Mä haluan taas oksentaa

Sun sanat kosketti, koska kaikki ne pahat muistot tulivat hyökyaaltona.
Itkeä tihrustan luokassa, toivottavasti kukaan ei huomaa.

Kyllä mä ymmärrän, että mä en ole mitenkään järjissäni, kun tällaista suunnittelen. Mä vannoin itselleni, etten anna syömishäiriön enää ikinä yrittää tuhota mun elämää.
Mutta tää on vaikeeta!! Niin vaikeeta, että mä melkein päätin olla reagoimatta sun viestiin.
Mutta on mulla vielä jokin järjenhippu päässäni.

Mun tilanne oli aikanaan sillä tavalla ongelmallinen, että kukaan ei tiennyt syömishäiriöstäni mitään. Ei lekurit, ei diabeteshoitaja, ei perhe, ei kukaan.
vasta kun paras ystävä tajusi tilanteen, mäkin tajusin, mitä olin tekemässä.
Mä tavallaan lopetin kaiken kerrasta. Enkä käsitellyt asiaa mitenkään. Perheelle kerroin, mutta ne eivät kai ottaneet sitä kovin tosissaan.
Mä olin ns. huono syömishäiriöinen, koska en laihtunut paljoakaan. Siksi kai kukaan ei edes tajunnut, mitä oli meneillään.

Mä olen nyt tosi sekavassa paikassa, ja mä pelkään, että hukun. Eikä mulla ole voimia taistella tätä vastaan..

Mä kävin äsken ostamassa hapankorppuja ja kaksi omenaa, joista söin toisen.. söin 3 hapankorppua, joissa jokaisessa on 20 kaloria. Niillä mä vannoin pärjääväni loppu päivän.

Mutta mä yritän lopettaa tän heti alkuunsa. Toivottavasti mä pystyn siihen. Pidän sun sanat mielessäni!

Nimetön kirjoitti:

Sun sanat kosketti, koska kaikki ne pahat muistot tulivat hyökyaaltona.
Itkeä tihrustan luokassa, toivottavasti kukaan ei huomaa.

Kyllä mä ymmärrän, että mä en ole mitenkään järjissäni, kun tällaista suunnittelen. Mä vannoin itselleni, etten anna syömishäiriön enää ikinä yrittää tuhota mun elämää.
Mutta tää on vaikeeta!! Niin vaikeeta, että mä melkein päätin olla reagoimatta sun viestiin.
Mutta on mulla vielä jokin järjenhippu päässäni.

Mun tilanne oli aikanaan sillä tavalla ongelmallinen, että kukaan ei tiennyt syömishäiriöstäni mitään. Ei lekurit, ei diabeteshoitaja, ei perhe, ei kukaan.
vasta kun paras ystävä tajusi tilanteen, mäkin tajusin, mitä olin tekemässä.
Mä tavallaan lopetin kaiken kerrasta. Enkä käsitellyt asiaa mitenkään. Perheelle kerroin, mutta ne eivät kai ottaneet sitä kovin tosissaan.
Mä olin ns. huono syömishäiriöinen, koska en laihtunut paljoakaan. Siksi kai kukaan ei edes tajunnut, mitä oli meneillään.

Mä olen nyt tosi sekavassa paikassa, ja mä pelkään, että hukun. Eikä mulla ole voimia taistella tätä vastaan..

Mä kävin äsken ostamassa hapankorppuja ja kaksi omenaa, joista söin toisen.. söin 3 hapankorppua, joissa jokaisessa on 20 kaloria. Niillä mä vannoin pärjääväni loppu päivän.

Mutta mä yritän lopettaa tän heti alkuunsa. Toivottavasti mä pystyn siihen. Pidän sun sanat mielessäni!

Todella että pystyt.

Ei ole olemassakaan hyvää ja huonoa anorektikkoa. Se on vai oma mieli, joka sanoo niin. Ja se, että et laihtunut paljoa ja sait lopetettua hyvin ja pysyi salassa voi aiheuttaa tätäkin tilannetta, että koet nyt hajoavasi ja haluavasi olla niin laiha, kun kukaan ei oikeastaan tiedä ja muiden on helppo sanoa, että teeppäs näin ja näin ja laihdu ja tietämättään satuttavat sinua.

Mielestäni oikeasti olisi hyvä, jos haluat laihtua ja lääkäri sitä on suositellut niin teet sen lääkärin valvonnassa ja selität hänelle tilanteen. Sopisitte yhdessä miten laihduttaisit ja kävisit säännöllisesti lääkärillä. Tuo on minusta ainoa tapa millä voisi ajatella, että onnistut - yksin sinä hajoat, kuten totesitkin, että et jaksa.

Ne pahat muistot on sun voimavarasi, vaikka ne satuttaa niin ne paljastaa sulle sen todellisuuden mihin sä olet itseäsi ajamassa, joten se on oikeasti hyvä, kun ne vyöryvät yli, vaikka se sattuu.

Toivon, että todella yrität ja syöt tänään jotain muutakin, et oksenna niitä pois ja huomenna taas tsemppaat itseäsi sinne kultaiselle polulle missä syödään terveellisesti ja ei tuhota itseänsä.

Minulla anoreksiasta on muistona sydämen sivuääni, särkevät polvet ja nilkat, huono verenkierto, huono muisti jne. Lähinnä osa pahenee syksyllä vasta ja kuumat kylvyt lievittävät kipuja, mutta enpä voi sanoa, kuin idiootti minä ja se siitä. Vedän särkylääkkeitä ja koitan nukkua ja levätä ja myös minä tappelen äänieni kanssa ja älä oksenna älä oksenna, vaikka olen itsekkin ollut oksentamatta kauan. En halua edes kuvitella mitä kaikkea sinullekkin voi tulla "vioiksi", jos jatkat tuota rataa ja annat itsesi syömishäiriöllesi.

Tiedän, että satuttaa lukea tekstiä, mutta pura se pahaolo mielummin tänne, kuin kehoosi. Ja muista, että jossain taustalla on myös syy miksi sinä oireilet noin. Toki alla on syömishäiriö, joka ei ikinä oikeastaan ole parantunut, mutta mikä sen sai alkamaan..Elämäntilanne? Jokin muu? Ja käsittele asiaa ja niitä asioita mitä jäi käsittelemättä syömishäiriössä.

Sinä kestät kyllä, koska tajuat tilanteen. Tajuat vakavuudenkin ja vaikka minäkin satutin sinua sinä vastasit minulle. Puolustit itseäsi, mutta samalla myönsit olevasi typerä, kun leikit tämän asian kanssa taas. Siinäkin on jo alkua.

Toivon, että löydät voimaa ja kestät taistella vastaan. Ne äänet hiljenevät päässä, tarve oksentaa vähenee jne, kun vain jaksat taistella vastaan. Voimia sinulle todella paljon! *halaa*

Myöskin sairas kirjoitti:

Todella että pystyt.

Ei ole olemassakaan hyvää ja huonoa anorektikkoa. Se on vai oma mieli, joka sanoo niin. Ja se, että et laihtunut paljoa ja sait lopetettua hyvin ja pysyi salassa voi aiheuttaa tätäkin tilannetta, että koet nyt hajoavasi ja haluavasi olla niin laiha, kun kukaan ei oikeastaan tiedä ja muiden on helppo sanoa, että teeppäs näin ja näin ja laihdu ja tietämättään satuttavat sinua.

Mielestäni oikeasti olisi hyvä, jos haluat laihtua ja lääkäri sitä on suositellut niin teet sen lääkärin valvonnassa ja selität hänelle tilanteen. Sopisitte yhdessä miten laihduttaisit ja kävisit säännöllisesti lääkärillä. Tuo on minusta ainoa tapa millä voisi ajatella, että onnistut - yksin sinä hajoat, kuten totesitkin, että et jaksa.

Ne pahat muistot on sun voimavarasi, vaikka ne satuttaa niin ne paljastaa sulle sen todellisuuden mihin sä olet itseäsi ajamassa, joten se on oikeasti hyvä, kun ne vyöryvät yli, vaikka se sattuu.

Toivon, että todella yrität ja syöt tänään jotain muutakin, et oksenna niitä pois ja huomenna taas tsemppaat itseäsi sinne kultaiselle polulle missä syödään terveellisesti ja ei tuhota itseänsä.

Minulla anoreksiasta on muistona sydämen sivuääni, särkevät polvet ja nilkat, huono verenkierto, huono muisti jne. Lähinnä osa pahenee syksyllä vasta ja kuumat kylvyt lievittävät kipuja, mutta enpä voi sanoa, kuin idiootti minä ja se siitä. Vedän särkylääkkeitä ja koitan nukkua ja levätä ja myös minä tappelen äänieni kanssa ja älä oksenna älä oksenna, vaikka olen itsekkin ollut oksentamatta kauan. En halua edes kuvitella mitä kaikkea sinullekkin voi tulla "vioiksi", jos jatkat tuota rataa ja annat itsesi syömishäiriöllesi.

Tiedän, että satuttaa lukea tekstiä, mutta pura se pahaolo mielummin tänne, kuin kehoosi. Ja muista, että jossain taustalla on myös syy miksi sinä oireilet noin. Toki alla on syömishäiriö, joka ei ikinä oikeastaan ole parantunut, mutta mikä sen sai alkamaan..Elämäntilanne? Jokin muu? Ja käsittele asiaa ja niitä asioita mitä jäi käsittelemättä syömishäiriössä.

Sinä kestät kyllä, koska tajuat tilanteen. Tajuat vakavuudenkin ja vaikka minäkin satutin sinua sinä vastasit minulle. Puolustit itseäsi, mutta samalla myönsit olevasi typerä, kun leikit tämän asian kanssa taas. Siinäkin on jo alkua.

Toivon, että löydät voimaa ja kestät taistella vastaan. Ne äänet hiljenevät päässä, tarve oksentaa vähenee jne, kun vain jaksat taistella vastaan. Voimia sinulle todella paljon! *halaa*

Aamu koitti, ja sun rohkaisu oli ensimmäinen asia mielessäni. Ajattelin, että no sehän on hyvä. Ehkä mä en lähdekään väärälle tielle.

No, sitten äiti soitti, että voisiko tulla tuomaan tavaroita, joita oli ostanut mulle.
Tietenkin hän sai tulla, ja toikin.
Tavaroiden seassa oli kolme isoa joulukarkkia.
Mä menin täydelliseen paniikkiin! NIin kovaa paniikkia en olekaan vähään aikaan tuntenut.
Mä melkein itkeä tuhersin, kun mies tuli kotiin: saatoin syöttää karkit hänelle!

Samalla mun päähän iski kamala ajatus: miten mä selviän jouluaatosta? Äidin tekemät ihanat ruoat ja tarjolla olevat suklaat.
Ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen: mä tein suunnitelman.
Suunnitelman milloin syödä, mitä syödä, miten oksentaa salaa, miten olla koko alku joulukuu syömättä joulua varten.

AAARRRGGHHH!!!! Ajatukset repivät mua kahtaalle: toisaalla sun -Myöskin sairas- fiksut sanomiset vetoavat mun fiksuun aivopuoliskoon, joka nauraa anoreksialle ja bulimialle ja pitää niitä pinnallisten ihmisten sairauksina. Anoreksiaan ja bulimiaan kuolee tuhansia ihmisiä, ja vielä useampien ihmisten elämä menee vähintään osittain pilalle.
Toisaalla taas mun itseinhoinen aivopuolisko tolkuttaa, että anoreksia ja bulimia ovat äärettömän fiksuja sairauksia laihduttaa itseään. Ai niin, ja ei niihin kuole.

Sanoit, että mun kannattaisi laihduttaa lekurin valvonnassa.
Olet täysin oikeassa.
Mutta mä olen silläkin tavalla omituinen, että mä en IKINÄ puhu omista ogelmistani muille. Mä en yksinkertaisesti pysty.
Vaikka tuo kuulostaakin äärimmäisen oudolta ja typerältä, se on kuitenkin totuus. MÄ en pysty sanomaan lääkärille mun syömishäiriöstä.

Mä ajattelin kyllä puhua asiasta mun parhaille ystäville. Sitten muistin:
Yksi meni juuri kihloihin - liian onnelinen, en halua pilata onnea.
Yksi on äärettömän masentunut ja hänellä on paniikkihäiriö - en viitsi kasata lisää ongelmia hänelle.
Yksi suree pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa tullutta eroa, ja puhuu minulle omista ongelmistaan hyvin usein - häntäkään ei viitsi kuormittaa minun ongelmilla.
Sisko kertoisi äidille ja miehelle.
Mies kertoisi äidille ja siskolle.
Äiti ei osaa hyväksyä asiaa, eikä luultavasti usko minua.

Tää foorumi on mun paras terapia, olet myös siinä oikeassa :0)!
Tää on hyvää terapiaa.
Mä yritän selvitä tästäkin päivästä. Pienin askelin.

Nimetön kirjoitti:

Aamu koitti, ja sun rohkaisu oli ensimmäinen asia mielessäni. Ajattelin, että no sehän on hyvä. Ehkä mä en lähdekään väärälle tielle.

No, sitten äiti soitti, että voisiko tulla tuomaan tavaroita, joita oli ostanut mulle.
Tietenkin hän sai tulla, ja toikin.
Tavaroiden seassa oli kolme isoa joulukarkkia.
Mä menin täydelliseen paniikkiin! NIin kovaa paniikkia en olekaan vähään aikaan tuntenut.
Mä melkein itkeä tuhersin, kun mies tuli kotiin: saatoin syöttää karkit hänelle!

Samalla mun päähän iski kamala ajatus: miten mä selviän jouluaatosta? Äidin tekemät ihanat ruoat ja tarjolla olevat suklaat.
Ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen: mä tein suunnitelman.
Suunnitelman milloin syödä, mitä syödä, miten oksentaa salaa, miten olla koko alku joulukuu syömättä joulua varten.

AAARRRGGHHH!!!! Ajatukset repivät mua kahtaalle: toisaalla sun -Myöskin sairas- fiksut sanomiset vetoavat mun fiksuun aivopuoliskoon, joka nauraa anoreksialle ja bulimialle ja pitää niitä pinnallisten ihmisten sairauksina. Anoreksiaan ja bulimiaan kuolee tuhansia ihmisiä, ja vielä useampien ihmisten elämä menee vähintään osittain pilalle.
Toisaalla taas mun itseinhoinen aivopuolisko tolkuttaa, että anoreksia ja bulimia ovat äärettömän fiksuja sairauksia laihduttaa itseään. Ai niin, ja ei niihin kuole.

Sanoit, että mun kannattaisi laihduttaa lekurin valvonnassa.
Olet täysin oikeassa.
Mutta mä olen silläkin tavalla omituinen, että mä en IKINÄ puhu omista ogelmistani muille. Mä en yksinkertaisesti pysty.
Vaikka tuo kuulostaakin äärimmäisen oudolta ja typerältä, se on kuitenkin totuus. MÄ en pysty sanomaan lääkärille mun syömishäiriöstä.

Mä ajattelin kyllä puhua asiasta mun parhaille ystäville. Sitten muistin:
Yksi meni juuri kihloihin - liian onnelinen, en halua pilata onnea.
Yksi on äärettömän masentunut ja hänellä on paniikkihäiriö - en viitsi kasata lisää ongelmia hänelle.
Yksi suree pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa tullutta eroa, ja puhuu minulle omista ongelmistaan hyvin usein - häntäkään ei viitsi kuormittaa minun ongelmilla.
Sisko kertoisi äidille ja miehelle.
Mies kertoisi äidille ja siskolle.
Äiti ei osaa hyväksyä asiaa, eikä luultavasti usko minua.

Tää foorumi on mun paras terapia, olet myös siinä oikeassa :0)!
Tää on hyvää terapiaa.
Mä yritän selvitä tästäkin päivästä. Pienin askelin.

Kuulostipa tutulta tuo koko tekstisi. :)

Joulu ja varsinkin aatto ovat kaikille syömishäiriöisille painajainen. Itse koen/koin, että jokainen juhla missä pitää syödä pitäisi kieltää lailla jo. Naurattaa, mutta muistan kyllä jouluni ja sen, kun lupasin, että en pilaa muiden joulua, syön vähän, en oksenna, käyttäydyn ihmisiksi jne..No siitä mitään tullut kunnolla..Aattoiltana olin vihainen ja valmiina räjähtämään jokaisen silmille, joka lähelle tulee ja sitten alkoi se mieletön kierre "söin yhden konvehdin - oksenna, oksenna" ja siis järjellisesti ajatellen: kuinka paljon YKSI konvehti lihottaa ihmistä? Ei yhtään, ei todellakaan yhtään..

Ja tuo et halua kertoa ja et osaa kertoa..Tuttua..Minulla on sama kaikki ongelmat ovat minun ongelmiani ja minun tuskani, minun asiani. Kuuntelen sitten muita ja koitan auttaa ja omat ongelmat ovat ja pysyvät. Nyt olen koittanut alkaa puhumaan edes joillekkin. Hei on niilläkin murheita, mutta mullakin on..Jaetaan sitä sitten keskenämme, eikö?

Tavallaan sä olet menossa pahemmin alas, kuin minä nyt. Mulla on menossa myös huonompi kausi, mutta vielä mulla pelaa pitkälti järki ja tahto auttaa muita syömishäiriöisiä on suunnaton, koska käytyään läpi helvetin ei halua sitä muille. Toisaalta olen myös vähän sitä mieltä, että toinen jolla on ollut syömishäiriö tai on niin on paras kuuntelija ja neuvoja, jos sillä toisella ei ole niin syvällä ajatukset myös tai ei aleta kilpailemaan kumpi onkaan se laihempi, tajuat pointin. Joitakin asioita, kuten esim. "toi ruoka puhuu mulle, että jos syön sen oon läskipaska" ei vaan pysty monet käsittämään ilman omaa kokemusta. Oli aika hullu vertaus, mutta, kun ne ihan oikeasti melkein puhuu sulle ja kertoo monta kaloria niissä on, jos tunget safkan suuhusi. :D

Silti kaiken takana on ihan sun oma pää ja se puoli sussa joka on vielä se järkevä tajuaa ja näkee ongelman, mutta itse "anoreksiapeikko" taas nauraa sun sisällä, että se saa sua koko ajan lisää ja luo sinulle mielihyväntunnetta..Varmaan koit myös sen, että anoreksiapeikkosi suuttui sinulle, koska söit jotain, et tehnyt jotain oikein jne..Kun anoreksiasi saa sinut se ei olekkaan enää tyytyväinen mihinkään. Se kaikki ns. mielihyvä mitä tunsit valuu, kuin hiekka sormien läpi ja jäljellä on vaan valvottavia öitä, syömättömyyttä, oksentamista, liikuntaa jne. Ja et voi myöskään salata ongelmaasi mieheltäsi ikuisesti, jos menet alaspäin.

Sinun pitäisi vaan koittaa niin paljon olla kuulematta sitä ääntä mikä sun sisällä kiljuu. Mä tiedän, että jos se ei olisi pään sisällä niin susta tulisi kuuro, koska se huutaa niin kovaa välillä, mutta ainoa keino parantua ja päästä kierteestä on sulkea se pois ja antaa sen huutaa.

Minä en tiedä kuinka paha syömishäiriö sinulla on ollut ja kuinka pahaksi se on menemässä, mutta tiedän mitä joudut kestämään, jos todella vajoat siksi koitan takoa sille järjenhippuselle sinussa lisää järkeä ja mietittävää, koska en halua, että kukaan joutuisi käymään läpi sellaista mitä se on..

Minulla anoreksiani lopulta päätti, että olen liian lihava jopa elämään ja en ansaitse elää ja joka ikiseen väliin mihin se pystyi se muistutti sitä, että elät enää tämän vuoden ja sitten kuolet. Ja kun en kuollutkaan niin alkoi järjetön itsetuhoisuus kierre kaikessa suhteessa..Kaikki mitä tein oli väärin ja kaikesta piti kärsiä rangaistus..Et oksentanut tarpeeksi - kynsillä raavitut ja revityt veriset reidet, et ollut tarpeeksi pitkällä lenkillä - Hakkaa itsesi, söit ruoan, vaikka et ansainnut - lenkille eikä saa pukea paljoa vaatteita (talvella) jne. voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta pointti on se, että syömishäiriösi, kun saa vallan se ei ole enää ikinä tyytyväinen ennen, kuin kuolet ja välillä et enää tiedä oletko itse itsesi vai oliko syömishäiriösi sinä. Kuten minä havahdun siihen, että reiteni ovat revityt ja veri valuu ja mietin mitä on tapahtunut..

Tiedän, että tuo on sairasta tekstiä ja sairas olin minäkin ja pahasti ja nytkin, kun leikin ruoalla tiedän olevani täysi idiootti, joten ymmärrän miten sinäkin voit jopa nauttia tästä (et sinä vaan anoreksia lähinnä). Pitää vain muistaa se karu totuus, että alun ns. tyytyväisyys on kohta painajainen ja haluat vain pakoon tai kuolla edes mielummin, kuin enää elää siinä helvetissä.

Voimia sinulle ja keksi jotain, kun et yksin jaksa. *halaa*

Myöskin sairas kirjoitti:

Kuulostipa tutulta tuo koko tekstisi. :)

Joulu ja varsinkin aatto ovat kaikille syömishäiriöisille painajainen. Itse koen/koin, että jokainen juhla missä pitää syödä pitäisi kieltää lailla jo. Naurattaa, mutta muistan kyllä jouluni ja sen, kun lupasin, että en pilaa muiden joulua, syön vähän, en oksenna, käyttäydyn ihmisiksi jne..No siitä mitään tullut kunnolla..Aattoiltana olin vihainen ja valmiina räjähtämään jokaisen silmille, joka lähelle tulee ja sitten alkoi se mieletön kierre "söin yhden konvehdin - oksenna, oksenna" ja siis järjellisesti ajatellen: kuinka paljon YKSI konvehti lihottaa ihmistä? Ei yhtään, ei todellakaan yhtään..

Ja tuo et halua kertoa ja et osaa kertoa..Tuttua..Minulla on sama kaikki ongelmat ovat minun ongelmiani ja minun tuskani, minun asiani. Kuuntelen sitten muita ja koitan auttaa ja omat ongelmat ovat ja pysyvät. Nyt olen koittanut alkaa puhumaan edes joillekkin. Hei on niilläkin murheita, mutta mullakin on..Jaetaan sitä sitten keskenämme, eikö?

Tavallaan sä olet menossa pahemmin alas, kuin minä nyt. Mulla on menossa myös huonompi kausi, mutta vielä mulla pelaa pitkälti järki ja tahto auttaa muita syömishäiriöisiä on suunnaton, koska käytyään läpi helvetin ei halua sitä muille. Toisaalta olen myös vähän sitä mieltä, että toinen jolla on ollut syömishäiriö tai on niin on paras kuuntelija ja neuvoja, jos sillä toisella ei ole niin syvällä ajatukset myös tai ei aleta kilpailemaan kumpi onkaan se laihempi, tajuat pointin. Joitakin asioita, kuten esim. "toi ruoka puhuu mulle, että jos syön sen oon läskipaska" ei vaan pysty monet käsittämään ilman omaa kokemusta. Oli aika hullu vertaus, mutta, kun ne ihan oikeasti melkein puhuu sulle ja kertoo monta kaloria niissä on, jos tunget safkan suuhusi. :D

Silti kaiken takana on ihan sun oma pää ja se puoli sussa joka on vielä se järkevä tajuaa ja näkee ongelman, mutta itse "anoreksiapeikko" taas nauraa sun sisällä, että se saa sua koko ajan lisää ja luo sinulle mielihyväntunnetta..Varmaan koit myös sen, että anoreksiapeikkosi suuttui sinulle, koska söit jotain, et tehnyt jotain oikein jne..Kun anoreksiasi saa sinut se ei olekkaan enää tyytyväinen mihinkään. Se kaikki ns. mielihyvä mitä tunsit valuu, kuin hiekka sormien läpi ja jäljellä on vaan valvottavia öitä, syömättömyyttä, oksentamista, liikuntaa jne. Ja et voi myöskään salata ongelmaasi mieheltäsi ikuisesti, jos menet alaspäin.

Sinun pitäisi vaan koittaa niin paljon olla kuulematta sitä ääntä mikä sun sisällä kiljuu. Mä tiedän, että jos se ei olisi pään sisällä niin susta tulisi kuuro, koska se huutaa niin kovaa välillä, mutta ainoa keino parantua ja päästä kierteestä on sulkea se pois ja antaa sen huutaa.

Minä en tiedä kuinka paha syömishäiriö sinulla on ollut ja kuinka pahaksi se on menemässä, mutta tiedän mitä joudut kestämään, jos todella vajoat siksi koitan takoa sille järjenhippuselle sinussa lisää järkeä ja mietittävää, koska en halua, että kukaan joutuisi käymään läpi sellaista mitä se on..

Minulla anoreksiani lopulta päätti, että olen liian lihava jopa elämään ja en ansaitse elää ja joka ikiseen väliin mihin se pystyi se muistutti sitä, että elät enää tämän vuoden ja sitten kuolet. Ja kun en kuollutkaan niin alkoi järjetön itsetuhoisuus kierre kaikessa suhteessa..Kaikki mitä tein oli väärin ja kaikesta piti kärsiä rangaistus..Et oksentanut tarpeeksi - kynsillä raavitut ja revityt veriset reidet, et ollut tarpeeksi pitkällä lenkillä - Hakkaa itsesi, söit ruoan, vaikka et ansainnut - lenkille eikä saa pukea paljoa vaatteita (talvella) jne. voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta pointti on se, että syömishäiriösi, kun saa vallan se ei ole enää ikinä tyytyväinen ennen, kuin kuolet ja välillä et enää tiedä oletko itse itsesi vai oliko syömishäiriösi sinä. Kuten minä havahdun siihen, että reiteni ovat revityt ja veri valuu ja mietin mitä on tapahtunut..

Tiedän, että tuo on sairasta tekstiä ja sairas olin minäkin ja pahasti ja nytkin, kun leikin ruoalla tiedän olevani täysi idiootti, joten ymmärrän miten sinäkin voit jopa nauttia tästä (et sinä vaan anoreksia lähinnä). Pitää vain muistaa se karu totuus, että alun ns. tyytyväisyys on kohta painajainen ja haluat vain pakoon tai kuolla edes mielummin, kuin enää elää siinä helvetissä.

Voimia sinulle ja keksi jotain, kun et yksin jaksa. *halaa*

Kyllä vaan: mun ruoka puhuu myös mulle. Ei se kuulosta mun korvaan yhtään omituiselta!! Mikä sinäänsä on omituista.....
Mä yritän koko ajan pitää pääni kylmänä, ja järkevänä, mutta vaikeeta se on.
Niin vaikeeta, että se tuntu melkein ylitsepääsemättömältä.
Mä tunnistin sun tarinassa paljon omia kokemuksiani. Mulla se meni myös siihen pisteeseen, että elämä alkoi tuntua niin vaikeelta, että siinä ei ollut mitään mieltä.

Nyt olen juuri kavereiden kanssa ryyppäämässä. Mä juon kaljaa, ja valkkaria. Koko ajan lasken päässäni kaloreita, ja se anoreksiapeikko hakkaa mun sydäntä "mitä sä teet idiootti läskiperse"...
Okei, no ehkä tämä ilta ja juominen ei ole se paras keino yrittää selvitä tästä päivästä enemmällä kuin 200 kalorilla, mutta silti....

Mä luulen, että mun sisko jo on huomannut mussa jotain ns. tuttua vuosien takaa. Eli hän näkee jollain tavalla, että aikki ei ole hyvin, ja että syömishäiriö alkaa jälleen saada kiinni mua..

Mun mielestä sä olet paras kuuntelija, ketä mulla on koskaan ollut. Sä ymmärrät etkä tuomitse, mitä KAIKKI muut tekisivät... joten suuri kiitos vielä kerran siitä :0)!

Nyt bilehileet kutsuvat. Tämä päivä on sujunut ihan hyvin, vaikka en olekaan syönyt muuta kuin porkkanaa ja salaattia sekä kaksi tummaa leipää ja viilin. Ja se tuntuu PALJOLTA!!!!!! Auts.

Mutta huomenna on toivottavasti aurinkoisempi päivä tänne risukasaan.
*halaus*

Nimetön kirjoitti:

Kyllä vaan: mun ruoka puhuu myös mulle. Ei se kuulosta mun korvaan yhtään omituiselta!! Mikä sinäänsä on omituista.....
Mä yritän koko ajan pitää pääni kylmänä, ja järkevänä, mutta vaikeeta se on.
Niin vaikeeta, että se tuntu melkein ylitsepääsemättömältä.
Mä tunnistin sun tarinassa paljon omia kokemuksiani. Mulla se meni myös siihen pisteeseen, että elämä alkoi tuntua niin vaikeelta, että siinä ei ollut mitään mieltä.

Nyt olen juuri kavereiden kanssa ryyppäämässä. Mä juon kaljaa, ja valkkaria. Koko ajan lasken päässäni kaloreita, ja se anoreksiapeikko hakkaa mun sydäntä "mitä sä teet idiootti läskiperse"...
Okei, no ehkä tämä ilta ja juominen ei ole se paras keino yrittää selvitä tästä päivästä enemmällä kuin 200 kalorilla, mutta silti....

Mä luulen, että mun sisko jo on huomannut mussa jotain ns. tuttua vuosien takaa. Eli hän näkee jollain tavalla, että aikki ei ole hyvin, ja että syömishäiriö alkaa jälleen saada kiinni mua..

Mun mielestä sä olet paras kuuntelija, ketä mulla on koskaan ollut. Sä ymmärrät etkä tuomitse, mitä KAIKKI muut tekisivät... joten suuri kiitos vielä kerran siitä :0)!

Nyt bilehileet kutsuvat. Tämä päivä on sujunut ihan hyvin, vaikka en olekaan syönyt muuta kuin porkkanaa ja salaattia sekä kaksi tummaa leipää ja viilin. Ja se tuntuu PALJOLTA!!!!!! Auts.

Mutta huomenna on toivottavasti aurinkoisempi päivä tänne risukasaan.
*halaus*

Justiinsa.... vaikka sitä kuinka päättää, ettei tee sitä enää, niin jotenkin kummasti se vaan silti tapahtuu.
Tuosta kun kirjoitin tuon edellisen viestin: olen okensentanut kolme kertaa.

EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Silti se on...

Mun sisko arvasi. MÄ en tajua miten, mutta se silti arvasi.
MÄ olen aina ajatellut, että silläkin on ollut syömishäriö - painaa jotain 50 kg - mutta nyt mä vasta sen TAJUJAN!
Sille mä puhuin tänä iltana. Kaiken. Myös sinusta, kallisarvoinen tukijani :)! Kerroin, että susta on ollut apua...

Auts, nyt pakko mennä nukkumaan... tapaamme jälleen. Uskon niin.

Nimetön kirjoitti:

Kyllä vaan: mun ruoka puhuu myös mulle. Ei se kuulosta mun korvaan yhtään omituiselta!! Mikä sinäänsä on omituista.....
Mä yritän koko ajan pitää pääni kylmänä, ja järkevänä, mutta vaikeeta se on.
Niin vaikeeta, että se tuntu melkein ylitsepääsemättömältä.
Mä tunnistin sun tarinassa paljon omia kokemuksiani. Mulla se meni myös siihen pisteeseen, että elämä alkoi tuntua niin vaikeelta, että siinä ei ollut mitään mieltä.

Nyt olen juuri kavereiden kanssa ryyppäämässä. Mä juon kaljaa, ja valkkaria. Koko ajan lasken päässäni kaloreita, ja se anoreksiapeikko hakkaa mun sydäntä "mitä sä teet idiootti läskiperse"...
Okei, no ehkä tämä ilta ja juominen ei ole se paras keino yrittää selvitä tästä päivästä enemmällä kuin 200 kalorilla, mutta silti....

Mä luulen, että mun sisko jo on huomannut mussa jotain ns. tuttua vuosien takaa. Eli hän näkee jollain tavalla, että aikki ei ole hyvin, ja että syömishäiriö alkaa jälleen saada kiinni mua..

Mun mielestä sä olet paras kuuntelija, ketä mulla on koskaan ollut. Sä ymmärrät etkä tuomitse, mitä KAIKKI muut tekisivät... joten suuri kiitos vielä kerran siitä :0)!

Nyt bilehileet kutsuvat. Tämä päivä on sujunut ihan hyvin, vaikka en olekaan syönyt muuta kuin porkkanaa ja salaattia sekä kaksi tummaa leipää ja viilin. Ja se tuntuu PALJOLTA!!!!!! Auts.

Mutta huomenna on toivottavasti aurinkoisempi päivä tänne risukasaan.
*halaus*

Tuossa juu menee, mutta ei nyt ihan oikein..

No mä jotenkin pystyin aattelee, että sunkin safkat huutelee sulle, kun täällä meillä on puhuvaa safkaa kanssa. :D Se on niin järjetöntä juuh..

Mullakin on itellä huonompi kausi ja meillä oli yks päivä tuijotuskisa puuron kanssa..Sitä puuroahan oli ainaki desi..No 3:n tunnin aikana sain siihen lusikan laitettua..Sen jälkeen tuijotin sitä vielä n. 6 tuntia, kunnes heitin sen menemään..Ja se puhu ihan hyvin suomea. :)

Hienoa, että sulla oli ainakin hauskaa pitkästä aikaa, mutta sun pitäis saada noi syömiset kuntoon..

Mä olen varmaan siksi paras kuuntelija ja en tuomitse, kun itse olen sairas myös, joten tajuan ihan täysin jopa ne ns. rivien välit..Mä pystyn vaan neuvomaan ja samalla toivon, että itse otan myös näistä neuvoistani kiinni.

Koita syödä, vaikka edes nyt viikonloppu..Aattele, että "voinhan mä viikolla sitten syödä vähemmän" tai jtn..Koita huijata sitä anoreksiapeikkoasi niin, kuin se huijaa sua, että voisit syödä ja se ei kiljuisi sisällä niin paljon. Kyllä sä pystyt siihen - mä uskon suhun. *hali*

Nimetön kirjoitti:

Justiinsa.... vaikka sitä kuinka päättää, ettei tee sitä enää, niin jotenkin kummasti se vaan silti tapahtuu.
Tuosta kun kirjoitin tuon edellisen viestin: olen okensentanut kolme kertaa.

EI VOI OLLA TOTTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Silti se on...

Mun sisko arvasi. MÄ en tajua miten, mutta se silti arvasi.
MÄ olen aina ajatellut, että silläkin on ollut syömishäriö - painaa jotain 50 kg - mutta nyt mä vasta sen TAJUJAN!
Sille mä puhuin tänä iltana. Kaiken. Myös sinusta, kallisarvoinen tukijani :)! Kerroin, että susta on ollut apua...

Auts, nyt pakko mennä nukkumaan... tapaamme jälleen. Uskon niin.

Siis sun siskollasi ei olekkaan syömishäiriötä vaan on vaan laiha ja sä oot aatellu, että sillä on? Vai täh?

Mutta sä sait hei kerrottua jollekkin muullekkin! Se on hienoa, mä olen tosi ylpeä susta.

Ja se, että sä tajuat ja heräät kylmään todellisuuteen sattuu, mutta se on hyvä..Se on niin hyvä oikeasti..Se, että sua tuetaan ja et ole yksin se että heräät todellisuuteen auttaa sua oikeasti paljon. Ainakin toivon niin.

Koita levätä ja selvittää ajatuksiasi ja tietysti käyn katsomassa oletko kirjoittanut jotain..En minä aio kadota vaan yht'äkkiä. *hali*

Myöskin sairas kirjoitti:

Tuossa juu menee, mutta ei nyt ihan oikein..

No mä jotenkin pystyin aattelee, että sunkin safkat huutelee sulle, kun täällä meillä on puhuvaa safkaa kanssa. :D Se on niin järjetöntä juuh..

Mullakin on itellä huonompi kausi ja meillä oli yks päivä tuijotuskisa puuron kanssa..Sitä puuroahan oli ainaki desi..No 3:n tunnin aikana sain siihen lusikan laitettua..Sen jälkeen tuijotin sitä vielä n. 6 tuntia, kunnes heitin sen menemään..Ja se puhu ihan hyvin suomea. :)

Hienoa, että sulla oli ainakin hauskaa pitkästä aikaa, mutta sun pitäis saada noi syömiset kuntoon..

Mä olen varmaan siksi paras kuuntelija ja en tuomitse, kun itse olen sairas myös, joten tajuan ihan täysin jopa ne ns. rivien välit..Mä pystyn vaan neuvomaan ja samalla toivon, että itse otan myös näistä neuvoistani kiinni.

Koita syödä, vaikka edes nyt viikonloppu..Aattele, että "voinhan mä viikolla sitten syödä vähemmän" tai jtn..Koita huijata sitä anoreksiapeikkoasi niin, kuin se huijaa sua, että voisit syödä ja se ei kiljuisi sisällä niin paljon. Kyllä sä pystyt siihen - mä uskon suhun. *hali*

Eli mun siskolla on ollut aikanaan myös syömishäiriö. Aika tavalla samoihin aikoihin kun mulla.
Meidän äiti kävi silloin paljon läpi elämässään, ja ne tapahtumat vaikuttivat meihin molempiin voimakkaasti.
Kyseessä ei ollut negatiivinen asia, vaan hyvin positiivinen asia.
Oliskohan nuo siskon ja mun ongelmat johtuneet siitä, että meidän perhe on AINA ollut tosi läheinen, ja äidin huomion suuntautuminen toisaalle vaikutti alitajuntaisesti jotenkin.. en tiedä.

Mutta tämä viikonloppu:
OIkeastaan mennyt ihan ok... perjantaisen oksentelun ja tunnustusten jälkeen on sujunut ok.
Eilen lauantaina en oksentanut kertaakaan - mutta en kyllä syönytkään oikein mitään..
Tänään leivoin pipareita ja torttuja, ja uskaltauduin syömään niitä. ENKÄ oksentanut!
Joten tunnen jonkinlaista voitontuntoa sisimmässäni.
Kyllä sisimmässä koko ajan ääni huuta oksentamaan, mutta vielä en ainakaan ole sortunut.
Toivottavasti koko ensi viikko jatkuu yhtä hyvänä! :0)!!!!!

Nimetön kirjoitti:

Eli mun siskolla on ollut aikanaan myös syömishäiriö. Aika tavalla samoihin aikoihin kun mulla.
Meidän äiti kävi silloin paljon läpi elämässään, ja ne tapahtumat vaikuttivat meihin molempiin voimakkaasti.
Kyseessä ei ollut negatiivinen asia, vaan hyvin positiivinen asia.
Oliskohan nuo siskon ja mun ongelmat johtuneet siitä, että meidän perhe on AINA ollut tosi läheinen, ja äidin huomion suuntautuminen toisaalle vaikutti alitajuntaisesti jotenkin.. en tiedä.

Mutta tämä viikonloppu:
OIkeastaan mennyt ihan ok... perjantaisen oksentelun ja tunnustusten jälkeen on sujunut ok.
Eilen lauantaina en oksentanut kertaakaan - mutta en kyllä syönytkään oikein mitään..
Tänään leivoin pipareita ja torttuja, ja uskaltauduin syömään niitä. ENKÄ oksentanut!
Joten tunnen jonkinlaista voitontuntoa sisimmässäni.
Kyllä sisimmässä koko ajan ääni huuta oksentamaan, mutta vielä en ainakaan ole sortunut.
Toivottavasti koko ensi viikko jatkuu yhtä hyvänä! :0)!!!!!

Tässähän on ihan pakko olla ylpeä sinusta jo. :)

Kyllä se siitä pikkuhiljaa..Vaatii taas vain uutta taistelua sairautta kohtaan päästää irti tavoistaan, mutta pystyt kyllä.

Ajattelin, että kun tästä on tullut ns. meidän kahden keskustelu niin voit mailatakkin minulle, jos haluat kuulumisia jakaa (huonoja ja hyviä).

Eli annan osoitteen niin mailaa, jos haluat tai kirjoittele tänne. :)

[email protected]