EU-maiden sisäisten köyhyyssiirtolaisten uhka

Mihin toimiin

KK 888/2014 vp - Olli Immonen /ps
EU-maiden sisäisten köyhyyssiirtolaisten uhka Suomen sosiaaliturvajärjestelmälle ja käännyttäminen pois Suomesta
Eduskunnan puhemiehelle

Tuoreen Euroopan unionin tuomioistuimen antaman ennakkopäätöksen mukaan Saksa ei ole velvollinen maksamaan sosiaalietuuksia Romaniasta saapuneelle naiselle ja tämän lapselle, koska kyseinen nainen ei ole tullut maahan hakeakseen töitä. Käytännössä kyseinen ennakkopäätös siis tarkoittaa, ettei EU-maiden tarvitse jatkossa maksaa sosiaalietuuksia toisesta EU-maasta tulleelle maahanmuuttajalle, mikäli tämä ei pyri aktiivisesti työllistymään.

Financial Times -lehti uutisoi tämän vuoden maaliskuussa myös Belgian hallituksen tiukentavan suhtautumistaan maahanmuuttoon ja lähettävän maassa yli puoli vuotta työttöminä olleita maahanmuuttajia takaisin kotimaahansa. Heistä suurin osa oli tullut maahan Espanjasta, Italiasta, Romaniasta ja Bulgariasta. Belgian hallitus perusteli päätöstään työttömien maahanmuuttajien aiheuttamalla taakalla maan sosiaaliturvajärjestelmälle. Tuolloin EU:n oikeuskomissio totesi, ettei Belgia ole toiminut asiassa sopimusten vastaisesti, sillä EU-mailla on oikeus lähettää puoli vuotta työttömänä ollut maahanmuuttaja takaisin kotimaahansa.

Kriittinen suhtautuminen EU:n sisäistä maahanmuuttoa ja sosiaaliturvajärjestelmien hyväksikäyttöä kohtaan on aiheellisesti voimistunut viime aikoina. Liian vapaan liikkuvuuden myötä kasvanut niin kutsuttu sosiaalitukiturismi on tuttua myös Suomessa. Suomessa maksettavat sosiaalietuudet ovat varsin korkeita, ja ne houkuttelevat maahanmuuttajia sekä muista EU-maista että EU:n ulkopuolelta. EU-tuomioistuimen antaman tuoreen ennakkopäätöksen mukaisesti Suomen ei kuitenkaan tarvitse myöntää ja maksaa sosiaalietuuksia niille henkilöille, jotka ovat tulleet maahan jostain toisesta EU-maasta ja jotka eivät ole maassa aktiivisina työnhakijoina.

Suomen tulisi nyt ottaa mallia köyhyyssiirtolaisuuteen kriittisesti suhtautuvista muista EU-maista ja ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin sosiaaliturvajärjestelmämme hyväksikäytön lopettamiseksi. Euroopan unionin tuomioistuimen antaman ennakkopäätöksen johdosta todennäköisesti myös moni muu EU-maa muuttaa toimintatapojaan ja alkaa käännyttää työhaluttomia maahanmuuttajia pois maasta. Tällöin on vaarana, että takaisin alempien sosiaalietuuksien piiriin lähetetyt maahanmuuttajat suuntaavat seuraavaksi sinne, missä käytännöt käännyttämisen suhteen eivät ole tiukat. Suomen tulee ensisijaisesti huolehtia omista kansalaisistaan ja heidän hyvinvoinnistaan eikä antaa rahaa perusteettomasti maassa oleskeleville muiden maiden kansalaisille, joilla ei ole aikomusta työllistyä ja tulla toimeen itsenäisesti.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta muista EU-maista tuleville kansalaisille ei jatkossa enää makseta sosiaalietuuksia, elleivät he aktiivisesti pyri työllistymään?

Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 2014
Olli Immonen /ps

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

        Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
        Ikävä
        102
        9659
      2. Persut: haluamme lisää veroja!

        Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
        Maailman menoa
        76
        4967
      3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        55
        4712
      4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        1
        3222
      5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        9
        2431
      6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

        Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
        Ikävä
        106
        1676
      7. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        45
        1468
      8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        51
        1407
      9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

        Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
        Lieksa
        58
        1397
      10. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1306
      Aihe