Leffojen jakamisesta tuli ongelmia!

Meillä on nettiyhteys yliopiston kautta. Viime viikolla oltiin lataamassa yhtä uutuusleffaa BitTorrentin kanssa eli meillä oli siinä sekä upload että download liikennettä. Sitten yhteys meni poikki.

Kävi ilmi että MPAA (eli amerikkalainen elokuva-alan pulju joka mm. suojaa tekijänoikeuksia) oli tsekannut ketkä tiedostoa ovat jakamassa ja oli lähettänyt yliopistolle ilmiantomeilin meistä. Yhteys oli poikki yli vuorokauden ja saimme sen takaisin kun lupasimme kirjallisesti ettemme enää käytä yliopiston verkkoa tuohon tarkoitukseen.

En olisi uskonut että noin voi käydä. Luojan kiitos meidän yliopistolla ei sentään ole mitään kurinpitomenettelyä (MPAA vaati jotain toimia meilissään!). Mutta säikähdin ihan oikeasti. Onko kenellekään muulle käynyt näin?
61074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin imuroitko ulkomaiselta torrentsivustolta vai joko ne kotimaisiakin pääsee tutkailemaan. Luulis että ei ku niissä yleensä niin pieni piiri..

Äänestä

kuuleman mukaan huomautuksia ja ilmiantoja noilta jenkki-puljuilta tulee muillekin operaattoreille... suurimmilla operaattoreilla vain nuo mailit taitaa jo nykyään jäädä roskaposti-suodattimiin

Äänestä

Yliopiston (ilmaiset) nettiyhteydet on tarkoitettu opiskelua ja tutkimusta varten. On ihan luonnollista, että niiden taholta kielletään huvi-imurointi.

Asia on toinen, jos maksat nettiyhteydestäsi ja palveluntarjoaja alkaa kyttäilemään, mitä teet koneellasi. Silloin vain äkkiä vaihtamaan palveluntarjoajaa!

Äänestä

PYYHI SUUS.!!!!!!

Äänestä
  • ootko varma et sun kaveris ei VITTUILE sulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelästänyt kirjoitti:

Meillä on nettiyhteys yliopiston kautta. Viime viikolla oltiin lataamassa yhtä uutuusleffaa BitTorrentin kanssa eli meillä oli siinä sekä upload että download liikennettä. Sitten yhteys meni poikki.

Kävi ilmi että MPAA (eli amerikkalainen elokuva-alan pulju joka mm. suojaa tekijänoikeuksia) oli tsekannut ketkä tiedostoa ovat jakamassa ja oli lähettänyt yliopistolle ilmiantomeilin meistä. Yhteys oli poikki yli vuorokauden ja saimme sen takaisin kun lupasimme kirjallisesti ettemme enää käytä yliopiston verkkoa tuohon tarkoitukseen.

En olisi uskonut että noin voi käydä. Luojan kiitos meidän yliopistolla ei sentään ole mitään kurinpitomenettelyä (MPAA vaati jotain toimia meilissään!). Mutta säikähdin ihan oikeasti. Onko kenellekään muulle käynyt näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu