Voiko syyttää, jos syyte on jo kerran käsitelty?

Voiko yleisen syytteen alaisesta teosta, josta on aikaisemmin tehnyt rikosimoitus ja syyttäjä on päättänyt jättää syyttämättä, tehdä toinen ihminen uudelleen saman rikosilmoituksen? Jos voi, niin voiko poliisi jättää esitutkinnan suorittamatta sen nojalla, että syyttäjä on jo aikaisemmin päättänyt jättää syytteen nostamatta kyseisestä teosta?

Onko siis Suomessa mitään mahdollisuutta saada uudelleen syyttäjän käsiteltäväksi sellaista yleisen syytteen alaista tekoa, josta aikaisemmin on jo päätetty jättää syyte nostamatta? Tarkoitus on siis kyseenlaistaa syyttäjän päätös ja saada teko toisen syyttäjän arvioitavaksi, koska mielestäni syyttäjän päätös on ollut asenteellinen ja sen johdosta syyttämättä jättäminen on ollut väärä päätös.
21119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Syyte voidaan nostaa, kunnes teko on vanhentunut.
Syyttäjän päätökseen ei tarvita mitään tuomion purkua, mutta jotta asia uudelleen käsiteltynä menestyisi, niin se vaatii sellaista lisänäyttöä, mitä ei ollut aikaisemmin.
Kuitenkin sekä syyttäjän, että poliisin päätöksestä voi valittaa, jos se ei tyydytä.

Äänestä
  • Vähän vielä lisää....
    Jos syyttäjän tekemä päätös ei tyydytä, eikä päätöksestä valittaminenkaan auta, niin asianomistaja voi nostaa oman syytteen.
    Syyttäjän ajaessa juttua veronmaksajien piikki on auki, mutta omalla syytteellä veronmaksajien piikkiä ei ole, vaan silloin oikeudenkäynnin hävinnyt maksaa.

    Äänestä

Tarvittava lisä näyttö on olemassa ja olisi ollut olemssa jo heti alun perin,mutta,kun suomen kusipää poliisit on nii saamerin kusipäitä,ettei viitsi noudatta esitutkinta lakia.jolloin olisi selvinnyt asianomistajan puhuneen pelkää sihttiä.joten siksi polisi ja tai syyttäjäkään ei puutu asioihin vaan suojelevat näin omia laimin lyöntejään ja tästä on paljokin monilla kokemuksia ja menteyksiä.ja näin asiat jatkuu kun syyttäjätkin peesailee pollareita.oiekus turvastahan ei kannata suomessakaan edes puhua..viranomsiten ylimielisyydestä johtuvan maan tavan salliessa moiset rikoset virkamieskunnalta.kenekään puuttumatta ja eoa,suojelee samoin vaksv.kin,joten aika näyttää mitä tuleman pitää joskushan sekin "muutos kyllä varmuudella tulee.kunhan etniset ruhmät tarpeeksi "kotiutuu ja pääsevät toteuttaan luonettaan siinä moni virkamies pelle saa maistaa omaa läkettään korkojen kera.me suomalaisethan olemme lampaita.

Äänestä
  • Suomen talous on kuralla. Ajattelehan vähän mitä yhteiskunnalle olisi tullut maksamaan sinun p´askajuttusi, jos sitä olisi verovaroin lähdetty oikeuteen viemään. Mutta, kuten kirjoitettu, mikään ei estä sinua itseäsi viemästä juttuasi oikeuteen.
    Onneksi löytyy niin päteviä poliiseja ja syyttäjiä, jotka vielä ajattelevat veronmaksajille aiheutuvia kustannuksiakin.
    Kirjoituksestasi voi myös päätellä, ettet ole tälle yhteiskunnalle tuottanut muuta, kuin harmia.

    Äänestä

  • 9+18 kirjoitti:

    Suomen talous on kuralla. Ajattelehan vähän mitä yhteiskunnalle olisi tullut maksamaan sinun p´askajuttusi, jos sitä olisi verovaroin lähdetty oikeuteen viemään. Mutta, kuten kirjoitettu, mikään ei estä sinua itseäsi viemästä juttuasi oikeuteen.
    Onneksi löytyy niin päteviä poliiseja ja syyttäjiä, jotka vielä ajattelevat veronmaksajille aiheutuvia kustannuksiakin.
    Kirjoituksestasi voi myös päätellä, ettet ole tälle yhteiskunnalle tuottanut muuta, kuin harmia.

    "Ajattelehan vähän mitä yhteiskunnalle olisi tullut maksamaan sinun p´askajuttusi"
    Tuskin välimeressä olevan hyttysenpaskan vertaa siiihen verrattuna joita on E-Euroopan köyhien valitoiden kautta Saksan pankeille maksettu ilman mitään vastinetta. Tuolla ajattelutavalla ei oikeutta tässä maassa saa jos sittenkään. Väität p´askajutuksi asiaa josta et tiedä mitään, ei tollasta potaskaa kukaan usko.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Änkyrä kiehuu nyt raivossaan. Myönnän sen, että Suomi on maksanut ja tulevaisuudessa joutuu maksamaan Kreikan konkurssissa enemmän, kuin kyseinen juttu olisi tullut maksamaan veronmaksajille oikeudessa.
    Vaikka en ole kyseisen jutun pöytäkirjaa lukenut, muita tuhansittain, niin tiedän syyttäjän sen tehneen ja karsineen sen p*askajuttuna, mihin ei kannata yhteiskunnan varoja tuhlata. Päätöksessään syyttäjä aina ilmoittaa, että hänen tekemänsä päätös ei estä sitä, ettei asianomistaja voisi rollin perusteella jatkaa asiaa oikeudessa omalla syyttellä ja omalla kuluriskillä.

    Äänestä

En ole raivoissani enkä kiehu näin pakkasella enkä muulloinkaan. Jos haluat nähdä änkyrän niin katso peiliin.
Käytännössä kaikki virkarikosket on p*skajuttuja vaikka viranomaisten valehtelusta ja asioiden vääristelystä olisi millaiset todisteet tahansa. Onneksi siinäkin asiassa on käytäntö muuttumassa ja on jo muuttunut salassapito- ja tietosuojarikosten osalta. Myllylän tietojen urkinta muutti käytäntöä.

Äänestä
  • Nimmari 1 15 ja 9 18, ja pari alkupään viestiä samalta virtuaali-touhuajalta paljastaa kortit: Hän kuuluu niihin joilla subjektiivinen sympatia virkarikoksia kohtaan, ja suojeluskoiran meininki niitä kohtaan, jotka niitä virkarikoksia salailevat!

    Selvää on teksti.

    Mutta nyt on aika monella tavalla muuttumassa.

    Aarnio-tutkinta on hyvä esimerkki. Pinnan alla muhineet ja salatut törkeydet nousevat esille. Tilanne on päässyt änkyräksi siitä syytä, että valvontaviranomaiset
    EOA ja OKV ovat näyttäneet olevansa hampaattomia virkarikosten edessä!!

    Sama pätee Kelaan!

    Sen kulissien takana oleva hallintomurhien kalmisto tulee nousemaan katseluun. Siellä on suuri joukko köyhiä, kurjia, avuttomia, osaamattomia kansalaisia, joita on kyykytetty, simputettu, kiusattu käyttämällä hallinto-, lakis- ja päätösvaltaa. VÄÄRIN. Mielivaltaisesti, oikeuksia sortaen..

    Mutta? Samaan aikaan on kyllä pidetty huolta, että lääketeollisuus saa leijonanosan, lääkekorvauksien muodossa.... (Toki moni sairas saa lääkkeet halvalla) mutta Kela pönkittää kansalaisten verovaroilla LÄÄKEBISNESTÄ!
    - Lääketehtaiden osakkeenomistajien osingot pitää turvata! ja, lääketeollisuus on yksi varmimmista sijoituskohteista.....

    Voi myös kyskyä, moniko Kelan 6000 virkamiehestä on lääketehtaiden osakkeenomistaja? Näin moni Kelan (pientä palkkaa) nauttiva, voi samalla Kelan päätöksiä rustaten kasvattaa pottia...

    Ja Kelan kuningasajatus: Hyvinvoivien ihmisten Hyvinvoinnin Takaaminen, se toteutuu!

    Ja? Köyhille ei riitä rahaa. Pitää sästää, ja ne säästöt tehdään köyhien kautta.
    Heistä ei tule vastusta, he eivät osaa, eivät jaksa pitää puoliaan Kelan hirmuvaltaa vastaan. (Paitsi jotkut...)

    Näin se menee. NÄin se on aina historiassa mennyt. Köyhiä kyykytetään, niskan päällä olevat syövät köyhien leivän. Mässäilevät, ja tavallinen kansalainen maksaa, maksaa veroja. Ja Virkarikollisin keinoin (usein) nämä köyhien antimet siirtyvät hyväosaisille, valtaa käyttäville.

    Mutta, kuten sanottu - on muutosten aika käsillä!

    Ken elää, se näkee!

    Äänestä

  • AiKaAIkaaKutakin kirjoitti:

    Nimmari 1 15 ja 9 18, ja pari alkupään viestiä samalta virtuaali-touhuajalta paljastaa kortit: Hän kuuluu niihin joilla subjektiivinen sympatia virkarikoksia kohtaan, ja suojeluskoiran meininki niitä kohtaan, jotka niitä virkarikoksia salailevat!

    Selvää on teksti.

    Mutta nyt on aika monella tavalla muuttumassa.

    Aarnio-tutkinta on hyvä esimerkki. Pinnan alla muhineet ja salatut törkeydet nousevat esille. Tilanne on päässyt änkyräksi siitä syytä, että valvontaviranomaiset
    EOA ja OKV ovat näyttäneet olevansa hampaattomia virkarikosten edessä!!

    Sama pätee Kelaan!

    Sen kulissien takana oleva hallintomurhien kalmisto tulee nousemaan katseluun. Siellä on suuri joukko köyhiä, kurjia, avuttomia, osaamattomia kansalaisia, joita on kyykytetty, simputettu, kiusattu käyttämällä hallinto-, lakis- ja päätösvaltaa. VÄÄRIN. Mielivaltaisesti, oikeuksia sortaen..

    Mutta? Samaan aikaan on kyllä pidetty huolta, että lääketeollisuus saa leijonanosan, lääkekorvauksien muodossa.... (Toki moni sairas saa lääkkeet halvalla) mutta Kela pönkittää kansalaisten verovaroilla LÄÄKEBISNESTÄ!
    - Lääketehtaiden osakkeenomistajien osingot pitää turvata! ja, lääketeollisuus on yksi varmimmista sijoituskohteista.....

    Voi myös kyskyä, moniko Kelan 6000 virkamiehestä on lääketehtaiden osakkeenomistaja? Näin moni Kelan (pientä palkkaa) nauttiva, voi samalla Kelan päätöksiä rustaten kasvattaa pottia...

    Ja Kelan kuningasajatus: Hyvinvoivien ihmisten Hyvinvoinnin Takaaminen, se toteutuu!

    Ja? Köyhille ei riitä rahaa. Pitää sästää, ja ne säästöt tehdään köyhien kautta.
    Heistä ei tule vastusta, he eivät osaa, eivät jaksa pitää puoliaan Kelan hirmuvaltaa vastaan. (Paitsi jotkut...)

    Näin se menee. NÄin se on aina historiassa mennyt. Köyhiä kyykytetään, niskan päällä olevat syövät köyhien leivän. Mässäilevät, ja tavallinen kansalainen maksaa, maksaa veroja. Ja Virkarikollisin keinoin (usein) nämä köyhien antimet siirtyvät hyväosaisille, valtaa käyttäville.

    Mutta, kuten sanottu - on muutosten aika käsillä!

    Ken elää, se näkee!

    Mahtavaa, todella.

    Äänestä

  • Kun kirjoitin, että on tullut muutama tuhat esitutkintapöytäkirjaa vuosikymmenten aikana luettua, niin luulin edes jotain asiasta tietäväni. Luulo ei tässäkään tapauksessa ollut tiedon väärti, sillä tämä palstan änkyräkin hakkaa minut tiedoillaan reippaasti, vaikka arvelen hänen lukeneen urallaan nolla pöytäkirjaa. Mutta, fiksuthan saavat tietonsa mediasta, joka aina tietää totuuden. Niin se maailma muuttuu. Me, ennen talvisotaa syntyneet alamme jo olla vanhoja.

    Äänestä

Ei se luuloa eikä tietoa paranna vaikka noita esitutkintapöytäkirjoja olisi lukenut miljoonan kun se yksi tähän aloittajan asiasta tehty pöytäkirja on lukematta, kaikki kun on eri tapauksia ja siten erilaisia.

On niitä esitutkintapöytäkirjoja tullut luettua muutama, alle kymmenen; samoin oikeuden päätöksiä ihan omiakin muutama ja netistä lisää. Vanhalta tuntuu itsestäkin näin 50-luvulla syntyneestä kun jo pierastessakin tulee hiki mutta silti pitää olla ajan tasalla.

Äänestä
  • Mitä luulet, jos henkilö on lueskellut ihan työkseen tuhansia esitutkintapöytäkirjoja, onko hän silloin ollut po. asioitten kanssa tekemisissä ja on pikkuisen hajuilla mikä on p*askajuttu, vai mitä ?

    Äänestä

  • Oikein hyvää debattia pojat!

    Mutta meikäakka, mallia 1948, on "Kohtalon armosta" joutunut hallinto-ja oikeusviidakossa tepastelemaan jo liki 20 vuotta! Ja kohtalon armosta minulle on annettu tittelikin se "käräjöivä rouva".

    Olen oikein ylpeä, ja saatan katsoa peiliin!

    En ole antautunut mielivallan edessä. Olen taistellut, niinkuin isäni taisteli sota-aikana, viisi vuotta. Hänellä oli vieraskielinen vihollinen, minulla viholliseksi on osoittautunut laitos, joka verovaroilla toimii!

    Ja nyt tämän vihollisia tekoja ja temppuja tehnyt Kela saa luvan osoittaa, mistä syystä se köyhän kansalaisen vihaajaksi ryhtyi? Ja ne virkamiehet, jotka vihollistasoisesti rupesivät rökittämään köyhää...

    No, en rupea kehuskelemaan, montako juttua on tullut voitettua? Mutta ne ovat olleet kuin "oppisopimuskoulutusta" - Suomen Oikeuslaitoksen (usein) villin viidakon ja laillisten menettelyjen välissä. Siinä oppii? KUn joutuu ratkomaan praktisia ongemia, joutuu lukemaan lakia, lakeja, säädöksiä...

    Mutta nimmarille 1-15, joka kehuu lukeneensa muutama tuhat pöytäkirjaa.... väitän, että hän höpöttää omiaan! MInulla on syyni väittää niin.... Ja se syy on, että.... no kertokoon totuuden itse!!!

    KUn aikoinaan v. 1996 alkaen oli vastassa JÄTTILÄISTEN jengi!
    Pankkilaitos, hometalon myyjä, heillä yhteinen (ketku) juristi, ja sitten paikallisten hyvä-veli-kerhon porukat (Äänekoskella), niin oli pakko ruveta osaamaan! Konsultoiva asianajaja sanoi: Olette oikeassa, jos jaksatte voitatte jutut ( Kaupanpurku, vahingonkorvaus, velkomisasia). Sitten hän sanoi:- Jos voitatte, niin olen eka joka onnittelee! (Mutta toki epäilikin...)

    KUn Sitten 10.6.2002 paikalliset sanomalehdet (Keskisuomalainen ja Sisä-Suomen lehti) julkistivat uutisen:
    - Hometalon uhrit voittivat pankin ja myyjän, pitkässä riidassa! - ninin kyllä tämä asianajaja (L.K.) tosiaan onnitteli ekana!

    Se kun sattui olemaan niin harvinainen juttu, että ekan kerran asiakas voitti pankkilaitoksen, ja vieläpä tuplasti: Pankki hävisi velkomisasian, ja tuomittiin 55 000 euron korvauksiin myyjän kanssa (pankki kiinteistönvälityksen tuottamuksen syystä...)

    Eli, meikäakka voi katsoa peiliin, ja olla ylpeä (nöyrällä tavalla) osaamisestaan.
    Tuomio pysyi HO:ssa, eikä KKO antanut valituslupaa...

    Tämä on ihan eri tasoa, kuin että lukee esitutkintapöytäkirjoja, ja anonyyminä kirjoittaa nettipalstalla!

    Nimmarilla 1 15 (ja muita nikkejä käyttää) ei näytä olevan haisuakaan

    OIKEASTA OIKEUSSODASTA - jossa olisi nahkaa kaltattu!!

    Äänestä

  • Oikeusareenalta kirjoitti:

    Oikein hyvää debattia pojat!

    Nimmari 9 5 ei vakuuta. Pelkkä suunsoittaja.

    Ja jos TOSIAAN on lukenut, niin antaapa kuulua:
    - missä ja milloin? Ja kerro nimesi kun olet niin paljon puuhannut!

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Nimmari 9 5 ei vakuuta. Pelkkä suunsoittaja.

    Ja jos TOSIAAN on lukenut, niin antaapa kuulua:
    - missä ja milloin? Ja kerro nimesi kun olet niin paljon puuhannut!

    Katsos, jotkut ajavat työkseen rekka-autoja, jotkut hitsaavat rakennuksilla, jotkut ovat putkimiehiä, joillakin on ollut sellainen koulutus ja ammatti, että 50 vuoden aikana siihen on sisältynyt muutaman tuhannen pöytäkirjan lukeminenkin.

    Äänestä

  • 9+5 kirjoitti:

    Mitä luulet, jos henkilö on lueskellut ihan työkseen tuhansia esitutkintapöytäkirjoja, onko hän silloin ollut po. asioitten kanssa tekemisissä ja on pikkuisen hajuilla mikä on p*askajuttu, vai mitä ?

    Kysymys on näkemyksestä, se mikä on mädäntyneen systeemin mielestä p*skajuttu se ei sitä ole järjellä ajattelevan ihmisen kannalta. Jos lukee työkseen tuhansia esitutkintapöytäkirjoja niin kyllä siinä aivot peseytyy ja tulee osaksi järjestelmää joka ei tunnusta ikinä olevansa väärässä. Siinä mielessä noiden tuhansien esitutkintapöytäkirjojen lukeminen on haitallista ettei pysty ajattelemaan asioita puolueettomasti vaan pitää lukemaansa aina absoluuttisena totuutena.

    Äänestä

  • Oikeusareenalta kirjoitti:

    Oikein hyvää debattia pojat!

    Mutta meikäakka, mallia 1948, on "Kohtalon armosta" joutunut hallinto-ja oikeusviidakossa tepastelemaan jo liki 20 vuotta! Ja kohtalon armosta minulle on annettu tittelikin se "käräjöivä rouva".

    Olen oikein ylpeä, ja saatan katsoa peiliin!

    En ole antautunut mielivallan edessä. Olen taistellut, niinkuin isäni taisteli sota-aikana, viisi vuotta. Hänellä oli vieraskielinen vihollinen, minulla viholliseksi on osoittautunut laitos, joka verovaroilla toimii!

    Ja nyt tämän vihollisia tekoja ja temppuja tehnyt Kela saa luvan osoittaa, mistä syystä se köyhän kansalaisen vihaajaksi ryhtyi? Ja ne virkamiehet, jotka vihollistasoisesti rupesivät rökittämään köyhää...

    No, en rupea kehuskelemaan, montako juttua on tullut voitettua? Mutta ne ovat olleet kuin "oppisopimuskoulutusta" - Suomen Oikeuslaitoksen (usein) villin viidakon ja laillisten menettelyjen välissä. Siinä oppii? KUn joutuu ratkomaan praktisia ongemia, joutuu lukemaan lakia, lakeja, säädöksiä...

    Mutta nimmarille 1-15, joka kehuu lukeneensa muutama tuhat pöytäkirjaa.... väitän, että hän höpöttää omiaan! MInulla on syyni väittää niin.... Ja se syy on, että.... no kertokoon totuuden itse!!!

    KUn aikoinaan v. 1996 alkaen oli vastassa JÄTTILÄISTEN jengi!
    Pankkilaitos, hometalon myyjä, heillä yhteinen (ketku) juristi, ja sitten paikallisten hyvä-veli-kerhon porukat (Äänekoskella), niin oli pakko ruveta osaamaan! Konsultoiva asianajaja sanoi: Olette oikeassa, jos jaksatte voitatte jutut ( Kaupanpurku, vahingonkorvaus, velkomisasia). Sitten hän sanoi:- Jos voitatte, niin olen eka joka onnittelee! (Mutta toki epäilikin...)

    KUn Sitten 10.6.2002 paikalliset sanomalehdet (Keskisuomalainen ja Sisä-Suomen lehti) julkistivat uutisen:
    - Hometalon uhrit voittivat pankin ja myyjän, pitkässä riidassa! - ninin kyllä tämä asianajaja (L.K.) tosiaan onnitteli ekana!

    Se kun sattui olemaan niin harvinainen juttu, että ekan kerran asiakas voitti pankkilaitoksen, ja vieläpä tuplasti: Pankki hävisi velkomisasian, ja tuomittiin 55 000 euron korvauksiin myyjän kanssa (pankki kiinteistönvälityksen tuottamuksen syystä...)

    Eli, meikäakka voi katsoa peiliin, ja olla ylpeä (nöyrällä tavalla) osaamisestaan.
    Tuomio pysyi HO:ssa, eikä KKO antanut valituslupaa...

    Tämä on ihan eri tasoa, kuin että lukee esitutkintapöytäkirjoja, ja anonyyminä kirjoittaa nettipalstalla!

    Nimmarilla 1 15 (ja muita nikkejä käyttää) ei näytä olevan haisuakaan

    OIKEASTA OIKEUSSODASTA - jossa olisi nahkaa kaltattu!!

    Älä viisi käräjöivä rouva naurattaa. Eräs, nyt jo manan majoillle mennyt naispuolinen OTK oli myös pyhittänyt elämänsä käräjöintiin(opiskeltiin yhtä aikaa). Rouva asui Malmilla.
    Hän maksoi yhteiskunnalle miljoonia ja miljoonia, jos rahassa mitataan. Rouva OTK tehtaili eläkkeellä ollessaan rikosilmoituksia ja kanteluja.
    Silloiseen Malmin poliisipiiriin hän ennätti ennen kuolemaansa tehdä yli 600 rikosilmoitusta, milloin mistäkin, etupäässä kuitenkin siitä miten poliisipartiot Helsingissä tehtävänsä väärin hoitivat syyllistyen siten virkavirheisiin.

    Todennäköisesti Malmin silloiset poliisit vihjaisivat medialle ja Iltalehti teki asiasta yhden aukean suuruisen sisäsivujutun.
    Poliisien lisäksi toimittajat olivat haastatelleet viranomaisia, jotka hänen kantelujaan ja rikosilmoituksia joutuivat käsittelemään, niitä kun ei, OTK kun oli, voinut rutata ja heittää käsittelemättä roskiin.
    Kaikkialla arveltiin, että rouvalla oli silloinen Suomen ennätys rikosilmoitus- ja kantelutehtailussaan yhden henkilön osalta.
    Jos rouva olisi juttunsa voittanut, niin Helsingin silloinen n. 2000 poliisin määrä olisi supistunut muutamaan kymmeneen.

    Äänestä

  • 1+15 kirjoitti:

    Älä viitsi 1 15 höpöttää.

    Tuollainen rajatapaus, marginaali-ilmiö on ihan oma lukunsa, eikä sitä voi verrata
    asianmukaisiin tapoihin hoitaa oikeusasioita.

    Olet itse naurettava 1 15. Esiinnyt täällä Suurena Tietäjänä, mutta lusmuilet vaihtuvien numeronikkien takana. Taidat olla palstakyttä?

    Olet lukenut Iltalehteä, ok! Ja muistat tuon kertomasi jutun....

    Et ole ammattilainen. Jos olisit et kirjoittaisi NIINKUIN kirjoitat...

    Äänestä

  • 1+15 kirjoitti:

    Älä viisi käräjöivä rouva naurattaa. Eräs, nyt jo manan majoillle mennyt naispuolinen OTK oli myös pyhittänyt elämänsä käräjöintiin(opiskeltiin yhtä aikaa). Rouva asui Malmilla.
    Hän maksoi yhteiskunnalle miljoonia ja miljoonia, jos rahassa mitataan. Rouva OTK tehtaili eläkkeellä ollessaan rikosilmoituksia ja kanteluja.
    Silloiseen Malmin poliisipiiriin hän ennätti ennen kuolemaansa tehdä yli 600 rikosilmoitusta, milloin mistäkin, etupäässä kuitenkin siitä miten poliisipartiot Helsingissä tehtävänsä väärin hoitivat syyllistyen siten virkavirheisiin.

    Todennäköisesti Malmin silloiset poliisit vihjaisivat medialle ja Iltalehti teki asiasta yhden aukean suuruisen sisäsivujutun.
    Poliisien lisäksi toimittajat olivat haastatelleet viranomaisia, jotka hänen kantelujaan ja rikosilmoituksia joutuivat käsittelemään, niitä kun ei, OTK kun oli, voinut rutata ja heittää käsittelemättä roskiin.
    Kaikkialla arveltiin, että rouvalla oli silloinen Suomen ennätys rikosilmoitus- ja kantelutehtailussaan yhden henkilön osalta.
    Jos rouva olisi juttunsa voittanut, niin Helsingin silloinen n. 2000 poliisin määrä olisi supistunut muutamaan kymmeneen.

    Mätä virkakoneisto hoitaa virkarkokset omalla tavallaan joka ei kestä päivänvaloa.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Mätä virkakoneisto hoitaa virkarkokset omalla tavallaan joka ei kestä päivänvaloa.

    Kyllä, 167-176

    Kyseessä on virkamafioso. Korruptoitunut hyvä-veli-järjestelmä:
    Ei veli veljeä pulaan saata.

    Muuten, voisi se poliisi Aarniokin kehuskella lukeneensa muutaman tuhat esitutkintapöytäkirjaa, mutta mitä se ketään auttaisi?

    Langennut enkeli ei enää ole enkeli,

    ja pesty sika rypee rapakossa...

    Äänestä

16 2

Jos ei muuta näyttöä kuin lukeminen, ei huoli esiintyä kaikkitietävänä tyyppinä täällä. Silti et vaikuta uskottavalta. Muutamat tekstit sen paljastavat...

Mutt netti on näyttä kaikenlaisia (itsestään) kuvitteleijoita....
Jos olisit rehellinen, ja rehellisesti toimisit, olisi edes rekisteröity nikki.

Pelkät numerot 1 15 tai.... eivät vakuuta!

Mutta toki, jatka humpuukia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toinen esitutkinta? kirjoitti:

Voiko yleisen syytteen alaisesta teosta, josta on aikaisemmin tehnyt rikosimoitus ja syyttäjä on päättänyt jättää syyttämättä, tehdä toinen ihminen uudelleen saman rikosilmoituksen? Jos voi, niin voiko poliisi jättää esitutkinnan suorittamatta sen nojalla, että syyttäjä on jo aikaisemmin päättänyt jättää syytteen nostamatta kyseisestä teosta?

Onko siis Suomessa mitään mahdollisuutta saada uudelleen syyttäjän käsiteltäväksi sellaista yleisen syytteen alaista tekoa, josta aikaisemmin on jo päätetty jättää syyte nostamatta? Tarkoitus on siis kyseenlaistaa syyttäjän päätös ja saada teko toisen syyttäjän arvioitavaksi, koska mielestäni syyttäjän päätös on ollut asenteellinen ja sen johdosta syyttämättä jättäminen on ollut väärä päätös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu