jotka olivat seuraavat:
-yritysten sukupolvenvaihdosten helpottaminen
-miljardiluokan kasvurahaston perustaminen
-Valtion Infra Oy:n perustaminen
-ansiosidonnaisen päivärahan määräaikainen maksaminen yrittäjäksi ryhtyvälle työttömälleja mahdollisuus maksaa työntekijän irtisanomiskorvaus alkupääomana mahdolliseen uuteen yritykseen
-ensimmäisen työntekijän palkkatuki
-verkkopalvelutunnukset kaikille asioinnin helpottamiseksi
-metsähakkeen ja turpeen tuki- ja verotasojen palauttaminen vuoden 2012 tasolle. Se käynnistäisi heti investointeja ja toisi työtä?
-väylämaksujen poistaminen teollisuuden kilpailukyvyn helpottamiseksi
-lapsilisäleikkauksien peruminen ja sen rahoittamiseksi kotihoidontuen kiintiöimisen peruminen ja oppivelvollisuusiän nostamisen peruminen. Tuoreet tutkimukset maailmalta osoittavat, että panostukset esi- ja perusopetukseen maksavat itsensä moninkertaisesta takaisin. On laskettu, että lapsen varhainen tuki on jopa kuusi kertaa tehokkaampia kuin myöhemmät korjaavat toimet.
Sukupolvenvaihdosongelman hallitus lupasi selvittää. Muita esityksiä ei noteerattu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
meille, vanha demari..
Työnteko. Ei sovi meille
Asiaa käsiteltiin palstalla jo aiemmin ja sen todettiin olevan suureksi osaksi huuhaata sekä keskustan vaalipropagandaa.