Suljetulla alueella liikkuvia ajoneuvoja ei tarvitse rekisteröidä, mutta harvaa venesäilytysaluetta voi pitää suljettuna koska niissä on jatkuvasti liikennettä eikä sitä valvota millään tavalla. Veneen ropeltajien lisäksi on ihailijoita, lenkkeilijöitä ja muuten vaan päiväkävelyllä olevia ihmisiä.
Jos alue ei ole suljettu, siihen pätee kaikki tieliikenteen määräykset. Perävaunujen tulee olla rekisteröityjä ellei ne ole traktorin perävaunuja, jotka pitää ilmeisesti olla tyyppihyväksyttyjä.
Leveys ei saa ylittää 2,6 metriä. Kuorma ei saa ylittää perää ja korkeuskin on rajoitettu. Jos mitat ylitetään, kyseessä on erikoiskuljetus ja siitä on omat sääntönsä. Yksi vaatimus on, että kuorma ei ylitä ajoneuvolle tarkoitettuja maksimimittoja.
Traktorilla voi olla helpompaa, mutta sallittu leveys koskee vain maatalouskoneita eikä veneestä saa sellaista mitenkään. Lisäksi kyseessä pitää olla liikennetraktori ja liikenne lupa. Käytännössä isomman veneen kuljettaminen alueella, joka ei ole suljettu, on mahdotonta ilman lain rikkomista tai suurta byrokratiaa.
Ainoa tapa, joka on varmasti laillinen, on erityisesti sitä veneen kuljetusta varten tehty laite, jota ohjataan kävellen sen rinnalla. Näitä on, mutta aika harvassa.
Tähän mennessä hommat on tehty kuten ennenkin, mutta jos säilytysalueet muuttuu, kuten Suomenojalla ja kuljetukset siirtyy liikenteen sekaan, niin poliisi tuskin enää katsoo asiaa sormien läpi.
Millä veneen saa siirtää?
53
3623
Vastaukset
- 1 + 1
>Leveys ei saa ylittää 2,6 metriä. Kuorma ei saa ylittää perää ja korkeuskin on rajoitettu. Jos mitat ylitetään, kyseessä on erikoiskuljetus ja siitä on omat sääntönsä. Yksi vaatimus on, että kuorma ei ylitä ajoneuvolle tarkoitettuja maksimimittoja.
Äläs nyt rupea itse omaa lakia keksimään, kun oikean asetuksen ajoneuvojen käytöstä tiellä voi jokainen lukea finlexistä koska tahansa. - 1 + 7
>Tähän mennessä hommat on tehty kuten ennenkin, mutta jos säilytysalueet muuttuu, kuten Suomenojalla ja kuljetukset siirtyy liikenteen sekaan, niin poliisi tuskin enää katsoo asiaa sormien läpi.
Veneet siirtyy jatkossa helposti erikoiskuljetuksena, kuten tieliikenteessä on asiat tähänkin asti hoidettu.
Kuljetukset voidaan hoitaa kuorma-autolla, sen peräkärryllä, liikennetraktorilla tai maataloustraktorilla omasta valinnasta ja veneen mitoista riippuen.
Kaikissa tapauksissa vaaditaan liikenneluvat, ellei venettä siirretä omassa käytössä olevalla henkilöauton peräkärryllä mittojen sen mahdollistaessa (erikoiskuljetus on tällöinkin mahdollista luvan kanssa).- Unohdit
Omalla traktorilla omaa venettä siirrettäessä ei mitään lupia tarvita, jos mitat on lain mukaiset.
- Espoonoja
Talvisäilytysalueella ei siirrä ammattilaisetkaan veneitä tieliikenelainsäädännön mukaisesti. Kuormaa ei esim ole sidottu, vaan se roikkuu pääosin liinojen varassa lyhyen kuljestuksen ajan satama-alueella. Satama-alueella ei siten ole niin väliä ja kai se katsotaan suljetuksi alueeksi. Heti kun liikenteeseen liitytään, asia muuttuu. Kaikki yli 2,6 m kuomat ovat leveitä kuljetuksia johon pitää anoa kuljetuslupa ja ammattikuljettajalla pitää olla myös trafilta paperit kunnossa.
Haluan nähdä sen liikennehärdellin kun toista tuhatta venettä siirretään vapun ja juhannuksen välisenä aikana vesille Espoon Ämmässuon tulevalta säilytysaleelta (20 km rannikolta). Nythän paikkoja Suomenojalla on on 1400.- 13579
> Kaikki yli 2,6 m kuomat ovat leveitä kuljetuksia johon pitää anoa kuljetuslupa
Ei pidä paikkaansa. Kyseessä on erikoiskuljetus, eikä sellaiseen suinkaan aina mitään kuljetuskohtaista kuljetuslupaa tarvita. Ihan tavallinen liikennelupa riittää, mikä on käytännössä ennestään jokaisella kuljetusliikkeellä. Omalla kalustolla siirrettäessä ei tarvita edes sitä liikennelupaa.
Kaikissa erikoiskuljetuksissa tarvitaan tietysti säädetyt heijastimet ja valot.
Lue nyt Finlexistä laki erikoiskuljetuksista ennen kuin jatkat luulojesi levittämistä.
Liinojen varassa veneen roikuttaminen ajoneuvon liikkuessa on lainvastainen menettelytapa, eikä asiassa ole ollut muutoksia kymmeniin vuosiin.
Venesatama ei ole suljettu alue.
- Älkää olko orjia
Lopettakaa tämä pilkunnysvääminen!!! Käyttäkää omaa harkintaa älkääkä tuijottako liikaa lakeja ja direktiivejä. Osa määräyksistä tulee EU:n direktiiveistä joille sivistysmaissa haistaa pitkät sekä kansalaiset että omat virkamiehet. Vain Suomessa niitä noudatetaan pilkuntarkasti joka jähmettää taloutta ja haittaa ihmisen elämää. Vain Suomessa virkamiehet kysyvät jopa etukäteen lupaa Brysselistä että "eihän näin saa tehdä, eihän?", vastaus on sitten että ei.
Itse ajattelen että onko jokin asia omasta mielestäni rikos ja haittaako se muita. Jos vastaus on ei, olen valmis ottamaan sen riskin pienestä sakosta.hyvä esimerkki on tämä veneen sarunnainen kuljettaminen esim. traktorilla johon EU vaatii nyt liikenneluvan ja kalliin kortin. Unohtakaa koko juttu, tehkää niinkuin ennenkin!- justjuu!
Komppaan.
- Ei 268 cm
Ihan kiva tuo vuodatus, mutta käytännössä sama kuin sanoisi, että ajakaa kännissä, niin muutkin tekee.
Tavoitteeni on nimenomaan selvittää miten vene kuljetetaan laillisesti. Tietä pitkin voidaan kuljettaa ja on kuljetettu valtavan kokoisia esineitä kuten tuulimyllyn osia ja paperikoneen sylintereitä. Ne eivät ole varmasti kulkeneen huomaamatta ja ilman lupia.
Lain mukaan kun vene on yli 2,6m leveä puhutaan erikoiskuljetuksesta. Jos laki vaatii sen muille tavaroille, niin kyllä se sen veneellekin vaatii - ja totta, tämän voi jokainen lukea Finlexistä. Tosin moni asia on erikseen asetuksessa, johon laissa viitataaan.
Kuorman sitomisessa ei varmasti anneta periksi eikä ole syytäkään. Kuorma pitää sitoa niin, että se kestää oman painon eteenpäin ja puolet taakse ja sivuille. Se ei ole vaikeaa ja ehdottomasti pakollista liikenteen seassa.
Erikoiskuljetus vaatii oman paperisotansa ja jokainen kuljetus vaatii sen erikseen. Isommilla veneillä pituuskin on ongelma, jos mennään yli 12 metrin, mutta silloin leveyttäkin on jo yli 3m.
Käytännössä tämä johtaa siihen, että tulee iso kynnys hankkia yli 260 cm leveystä venettä. Isompia veneitä kun ei ihan noin vaan enää kuljetella halpoihin säilytyspaikkoihin.- 2468
> Erikoiskuljetus vaatii oman paperisotansa ja jokainen kuljetus vaatii sen erikseen. Isommilla veneillä pituuskin on ongelma, jos mennään yli 12 metrin, mutta silloin leveyttäkin on jo yli 3m.
>Käytännössä tämä johtaa siihen, että tulee iso kynnys hankkia yli 260 cm leveystä venettä. Isompia veneitä kun ei ihan noin vaan enää kuljetella halpoihin säilytyspaikkoihin.
Ei pidä paikkaansa. Kaikki alle 3m leveä veneet menevät leveytensä puolesta erikoiskuljetuksena ilman minkäänlaista paperisotaa, kuten tähänkin asti. Ja ilman saattoajoneuvoja. Myös henkilöauton peräkärryllä jos muut dimensiot sen sallivat.
Vasta yli 3m kuorma vaatii erikoiskuljetusluvan ja siihen liittyvän paperisodan, mikä ei aina ole mitenkään mutkikasta, ja lisäksi vähintään yhden saattoajoneuvon.
260 cm ... 299 cm leveiden veneiden omistukseen ja käyttöön ei siis tule juuri minkäänlaista lisäkustannusta verrattuna sitä kapeampiin. - asetusta
2468 kirjoitti:
> Erikoiskuljetus vaatii oman paperisotansa ja jokainen kuljetus vaatii sen erikseen. Isommilla veneillä pituuskin on ongelma, jos mennään yli 12 metrin, mutta silloin leveyttäkin on jo yli 3m.
>Käytännössä tämä johtaa siihen, että tulee iso kynnys hankkia yli 260 cm leveystä venettä. Isompia veneitä kun ei ihan noin vaan enää kuljetella halpoihin säilytyspaikkoihin.
Ei pidä paikkaansa. Kaikki alle 3m leveä veneet menevät leveytensä puolesta erikoiskuljetuksena ilman minkäänlaista paperisotaa, kuten tähänkin asti. Ja ilman saattoajoneuvoja. Myös henkilöauton peräkärryllä jos muut dimensiot sen sallivat.
Vasta yli 3m kuorma vaatii erikoiskuljetusluvan ja siihen liittyvän paperisodan, mikä ei aina ole mitenkään mutkikasta, ja lisäksi vähintään yhden saattoajoneuvon.
260 cm ... 299 cm leveiden veneiden omistukseen ja käyttöön ei siis tule juuri minkäänlaista lisäkustannusta verrattuna sitä kapeampiin.http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/124964/erikoiskuljetukset_vapaat_mittarajat_2013.pdf/912a7160-72bb-44d0-86d2-6d6fdb038d8a
Tuossa kyllä lukee, että henkilöautolla ja pakettiautolla ei saa hinata yli 260 cm levyistä kärryä eikä leveämmälle anneta lupaa.
Traktorilla lupaa ei tarvita 400 cm asti, mutta määräyksiä pitää noudattaa. - Espoon oja
asetusta kirjoitti:
http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/124964/erikoiskuljetukset_vapaat_mittarajat_2013.pdf/912a7160-72bb-44d0-86d2-6d6fdb038d8a
Tuossa kyllä lukee, että henkilöautolla ja pakettiautolla ei saa hinata yli 260 cm levyistä kärryä eikä leveämmälle anneta lupaa.
Traktorilla lupaa ei tarvita 400 cm asti, mutta määräyksiä pitää noudattaa.Saakos traktorilla sitten hinata kuormaa moottoritiellä, kuten esim Turuntie?
- Älkää olko orjia
Erittäin surkea vertaus tuo kännissä ajaminen. Rattijuoppous saattaa muut ihmiset hengenvaaraan, hieman eri asia. Mutta noudata sinä vain direktiivejä juuri niin paljon kuin haluat.
- Puoliplaanari
asetusta kirjoitti:
http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/124964/erikoiskuljetukset_vapaat_mittarajat_2013.pdf/912a7160-72bb-44d0-86d2-6d6fdb038d8a
Tuossa kyllä lukee, että henkilöautolla ja pakettiautolla ei saa hinata yli 260 cm levyistä kärryä eikä leveämmälle anneta lupaa.
Traktorilla lupaa ei tarvita 400 cm asti, mutta määräyksiä pitää noudattaa.297cm leveän 2500kg veneen omistajana olen harmitellut tätä taulukkoa. Liikenne- ja viestintäministeriön asetus erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista tosiaan rajaa veneen kuljetuksen leveyden henkilö- ja pakettiautoilla tuohon 260 senttiin ja luvallakaan ei saa enempää. Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 46. pykälä 1. momentti sinänsä mahdollistaa traileria leveämmän veneen kuljettamisen mutta se ei ihan riitä.
Range Rover ei siis käy, tarkoitusta varten pitäisi ilmeisesti olla vaikka kevytkuorma-autoksi rekisteröity paku. En ole ihan varma onnistuuko keskiakseliperävaunu, asetus puhuu muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pelkästään perävaunusta ja sen perusteella laadittu taulukko kaikesta muusta paitsi keskiakseliperävaunusta. 3500kg työntöjarruin varustettuja täysperiä on kyllä suomen teillä, tosin tuskin venetrailereina ja sellaisessa mahtaa taara kasvaa yli tonniin.
Voiko veneen siirtäminen vesistöstä toiseen tosiaan olla näin vaikeaa kohtuuhintaisella kalustolla? Kolme metriä leveänä ei ole mitenkään vaikea ajella suomen tiestöllä. - Laki meitä varten
Älkää olko orjia kirjoitti:
Erittäin surkea vertaus tuo kännissä ajaminen. Rattijuoppous saattaa muut ihmiset hengenvaaraan, hieman eri asia. Mutta noudata sinä vain direktiivejä juuri niin paljon kuin haluat.
Lain rikkominen on lain rikkomista eli rinnasteista toimintaa. Molempien lakien taustalla on liikenneturvallisuus ja molemmilla suojellaan paitsi itseä niin myös muita.
On sääli, että et näe mitään vaaraa laittomalla ajoneuvolla, ehkä laki onkin juuri sinua varten, kun et muuten ymmärrä. - ei ole ongelma
Espoon oja kirjoitti:
Saakos traktorilla sitten hinata kuormaa moottoritiellä, kuten esim Turuntie?
Moottoritiellä ei saa hinata traktorilla. Pitää mennä muita teitä pitkin. Kaikilla moottoriteillä on rinnakkaisväyliä, joten perille pääsee lähes yhtä nopeasti.
- sääntöviidakko
Laki meitä varten kirjoitti:
Lain rikkominen on lain rikkomista eli rinnasteista toimintaa. Molempien lakien taustalla on liikenneturvallisuus ja molemmilla suojellaan paitsi itseä niin myös muita.
On sääli, että et näe mitään vaaraa laittomalla ajoneuvolla, ehkä laki onkin juuri sinua varten, kun et muuten ymmärrä.Näillä aatteilla Suomi nousuun !!
eli lisää vaan typeriä sääntöjä ja niiden puolustajia, joilla ei ole omaa ajattelukykyä lainkaan. Kohta voidaan laittaa Suomi kiinni. - 2468
asetusta kirjoitti:
http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/124964/erikoiskuljetukset_vapaat_mittarajat_2013.pdf/912a7160-72bb-44d0-86d2-6d6fdb038d8a
Tuossa kyllä lukee, että henkilöautolla ja pakettiautolla ei saa hinata yli 260 cm levyistä kärryä eikä leveämmälle anneta lupaa.
Traktorilla lupaa ei tarvita 400 cm asti, mutta määräyksiä pitää noudattaa.Ilmeisesti ministeriö ei tunne lainsäädäntöä.
Kun henkilöauton perässä on O2 luokan peräkärry, ja sen rekisteröintitodistuksessa lukee että kyseisen erikoiskuljetusperäkärryn leveys on enintään 3 metriä, niin poliisia ei ainakaan tuollaiset taulukot kiinnosta pätkääkään. Joka kerta on pysäytyksen jälkeen toivotettu hyvää ja turvallista matkaa ilman kärryn leveyteen kohdistuvia toimenpiteitä, vaikka kärryssä on 298 cm leveä vene kyydissä. Tosin ko kärry on alunperin rekisteröity edellisellä vuosituhannella, joten voi olla että uusissa kärryissä tuo taulukko on voimassa.
Kyllä jossain nimittäin lukee myös että auton takapenkillä pitää olla turvavyöt, ja silti sellaisella museoautolla josta ne ovat alunperin puuttuneet ja puuttuvat edelleenkin saa vapaasti ajella yleisessä liikenteessä myös silloin kun takapenkillä matkustetaan. Kaikki virkamiehet eivät vain osaa hommaansa tai julkaisevat infoa tahallaan harhaanjohtavasti. - Espoosta päivää
Espoon oja kirjoitti:
Saakos traktorilla sitten hinata kuormaa moottoritiellä, kuten esim Turuntie?
Turuntie ei ole moottoritie, joten siellä saa ajella traktorillakin.
Turunväylä sensijaan on moottoritie, joten siellä traktori saa liikkua vain toisen ajoneuvon kyydissä. - araknoanalkisti
sääntöviidakko kirjoitti:
Näillä aatteilla Suomi nousuun !!
eli lisää vaan typeriä sääntöjä ja niiden puolustajia, joilla ei ole omaa ajattelukykyä lainkaan. Kohta voidaan laittaa Suomi kiinni.sä oot niitä araknoanarkisteja
- 56 + 3
Laki meitä varten kirjoitti:
Lain rikkominen on lain rikkomista eli rinnasteista toimintaa. Molempien lakien taustalla on liikenneturvallisuus ja molemmilla suojellaan paitsi itseä niin myös muita.
On sääli, että et näe mitään vaaraa laittomalla ajoneuvolla, ehkä laki onkin juuri sinua varten, kun et muuten ymmärrä.>On sääli, että et näe mitään vaaraa laittomalla ajoneuvolla,
Kerro lisää. Mistähän laittomasta ajoneuvosta oikein puhut? - valtionmetalli
Espoon oja kirjoitti:
Saakos traktorilla sitten hinata kuormaa moottoritiellä, kuten esim Turuntie?
Moottoriliikennetiellä-----juu, jos on liikennetraktori.
- Lähibub
56 + 3 kirjoitti:
>On sääli, että et näe mitään vaaraa laittomalla ajoneuvolla,
Kerro lisää. Mistähän laittomasta ajoneuvosta oikein puhut?Te ootte vissiin kaikki KAUPUNKILAISIA.
- djgfjyrurte
Laki meitä varten kirjoitti:
Lain rikkominen on lain rikkomista eli rinnasteista toimintaa. Molempien lakien taustalla on liikenneturvallisuus ja molemmilla suojellaan paitsi itseä niin myös muita.
On sääli, että et näe mitään vaaraa laittomalla ajoneuvolla, ehkä laki onkin juuri sinua varten, kun et muuten ymmärrä.Pikku ero.
Rattijuopumus määrätään rikoslaissa, siksi kännissä ei saa ajaa edes mopolla keittiön pöydän ympäri mökillä kairassa.
Ajoneuvot määritellään taas tieliikennelaissa, siksi ne ei päde suljetulla alueella. Vain tiellä.
Etkö ole koskaan rikkonut lakia? Epäilen kyllä. - ajoneuvo
djgfjyrurte kirjoitti:
Pikku ero.
Rattijuopumus määrätään rikoslaissa, siksi kännissä ei saa ajaa edes mopolla keittiön pöydän ympäri mökillä kairassa.
Ajoneuvot määritellään taas tieliikennelaissa, siksi ne ei päde suljetulla alueella. Vain tiellä.
Etkö ole koskaan rikkonut lakia? Epäilen kyllä.Ajoneuvot määritellään ajoneuvolaissa, eikä tieliikenneasetuksessa tai -laissa mikäli jälkimmäistä edes on olemassa.
- dfghetryu536784
ajoneuvo kirjoitti:
Ajoneuvot määritellään ajoneuvolaissa, eikä tieliikenneasetuksessa tai -laissa mikäli jälkimmäistä edes on olemassa.
Suurimmat mitat tiellä mainitaan tieliikennelain alle tehdyssä asetuksessa.
Rattijuopumus ei edelleenkään kuuluu mihinkään liikenteeseen tai ajonuvoon viittavaan lakiin vaa rikoslakiin.
- Omalla.
Traktorilla saa kuljettaa venettä ilman mitään lupia jonka max. korkeus on 4,4 metriä, leveys 4 metriä ja yhdistelmän pituus max. 20 metriä. Eiköhän noihin mittoihin jo aika iso osa veneistämme mahdu.
- toisen
Liikennelupa tietenkin tarvitaan, jos kyseessä ei ole oman veneen kuljettaminen.
- kärry kans
toisen kirjoitti:
Liikennelupa tietenkin tarvitaan, jos kyseessä ei ole oman veneen kuljettaminen.
Juu, ja mahdollisen luvan lisäksi tarvitaan myös se kärry/traileri.
Venettä ei siis saa hinata tiellä traktorin perässä sellaisenaan, vaikka kyseessä olisikin teräsvene ja sen hinaaminen muuten olisi omistajan mielestä O.K. - tyypihyväksyntä
kärry kans kirjoitti:
Juu, ja mahdollisen luvan lisäksi tarvitaan myös se kärry/traileri.
Venettä ei siis saa hinata tiellä traktorin perässä sellaisenaan, vaikka kyseessä olisikin teräsvene ja sen hinaaminen muuten olisi omistajan mielestä O.K.Traileri pitää olla ilmeisesti tyyppihyväksytty eli omatekemä ei ihan noin vain kelpaa. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin jääpä vanhat kuorma-autot mahdollisille entistöijille...
- Ärrällä kulkee
tyypihyväksyntä kirjoitti:
Traileri pitää olla ilmeisesti tyyppihyväksytty eli omatekemä ei ihan noin vain kelpaa. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin jääpä vanhat kuorma-autot mahdollisille entistöijille...
Vanhoja traktorikärryjä on tyyppihyväksymättä vaikka kuinka monet. Jos uusien pitää jonkun lain mukaan olla tyyppihyväksyttyjä niin se ei vanhojen kärryjen omistajia haitanne yhtään. R-luokan ajoneuvoja ne silti on kaikki.
- Puoliplaanari
tyypihyväksyntä kirjoitti:
Traileri pitää olla ilmeisesti tyyppihyväksytty eli omatekemä ei ihan noin vain kelpaa. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin jääpä vanhat kuorma-autot mahdollisille entistöijille...
Traktorin trailerin ei tarvitse olla tyyppihyväksytty. Siitä vaan hitsailemaan.
- Omalla.
tyypihyväksyntä kirjoitti:
Traileri pitää olla ilmeisesti tyyppihyväksytty eli omatekemä ei ihan noin vain kelpaa. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin jääpä vanhat kuorma-autot mahdollisille entistöijille...
Ei tarvitse traktorilla hinattava traileri olla mikään tyyppihyväksytty.
Eikä tarvitse mitään lupia jos omalla traktorilla omaa venettään kuljettaa.
- tavarankuljetuslaki
Eikä tarvitse liikennelupaa ellei kuljeksesta peritä maksua eli on kaupallista toimintaa.
- -jere-
Vanhaa tietoa. Heinäkuu 2014 on tullut muutoksia. Jos traktorilla vedät omaa venettä se on ok, jos vedätkin naapurin venettä tarvitset uusien pykälien mukaan liikenneluvan sekä direktiivin vaatiman ammattipätevyyden eli ammattiajoluvan. Ilman ammattiajo lupaa ajaminen on sama asia kuin ilman korttia vaikka sinulla se normi ajoläpyskä olisikin.
- muutoskuljetus
-jere- kirjoitti:

Vene pitääkin myydä kaverille kuljetuksen ajaksi niin vaarallinen kuljetus muuttuu turvalliseksi kuljetukseksi.
- ursus1
muutoskuljetus kirjoitti:
Vene pitääkin myydä kaverille kuljetuksen ajaksi niin vaarallinen kuljetus muuttuu turvalliseksi kuljetukseksi.
Juuri noin, traktorikuskilla on nippu luovutustodistuksia mukana, vene vaihtaa omistajaa sen matkan ajaksi. Näin täällä lansirannikolla.
- Ei auta
ursus1 kirjoitti:
Juuri noin, traktorikuskilla on nippu luovutustodistuksia mukana, vene vaihtaa omistajaa sen matkan ajaksi. Näin täällä lansirannikolla.
Ei auta, laissa sanotaan, että tavaran pitää olla kuljettajan omaisuutta muutenkin kuin vain kuljetuksen ajan.
Ei viskaalit mene noin helppoon - 15 + 8
Ei auta kirjoitti:
Ei auta, laissa sanotaan, että tavaran pitää olla kuljettajan omaisuutta muutenkin kuin vain kuljetuksen ajan.
Ei viskaalit mene noin helppoonNo sitten vuokrataan se traktori ja traikku veneen omistajalle kujetuksen ajaksi, ja maksetaan traktorin käytöstä päivämaksu jos se kulkee löpöllä eikä verollisella. Veneenomistaja tietty kuskina. Mitäs lakia silloin rikotaan?
- ei paha
15 + 8 kirjoitti:
No sitten vuokrataan se traktori ja traikku veneen omistajalle kujetuksen ajaksi, ja maksetaan traktorin käytöstä päivämaksu jos se kulkee löpöllä eikä verollisella. Veneenomistaja tietty kuskina. Mitäs lakia silloin rikotaan?
Hyvä ajatus.
- Kuljetus
Ei auta kirjoitti:
Ei auta, laissa sanotaan, että tavaran pitää olla kuljettajan omaisuutta muutenkin kuin vain kuljetuksen ajan.
Ei viskaalit mene noin helppoon"Ei auta, laissa sanotaan, että tavaran pitää olla kuljettajan omaisuutta muutenkin kuin vain kuljetuksen ajan."
Kuljetuksen aikana kait viranomainen tulee asiaa kyselemään. Ei viranomainen näe kuljetushetkellä tulevaisuuteen eikä pysäytä kuljetusta kuljetuksen jo päätyttyä. - Ei silti tyhmiä
Kuljetus kirjoitti:
"Ei auta, laissa sanotaan, että tavaran pitää olla kuljettajan omaisuutta muutenkin kuin vain kuljetuksen ajan."
Kuljetuksen aikana kait viranomainen tulee asiaa kyselemään. Ei viranomainen näe kuljetushetkellä tulevaisuuteen eikä pysäytä kuljetusta kuljetuksen jo päätyttyä.Tuskin viranomainen puuttuu asiaan, mutta onhan se aika hassua, jos omaisuus siirtyy traktorin omistajalle. Jos sillä on vaikka veroja maksamatta, vene menee saman tien verottajalle,
Tietysti tämä on aika teoreettista, mutta niin on kai kauppakirjojen tekeminenkin. Toisaalta aika erikoista on, jos traktorin omistaja ostaa kymmeniä veneitä vuodessa. Kunka uskottavaa se on?
Käräjäoikeus sen viime kädessä ratkoo eikä ne ole ihan tyhmiä myöskään. Aika jännä nähdä kuinka monta venettä sillä maajussi on omistuksessa, jos käräjät haluaa nähdä maksut tilillä. Olisi aika jekku tässä markkinatilanteessa tehdä kuljetuksen ajaksi kauppakirja ja sitten vaatia rahat kauppakirjan perusteella :D - siirtokirja
Ei silti tyhmiä kirjoitti:
Tuskin viranomainen puuttuu asiaan, mutta onhan se aika hassua, jos omaisuus siirtyy traktorin omistajalle. Jos sillä on vaikka veroja maksamatta, vene menee saman tien verottajalle,
Tietysti tämä on aika teoreettista, mutta niin on kai kauppakirjojen tekeminenkin. Toisaalta aika erikoista on, jos traktorin omistaja ostaa kymmeniä veneitä vuodessa. Kunka uskottavaa se on?
Käräjäoikeus sen viime kädessä ratkoo eikä ne ole ihan tyhmiä myöskään. Aika jännä nähdä kuinka monta venettä sillä maajussi on omistuksessa, jos käräjät haluaa nähdä maksut tilillä. Olisi aika jekku tässä markkinatilanteessa tehdä kuljetuksen ajaksi kauppakirja ja sitten vaatia rahat kauppakirjan perusteella :DKaverit voivat keskenään tehdä kuljetuksen ajaksi kauppakirjan kaiken varalta, tuskin sitä ammattimaisesti aletaan tekemään.
- Puoliplaanari
15 + 8 kirjoitti:
No sitten vuokrataan se traktori ja traikku veneen omistajalle kujetuksen ajaksi, ja maksetaan traktorin käytöstä päivämaksu jos se kulkee löpöllä eikä verollisella. Veneenomistaja tietty kuskina. Mitäs lakia silloin rikotaan?
Silloin rikotaan lakia kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä.
Lainaus:
5 §
Luvan tarve
Tavaran kuljettaminen ajoneuvolla tiellä korvausta vastaan edellyttää lupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita 7 §:ssä tarkoitettuihin kuljetuksiin.
Jos tavaraa kuljetetaan korvausta vastaan vuokratulla ajoneuvolla, jonka kuljettajana toimii sen vuokralle antaja tai vuokralle antajan palveluksessa oleva taikka vuokralle antajan tehtävään osoittama, välittämä tai muulla näihin verrattavalla tavalla järjestämä henkilö, liikenteenharjoittajana pidetään vuokralle ottajan asemesta vuokralle antajaa. - Puoliplaanari
Puoliplaanari kirjoitti:
Silloin rikotaan lakia kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä.
Lainaus:
5 §
Luvan tarve
Tavaran kuljettaminen ajoneuvolla tiellä korvausta vastaan edellyttää lupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita 7 §:ssä tarkoitettuihin kuljetuksiin.
Jos tavaraa kuljetetaan korvausta vastaan vuokratulla ajoneuvolla, jonka kuljettajana toimii sen vuokralle antaja tai vuokralle antajan palveluksessa oleva taikka vuokralle antajan tehtävään osoittama, välittämä tai muulla näihin verrattavalla tavalla järjestämä henkilö, liikenteenharjoittajana pidetään vuokralle ottajan asemesta vuokralle antajaa.Itse itselleni vastaten, samalla kun sotken tervaa ja höyheniä päälleni, jos veneen omistaja on kuskina homma on tietenkin eri. En lukenut kunnolla.
En sitten tiedä kuka haluaa vuokrailla traktoriaan osaamattomille, mitä valtaosa veneenomistajista luultavasti on. - 12345...
Kuljetus kirjoitti:
"Ei auta, laissa sanotaan, että tavaran pitää olla kuljettajan omaisuutta muutenkin kuin vain kuljetuksen ajan."
Kuljetuksen aikana kait viranomainen tulee asiaa kyselemään. Ei viranomainen näe kuljetushetkellä tulevaisuuteen eikä pysäytä kuljetusta kuljetuksen jo päätyttyä.Turhan päiväistä pärinää, jatketaan vaan pojat niin kuin ennenkin.
- JÖNSSIKKÄ
-jere- kirjoitti:
Vanhaa tietoa. Heinäkuu 2014 on tullut muutoksia. Jos traktorilla vedät omaa venettä se on ok, jos vedätkin naapurin venettä tarvitset uusien pykälien mukaan liikenneluvan sekä direktiivin vaatiman ammattipätevyyden eli ammattiajoluvan. Ilman ammattiajo lupaa ajaminen on sama asia kuin ilman korttia vaikka sinulla se normi ajoläpyskä olisikin.
Unohtuiko Poltoaine?
- siis täh?
Puoliplaanari kirjoitti:
Itse itselleni vastaten, samalla kun sotken tervaa ja höyheniä päälleni, jos veneen omistaja on kuskina homma on tietenkin eri. En lukenut kunnolla.
En sitten tiedä kuka haluaa vuokrailla traktoriaan osaamattomille, mitä valtaosa veneenomistajista luultavasti on.Siis mielestäsi on jotenkin käsittämätöntä vuokrata traktoria, mutta henkilö-, paketti-, sekä kuorma-autojen vuokraaminen ei ole?
Selitätkö? - Puoliplaanari
siis täh? kirjoitti:
Siis mielestäsi on jotenkin käsittämätöntä vuokrata traktoria, mutta henkilö-, paketti-, sekä kuorma-autojen vuokraaminen ei ole?
Selitätkö?Ei suinkaan käsittämätöntä, mutta epätodennäköistä että joku haluaisi vuokrata traktoriaan venesataman jokaiselle veneenomistajalle vuoronperään ainakaan kohtuuhintaan. Uskon että tässä tapauksessa traktori kuskin kanssa voi olla halvempi kuin traktorin vuokraaminen. Ne kuljetusliikkeet joissa olen työskennellyt eivät ole olleet halukkaita vuokraamaan seisovia kuorma-autojaan, kuljettajan kanssa sellaisen on kyllä saanut.
Kaikilla vakavasti otettavilla traktoriyrittäjillä taitaa kuitenkin olla liikennelupa joten sikäli tämä keskustelu on minusta turha. Siihen taitaa riittää viikon kurssi? - Talkoo työ kunniaan
Ei silti tyhmiä kirjoitti:
Tuskin viranomainen puuttuu asiaan, mutta onhan se aika hassua, jos omaisuus siirtyy traktorin omistajalle. Jos sillä on vaikka veroja maksamatta, vene menee saman tien verottajalle,
Tietysti tämä on aika teoreettista, mutta niin on kai kauppakirjojen tekeminenkin. Toisaalta aika erikoista on, jos traktorin omistaja ostaa kymmeniä veneitä vuodessa. Kunka uskottavaa se on?
Käräjäoikeus sen viime kädessä ratkoo eikä ne ole ihan tyhmiä myöskään. Aika jännä nähdä kuinka monta venettä sillä maajussi on omistuksessa, jos käräjät haluaa nähdä maksut tilillä. Olisi aika jekku tässä markkinatilanteessa tehdä kuljetuksen ajaksi kauppakirja ja sitten vaatia rahat kauppakirjan perusteella :DLiikennelupa vaaditaan jos kuljetuksesta otetaan maksu, eli ilmaiseksi saa kuljettaa toisen venettä.
- virallinen kaveri
JÖNSSIKKÄ kirjoitti:
Unohtuiko Poltoaine?
Unohtuiko kaverinauttamisvero vai turvallisuus.
- kuskin riski
12345... kirjoitti:
Turhan päiväistä pärinää, jatketaan vaan pojat niin kuin ennenkin.
Riski on traktorin kuljettajalla ei veneen omistajalla.
Sinä voi jatkaa maailman tappiin, mutta voi olla, että jatkat ilman traktoria :D
- Edelleen parasta
Muutetaan pois täältä Suomi nimisestä maasta.
Jonnekin jossa voi ihan oikeasti ELÄÄ, ilman turhaa byrokratiaa.
Tämä maa on menetetty vihervasureille ja mamuillle.- Oma vika
... Ei vaan virkamiehille.
Kannattaa katsoa ketä äänestää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275