Halonen

Suuret suomalaiset kyselyssä Halonen on tällä hetkellä neljäntenä. YLE:n järjestämässä äänestyksessä on tapahtunut jokin suuri väärinkäsitys. Voipi olla, että moni luulee, että haetaan suosituinta suomalaista vaikka kyseessä on suurimman suomalaisen kautta aikojen hakemisesta.

Halonen on toki suosittu nykyisenä presidenttinä galluppien mukaan, mutta se on eri asia kuin kyseinen suurimman suomalaisen hakeminen. Eihän tosiasiassa Halonen, vaikka hän onkin fiksu nainen, voi kilpailla vielä samassa sarjassa kuin esimerkiksi Kekkonen, Mannerheim, Lönrooth, Agricola, Paasikivi ...

Halonen tekisi viisaisti, jos sanoutuisi irti koko kilpailusta.
6232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyseessä on TV1:n briteiltä hankkima viihdeohjelmaformaatti. Onhan Halosella riittänyt huumorintaju muihinkin viihdeohjelmiin, miksi ei siis tähänkin.

Unohdetaan Oiva tiukkapipoisuus kun katsellaan TV viihdettä.

Äänestä

Kekkonen opportunistina ja suomettajana ei myöskään kuulu Paasikiven, Ylpön, Mannerheimin jne. seuraan.

Äänestä
  • Jospa arvon veljekset hieman täsmentäisivät käsitettä suomettuminen. Mahdetaanko asiaa edes ymmärtää?

    Äänestä

Takuulla. 242 cm.

Äänestä

"Halonen tekisi viisaisti, jos sanoutuisi irti koko kilpailusta."

Sökö-Aho olisi tehnyt viisaasti, jos olisi sanoutunut irti koko presidentinvaali-kisasta.

Äänestä

>>Halonen tekisi viisaisti, jos sanoutuisi irti koko kilpailusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oivahärkönen kirjoitti:

Suuret suomalaiset kyselyssä Halonen on tällä hetkellä neljäntenä. YLE:n järjestämässä äänestyksessä on tapahtunut jokin suuri väärinkäsitys. Voipi olla, että moni luulee, että haetaan suosituinta suomalaista vaikka kyseessä on suurimman suomalaisen kautta aikojen hakemisesta.

Halonen on toki suosittu nykyisenä presidenttinä galluppien mukaan, mutta se on eri asia kuin kyseinen suurimman suomalaisen hakeminen. Eihän tosiasiassa Halonen, vaikka hän onkin fiksu nainen, voi kilpailla vielä samassa sarjassa kuin esimerkiksi Kekkonen, Mannerheim, Lönrooth, Agricola, Paasikivi ...

Halonen tekisi viisaisti, jos sanoutuisi irti koko kilpailusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu