Globaalin pihtiotteen avulla uusi pääomien internationaali suistaa kokonaiset valtiot ja niiden tähänastiset yhteiskuntajärjestykset raiteiltaan. Ensin se uhkaa pääomapaolla ja kiristää itselleen huomattavia verohelpotuksia sekä miljardien tuet ja ilmaisen infrastruktuurin.
Mikäli tällä ei ole toivottua vaikutusta, se turvautuu verosuunnitteluun: voittoja osoitetaan vain niissä maissa, joissa verotus on todella alhainen.
Pääomia ja omaisuutta hallussaan pitävien osuus valtion rahoituksen osuudesta vähenee joka puolella maailmaa.
Toisaalta maailmanlaajuisten pääomavirtojen ohjailijat hivuttavat veroja maksavien työntekijöidensä palkkatasoa koko ajan alaspäin. Palkkojen suhteellinen osuus kansantulosta laskee eri puolilla maailmaa.
Mikään kansakunta ei pysty vastustamaan tätä painetta yksin.
Pörssikurssit ja konsernien voitot nousevat huimasti, palkat sen sijaan laskevat. Työttömyys kasvaa samaa tahtia julkisen talouden vajeen kanssa.
Ei tarvitse olla talouden asiantuntija ymmärtääkseen, mitä tapahtuu: Karl Marxin kuolemasta on kulunut 113 vuotta, ja kapitalismi kuljettaa jälleen suuntaan, jonka tämä vallankumouksellinen talousmies osuvasti kuvasi:"Kapitalistisen tuotannon yleinen päämäärä ei ole keskimääräinen palkkatason nostaminen vaan sen alentaminen, työn arvon painaminen mahdollisimman alas". hän totesi Ensimmäisen internationaalin kokouksessa Lontoossa 1865.

Vastaukset 4
Vanhimmat
palkkataso sitten Karl Marxin päivien. Ettei vaan noussut. Nimittäin vapaan talouden maailmassa.
Näin tiedoksi vaan että
kylähullu Karl Marxin loppuun asti ajattelemattomat teoriat on todistettu huuhaaksi sekä teoreettisesti että käytännössä julmissa yhteiskuntakokeiluisssa, jotka johtivat kymmenien miljoonien ihmisten murhiin ja kidutuksiin sekä satojen miljoonien alistamiseen ja riistämiseen.
Onneksi se aika on ollut ja mennyt. Eikä palaa.
Sitä sinä et voi kieltää ja kokoomuslaiset ja kepu sekä vasemmistoporvarit Sateenkaarihallituksissa sen mursivat globalisaatio=uusliberalismi=markkinatalouspolitiikallaan.
Jos ei kommunistista puoluetta olisi ollut Suomessa ei Suomessa olisi ollut välillä asiat oikealla mallilla.
En ole kommunisti, mutta nostan hattua heille siitä työstä, jonka he tekivät hyvinvointivaltion
luomiseksi. Tämä on nyt vain pala kaunista historiaa.
Suomen kommunistipuolueella ei ole mitään -siis ei yhtikäs mitään -tekemistä hyvinvointivaltion rakentamisessa. Eikä sen puoleen minkään muunkaan rakentamisessa.
Kommunistit ovat aina ja kaikkialla olleet änkyröitä, jotka eivät muuta ole osanneet tehdä kuin heittää kapuloita rattaisiin, vakoilla, panetella ja valehdella. Ja vanhan NL:n aikoihin myös murhata, kiduttaa, hävittää kokonaisia kansoja ja kulttuureita sekä tuhota ympäristöä.
Ainoa kommunistipuolueen pysyvä saavutus on hyväuskoisten jäsentensä omaisuuden hukkaaminen 80-luvun lopun kasinopelisijoituksissa.
Suomen hyvinvointivaltion on rakentanut Suomen kansa, kommunistipuolueesta - jonka jäseniä on kansasta ollut parhaimmillaan 0,01 % - huolimatta.
osan tekstistä loppuosassa. Sallinet että korjaan:
....hän totesi Ensimmäisen internationaalin kokouksessa Lontoossa 1865 (Raikuvia suosionosoituksia !).