Exodus: Gods and kings

Exodus salista ulos

Aluksi sellainen varoituksen sana, että tämä arvostelu sisältää spoilereita. Kannattaa huomioida jos haluat lukea eteenpäin.

Tämä elokuva oli kai tarkoitettu samanlaiseksi kuin Cecil B. DeMillen elokuva "Kymmenen Käskyä", jossa Charlton Heston näyttelee Moosesta. Mielestäni tämä Exodus kuitenkin jää kirkkaasti KK:lle.

Eniten ihmettelen sitä, että Ridley Scott on lähtenyt elokuvassa naurettavasta premissistä, että israelilaiset poispäästänyt faarao olisi ollut Ramses II. Nykyään alkaa olemaan aika lailla tiedossa, että Ramses ei ollut tuo faarao, jonka aikaan exodus ajoittui. Siten iso osa leffaa meneekin tämän suuren soturifaaraon demonisointiin ja tästä saa kuvan aika lailla murhamiehenä. Tämä faarao, joka olisi pitänyt esittää tuossa leffassa oli nimeltään Amenofis III.

Toisaalta leffa esittää Mooseksen yhdessä vaiheessaan jonkinlaisena vandaalina, joka käy gerillasotaa Ramsesta vastaan. Muita absurdeja piirteitä ovat mm viisasteleva papisto sekä Mooseksen sisarusten huono profilointi leffassa. Mooseksen äidistäkään ei näy jälkeä.

Mielestäni juonen kulku on todella kökköä. Mooses ei tässä leffassa aluksi palattuaan Siinailta pääse edes faaraon puheille. Elokuvassa ei esitetä häntä varoittamassa faaraota useimmista vitsauksista, vaan vitsaukset esitetään karmeana sillisalaattina.

Mooseksen vaimo Sippora puolestaan esitetään typerän näköiset tatuoinnit naamallaan. Mitäköhän varten? Jumala puolestaan on kymmenen vanha (noin) poika, mikä vie leffan idiotismin uusiin sfääreihin. Jotenkin älyttömältä vaikuttaa myös Mooseksen "mutakylpy" Siinain vuorella.

Juutalaisetkin on kuvattu hieman epärealistisesti. Heillä on aikaa harjoitella terroritekoja ja sodankäyntiä ja he ovat aseissa faaraon tultua käymään Pitomissa, heidän siirtokunnassaan. Leffa ei yleensä ole realismilla pilattu. Esimerkiksi Mooseksen ja Ramseksen hautaama vesimassa varmastikin hukuttaisi ja tappaisi kenet tahansa. Kuitenkin molemmat säilyvät hengissä.

Jumala ei myöskään kulje "Päivällä savun ja yöllä tulen patsaassa" israelin kansan edellä erämaassa. Lisäksi Mooses joutuu itse taltalla kaivertamaan laintaulut Siinaivuorella.

Sigourney Weaverin läsnäolo osoittaa lähinnä, että Scott ei ole vieläkään päässyt irti Ellen Ripleystään. Muuta funktiota naisella ei tässä leffassa oikein näytä olevankaan.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että Scottin olisi kannattanut tehdä tämän leffan sijaan Prometheuksen kakkososa valmiiksi. Tämä Exodus pitäisi olla suoraan dvd:lle leffa.

7

261

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veteranfan

      Ridley Scottin ohjaama Exodus elokuvaa on lyhennetty 4.tunnista kahteen ja puoleen tuntiin,joten saamme nähdä videolta alkuperäisen version luultavasti ensi syksynä.

      Exodus elokuva tuntuu olevan Scottin henkilökohtaisin elokuva.
      Autenttisuus puuttuu lähes tyystin,mutta elokuva toimii raamatun kertomuksena,jossa jumala on pitkään ollut kärsivällinen orjuuttaja
      Faaraota kohtaan.

      3D elokuva toimii parhaiten faaraon kansaa kohdistuvissa vitsaus kohtauksissa,jossa vitsausten kolmiulotteisuus on lähes kouriintuntuvaa.

      • Exodus salista ulos

        "Exodus elokuva tuntuu olevan Scottin henkilökohtaisin elokuva."

        Joo siinä oli teksti että hän omisti sen veljelleen Tonylle.

        "elokuva toimii raamatun kertomuksena,jossa jumala on pitkään ollut kärsivällinen orjuuttaja
        Faaraota kohtaan."

        Mutta tuo faarao ilmeisesti ei ollut Ramses II vaan Amenofis III (Kutsutaan myös Amenhotep III:ksi). Aika käsittämätöntä että Scott muka ei tuntisi asiantuntijoita jotka pystyisivät kyseenalaistavan tuon Ramseksen leimaamisen orjuuttajafaaraoksi. Esimerkiksi Simon Sebag Montefiore sanoo kirjassaan jossa esittelee ihmiskunnan sata parasta ihmistä että Ramses II ei ollut ilmeisesti tuo orjuuttajafaarao.

        En osaa kommentoida tuota 3D juttua kun katsoin itse leffan 2D:nä.

        Leffassa esitetään muuten Mooseksen nimi kuin vihjailtaisiin että se olisi juutalainen. Se ilmeisesti kuitenkin oli egyptiläinen. Ajatellaan joidenkin faaraoiden nimiä:

        Thotmes -> Thot mes (Thot on syntynyt)
        Ramses -> Ra mses (Ra on syntynyt)

        Ja sitten Mooses (Katkoviiva kuvaa tyhjää)

        --------- Mses (-------- on syntynyt)

        Toisin sanoen Mooseksen nimi osoittaa, että hän oli nimettömän jumalan palvelija.


    • Gandalf ite

      Kannattaa kuitenkin muistaa, että Moosekset sun muut raamatun hihhulit ovat satuolentoja samalla lailla kuin esim. örkit ja haltiat

      • 7kymmnetäx7

        Tuohon satuun uskoo ken tahtoo helvettiin. Minä menen taivaaseen js uskon kolmiyhteiseen Jumalaan.


      • Arvo_Tornipöllö

        Jesse ja Mosse on molemmat olleet eläviä ihmisiä, ihankuin Muhammettikin. Se muu siinä ympärillä on sellaista puutaheinää joka on tehty vaan jotta papit sun muut sais rahnukkaa. Jumalasta en sano mitään kun ei oo tarpeeks todisteita. Ja jos joku muka logiikallaan päättelee ettei jumalaa voi olla niin onpas siinä sitten tyyppi jonka arvostelukyky pettää omien kykyjensä suhteen.


      • Apologeetikko1977

        "muu siinä ympärillä on sellaista puutaheinää joka on tehty vaan jotta papit sun muut sais rahnukkaa"

        Jeesuksen opetuslapset kuolivat tuon "puutaheinää" tähden. Kun he julistivat ylösnoussutta Kristusta. Kysymys kuuluukin, jos olet elänyt tämän Henkilön kanssa 3 vuotta, nähnyt hänen kuolevan ja haudattavan..miksi alatkin yhtä äkkiä julistamaan että Hän on ylösnoussut ja elääkin tietäen että näin tekemällä saat itsekin siitä varman kuolemantuomion? Moniko julistaa kuolemantuomion uhalla asiaa jonka tietää valheeksi? En usko, että kukaan. Opetuslapset TIESIVÄT, että Jeesus nousi kuolleista ja siten vahvisti kaiken mitä Hän puhui. He alkoivat julistamaan tätä totuutta. Kristinusko on olemassa. Sitä on siis alettu julistamaan.

        Toinen asia. Raamattu kertoo naisien löytäneen tyhjän haudan. Eli he ovat ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat. Tämä pieni fakta saa suurimman osan raamatuntutkijoista uskomaan tyhjän haudan autenttisuuteen. Miksi? Koska jos vähänkin tunnet juutalaista yhteiskuntaa tuolta ajalta, naisilla ei ollut todistajan arvoa. Jos siis tarina olisi keksitty, siihen olisi laitettu arvostettu ja hurskas juutalainen MIES löytämään tyhjän haudan. Mutta halusitpa tai et, naiset löysivät haudan ensin ja siksi se on kirjotettu Raamatun Uuten Testamenttiin evankeliumeihin.

        Uusi Testamentti on historiallista faktaa ja Jeesuksen ylösnousemus on myös historiallinen fakta.


      • Exodus_salista_ulos

        No ei sinulla kovin kummoiset tiedot historiasta ole, jos pidät Moosesta ja muita Raamatussa kuvailtuja henkilöitä "satuolentoina". Nykyään alkaa olla hyvin tiedossa paitsi se, että he ovat olleet todellisia ihmisiä, myös se, milloin he ovat eläneet.

        En oikein tajua mitä keskustelu Jeesuksesta kuuluu tähän, kun se aihe on mainittu toisessa puheenvuorossa, mutta mainittakoon, että hän oli myös todellinen historian henkilö. Ei ole syytä epäillä nykyään, etteikö myös Mooses olisi ollut aito.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      939
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      156
      879
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      49
      623
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      557
    10. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      37
      536
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      473
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe