Miten bulimianne alkoi?

owms

Miksi yhtäkkiä aloitte oksentamaan ruokaa ulos? Miksi haluatte oksentaa, sekhän tuntuu ihan kamalalta? Ja mitä järkeä ensin ahmia ja sitten oksentaa?

7

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turhautunut1w22

      Itselläni kierre alkoi 6 vuotta sitten rankan painon pudotuksen jälkeen. Laihdutin 70 kiloisesta 49 kiloiseksi vuoden sisällä. Olin jatkuvasti paastolla ja koin tarvetta punnita itseni heti juusto viipaleenkin syömisen jälkeen (tyhmää, tiedän näin jälkeenpäin ajateltuna). Jotenkin sain syömisen takaisin haltuun ja sitten sen keksin, että voin syödä lihoamatta eli hammasharjaa yms. kurkkuun vain. Olin reilu vuoden ilman oksentamista ja lihoin lähes 8 kg. Sitten sama kierre jatkui ja välissä ollut muutamia päiviä, joskus viikkoja ilman oksenteluita, nämäkin silloin kun olen ollut paastolla. Nykyään oksennan käytännössä kaiken mitä syön, jopa salaatin jälkeen koen tarpeen oksentaa sillä elimistön ei enään tunnu kestävän ruokaa ( vatsa menee sekaisin ja ruoka ei sula eli siis jää käymään vatsalaukkuun joka johtaa oksennukseen, ruoka siis mätänemään vatsaani) Turhauttavaa, en toivo tätä kenellekkään, olen hukannut nuoruuteni sekä osan lapsuudestani tähän pelleilyyn:(

      • turhautunut1w22

        Jatkoa.. Tähän menee myös yllättävän suuret summat rahaa!


    • moimoi2222

      Miksi yhtäkkiä aloitte oksentamaan ruokaa ulos? Miksi haluatte oksentaa, sekhän tuntuu ihan kamalalta? Ja mitä järkeä ensin ahmia ja sitten oksentaa?


      Olin sairaalassa anoreksian takia, ja osastolla oli myös muita syömishäiriöisiä, jotka opettivat pahoille tavoille. Se oli ainoa vaihtoehto. Mut pakotettiin syömään, enkä kestänyt sitä ahdistusta/pakokauhua mikä pakkosyömisestä tuli, eikä ollut mahdollisuutta kuluttaa energiaa liikkumalla, koska olin vierihoidossa.

      Miksi ''haluatte'' oksentaa.. Typerästi sanottu.. Syömishäiriöitä ei ymmärrä, jos sitä ei ole itse kokenut. En mä ainakaan halua oksentaa, vaan mun on pakko.

      Mitä järkeä ensin ahmia ja sitten oksentaa? Noh... mun syömishäiriö on nyt siinä pisteessä, että haluan syödä, mutta en halua lihoa. Se lihomisen pelko on niin kova, että porkkanankin syömisen jälkeen tuntuu siltä, että vatsa roikkuu polvissa. Eikä ahmiminen ainakaan tarkoita mulle pelkän karkin ja sipsin syömistä. Se voi olla vaikka pala omenaa, mikä on pakko oksentaa ettei ''kalorit mene yli''...

      Saispa edes yhden päivän ilman kalorien laskemista, vaa'alla ravaamista, ruokien suunnittelua, pohtimista ja analysoimista. Ja sama liikunnan kanssa. Se olis upeeta.

    • Vanharouvamummeli

      En ruvennut yhtäkkiä oksentamaan ruokaani ulos. Anoreksiaani on aina liittynyt toistuvat ahmimiskohtaukset, jossain vaiheessa suunnitellutkin ahmimiset joiden ansiosta pysyin muuten ruodussa ja laihduin. Siinä vaiheessa kun ahmimista ei yhtään hallinnut etkä pystynyt lopettamaan vaikka tuntui, että vatsa räjätää oli vaan pakko opetella oksentamaan.

      Miksikö haluan oksentaa? En suoranaisesti halua oksentaa. Olen koukussa ahmimiseen ja oksentamiseen kuten alkoholistit ovat viinaan ja narkkarit huumeisiin. Tämä on riippuvuus. En osaa käsitellä tunteitani joten reagoin kaikkeen ahmimalla.

      Ja mitä järkeä asiassa on? Tässä aloittaja on enemmän kuin oikeassa. Ei tässä ole mitään järkeä. Rahaa menee hukkaan terveys on piloilla ja akuutti kuolemanriskikin kasvaa. yritän lopettaa pahan tavan...

    • qwerty--

      Miksi yhtäkkiä aloitte oksentamaan ruokaa ulos?
      Oli pakko kokeilla. Voisin syödä niin paljon kuin haluan lihomatta, oli niin houkuttelevaa etten pystyny välttää.
      Miksi haluatte oksentaa, sekhän tuntuu ihan kamalalta?
      Oksentaminen ei tuntunut kamalalta. Oksentamisen sivuvaikutukset tuntuvat kamalilta kurkkukipu, vatsakipu, krampit, kirvelevät silmät, lihassäryt, rytmihäiriöt... halkeilevat kynnet, putoavat hiukset, huonot hampaat, turvonnut naama yms.
      Ja mitä järkeä ensin ahmia ja sitten oksentaa?
      Ei mitään. Bulimia on sairaus, kukaan ei oksenna sen takia että siinä olisi jotain järkeä.

    • sddgjl

      Miksi yhtäkkiä aloitte oksentamaan ruokaa ulos?

      Vanhemmat kävi just läpi aivan helvetillistä avioeroa, molemmilla oli ongelmia alkoholin ja juomisen kanssa ja mä en osannu käsitellä sitä millään muulla kuin syömisellä. Kun sitten kiloja alkoi kertyä niin mä aloin myös oksentaa. Siitä se kierre lähti. Nyt melkeen kolme vuotta myöhemmin mä joudun olemaan niiden välikätenä ja viestinviejänä enkä mä vaan jaksa. On helpompi purkaa ahdistus ruokaan ja oksentamiseen kun käsitellä sitä oikeesti.

      Miksi haluatte oksentaa, sehän tuntuu ihan kamalalta?

      Sanoin jo tossa ylempänä mut on helpompi purkaa ahdistus ja henkinen kipu ruokaan ja oksentamiseen. Plus siihen on nykysin niin tottunu ettei se tunnu mitenkään erityiseltä.

      Ja mitä järkeä ensin ahmia ja sitten oksentaa?

      Ei liho mutta voi syödä mitä huvittaa.

    • cheeringcharm

      Itsellä bulimia lähti ahmimishäiriön myötä kehittymään. Yläasteella tajusin, että hei minähän voin ahmimisen jälkeen oksentaa ruuat - tätä myötä en lihokkaan niin paljoa. Minulla sairaus vaihteli monella tapaa, välillä ahmin jumalattomasti ruokaa ja kävin aina välillä oksentamassa, välillä söin leivän ja menin oksentamaan jo pelkästään sen takia. Laskin pakonomaisesti kaloreita enkä uskaltanut syödä mitään, pelkkä ruuan ajatuskin sai minut ahdistumaan niin että olisin mieluummin tappanut itseni kuin syönyt mitään. Saatoin päivänä aikana syödä puolikkaan maitorahkan ja leivän, jotka nekin oksentaa lenkin aikana ulos.

      Nyt tuosta on kulunut aikaa jokunen vuosi ja pahimmasta kalorinlaskemisesta ja vastaavasta olen pitkälti päässyt eroon. En myöskään enää juurikaan ahmi hirveästi ruokaa vaan annoskokoni on muuttuneet huomattavan pieniksi aiempaan nähden. Tähän kuitenkin sitten liittyy yksi bulimian varjopuolista, vaikka minä olisinkin päättänyt jättää sairauden taakseni niin sairaus ei ole jättänyt minua. Ei tarvitse kuin syödä pari lusikallista raejuustoa tai juoda lasillinen vettä, niin seuraavat pari tuntia saa niellä jatkuvasti suuhun pyrkivää oksennusta. Jos pysyn paikoillani, niin se onnistuu, mutta jos pian syömisen jälkeen lähden esim. lenkille niin oksennus vaan tulee automaattisesti. Pysähtelen lähes päivittäin kerran tai pari sylkemään oksennusta kesken lenkin. Lisäksi mitä noloin tapahtuma sattui joku aika sitten kun tulin ystäväni kanssa ravintolasta ja menimme kauppakeskukseen, en kyennyt pitämään oksennusta, enkä ehtinyt vetäistä mitään muovipussia alle, joten oksensin siinä kaiken kansan edessä lattialle ja rinnuksille.

      Hauska lukea tätä, kuulostan melkein provolta. Vielä surullisempi myöntää että tämä on totta. Ei tule edes ajatelleeksi näitä asioita ennenkuin niitä alkaa kirjoittamaan alas.

      Nykyään väkisin oksennan harvemmin, korkeintaan silloin kun olen syönyt liikaa ruokaa ja iskee niin paha ähky ettei kykene olemaan mitenkään. Välillä olen meinannut lipsahtaa vanhoihin tapoihin, mutta onneksi olen nyt kuitenkin pysytellyt "terveemmän" puolella.

      Oksentamiseen tottuu jos oksentelee usein ja sitä oppii hallitsemaan. Toki sitä seuraava tärinä ja vuotavat silmät on vähemmän mukavan tuntuisia. Minulla on myös, kenties juuri bulimian takia, lähtenyt tukottain hiuksia päästä viime vuosina (onneksi olen luonnollisesti suht paksuhiuksinen joten tämä ei näy päällepäin) ja kynnet ovat ihan paperia. Hampaidenkaan kunnossa ei ole kehumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe