Lapsen pysyvä sairaus - korvauksia?

Asuimme homeasunnossa tietämättämme vuosia ja lapseni sairastui astmaan. Nyt muutimme uuteen asuntoon mutta lapseni joutuu käyttämään astmalääkkeitä - kenties koko elämänsä? Tulee rajoitteita liikkumiseen, ammatinvalintaan, rahaa menee lääkkeisiin yms yms yms lista on loputon.

Onko taloyhtiö tai joku muu taho velvollinen korvaamaan homeesta aiheutuvia haittoja? Epäilen myös, että entinen asukas on jättänyt meille kertomatta kattovuodosta, mikä tapahtui vuotta ennen tänne muuttoa. Siitä on nyt kuitenkin niin monta vuotta aikaa, ettei valitusmahdollisuutta enää ole?
141283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllähän perustuslakimme pykälä 7 takaa kansalaisten oikeuden elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Turvallisuuteen kuuluu olennaisena osana oikeus säilyttää terveys.
Suomen rakennuksista on tullut kansalaisten "homealtistuskammioita" sitten 1960-luvun piittaamatoman rakentamisen ja rakennusten piittaamattoman kunnossapidon ansiosta ja toki homeitiöt ovat aiheuttaneet sairautena mm. astmaa ja aiheuttavat yhä.

Lapsiemme terveydestä huolehtivan virlanomaistahon mukaan homeitiöillä ei näytä olevan vaikutusta lapsiemme terveyteen. Esim. Valitut Palat julkaisi numerossaan 9/2003 viranomaisartikkelin, jonka mukaan me äiteinä siivoamalla väärin? tuotamme lapsillemme allergioita.
Tosin tieteellisiä tutkimustuloksia "väärinsiivoamisen" syy-yhteydestä allergisoitumiseen ei löytynyt.

Mitä siis tulee asuntonne sisäilman aiheuttamaan lapsesi astmatisoitumiseen, sen toteennäyttäminen on lähes mahdotonta. Ja kun ei pystytä toteennäytämään, ei tarvitse suorittaa myöskään korvauksia.

Toivottavasti uudessa asunnossanne ei ole kosteusvaurioita eikä tiloissa missä lapsesi päivittäin oleskelee esim. päiväkoti/koulu.

Äänestä
  • Asenteista hyvänä esimerkkinä on ajankohtainen taistelu Lohjalla, jossa koulun oppilaat sairastelivat vuosia ja lopulta tilanne meni niin pahaksi, että muun sairastelun lisäksi alkoivat oksennella ja yhden päivän aikana 15 lasta (20 %:a oppilaista pyöryi). Kunnan viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet mitään muita selityksiä kuin että naapuritontilla oli poltettu roskia tai pannuhuoneesta tuli ehkä päästöjä.

    Vanhemmat eivät kuitenkaan luovuttaneet ja saivat kunnan palkkaamaan lokakuussa -04 ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään tilannetta. Hän kykenikin sitten heti toteamaan ja paikallistamaan rakennuksen vakavat homevauriot, jotka eivät olleet selvinneet kunnan omien viranomaisten vuosia kestäneissä tutkimuksissa.

    Törkeintä tässä oli, että vanhemmat pyrittiin osoittamaan mielenvikaisiksi ja että siihen osallistui omalta osaltaan myös paikallinen sisätautilääkäri, joka kirjoitti vielä 15.9.04 lehdessä seuraavasti: (kopioin sen kokonaan, koska se on juuri surullisen tyypillinen lääkärikannanotto)

