eroakirkosta.fi sotkeutui tietomurtoon

rumaa toimintaa

Kauhajoella oli jokunen vuosi sitten kouluammuskelu, jonka yhteydessä kuoli useita ihmisiä. Seurakunta toimi ansiokkaasti ihmisten tukena.

Samaan aikaan Kauhajoen seurakunnan kotisivuille murtauduttiin. Murtautuja jätti etusivulle linkin eroakirkosta.fi -palveluun ja perusteluja kirkosta eroamiselle. Seurakunta käytti kotisivuja samanaikaisesti Kauhajoen tragedian kriisiavusta tiedottamiseen.

Tampereen vapaa-ajattelijat tuomitsivat rikoksen. On kuitenkin selvää, että rikollinen toimi vapaa-ajattelijoiden innostamana. Kapeakatseinen kirkkokritiikki synnyttää aggressiivisia asenteita ja käyttäytymistä.

41

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ampujakin

      Taisi ampujakin olla samaa sakkia: "Internetissä Saari nimesi elämänkatsomuksekseen ateismin ja "ihmisvihan" ja harrastuksikseen tietokoneen, rummut sekä ampumisen. Hän kertoi myös kuuntelevansa mieluiten raskasta musiikkia ja katselevansa kauhuelokuvia. Hän ei seurustellut eikä halunnut lapsia. Poliisi löysi Saaren kotoa viestin, jossa hän kertoi muun muassa vihaavansa ihmiskuntaa ja ihmisrotua ja kertoi suunnitelleensa tekoa jo vuodesta 2002."

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Kauhajoen_koulusurmat#cite_ref-viha_33-0

    • JohnnyBlaze

      Milloinkas tämä heppu on totuudesta viimeksi välittänyt?

      • rumaa toimintaa

        Mikä aloituksessa on väärin?

      • JohnnyBlaze
        rumaa toimintaa kirjoitti:

        Mikä aloituksessa on väärin?

        Se ettei voida vetää suoraa yleistystä vapaa-ajattelijoihin ja yhteen tekijään, jonka ei tiedetä olevan vapaa-ajattelija. Lisäksi et voi todistaa väitettäsi siitä että kirkon kritisointi synnyttäisi aggressiota.

      • korjaussarja
        rumaa toimintaa kirjoitti:

        Mikä aloituksessa on väärin?

        "On kuitenkin selvää, että rikollinen toimi vapaa-ajattelijoiden innostamana"
        Miten tämä on selvää?
        Ehkä kyseessä on ollut jotenkin kirkkoon pettynyt toimija, ja helpoin ja yleisimmin tiedossa oleva tapa vaikuttaa kirkkoon on ek-sivusto. Osoitatko jotain väitteesi tueksi, muutakin kuin mutua?

      • Avaaja.
        korjaussarja kirjoitti:

        Oletus on perusteltu, sillä muuten ek.fin laittaminen seurakunnan sivuille ei toimisi murtautujan vihamielisyyden ilmauksena.

        Syytökset totuudesta poikkeamisesta edellyttävät, että olen tehnyt niin aiemminkin. Missä ja milloin? Todisteet mukaan, kiitos.

      • korjaussarja
        Avaaja. kirjoitti:

        1) En väittänyt että kysessä olisi vihamielisyyden ilmaus. Mistä tuon väitteen repäisit?
        2) Miksi vain vapaa-ajattelija voisi käyttää ek-sivustoa "vihamielisyyden ilmauksena"? Sivusto on ollut jo pitkään laajasti tunnettu.
        3) Miten yhden yksilön toiminnasta voi yleistää mitään koko ryhmään?
        4) Miten syytös "totuudesta poikkeamisest" edellyttä osoituksia aiemmasta vastaavasta? Jos heittää jotain hatusta vedettyä, niin se on hatusta vedettyä ihan enimmäiselläkin kerralla. Osuiko aiempi kommenttini jotenkin herkkään kohtaan?
        5) Vaikea osoittaa mitään aiemmasta käyttäytymisestä rekkaamattomien käyttäjien kohdalla, etenkin jos nämä vaihtavat vielä nikkiä kirjoituksesta toiseen - sinullakin jo ainakin toinen nikki tässä pelkästään tässä yhdessä ketjussa.

      • Avaaja

        Vastasin koostetusti edellisiin, en vain sinun viestiisi.

        1) Minä väitän, että murtautujalla oli vihamielinen suhde kirkkoon. Tämän vihamielisyytensä ilmauksena hän jätti seurakunnan sivulle eroakirkosta.fi -linkin ja kokoelman perusteluja kirkosta eroamiseen. Eroakirkosta.fi toimi siis vihamielisyyden ilmauksena.

        2) Kuka tahansa voi käyttää eroakirkosta.fi:n sivuja vihamielisyyden ilmauksena kirkkoa kohtaan.

        3) Koska eroakirkosta.fi:tä voi käyttää vihamielisyyden ilmauksena kirkkoa kohtaan, se ilmaisee vihamielisyyttä kirkkoa kohtaan. Muuten murtautuja etsisi jotain muuta vihamielisyytensä ilmaukseksi.

        4) "JohnnyBlaze 8.1.2015 21:32: "Milloinkas tämä heppu on totuudesta viimeksi välittänyt?"

        5) Myönnät siis, että JohnnyBlaze esittää perusteettoman heiton. Minulla tosiaan on kaksi eri nikkiä tässä keskustelussa, mutta ne on selvästi samaistettavissa, kuten sinäkin huomasit.

      • korjaussarja
        Avaaja kirjoitti:

        1-3) Ei siis mitään osoitusta, että ek-sivusto olisi sotkeutunut tässä mihinkään. Joku satunnainen toimija on vain nostanut sen oman vihamielisyytensä ilmaukseksi. Aivan toisin kuin aloituksessai väitit.

        4-5) Joidenkin tyyli täällä on, nimimerkeistä huolimatta, tunnistettava. En välttämättä tarkoita juuri sinua. Muiden puolesta en kommentoi. JB:llä on ehkä omat syynsä epäillä.

    • Autooni on Tampereella asuessani yritetty murtautua kahdesti. Seuraako tästä otsikko "Mäntysalo sotkeutunut toistuvasti automurtoihin"?

      • Polliisi

        Riippuu siitä Yrititkö ?

      • Doesnt fit

        Vertauksessasi auto = seurakunnan sivut. Onkohan analogia pielessä?

      • Doesnt fit kirjoitti:

        Vertauksessasi auto = seurakunnan sivut. Onkohan analogia pielessä?

        No sanotaan sitten että olisi onnistunut automurto ja autolla olisi pamautettu päin seurakuntakodin seinää.

        Oikeasti, MITÄ eroakirkosta.fi-tiimi olisi voinut tehdä toisin tämän estääkseen? Tai mitä sen jälkeen, ks. http://eroakirkosta.fi/media/none/tiedote13_08.txt?year=2008 .

      • Avaaja
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Avauksestani:

        "Tampereen vapaa-ajattelijat tuomitsivat rikoksen. On kuitenkin selvää, että rikollinen toimi vapaa-ajattelijoiden innostamana. Kapeakatseinen kirkkokritiikki synnyttää aggressiivisia asenteita ja käyttäytymistä."

      • korjaussarja
        Avaaja kirjoitti:

        Avauksestani:

        "Tampereen vapaa-ajattelijat tuomitsivat rikoksen. On kuitenkin selvää, että rikollinen toimi vapaa-ajattelijoiden innostamana. Kapeakatseinen kirkkokritiikki synnyttää aggressiivisia asenteita ja käyttäytymistä."

        Kirkkoako ei saisi kritisoida?
        Vai saako? Väärin kritisoituko sitten? Mikä olisi oikea tapa, mikä on nykyisessä pielessä?

      • Avaaja
        korjaussarja kirjoitti:

        Kirkkoako ei saisi kritisoida?
        Vai saako? Väärin kritisoituko sitten? Mikä olisi oikea tapa, mikä on nykyisessä pielessä?

        Myös seurakunnan sivuille murtautunut esitti kirkkokritiikkiä. Onko se OK?

        On aina eri asia, pyrkiikö kritiikillä kehittämään vai tuhoamaan. Vapaa-ajattelijoilla on selvästi jälkimmäinen tavoite ja siksi vapaa-ajattelijoiden nettisivu kelpaa niidenkin käyttöön, jotka tarjoavat kritiikkiä rikollisin keinoin.

