Puolustusvoimille ja suojelupoliisille ehdotetaan lupaa verkkovalvontaan ja ulkomaan tiedusteluun, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Puolustusministeriön työryhmä ei kuitenkaan ole yksimielinen. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) on jättänyt siihen eriävän mielipiteen.
LVM vastustaa verkkoliikenteen joukkovalvontaa. Sen mielestä siinä ei pystytä riittävästi erottelemaan kotimaista ja ulkomaista tietoliikennettä. Lisäksi se huomauttaa, että verkkovalvonta puuttuu kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaan yksityisyyden suojaan.
Asiaa pohtinut puolustusministeriön työryhmä perustelee ehdotusta sillä, että tiedustelulla hankitaan kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä tietoa. Työryhmä ehdottaa Suomeen myös tiedustelua koskevaa lainsäädäntöä, sillä sitä ei ole tällä hetkellä lainkaan, Helsingin Sanomat kirjoittaa.
LVM vastustaa verkkoliikenteen joukkovalvontaa. Sen mielestä siinä ei pystytä riittävästi erottelemaan kotimaista ja ulkomaista tietoliikennettä. Lisäksi se huomauttaa, että verkkovalvonta puuttuu kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaan yksityisyyden suojaan.
Asiaa pohtinut puolustusministeriön työryhmä perustelee ehdotusta sillä, että tiedustelulla hankitaan kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä tietoa. Työryhmä ehdottaa Suomeen myös tiedustelua koskevaa lainsäädäntöä, sillä sitä ei ole tällä hetkellä lainkaan, Helsingin Sanomat kirjoittaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ikävä kyllä taitaa olla pakko! Verkossa on nykyään suomessakin sellaisia hörhöryhmiä ettei niistä tiedä mitä tekevät! Lähinnä anarkistit. Jihadistit ja äärioikeistoporukka on niitä joita pitää valvoa. Suomessa tapahtuneet tappoiskut on nimenomaan oikeistoörhöjen tekosia.
Mutta....arvaa miten tässä kuitenkin käy,,,aletaankin seurata persumölöjen maahanmuuttopuheita ja uskonrauha ja ihmisviha kirjoituksia.....kaikkea joka vastustaa nykyistä löysää maahnmuuttopolitiikkaa
SOINISTA ON TEHTÄVÄ PÄÄMINISTERI, muuten ei tilanne muutu, SIKSI TOINENKAAN TILA EI NYT RIITÄ, SDP on juuri sortumassa viime metreillä nyt kovaa vauhtia http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml Analytiikkayrityksen ennuste: Perussuomalaisille toisiksi eniten paikkoja Lauantai 11.4.2015
SDP:N KANNATTAJAT VIRTAAVAT NYT VAUHDILLA PERUSSUOMEEN, NYT VAALITYÖ VAUHTIIN SUKULAISET, TUTTAVAT, kaikkille tehtävä selväksi mitä tapahtuu jos entinen peli jatkuu. Analytiikkayritys Accuscoren mukaan perussuomalaiset saisivat toiseksi eniten kansanedustajapaikkoja uudessa eduskunnassa.
REPORTTERIMME TIMO SOINI SUORAAN KANSAN PARISTA, KORSON VAALITELTALTA, MIKÄ ON TILANNE JUURI NYT https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/rh9otylj https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
http://www.ts.fi/eduskuntavaalit/756340/Kannatusmittaus Perussuomalaiset karkeen VarsinaisSuomessa Kannatusmittaus:PERUSSUOMALAISET KÄRKEEN Varsinais-Suomessa (Turun Sanomat 10.4.2015)
Sipilä välttelee vaalikeskusteluja nyt jo avoimesti, piilossa perunakuopassa???
SIPILÄLTÄ TULLAAN TIVAAMAAN KESKUSTAN KATASTROFEJA, TALVIVAARA-KONKURSSIA, RUSSOFENNOVOIMAN pakkoajoa Suomeen, PEKKARISEN TUULIMYLLYTARIFFEJA, jotka tyhjentävät valtion kassan JA ALKOHOLIKAUPPOJA http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041019490956_uu.shtml
Valtion viinayhtiö Altian historian suurin yrityskauppa on päättynyt fiaskoon. Altian historian suurimman yrityskaupan aikaan Altian vastuuministeri oli punamultahallituksen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk).
KESKUSTA PITÄÄ SIPILÄÄ PIILOSSA jotta hän ei romahtisi yleisön edessä ja silmissä haastatteluissa, http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila kioski rehula-34490 "Aikatauluistaan johtuen" - Juha Sipilä ei osallistu Ylen arvotenttiin Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula sijaistaa puheenjohtaja Juha Sipilää Ylen arvohaastattelussa.
JUHA SIPILÄ SORTUU VOITON VARMISTELUUN VAALIJÄÄKIEKOSSA. PIENI JOHTO MUUTTUU TAPPIOKSI NYT VIIME METREILLÄ ja kiekko lipsuu omaan maaliin viime sekunneilla, koska Sipilä ei uskalla ottaa mihinkään kantaa, ettei voitto menisi käsistä http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015040919492831_eb.shtml - Reilu viikko vaaleihin ja suurimmalta pääministerisuosikilta ei saa selviä vastauksia yhtään mihinkään, demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen ihmetteli Twitterissä - Sipilä valittiin pj:ksi kesäkuussa 2012. Siitä asti aikaa valmistautua tähän hetkeen. "En öööö ota öööö kantaa. Katsotaan, kokoomuksen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen visersi. - Voisi kysyä, onko mitään, mitä Sipilä ei olisi valmis harkitsemaan, puheviestinnän professori Pekka Isotalus kirjoitti. - Tämän illan pj-tentin veroista väistelyä on viimeksi nähty Suomessa 1952 olympiakisojen raskaan sarjan nyrkkeilyfinaalissa, Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen arvioi.