    "Kouluvuoden alettua näyttää Lehmijärven koulun vuoden takainen homekasvun aiheuttamaksi päätelty lasten ja opettajien sairastelu uusiutuneen ja saaneen jälleen näyttävän julkisuuden. Asiaa käsiteltiin mm. tämän lehden pääkirjoituspalstalla ja kaupunginvaltuutettu Ilkka Lähteenmäen mielipidekirjoituksessa. Pontena kannanotoissa näyttää edelleen olevan vankka käsitys siitä, että oireilu on yhdistettävissä rakennuksen kosteusongelmiin, ja syytä tilanteeseen ollaan sysäämässä teknisen henkilöstön kannettavaksi. Rakentajien ja korjauksista vastaavien ammattitaitoa epäillään varsin peittelemättä.
    En vähääkään epäile opettajien ja lasten vanhempien huolen vilpittömyyttä, mutta käsitys, että lasten oireet, mm. pyörtyily koulussa, olisi tässä tapauksessa yhdistettävissä mahdollisiin kosteusvaurioiden aiheuttamiin homekasvustoihin, on kriittisen lääketieteellisen tiedon valossa vähintään kyseenalainen. Vai mitä on pääteltävissä siitä, että ihmislaji on pärjännyt maapallolla jo vuosimiljoonia, vaikka olemme alusta alkaen olleet joka hetki tekemisissä. niin sisätiloissa kuin ulkosalla meitä ympäröivässä ilmassa leijuvien homeitiöiden kanssa.
    Toistan vuosi sitten tällä palstalla esittämäni vilpittömän käsityksen, ettei Lehmijärven koulun ongelmat ole ratkaistavissa vuosikymmeniä hyvin palvelleen koulutalon rakenteita penkomalla. "

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Asenteista hyvänä esimerkkinä on ajankohtainen taistelu Lohjalla, jossa koulun oppilaat sairastelivat vuosia ja lopulta tilanne meni niin pahaksi, että muun sairastelun lisäksi alkoivat oksennella ja yhden päivän aikana 15 lasta (20 %:a oppilaista pyöryi). Kunnan viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet mitään muita selityksiä kuin että naapuritontilla oli poltettu roskia tai pannuhuoneesta tuli ehkä päästöjä.

    Kriittisen lääketieteen tiedon valo on vähäinen. Mutta kunpa sitä tuikahtaisi siellä, minne siirryn nyt tutkittavaksi: infektiolääkärin huone Aurorassa. Toiveeni ovat korkealla.

    Äänestä

  • sairastellut kirjoitti:

    Kriittisen lääketieteen tiedon valo on vähäinen. Mutta kunpa sitä tuikahtaisi siellä, minne siirryn nyt tutkittavaksi: infektiolääkärin huone Aurorassa. Toiveeni ovat korkealla.

    Olen itsekin myös kuullut, että Aurorasta löytyisi nykyään edistyksellisyyttä tässä asiassa. Ilmeisesti siellä on valistunut infektiolääkäri. Toivottavasti saat vihdoinkin apua.

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Asenteista hyvänä esimerkkinä on ajankohtainen taistelu Lohjalla, jossa koulun oppilaat sairastelivat vuosia ja lopulta tilanne meni niin pahaksi, että muun sairastelun lisäksi alkoivat oksennella ja yhden päivän aikana 15 lasta (20 %:a oppilaista pyöryi). Kunnan viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet mitään muita selityksiä kuin että naapuritontilla oli poltettu roskia tai pannuhuoneesta tuli ehkä päästöjä.

    Vanhemmat eivät kuitenkaan luovuttaneet ja saivat kunnan palkkaamaan lokakuussa -04 ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään tilannetta. Hän kykenikin sitten heti toteamaan ja paikallistamaan rakennuksen vakavat homevauriot, jotka eivät olleet selvinneet kunnan omien viranomaisten vuosia kestäneissä tutkimuksissa.

    Törkeintä tässä oli, että vanhemmat pyrittiin osoittamaan mielenvikaisiksi ja että siihen osallistui omalta osaltaan myös paikallinen sisätautilääkäri, joka kirjoitti vielä 15.9.04 lehdessä seuraavasti: (kopioin sen kokonaan, koska se on juuri surullisen tyypillinen lääkärikannanotto)

    "Kouluvuoden alettua näyttää Lehmijärven koulun vuoden takainen homekasvun aiheuttamaksi päätelty lasten ja opettajien sairastelu uusiutuneen ja saaneen jälleen näyttävän julkisuuden. Asiaa käsiteltiin mm. tämän lehden pääkirjoituspalstalla ja kaupunginvaltuutettu Ilkka Lähteenmäen mielipidekirjoituksessa. Pontena kannanotoissa näyttää edelleen olevan vankka käsitys siitä, että oireilu on yhdistettävissä rakennuksen kosteusongelmiin, ja syytä tilanteeseen ollaan sysäämässä teknisen henkilöstön kannettavaksi. Rakentajien ja korjauksista vastaavien ammattitaitoa epäillään varsin peittelemättä.
    En vähääkään epäile opettajien ja lasten vanhempien huolen vilpittömyyttä, mutta käsitys, että lasten oireet, mm. pyörtyily koulussa, olisi tässä tapauksessa yhdistettävissä mahdollisiin kosteusvaurioiden aiheuttamiin homekasvustoihin, on kriittisen lääketieteellisen tiedon valossa vähintään kyseenalainen. Vai mitä on pääteltävissä siitä, että ihmislaji on pärjännyt maapallolla jo vuosimiljoonia, vaikka olemme alusta alkaen olleet joka hetki tekemisissä. niin sisätiloissa kuin ulkosalla meitä ympäröivässä ilmassa leijuvien homeitiöiden kanssa.
    Toistan vuosi sitten tällä palstalla esittämäni vilpittömän käsityksen, ettei Lehmijärven koulun ongelmat ole ratkaistavissa vuosikymmeniä hyvin palvelleen koulutalon rakenteita penkomalla. "

    oireitakaan ei ole!

    Kuitenkin jo vuonna 2004 oppilaat oksentelivat ja pyörtyilivat koulussa!

    Astmaako tämä oli!

    Äänestä

  • myrkytykseen sopivia kirjoitti:

    oireitakaan ei ole!

    Kuitenkin jo vuonna 2004 oppilaat oksentelivat ja pyörtyilivat koulussa!

    Astmaako tämä oli!

    "Asuimme homeasunnossa tietämättämme vuosia ja lapseni sairastui astmaan. Nyt muutimme uuteen asuntoon mutta lapseni joutuu käyttämään astmalääkkeitä - kenties koko elämänsä?"

    Äänestä

  • totesi: kirjoitti:

    "Asuimme homeasunnossa tietämättämme vuosia ja lapseni sairastui astmaan. Nyt muutimme uuteen asuntoon mutta lapseni joutuu käyttämään astmalääkkeitä - kenties koko elämänsä?"

    "Esimerkki asenteista Kirjoittanut: Liisa / 24.11.04 / klo 13:40
    Asenteista hyvänä esimerkkinä on ajankohtainen taistelu Lohjalla, jossa koulun oppilaat sairastelivat vuosia ja lopulta tilanne meni niin pahaksi, että muun sairastelun lisäksi alkoivat oksennella ja yhden päivän aikana 15 lasta (20 %:a oppilaista pyöryi). Kunnan viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet mitään muita selityksiä kuin että naapuritontilla oli poltettu roskia tai pannuhuoneesta tuli ehkä päästöjä.
    "

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Asenteista hyvänä esimerkkinä on ajankohtainen taistelu Lohjalla, jossa koulun oppilaat sairastelivat vuosia ja lopulta tilanne meni niin pahaksi, että muun sairastelun lisäksi alkoivat oksennella ja yhden päivän aikana 15 lasta (20 %:a oppilaista pyöryi). Kunnan viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet mitään muita selityksiä kuin että naapuritontilla oli poltettu roskia tai pannuhuoneesta tuli ehkä päästöjä.

    Vanhemmat eivät kuitenkaan luovuttaneet ja saivat kunnan palkkaamaan lokakuussa -04 ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään tilannetta. Hän kykenikin sitten heti toteamaan ja paikallistamaan rakennuksen vakavat homevauriot, jotka eivät olleet selvinneet kunnan omien viranomaisten vuosia kestäneissä tutkimuksissa.

    Törkeintä tässä oli, että vanhemmat pyrittiin osoittamaan mielenvikaisiksi ja että siihen osallistui omalta osaltaan myös paikallinen sisätautilääkäri, joka kirjoitti vielä 15.9.04 lehdessä seuraavasti: (kopioin sen kokonaan, koska se on juuri surullisen tyypillinen lääkärikannanotto)

    "Kouluvuoden alettua näyttää Lehmijärven koulun vuoden takainen homekasvun aiheuttamaksi päätelty lasten ja opettajien sairastelu uusiutuneen ja saaneen jälleen näyttävän julkisuuden. Asiaa käsiteltiin mm. tämän lehden pääkirjoituspalstalla ja kaupunginvaltuutettu Ilkka Lähteenmäen mielipidekirjoituksessa. Pontena kannanotoissa näyttää edelleen olevan vankka käsitys siitä, että oireilu on yhdistettävissä rakennuksen kosteusongelmiin, ja syytä tilanteeseen ollaan sysäämässä teknisen henkilöstön kannettavaksi. Rakentajien ja korjauksista vastaavien ammattitaitoa epäillään varsin peittelemättä.
    En vähääkään epäile opettajien ja lasten vanhempien huolen vilpittömyyttä, mutta käsitys, että lasten oireet, mm. pyörtyily koulussa, olisi tässä tapauksessa yhdistettävissä mahdollisiin kosteusvaurioiden aiheuttamiin homekasvustoihin, on kriittisen lääketieteellisen tiedon valossa vähintään kyseenalainen. Vai mitä on pääteltävissä siitä, että ihmislaji on pärjännyt maapallolla jo vuosimiljoonia, vaikka olemme alusta alkaen olleet joka hetki tekemisissä. niin sisätiloissa kuin ulkosalla meitä ympäröivässä ilmassa leijuvien homeitiöiden kanssa.
    Toistan vuosi sitten tällä palstalla esittämäni vilpittömän käsityksen, ettei Lehmijärven koulun ongelmat ole ratkaistavissa vuosikymmeniä hyvin palvelleen koulutalon rakenteita penkomalla. "

    Eihän tuo Suomessa voi olla edes totta! Ei kukaan voi altistaa lapsia noin pahasti. Ja sen jälkeen tutkitaan opettajien sairauksia. Todetaan että voihan se olla sairautta tai ei, lapset unohdetaan täysin.
    Ihmettelyä riittää, miksi lapset eivät jaksa. Miksi tulee näitä koulusurmia ja muita ongelmia.
    Johan on aikoihin eletty ja eletään yhä!

    MYRKYTETÄÄN lapset KOULUISSA!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • nahjusko kirjoitti:

    parhaillaankin monet monissa kouluissa oireilevat ja syytä etsitään ties mistä. Nahjuksia kaikki paikat täynnä, kun asiaan ei valituksista huolimatta puututa, vaan koetetaan väistää tutkimus ja korjaamisvastuu.

    Äänestä

Vaikka jokainen tapaus aina omansa onkin ja yksityiskohtaista tarkempaa kuvaa saamatta ei tietenkään voi sanoa mitään pätevää. Kuitenkin nyt tuon perusteella on aikalailla mahdotonta ajatella mitään korvauksia, niitä kun ei tällainen tilanne juuri edes tunne.

Jätät sanomatta että onko kyse vuokra, vai omistusasunnosta? Jos vuokra, niin tuolla ei ole hommassa mitään merkitystä tiesikö entinen asukas vai ei. Jos taas omistusasunto, eli edellinen asukas oli myyjä niin silloin myyjän ns. suora vastuu myymästään kohteesta on 5 vuotta.

Tarkoittaa siis että jos sinä aikana löytyy jotain oleellista puutetta tai vauriota niin myyjän vastuu painaa vielä. Kuitenkin aina tilannekohtaista ja aika hälventää vastuuta mahd. korvauksista tai jopa kaupan purkamisesta (jälkimmäinen aika aniharvoin tulee kyseeseen, yleensä vaihtoehdot ovat rahalliset palautukset kauppahinnasta tai muu korvaus/remonttikulujen maksaminen tms).

On siis eri asia havaita jotakin kuukauden asumisen jälkeen kuin kuukautta ennen tuon 5 vuoden umpeutumista. AINA se tärkein pointti on pystyä osoittamaan että jokin ongelma olisi ollut olemassa jo edellisen omistajan aikana, ja keskeistä on myös se onko pakosti tiennyt asiasta tai ainakin ollut hyvin huolimaton myydessään. Eli ei ollut tehnyt mitään tarkastuksia. Pakollisiahan ne tietenkään eivät ole jos ei syytä epäillä ongelmaa mutta jos nyt myyt läpimädän kämpän niin vähintään katsotaan että olet korvausvelvollinen huolimattomuuden takia, joskin tietty tulee esille oletko tehnyt kaupan tarkoituksella välittämättä asiasta ja jättänyt "pienen" oleellisen asian kertomatta.

Niin tai näin niin kaikki edellämainitut koskevat tilannetta että on ollut omistusasunto, jokainen tilanne on asia erikseen eli sen enempää tuota perusasiaa lukuunottamatta tässä ei kannata mainita. 5 vuotta ei ole sekään ihan viimeinen takaraja mutta sen jälkeen aletaan kyllä katsoa että ongelmat ovat tulleet oman asumisen aikana tai ainakin myyjän vastuu on erittäin vähäinen koska kerran 5 vuodessa ei ole ongelmaa havainnut.

Taloyhtiöllä tai kenelläkään muullakaan ei ole mitään vastuuta tai velvollisuutta asiassa jos todella kukaan ei tiennyt. Keskustelut ainakin asioiden epäasiallisesta hoitamisesta tulevat lähinnä silloin kyseeseen jos selviä epäilyjä homeesta tai muusta taloyhtiöllekin kuuluvasta ongelasta on ollut ja niistä on selvästi informoitu. Eli käytännössä jos nyt selvästi on kertonut epäilyksistään mutta mitään ei ole tehty asialle, taion tehty todella hutiloiden.

Tosin home on aina home ja se on erittäin salakavalaa, yleiset sisäilmamittaukset ja muut voidaan tehdä hyvinkin ammattitaitoisesti mutta home ei vai näy. Monesti homeet eivät kertakaikkiaan näy kuin tasantarkkaan sen kohdasta näytteen ottamalla.

Homeet ovat siitä myös aika hankalia että verikokeellakin voidaan kovakin altistus todeta lähinnä jos tiedetään homeen tyyppi pääpiirteittäin (niitä on satoja) ja voidaan verrata verinäytettä homenäytteeseen. Suoraan verestä katsottuna voi nähdä vajaat kymmenen MAHDOLLISTA hometyyppialtistusta suoraan, ja nekin sellaisia että juurikaan eivät huoneistoissa/asuintaloissa esiinny. Eli aika turhia.

Eli siis ihan riippuen noista aikarajoista omistusasunnon ollessa kyseessä voisi edellinen omistaja olla vastuussa mutta kun sanot että muutitte vain uuteen asuntoon niin oletuksen laittaa että kyseessä olisi vuokra-asunto ja silloin on kyllä mahdollisuudet aika 0. Tuskinpa nimittäin nyt homeasuntoa tuosta vain eteenpäin myitte...

Käytännössä että taloyhtiölle olisi jotain vastuuta tullut niin pitäisi osoittaa että talossa on selvästi tapahtunut sellaisia vuotoja tai ongelmia joita se ei ole vain jaksanut korjailla tai kiinnittää huomiota, mutta se on sitten täysin näyttökysymys. Ja vaikka saisi osoitettuakin niin käräjiä käräjien peräänhän se vaatisi ja siinä sitä rahaa sitten vasta palaisikin.

Ja kokemuksesta voin sanoa että vaikka saisi osoitettuakin taloyhtiön tehneen laiminlyöntejä niin se on sitten taas täysin eriasia ja oma prosessinsa että voitaisiin osoittaa teille olleen siitä jotain suoraa haittaa olleen. Suoraan sanoen homeongelmat ovat siitä pahoja että vaikka kaikki muu voitaisiin todetakin selvästi, suoraa homeen yhteyttä lapsenne astmaan ei kuitenkaan ihan 100% saatettaisi osoittaa.

Nämä ovat erittäin mutkikkaita juttuja tosiaan jos kyseessä on ollut vuokra-asunto niin korostan että oikein mitään ei ole tehtävissä kuin nyt olla tyytyväinen tuosta ongelmapesästä päässyn pois. Oikeastaan se mitä voi lähinnä tehdä on kysellä talon aiemmilta asukkailta onko talosta vuosien aikana miten paljon valitettu ja onko kukaan muu esittänyt homeen mahdollisuutta tai epäillyt ja ihmetellyt oireitaan tms. Aika turhaa tosin sekin koska ongelmahan taisi olla teidän kämpässänne.

Muutapa kun ei edellisen vuokralaisen tarvitse sanoa kuin että hän ei mistään kattovuodosta tiennyt niin sepä sitten kaatuu siihen sekin minimaalinen ajatus edes pienestä epäasiallisesta kenenkään käytöksestä. Ja korostan että mitä tahansa yritettäisiinkin niin käräjien kauttahan tässä olisi yritettävä ja noilla eväillä kyllä sinne ei kannata lähteä. Aikaa menee ja rahaa palaa sen mukana. Saman nyt jokainen lainoppinut voisi teille kertoa.

Eli rumasti sanoen mutta kaikinpuolin huonoa tuuria, ongelmat löytyivät sitten kun jo sairaudet alkoivat. Hyvin tyypillistä hometilanteissa. Niistä ei vain tiedetä ennen kuin usein sitten jo terveyshuolet alkavat. Ja joskus on niinkin että esim. työpaikalla 1 herkkä ihminen 10 oireilee ja muut eivät saa mitään jos hometta ei ole paljoa. Eli usein pääsee mehimään iänkaiken koska ei ole tarpeeksi merkkejä jonka takia osattaisiin alkaa tutkimaan.

Äänestä

Tuossa tuli jo muutamassa aiemmassa tekstissä hyvin kattavasti ja ihan faktatietoa mikä tilanteenne on. Toisinsanoen hyvin huono.

Senverran itsekin tässä vielä voin kokemuksesta sanoa että vaikka unohtaisi kaikki taloyhtiön, kämpän ja kaiken muunkin puolen mahdolliset ongelmat ja laiminlyönnit. Joita tosin ei oikein pysty mitenkään osoittamaan ja hyötyä siitä ei valitettavasti olisi.

Mutta oleellinen: kuten itsekin sanot niin "lapsemme joutuu käyttämään astmalääkkeitä -KENTIES koko elämänsä". Tuossa sitten koko homma jo kaatuu käytännössä kahdesta syystä.

-ensinnäkin on valitettavan yleistä että vaikka asuisi läpimädässä asunnossa tai työskentelisi työpaikassa niin astman ja homeen yhteyttä on kuitenkin todella hankala saada pitäväksi. Maalaisjärjellähän asia on selvä, ja lääkärin kuin lääkärin on sanottava että syy on lähes varma. Kuitenkin se pieni varauma ja epätietoisuus varmasta syystä jää, joka yleensä kaataa asian.

-toinen tekijä taas on jonka itsekin sanot. Astmaa ei ole toistaiseksi ainakaan edes diagnosoitu pysyväksi ilmeisesti? Ja kukaanhan ei välttämättä osaa vuosiin tai koskaan sanoa onko pysyvä haitta.

Mitään korvauksia että voisi missään asiassa oikeastaan tämänkaltaisissa edes vähimmässämäärin toivoa saavansa niin aika minimi on että haitta olisi 100% pysyvä. Kaataa monet jutut kun ei osaa varmasti sanoa kukaan lääketieteen ammattilainen mikä on tilanne. Yhdistettynä tietenkin vielä siihen tämäkin tapaus että syystä ei edes ole varmuutta vaan pelkästään vahva oletus.

Äänestä

Astma on niin yleinen, että yksin hometta ei varmasti voida asettaa syylliseksi.
Suurin syyllinen on elintaso.

Astma on hoidettavissa korjaamalla ravitsemuksellisi asioita. Tehkää ravinnon suhteen täyskäännös. Saattepa nähdä, että astmakin katoaa. Kyse on ylirasittuneesta immuunipuolustuksesta, joka rasitetta pitää vähentää.

Äänestä
  • uskoisitteko tuota edeltäjää?
    Mikä ihmeen täyskäännös?

    Äänestä

  • Meillä on lääkäri todennut,että lapsen astma johtuu kodistamme jossa on hometta.
    Olemme olleet evakossa 5kk ja lapsella ei käytetä astmasuihkeita enää muuta kuin influenssan yhteydessä.Toivon myös ettei tarvita myöskään siitepölykaudella.
    Eli meillä ainakin astma helpotti kun altistus homeille loppui.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

homeongelma kirjoitti:

Asuimme homeasunnossa tietämättämme vuosia ja lapseni sairastui astmaan. Nyt muutimme uuteen asuntoon mutta lapseni joutuu käyttämään astmalääkkeitä - kenties koko elämänsä? Tulee rajoitteita liikkumiseen, ammatinvalintaan, rahaa menee lääkkeisiin yms yms yms lista on loputon.

Onko taloyhtiö tai joku muu taho velvollinen korvaamaan homeesta aiheutuvia haittoja? Epäilen myös, että entinen asukas on jättänyt meille kertomatta kattovuodosta, mikä tapahtui vuotta ennen tänne muuttoa. Siitä on nyt kuitenkin niin monta vuotta aikaa, ettei valitusmahdollisuutta enää ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu