ruokavalion muuttaminen ja oireet

mmm

Minulla todettiin ihokeliakia hiljattain. Kuinka kauan teillä on mennyt aikaa ruokavalion muuttamisesta oireiden loppumiseen?

9

2580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äiti

      aikaa n.kolme kuukautta,kun verikokeet olivat aivan normaalit.Hänellä tosin ei ole ihokeliakiaa,vaan
      jatkuva ripuli ja vatsaoireet olivat kiusana.Vatsa alkoi korjaantumaan ihan muutaman viikon sisällä ruokavalion muuttamisesta.Mutta heti kun syö väärää tavaraa niin tulee ripuli ja vatsakipu.

      • Parantunut keliakia

        Minä olin lähellä kuolemaa vauvaikäisenä 60-luvun alussa. Onneksi yksi lääkäri loppujen lopuksi totesi minulla olevan keliakian. Olin sitten puoli vuotta sairaalahoidossa. Kouluikään saakka olin tiukalla ruokavaliolla, mutta aloin pikkuhiljaa syödä muroja ja sitten eri leipiä.
        Armeijassa meinasivat laittaa erikoisruokavaliolle ja B-luokkaan, koska papereistani näkyi, että minulla on keliakia. Lääkäri ei meinanut millään uskoa, että pystyn syömään mitä vain. Ainoa oire voi olla joskus hieman ilmaa vatsaan ja pieni vatsakipu. Nyt ikää on yli nejäkymmentä ja tilanne on ihan sama kuin armeija-aikoina. Syön mitä vain, tosin vatsa on hieman herkempi kuin muilla.

      • R.R.
        Parantunut keliakia kirjoitti:

        Modernin länsimaisen lääketieteen oppien ja nykyisten tutkimusten mukaan keliakiasta ei todellakaan voi parantua. Sitä tietenkin voidaan hoitaa ruokavaliolla (niinkuin hyvin tiedetään) oireettomana. Onko sinulle tehty ihan diagnoosi keliakiasta ottamalla koepala kolonoskopiassa? Oletko hakenut KELAn korvausta? Kaikki mitä edellä kerroit viittaisi vilja-allergiaan (joka on aivan eri asia), jota olet tietoisesti/tiedostamattasi hoitanut itse siedätyshoitona vuosien ajan ja näillä näkymin immunologiset oireesi olisivat ajan kuluessa huomattavasti vähentyneet siitä kun olit koulupoika.

        Tai sitten sinä olet joku ainutlaatuisen uniikki tapaus ihmiskunnan joukossa ja Jeesuskin elää.

        Halleluujaa!

      • SKRY-12120

        Tiettävästi rantautui maamme raukoille rajoille vasta 60 ja 70 lukujen taitteessa. Tämän tiedon valossa tuo ”ihmeparaneminen” diagnooseineen tuntuukin vielä ihmeellisemmältä.

      • elmeri

        Voihan sulla silti olla keliakia vaikka et sitä hoidakkan.lapsellani oireet myös aika vähäisiä ennen koepalan ottoa mut löytyi selvä keliakia.enkä kyl ruokavalion kans rupeis omin päin pelleilemään.voihan tietenkin olla että sulla on ollu vilaja-allergia koska siitähän voi parantua.mutta sehän on tosiasia että keliakiasta ei nyky lääketieteen aikana voi parantua.

      • keliaakikon tyttö
        SKRY-12120 kirjoitti:

        Tiettävästi rantautui maamme raukoille rajoille vasta 60 ja 70 lukujen taitteessa. Tämän tiedon valossa tuo ”ihmeparaneminen” diagnooseineen tuntuukin vielä ihmeellisemmältä.

        Kyllä keliakiaa on esiintynyt Suomessa jo ennen 60-70 lukua. Äidilläni on virallisesti parin-kolmenkympin iässä diagnisoitu jo lapsesta saakka oireillut keliakia.

        Ylemmässä polvessa luultavasti ollut myös keliakiaa sairastanut ja siihen lapsena kuollut sukulainen. Oireet olivat olleet ihan samanlaiset kuin äidilläni nuorena. Ei vaan voi koskaan tietää, koska eipä 1920 luvulla osattu vielä keliakiaa diagnisoida, tuskinpa tunnettiinkaan.

      • iippa
        R.R. kirjoitti:

        Modernin länsimaisen lääketieteen oppien ja nykyisten tutkimusten mukaan keliakiasta ei todellakaan voi parantua. Sitä tietenkin voidaan hoitaa ruokavaliolla (niinkuin hyvin tiedetään) oireettomana. Onko sinulle tehty ihan diagnoosi keliakiasta ottamalla koepala kolonoskopiassa? Oletko hakenut KELAn korvausta? Kaikki mitä edellä kerroit viittaisi vilja-allergiaan (joka on aivan eri asia), jota olet tietoisesti/tiedostamattasi hoitanut itse siedätyshoitona vuosien ajan ja näillä näkymin immunologiset oireesi olisivat ajan kuluessa huomattavasti vähentyneet siitä kun olit koulupoika.

        Tai sitten sinä olet joku ainutlaatuisen uniikki tapaus ihmiskunnan joukossa ja Jeesuskin elää.

        Halleluujaa!

        R.R. kirjoitti: "Onko sinulle tehty ihan diagnoosi keliakiasta ottamalla koepala kolonoskopiassa?"

        Tarkennuksena tähän, että tutkimus on gastroskopia, mahalaukun tähystys. Kolonoskopia on paksusuolen tähystys, jolla valitettavasti (on paljon miellyttävämpi tutkimus, tosin suolisto täytyy tyhjentää toisin kuin g-skopiaan) ei voi todeta keliakiaa, koska se on ohutsuolen sairaus.

      • R.R. kirjoitti:

        Modernin länsimaisen lääketieteen oppien ja nykyisten tutkimusten mukaan keliakiasta ei todellakaan voi parantua. Sitä tietenkin voidaan hoitaa ruokavaliolla (niinkuin hyvin tiedetään) oireettomana. Onko sinulle tehty ihan diagnoosi keliakiasta ottamalla koepala kolonoskopiassa? Oletko hakenut KELAn korvausta? Kaikki mitä edellä kerroit viittaisi vilja-allergiaan (joka on aivan eri asia), jota olet tietoisesti/tiedostamattasi hoitanut itse siedätyshoitona vuosien ajan ja näillä näkymin immunologiset oireesi olisivat ajan kuluessa huomattavasti vähentyneet siitä kun olit koulupoika.

        Tai sitten sinä olet joku ainutlaatuisen uniikki tapaus ihmiskunnan joukossa ja Jeesuskin elää.

        Halleluujaa!

        "Tai sitten sinä olet joku ainutlaatuisen uniikki tapaus ihmiskunnan joukossa ja Jeesuskin elää."
        Halusin varmuuden asiasta ja kävin verikokeissa. Seurauksena lähete sairaalaan koepalan ottoa varten. Keliakian vasta-aineet olivat koholla.
        Kohta neljäkymmentä vuotta olen syönyt normaalisti, mutta nyt varmaan tulee asianlaitaan muutos. Eipä tuo ole tähän asti vaivannut, mutta jos koepala vahvistaa diagnoosin niin parasta lienee ruveta ruokavaliolle.

    • huidikka

      minulla meni vuosi ennen kuin verikoe oli ns. normaali vaikka noudatin tarkkaa gluteenitonta dietti. Käytin kauraa ja käytä edelleen kun veriarvot ovat kunnossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1581
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1001
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      886
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      760
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      756
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      704
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      696
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      59
      686
    Aihe