Tosiaan oon aatellut hiukka, jos eksyisi risteileen hiihtolomaviikolla Tukholmaan. Viimeksi olin risteilyllä joskus teinivuosina viitisentoista vuotta sitten ja siinä ajassa kun paljon tapahtuu, niin ajattelinkin tiedustella millasta poppoota laivoilla tänä päivänä noin yleensä liikkuu? Monet sanoo, ett noi Tukholmanristeilyt on tännä eläkeläisiä, onko näin? Itse en vielä lähentele eläkepäiviäni, en ole ajatellut suuntaamista mihinkään bingoiltamiin missään kohtaa. Samoin onko eri päivien välillä suuri ero millasta porukkaa liikenteessä? Toki suositellakin saa jos toi idea kuullostaa nuorekasta seuraa hakevalle todella väärältä paikalta..
Minkälaista porukkaa laivoilla
Jiiikoo
11134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Laivalla on mihiä, naisia ja lapsia. On vanhoja ja on nuoria. Turun laivoilla erityisesti eläkeläisiä ja myös romaneja.
Siis aivan sama yleisö kuin kaupungin kaduilla kävelee.
Viikko 8 on ruuhkaisempaa, se on sesonkiaikaa, hinnatkin korkeammat. Mutta jos viimemainittu ei ole este, olet laivassa lapsiperheiden kanssa. Viikko 9 on hieman hiljaisempaa vaikka sekin on hiihtolomakautta osassa Suomea.
Jos lapsiperheiden suurempi määrä ei haittaa, on risteilysi taatusti erilainen kuin pikkujouluaikaan.
Tukholma on hieno kaupunki, helppo liikkua. Varot vain huijaritakseja.
Nyt on ollut enempi Ruotsin lomakohteisiin matkustavia venäläisiä, toistasataa autoa per risteily. Taitaa olla Suomi jo nähty?
Entäpä tilanne nyt?
Nii, millasta ny?
Koska laiva matkailu on kallistunut muutamassa vuodessa tosi paljon, on porukkakin nykyjään vanhempaa...
Eli seuraa löytää parhaiten juurikin eläkeläisistä tai sitten alaikäisistä.... Itse olen laivalla saanut seuraa 13-59 vuotiaista
Mitkä ne kuusi päiväristeilyjä Tallinnaan tekevät laivat ovatkaan?
Aloittaja on tekemässä matkaa Tukholmaan ei Tallinnaan joten etsi kysymyksellesi parempi paikka
Mitkä laivat tekevät päiväristeilyjä Tallinnaan. Väität laivoja olevan kuusi kipaletta, minä sanon, että neljä.
Kerro niiden kuuden laivan nimet.
Jos olen tuollaista väittänyt niin kommentoi sitä viestiä :)
Etkö osaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13780689/mika-on-paras-laiva-tallinnaan-paivareissulle#comment-80611314
"Pakettiautomaatti
4.9.2015 13:17
Tallinnaanhan pääsee kuudella eri Tallinkin laivalla (huom. olemme Suomi24:ssä) joten voisitko tarkentaa hieman???"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13780689/mika-on-paras-laiva-tallinnaan-paivareissulle#comment-80612783
"Totesin vain että Tallinnaan pääsee kuudella eri Tallinkin laivalla...."
Voi voi. Eikös mennytkään kikkailusi kuin Strömsössä? Ylläpito ei pyynnöistäsi huolimatta poistanutkaan mokailujasi.
Joten: mitkä kuusi laivaa?
Ketjun aihehan oli "Mikä on paras laiva Tallinnaan päiväreissulle". Joten kyse on vain päiväristeilyistä!
Joten: mitkä kuusi laivaa?
Onkos sillä mitään väliä, mitä muut ajattelee!
Sinä menet!