikä minulla ole krapulaoireita. Kuitenkin haen ns. vakiolastin, jolla turrutan iltaisin mieleni. Viikolla menee sekä kaljaa että Leijonaa, viikonloppuna lauantaina leijonaa, sunnuntaina kaljaa. Määräät ovat n. 8 kaljaa tai yksi Leijona muutama kalja. Tätä on jatkunut jo muutaman kuukauden ja haluaisin jo eroon, koska se ei tuota minullekaan mitään euforisia tunteita. Kalja vain turruttaa, mutta sunnuntaina ei saa väkevää. Totta kai olen huoliissani terveydestäni ja elämän laadustani. Siksipä kirjoitankin. Toivon asialllisia vastauksia, kiitos!
Tapariippuvuus
2
127
Vastaukset
- Moe Szyslak
Hyvä kysymys vastaa itse itseensä! Kyllähän sinä tiedät mitä pitää tehdä, etkö tiedäkin? Vai elätätkö toivoa, että täältä löytyisi joku ihmelääke, jolla piiraan voisi sekä syödä että säästää? Voin kertoa, että ei täältä löydy eikä sen puoleen mistään.
Se, millä tavalla ratkaisun saa onnistumaan on eri asia. Siitä voidaan keskustella. - Ghhhkvnv
Osta alkoholitonta olutta. Saat juoda mutta ei tule känniin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks595593Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si804360Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut783676Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623363Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023352Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.103090- 1112858
En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri642307Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1312280Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit341831