      • Avaaja kirjoitti:

        Pyritkö sinä kehittämään va-liiton toimintaa? Miten?

      • eroa vapareista
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Pyritkö sinä kehittämään va-liiton toimintaa? Miten?

        En tiedä, haluaako avaaja kehittäää. Hän on joka tapauksessa tuonut varteenotettavan ongelman esiin. Onko vaparien edun mukaista, että he kerta toisensa perään sotkutuvat viharikoksiin?

        Arvaan jo, että tästäkään kritiikistä ei välitetä. Siksi en ole jäsen.

    • Rahahanat kiinni

      Kauhajoen tapaus on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten vapaa-ajattelijoiden aggressiivinen asennemaailma synnyttää aggressiivisia tekoja. Muistaakseni lastenkirkko.fi:tä vastaan tehtiin myös mauton hyökkäys,, mikä ilmensi samaa asennemaailmaa.

      Nyt kun olemme Pariisissa nähneet, mitä aggressiiviset asenteet aiheuttavat kaikkein kuumapäisimmissä tyypeissä, on aika tarkastella myös vapaa-ajattelijoiden toimintaa kriittisessä valossa.

      Miten esimerkiksi valtio voisi ehkäistä vapaa-ajattelijoiden aggressiivisten äärimielipiteiden leviämistä?

      • kummiastelija

        No huh huh. Olet kyllä aika kaukana todellisesta maailmasta. Sinusta se viha oikeen huokuu vapareita kohtaan.

      • seuraillut
        kummiastelija kirjoitti:

        No huh huh. Olet kyllä aika kaukana todellisesta maailmasta. Sinusta se viha oikeen huokuu vapareita kohtaan.

        Niin. Viha synnyttää vihaa.

      • seuraillut
        seuraillut kirjoitti:

        Niin. Viha synnyttää vihaa.

        Tarkoitan, että vaparien uskontovihalla on monenlaisia hedelmiä.

      • korjaussarja
        seuraillut kirjoitti:

        Tarkoitan, että vaparien uskontovihalla on monenlaisia hedelmiä.

        Uskontoviha ja uskonnon asema kritisoiminen ovat aikalailla eri asioita.

      • Rahahanat kiinni
        korjaussarja kirjoitti:

        Uskontoviha ja uskonnon asema kritisoiminen ovat aikalailla eri asioita.

        Vaparien aggressiivinen asenne näkyy siinä, että tekoihin valmiit henkilöt linkittävät toimintansa vaparien asenteisiin, jotka näkyvät esim. eroakirkosta.fi:n taustalla.

      • FUCKIFUUU
        Rahahanat kiinni kirjoitti:

        Vaparien aggressiivinen asenne näkyy siinä, että tekoihin valmiit henkilöt linkittävät toimintansa vaparien asenteisiin, jotka näkyvät esim. eroakirkosta.fi:n taustalla.

        Nyt esität väitteitä "aggresiivinen asenne näkyy" ja "tekohin valmiit henkilöt", voinet varmaan nimetä nämä henkilöt joita tarkoitat, jos et olet valehtelelija joka jäi taas kiinni valheista. Nimiä esiin!

      • Rahahanat kiinni
        FUCKIFUUU kirjoitti:

        Nyt esität väitteitä "aggresiivinen asenne näkyy" ja "tekohin valmiit henkilöt", voinet varmaan nimetä nämä henkilöt joita tarkoitat, jos et olet valehtelelija joka jäi taas kiinni valheista. Nimiä esiin!

        Saatiinko se murtautuja kiinni ja tuomittiinko oikeudessa? Vaparit eivät ole kiistäneet murtoa.

      • Rahahanat kiinni kirjoitti:

        Saatiinko se murtautuja kiinni ja tuomittiinko oikeudessa? Vaparit eivät ole kiistäneet murtoa.

        Ainakaan minun tiedossani ei ole, että murtautujaa olisi saatu kiinni. Uskoisin, että siitä olisi vähintään kotimaa24:lle tullut pikku-uutinen jos olisi saatu.

