Moikka saabistit

Isä kertoi hänellä olleen Saab siihen aikaan kun minä olen syntynyt. Onko Saab autoja vielä paljon liikenteessä? Missä päin Suomea niitä on eniten jäljellä? Meidän kylillä ei ole enää Saabeja.
12346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei ole enää liikenteessä. Silloin oli vielä kun jäit eläkkeelle. Koulun viime syksynä aloittanut pojanpoikasi ei koskaan saanut ihailla Saabin papatusta kesäillassa.

Äänestä

Tampereella on pari-kolmekymmentä. Tervetuloa bongaamaan.

Äänestä

Onko niissä jotain kattomisen arvosta, valtion virkamiehen kulkine!

Äänestä

asut?

Äänestä
  • Asun Sorvan kylässä.

    Äänestä

  • Kyntäjän poika kirjoitti:

    Asun Sorvan kylässä.

    Sorva on yksi Nokian kylistä Länsi-Suomen läänissä Pirkanmaalla, Tampereen seutukunnassa. Sorvan kylä kulkee nauhamaisesti Pyhäjärven rantaa pitkin. Luoteessa kylä rajoittuu Turuntiehen. Nokian keskustaan on matkaa 3-10 km ja Tottijärven kyläkeskukseen n. 7 km.
    Sorva kuului entiseen Tottijärven kuntaan vuoteen 1976 asti, jolloin Tottijärvi liittyi silloiseen Nokian kauppalaan. Sorva on mainittu jo 1540-luvun asiakirjoissa. Sarkajaon aikaan kylässä on ollut viisi taloa: Uotila, Heikkilä, Rekola, Knuutila ja Mattila. 1776-1805 laaditussa Kuninkaan kartastossa on merkitty Sorvasta kinttupolku Nokialle. Se on kulkenut nykyisen Sorvantien paikalla.

    Äänestä

Uudessakaupungissa on eniten Saabeja.

Äänestä

Saabisteilla on omat sivut: Suomen Saab-klubin nimellä. Jäsennumero liikkuu jo yli 6000:ssa, maksaneita aktiivijäseniä on noin 3500.
Kerhon nettisivuilla selviävät kaikki saabismiin liittyvät asiat.

Äänestä

Maksan hyvin Saab 900 8 venttiilisestä perus 2,0 turposta. Myy minulle.

Äänestä

Saab meni konkkaan ja hyvä niin. Paskoja autoja joita kukaan järkevä ei ostanut. Saab was and is crap!

Äänestä

Tänään näin yhden Saabin Akaan ABC:llä ja toinen tuli vastaan Hämeenlinnan kohdalla. Huhut Saabien kokonaan häviämisestä ovat toistaiseksi ennenaikaisia.

Äänestä

Saab on .... autoista parhain. Lentokoneiden sukua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lentäjän poika kirjoitti:

Isä kertoi hänellä olleen Saab siihen aikaan kun minä olen syntynyt. Onko Saab autoja vielä paljon liikenteessä? Missä päin Suomea niitä on eniten jäljellä? Meidän kylillä ei ole enää Saabeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu