Ensin olin 12 vuotias pikkutyttö, Ehkä hieman pyöreä,ja heti haukuttiin läskiksi. Äitikin hieman vihjaili,että mun pitäisi vähentää syömistä.
Sitten olin 14 vuotias teinityttö,paino oli pudonnut ja terveyden hoitaja huolestui. Mun piti alkaa käydä punnitsemassa itseni kerran parissa viikossa. Äiti alkoi epäillä anoreksiaa ja sanoi,että mun pitäisi syödä enemmän. Kaveritkin vahti mun syömisiä ja yksi jaksoi aina huomautella ja piruilla mun laihuudesta.
Paino alkoi kuitenkin nousemaan,enkä päätynyt sairaalaan.
Nyt olen 17 vuotias,en laiha,enkä lihava,Mutta en kuitenkaan tyytyväinen itseeni,käyn lenkillä,pyrin vähentämään syömistä, joskus onnistun joskus en,vertailen itseäni jatkuvasti muihin.
Milloinkaan en taida olla normaalipainoinen,omasta enkä muiden mielestä.
Sitten olin 14 vuotias teinityttö,paino oli pudonnut ja terveyden hoitaja huolestui. Mun piti alkaa käydä punnitsemassa itseni kerran parissa viikossa. Äiti alkoi epäillä anoreksiaa ja sanoi,että mun pitäisi syödä enemmän. Kaveritkin vahti mun syömisiä ja yksi jaksoi aina huomautella ja piruilla mun laihuudesta.
Paino alkoi kuitenkin nousemaan,enkä päätynyt sairaalaan.
Nyt olen 17 vuotias,en laiha,enkä lihava,Mutta en kuitenkaan tyytyväinen itseeni,käyn lenkillä,pyrin vähentämään syömistä, joskus onnistun joskus en,vertailen itseäni jatkuvasti muihin.
Milloinkaan en taida olla normaalipainoinen,omasta enkä muiden mielestä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla samantapainen alku elämälle. Olin ihan tavallisenkokoinen -66-luvulla syntynyt lapsi. toki hieman pyöreä vauvana, niin kuin on hyvä ollakkin...Sitten kasvaessani hoikistuin ja sain velipojilta kuulla olevan läski, pontso, lihapulla yms. karmeata. Koulussa haukkuminen jatkui jättäen syvät arvet sieluun ja tehden minusta tunnevammaisen itseäni kohtaan. En tänä päivänäkään ole laiha vaan normaali, silti kaikuvat sanat mielessäni kokoajan ja peilissä näkyy LÄSKI!.Sitten luin Irene Kristerin: Tunteet ja Syöminen, ja tunnistin nuo syvät haavat ja päätin hoitaa ne ja jatkaa uusin ajatuksin ja toisista välittämättä. Nyt 39 vuotisena tunnen olevani vahvasti se kuka minä olen ja olisin ollut ja moniakymmeniä vuosia sitten!! Älkää ihmiset haukkuko toisia, siitä voi olla koko elämän mittaiset jäljet.
Kiva lukea tuollainen kirjoitus. Vilpittömästi onnea sulle myös eteenpäin.
Kiitos kannustuksesta.Elämä onkin tosi mukavaa tällä hetkellä, vaikka toki aikuisen elämään mahtuu kaikenlaista tapahtumaa.Ei muuta kuin ongelmaa niskasta kiinni ja selvittelyiden kautta taas vahvempana eteenpäin.Nöyränä kuitenkin Elämän viisauden edessä, se kun on meitä kokeneempi.Historian ei ole pakko toistaa itseään.Kaikkea hyvää muillekin ja vielä neuvo loppuun.Vaikka miten hankalilta asiat tuntuvat kannattaa kissa nostaa pöydälle.