    • Vaparit taas?
      • jiijäätee

        Miten niin taas? Eihän tuossa aloitus viestissä olleesta tapahtumasta ole mitään todisteita että se olisi jonkin vaparin tekemä.

      • Tökeröt vaparit
        jiijäätee kirjoitti:

        Miten niin taas? Eihän tuossa aloitus viestissä olleesta tapahtumasta ole mitään todisteita että se olisi jonkin vaparin tekemä.

        Avauksesta: "On kuitenkin selvää, että rikollinen toimi vapaa-ajattelijoiden innostamana."

      • jiijäätee
        Tökeröt vaparit kirjoitti:

        Avauksesta: "On kuitenkin selvää, että rikollinen toimi vapaa-ajattelijoiden innostamana."

        Eihän tämä ole mitenkään selvä asia, ainoastaan aloittajan toteamus ilman mitään todisteita. Eli aloittaja syyttää vapareita ilman mitään todisteita; toisin sanoen valehtelee.

      • Josko se nyt johtaisi Facebookin tekniseen virheeseen. Varsin epätyypillistä olisi murtautujalta vain poistaa sivusto. Toki tarkoitus on voinut olla tehdä jotain muuta ja on kämmennetty, mutta todennäköisimpänä pidän näillä tiedoilla virhettä.

      • Tökeröt vaparit
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Josko se nyt johtaisi Facebookin tekniseen virheeseen. Varsin epätyypillistä olisi murtautujalta vain poistaa sivusto. Toki tarkoitus on voinut olla tehdä jotain muuta ja on kämmennetty, mutta todennäköisimpänä pidän näillä tiedoilla virhettä.

        Toivotaan niin, mutta vaparien hangaround-jengi on aiemmilla teoillaan osoittanut halunsa rikollisuuteen.

      • jiijäätee
        Tökeröt vaparit kirjoitti:

        Toivotaan niin, mutta vaparien hangaround-jengi on aiemmilla teoillaan osoittanut halunsa rikollisuuteen.

        Ja taas valheellisia syytöksiä ilman mitään todisteita.

      • Ihmettelijä...
        jiijäätee kirjoitti:

        Ja taas valheellisia syytöksiä ilman mitään todisteita.

        Mikä se Kauhajoen seurakunnan nettisivuille murtautunut sitten oli?

      • Ihmettelijä...
        jiijäätee kirjoitti:

        Eihän tämä ole mitenkään selvä asia, ainoastaan aloittajan toteamus ilman mitään todisteita. Eli aloittaja syyttää vapareita ilman mitään todisteita; toisin sanoen valehtelee.

        Eikö se murtautuja tuomittu. Silloinhan käytiin läpi motiivikin.

      • jiijäätee
        Ihmettelijä... kirjoitti:

        Mikä se Kauhajoen seurakunnan nettisivuille murtautunut sitten oli?

        Mistä minä sen voisin tietää? Eihän sitä tiedä poliisikaan. Harvoin tälläisiä tutkitaan, koska jos vähänkään osaa it juttuja, on helppo peittää jälkensä. Toisin kuin jotkut multinikit ;)

      • jiijäätee kirjoitti:

        Mistä minä sen voisin tietää? Eihän sitä tiedä poliisikaan. Harvoin tälläisiä tutkitaan, koska jos vähänkään osaa it juttuja, on helppo peittää jälkensä. Toisin kuin jotkut multinikit ;)

        No tämä riippuu. On näitä kiinnikin jäänyt, mutta sitten pitää aika äkkiä hoitaa homma kansainvälisesti. Jos vaikka murtaa ruotsalaisen koneen ja siitä etenee Suomeen, pitää poliisin tehdä virka-apupyyntö tjsp. länsinaapuriin. Ei riitä resurssit, jos ei ole kyseessä merkittävä murto.

    • eroa vapareista

      Murtautuja on tuomittu. Vaparit tietävät, mutteivät kerro yksityiskohtia.

      • Mitenkähän minä en löydä tuosta minkäänlaista uutista? Toki hienoa jos on saatu kiinni, mutta valitettavan usein näissä tekijää ei saada selville koska ei ole resurssejakaan tarpeeksi poliisilla tällaiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6262
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      34
      3652
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3562
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      31
      3457
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3036
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2737
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      48
      2688
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2435
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2408
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe