VAALIGALLUPPIEN TEKIJÄT JA NIIDEN TAUSTAVOIMAT

Talouselämä on selvittänyt yhdessä Eduskuntatutkimuksen keskuksen kanssa, mikä olisi uuden eduskunnan paikkajako.


selvityksen mukaan keskusta olisi suurin voittaja ja saisi 15 lisäpaikkaa. SDP olisi suurin häviäjä. Puolue menettäisi 11 paikkaa. Kokoomus menettäisi kaksi paikkaa.

Lähes 19 000 haastatteluun perustuva aineisto kerättiin puolen vuoden aikana. Selvityksen toteutti Taloustutkimus

KOMMENTTI:Kansanedustaja Eero Lehti (KOK) perusti 26-vuotiaana Taloustutkimus-yrityksen vuonna 1971. Hän omistaa nykyisin Taloustutkimus Oy:n. Hän omisti myös perustamansa Suomen Lehtiyhtymä Oy:n kunnes myi sen maaliskuussa 2013 Keskisuomalainen-konsernille (KESK) Hän työskentelee niiden hallitusten puheenjohtajana.


Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtoryhmä
Johtoryhmän puheenjohtaja:
Kansanedustaja Seppo Kääriäinen KESK
(Varapuheenjohtaja kansanedustaja Ilkka Kanerva KOK)​


Jäsenet:
Kansanedustaja Heli Paasio SDP
(Varajäsen VTT Joni Krekola)
Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtaja Sami Borg SIT
(Varajäsen dosentti Anu Kantola)
Professori Timo Soikkanen
(Varajäsen dosentti Vesa Vares)
Dosentti Ville Pernaa
(Varajäsen professori Kimmo Rentola)
962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mistä tässä pitäisi keskustella?

Äänestä
  • muutamien perussuomalaisten vainoharhoista

    Äänestä

eikö polla leikkaa ???

Äänestä

Kysyjän pylväänpäästä lienee valo sammunut hhehh

Äänestä

Kyllä tuolle gallupmafialle pitäisi jotain tehdä. Ei ole oikein, että yhtä puoluetta (persuja) vuodesta toiseen nostetaan katteettomilla galluptuloksilla, kun kuitenkin tiedetään, että vaalitulos on paljon alle sen, mitä gallupit povaavat.

Äänestä

Aloittajan mainitsemasi taloustutkimus viime vaaleissa:

Kunnallisvaalit ja kyselyt:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kunnallisvaalit_2012#Kannatuskyselyt
Taloustutkimus ps:n kannatus mittauksissa: 15,3%, 17,2% ja 15,8%

Tulos vaaliuurnilla 12,3%

Eurovaalit ja kyselyt:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_europarlamenttivaalit_2014#Kannatuskyselyt
Taloustutkimus ps:n kannatus mittauksissa: 17,1%, 17,8% ja 17,0%

Tulos vaaliuurnilla 12,9%.

Ihan oikeasti. Kuinka persut kehtaavat vuodesta toiseen haukkua galluppeja kun ovat perinteisesti olleet niiden suurin hyötyjä.

asan yhden kerran gallupit menivät vikaan viime eduskuntavaaleissa, kaikissa muissa vaaleissa ps on ollut galluppien osalta osunut tai saanut suurta hyötyä.

Ps:n kannattaisi nimenomaan vaatia lisää galluppeja. Ps hyötynyt gallupeista enemmän kuin niistä ollut puolueelle haittaa.

Äänestä
  • TÄMÄHÄN VAIN KERTOO SEN että näillä tarkoitushakusilla gallupeilla pyritään ohjaamaan ihmisiä jäämään kotiin koska lukemat ovat jo näin korkeita...mutta kokkarithan ja kepulit äänestävät aina....

    Alhainen äänestysprosentti hyödyttää ainoastaan näitä kahta puoluetta

    Äänestä

Hassu juttu sinällään,että perussuomalaiset hehkuttavat gallupeilla,jos niiden tulos
on heille myönteinen,mutta polkevat ne suohon,mikäli tulos on heille epäedullinen.

En väitä,etteivätkö muutkin puolueet vetoaisi gallupeihin.
Perussuomalaiset kuitenkin nostavat suurimman melun gallupeista,olipa mielipide-kyselyn tulos mikä tahansa.

Vaalit ovat ainoa keino,mikä kertoo todellisen kannatuksen.
Niiden jälkeen pulinat ja jossittelut pois.

Äänestä
  • ET SIIS yhtään ihmettele sitä että galluppfirman taustavoimina toimivat em. kolmen eduskuntapuolueen vaikuttajat ?

    mitä tämä sanoo ko galluptuloksista ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NAURUGALLUPIT kirjoitti:

Talouselämä on selvittänyt yhdessä Eduskuntatutkimuksen keskuksen kanssa, mikä olisi uuden eduskunnan paikkajako.


selvityksen mukaan keskusta olisi suurin voittaja ja saisi 15 lisäpaikkaa. SDP olisi suurin häviäjä. Puolue menettäisi 11 paikkaa. Kokoomus menettäisi kaksi paikkaa.

Lähes 19 000 haastatteluun perustuva aineisto kerättiin puolen vuoden aikana. Selvityksen toteutti Taloustutkimus

KOMMENTTI:Kansanedustaja Eero Lehti (KOK) perusti 26-vuotiaana Taloustutkimus-yrityksen vuonna 1971. Hän omistaa nykyisin Taloustutkimus Oy:n. Hän omisti myös perustamansa Suomen Lehtiyhtymä Oy:n kunnes myi sen maaliskuussa 2013 Keskisuomalainen-konsernille (KESK) Hän työskentelee niiden hallitusten puheenjohtajana.


Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtoryhmä
Johtoryhmän puheenjohtaja:
Kansanedustaja Seppo Kääriäinen KESK
(Varapuheenjohtaja kansanedustaja Ilkka Kanerva KOK)​


Jäsenet:
Kansanedustaja Heli Paasio SDP
(Varajäsen VTT Joni Krekola)
Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtaja Sami Borg SIT
(Varajäsen dosentti Anu Kantola)
Professori Timo Soikkanen
(Varajäsen dosentti Vesa Vares)
Dosentti Ville Pernaa
(Varajäsen professori Kimmo Rentola)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu