Olen pari kertaa yrittänyt viestiä persujen palstalle. Vajaa kolme minuuttia on pisin aika ennen sensurointia. Eka kerran jälkeen kysyessäni syytä kysymykseni sensurointiin, kysymysviesti eliminoitiin alle puolen puolen minuutin.
Eka kerran ihmettelin, miksi perussuomalaiset jaksavat jankuttaa koko ajan Kreikasta, kun EU:ssa pitäisi jo kiinnittää huomiota tärkeämpiin. Toisella kertaa totesin, ettei Soinista tarvitse tehdä vaarallista pilapiirrosta, hän hoitaa asian jo olemuksellaan. Asiasta oli syntymässä mielenkiintoinen keskustelu Karin poliittisten pilapiirrosten siivittämänä.
Liekö nimmarini ollut syy vai mikä, kun palsta ei tasoltaan juuri muuten loista? Ainakaan Suomi24:n sääntöjen vastaisia eivät vietini ainakaa olleet.
Persuilla ärhäkkä sheriffi
11
213
Vastaukset
- 18+15
Juu, saattaa olla allerginen nimimerkillesi. Täysin typerää, koska ei kai sensuroijien pitäisi olla puoluepoliittisesti sitoutuneita, vaan palstan sääntöjen noudaattamista valvovia.
- Vänkyräinen
Et kai vaan maininnut Putkosesta mitään? Se on tabu. On kokemusta.
- Vihervassumamuhomo
Vänkyräinen kirjoitti:
Et kai vaan maininnut Putkosesta mitään? Se on tabu. On kokemusta.
Sekö olikin syy?! Mainitsin, ettei Suomessa tarvitse pelätä Putkosen joukkojen kommandoiskua, jos Soinista piirtää pilakuvan. Ei tuo minusta mikään epäasiallinen herja ollut.
- Kellosta katsoja
Kreikasta on jankutettava ja mamuista
kun Luotsi antaa viestien olla kolme minuuttia keskimäärin
tämä sai olla kaksi ja puoli koska Luotsi oli virkeimmillään
uhkausuutiset
http://markusjansson.blogspot.fi/2015/01/sain-uhkausviesteja-rauhan-ja.html
Sain uhkausviestejä rauhan- ja lapsirakkauden uskonnon edustajilta!
Kun rauhan- ja lapsirakkauden uskonnon edustajia kritisoi siitä, että he ovat suvaitsemattomia, sananvapautta vastustavia ja väkivaltaisia barbaareita, mitä he tekevät? Todistavat omalla käytöksellään asian olevan juuri täsmälleen näin! Tällä tasolla on sananvapaus, kotouttaminen ja muslimien uhka yhteiskuntajärjestyksellemme Suomessa jo nykyäänkin. Tätä seuraa, kun esimerkiksi julkaisee taiteellisen kuvan koraanista. Voitte vain miettiä, miten paljon pahemmaksi tämä kuvio menee, kun tätä maahantunkeutujaa tuppaa yhä enemmän ja enemmän Suomeen
Oulun Uutiset
keskiviikkona Oulun poliisi kertoi saaneensa kiinni ravintolan eli Tuiran Tuisku-pubin kirveskaksoistappajan, mutta oli hyvin vaitonainen tapahtumien kulusta sekä epäillyn tekijän tilasta
joka on kuollut?
MAMU PISTI KIRVEELLÄ POLIISIAKIN KYPÄRÄÄN
KESTI mutta siinä hötäkässä MAMU EI JA KUOLI?
Ylen suusta ei muuten tule mamu-sanaa mutta peittelijätoimittaja hermostui niin,
että kysyi MAMUN MOTIVAATIOTA KIRVESSURMISSA
kun piti kysyä oliko mamu marttyyri tai akhbar tai onko motiivi
Ja Yle soitti Paaterolle Helsinkiin jotta saisi vastauksen emmätiedämitään
eikä tietenkään Ouluun tekopaikalle - Persut on paras!
Siellä on aivan ryssän meininki sensuurissa. Varmaan entinen stalinisti loikannut perseiden modeksi. Sairas ja fanaattinen tyyppi. Mitään kunnollista keskustelua ei saa mistään aikaan, ellei kehu muna pystyssä perseilyä.
- .14.
Veikkaan, että kyseinen tinatähti tulee olemaan pitkän hermoloman tarpeessa vaalien jälkeen.
- arvuuttelija
Soinin terveydentilan arvuuttelut häipyvät myös samantien
- Bättrefolk
Pakkoruotsia koskevat kommentit eivät pääse edes läpi.
- Sämrefolk
Bättrefolk kirjoitti:
Pakkoruotsia koskevat kommentit eivät pääse edes läpi.
On siellä sitäkin sontaa ihan riitämiin. Paksukalloista pakkomieltesitä peräkammarin poikien jankutusta enimmäkseen.
- kuin kusi lumeen
Viestit hupenee yhtä nopeasti kuin persujen kannatuskin. :D
- Antipersu numero 22675
Täällä voi sentään rauhassa keskustella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501