Ei naurata

Vaikka voitettiinkin Pelicans. Lähinnä säälittää. Lahtelaisten valmentaja sanoi, että hän oli odottanut, koska romahdus tulee. Nyt sitten Hämeenlinnassa tuli.

Toivotaan, että saavat itsensä kasaan. Ettei koko loppua runkosarjasta jouduta katseleen vastaavia teurastuksia.

HPK:n mahdollinen hyvyys, johon tietenkin itse uskon, mitataan torstaina Porissa ja lauantaina Lappeenrannassa.

Nimittäin jos laskeutuvat jäänpinnalle ja pystyvät vielä voittamaan Ässät ja Saipan, niin sitten näyttää tässä vaiheessa hyvältä.

Mutta vuosikausia pelejä katseltuani: Ei olla vielä joulussakaan. Ja pudotuspeleissä sitten vasta katsotaan ne kovat joukkueet.
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rökälevoiton huono puoli on sen mukanaan tuoma leijuminen, jossa työnteko voi unohtua. Tässä pitää valmentajan olla hereillä ja huolehtia siitä, että valmistautuminen seuraaviin otteluihin sujuu hyvin.

Entäpäs positiiviset puolet, HPK takoi maaleja laajalla rintamalla. Onnistumiset tahtovat kasautua tähtipelaajille, joten jokainen osuma, joka tuli ns puurtajapuolen pelaajille, antaa heille paljon potkua seuraaviin otteluihin. Joukkuehenkeä onnistumiset kasvattaa.

Saas nähdä millaisen Pelicans-joukkueen Kärpät saa vastaansa.

Äänestä

ei paljoo naurata

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EtelänVaris kirjoitti:

Vaikka voitettiinkin Pelicans. Lähinnä säälittää. Lahtelaisten valmentaja sanoi, että hän oli odottanut, koska romahdus tulee. Nyt sitten Hämeenlinnassa tuli.

Toivotaan, että saavat itsensä kasaan. Ettei koko loppua runkosarjasta jouduta katseleen vastaavia teurastuksia.

HPK:n mahdollinen hyvyys, johon tietenkin itse uskon, mitataan torstaina Porissa ja lauantaina Lappeenrannassa.

Nimittäin jos laskeutuvat jäänpinnalle ja pystyvät vielä voittamaan Ässät ja Saipan, niin sitten näyttää tässä vaiheessa hyvältä.

Mutta vuosikausia pelejä katseltuani: Ei olla vielä joulussakaan. Ja pudotuspeleissä sitten vasta katsotaan ne kovat joukkueet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu