Aalto yliopistolta korvausilmaventtiili

Aalto yliopisto voisi suunnitella toimivan korvausilmaventtiilin.
Edullinen venttiili, joka ei aiheuttaisia vetoa ja jossa olisi tehokas pienhiukkas-suodatin.
Onko kenelläkään hyviä yhteyksiä Aalto yliopistoon?

Nykyiset venttiilit aiheuttavat vetoa ja osaan niistä ei voi laittaa pienhiukkas-suodatinta. Esim ikkunan rakoventtiili
11151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei siellä enää LVI-tekniikkaa tutkita muutoin kuin energiatekniikkaan liittyvien tietokonesimulointien muodossa. LVI-teknikniikan tutkimusta on ajettu "tarpeettomana" alas viimeiset 10 vuotta. "Viisas" hallitus on päätellyt, ettei sitä enää tarvita, ilmasto lämpenee ja voimme pian muuttaa bambumajoihin.

Äänestä
  • Niijoo, ja kyllähän siellä vielä koulutetaan kiinalaisia tohtoriopiskelijoita suomalaisten verovaroilla. Kun nykyään ainoa, millä on mitään merkitystä, on väitöskirjojen määrä. Kinkit on ahkeria opiskelijoita, joten ne parkertaa väikkärin pikavauhtia, kiittää koulutukseensa lahjoitetuista verovaroista (varmaan pari kymppitonnia) ja poistuvat maasta.

    Äänestä

  • turha toivo kirjoitti:

    Niijoo, ja kyllähän siellä vielä koulutetaan kiinalaisia tohtoriopiskelijoita suomalaisten verovaroilla. Kun nykyään ainoa, millä on mitään merkitystä, on väitöskirjojen määrä. Kinkit on ahkeria opiskelijoita, joten ne parkertaa väikkärin pikavauhtia, kiittää koulutukseensa lahjoitetuista verovaroista (varmaan pari kymppitonnia) ja poistuvat maasta.

    Tampereellakin on ollut LVI-tekniikan professuri, mutta kuuluu sielläkin saaneen opetushenkilökunta monoa persuuksiin. Hallituksemme, joka tietää, että kaikki ongelmat on jo ratkaistu ja kaikki keksinnöt tehty, säästää rahoja fiksumpaan käyttöön lopettamalla näiden asioiden tutkimuksen ja opetuksen kokonaan.

    Äänestä

Korvausilavettiili, joka ei auheuta vetoa ja on edullinen on mahdoton yhtälö. Sisääntulevan ilmavirran ja sisäilman lämpötila pitäisi jotenkin tasoittaa ja tämä vaatii ulkoa tulevan ilmavirran lämmittämistä. Lämmittäminen ei onnistu ilman lämmönsiirrintä, joten venttiilistä tulee väkisinkin kallis.

Nykyisiin venttiileihin voi laittaa hiukkassuodattimen, jos ne on suunniteltu siihen. Samoin ikkunan rakoventtiileihin. Jos on käytetty mallia, johon ei saa vakiona suodatinta, niin on valittu tietoisesti väärä malli = halpa.

Olen aina ihmetellyt vouhotusta ulkoilman suodattamisesta. Jos ilma ulkona on niin vaarallista, että se pitää välttämättä tehokkaasti suodattaa, niin kuinka ulkona voi oleskella sairastumatta vakavasti?

Jos haluaa tehokkaan ilmanvaihdon, niin ainoa tapa on koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenottoineen.

Äänestä

Höh.. Ihan samoin, tai siis paljon paremminhan sitä koneellista tulo-menoa lämmöntalteenottoineen suodatetaan. Jos ei suodatettaisi, niin laite olisi tukossa hetkessä. Saati se pölyn määrä, joka tarttuisi kanaviin.

Ja onhan useisiin tuloilmaventtiileihinkin saatavilla kunnollisia suodattimia. Esimerkkiä vaikka tästä http://www.terveysilma.fi/index.php?browser_id=29

Vetoahan nuo aiheuttaa aina. Isoa, tai pienempää. Meillä oli joskus termostaattisäätöiset. Säätyivät siis ulkoilman lämpötilan mukaan.. Lämpimällä kelillä täysin auki ja pakkasella menivät lähes kiinni. Ilmahan vaihtuu pienemmästä raosta, kun lämpötilaero kasvaa.
Mielestäni nuo olivat ihan toimivat, kunhan muisti vaihtaa suodattimet kerran vuodessa. Ei ne toki nykyaikaista ilmanvaihtoa vastanneet asumismukavuutta ja vedottomuutta ajatellen..

Äänestä

Edullinen venttiili, joka ei aiheuttaisi vetoa? Sellaisia on kaikki, jotka saa laitettua kiinni. Jos haluat silti korvausilmaa huoneeseen, ilman vedontunnetta, silloin korvausilma pitää esilämmittää. Se tehdään lto:lla.
Pakkasilma aiheuttaa aina vedontunnetta, kun se tulee lämpimään huonetilaan.

Äänestä

Jälkiasennettuna seinään laitettava ja esilämmittävä korvausilmaventtiili.
Ainoa venttiili lienee Mobair.

Äänestä
  • Olisi korkea aika saada maahamme sellainen ikkunan korvausilmaventtiili joka suodattaa ulkoa tulevan ilman, eikä aiheuta vetoa.

    Äänestä

VTT:llä on tutkittu tätä asiaa hyvin hartaasti.

Äänestä

Lienee keksitty jo: Mobair 2030 lämmittää huoneen lämpötilakerrostumalla.

Äänestä
  • Meillekin tuli sähkökitarat ja vahvistimet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä sisäilma kirjoitti:

Aalto yliopisto voisi suunnitella toimivan korvausilmaventtiilin.
Edullinen venttiili, joka ei aiheuttaisia vetoa ja jossa olisi tehokas pienhiukkas-suodatin.
Onko kenelläkään hyviä yhteyksiä Aalto yliopistoon?

Nykyiset venttiilit aiheuttavat vetoa ja osaan niistä ei voi laittaa pienhiukkas-suodatinta. Esim ikkunan rakoventtiili

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu