Väärin hoidettu

”Silloisena” oppositiopuolueena :-) Entäpä Erkki sitten myöhemmin hallituspuolueena? ;-)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011018997487_uu.shtml

Ensinnäkin tuon ”eikä Kreikkaa olisi edes pitänyt ottaa rahaliittoon mukaan.” olet pöllinyt Margaret Thatcher´lta.

”- Kun kriisi tuli, niin silloisena oppositiopuolueena äänestimme ensimmäistä Kreikan tukipakettia vastaan, koska näimme, ettei se tulisi toimimaan. Ja niinhän siinä on käynyt, että koko ajan on pitänyt lisätä ja lisätä tukea, Tuomioja sanoi Ylellä.”

Aika huvittavaa, että ”oppositiopuolue(et) ovatkin sitten oikeassa. Kun näin näyttää tämänkin päivän valossa olevan, niin voiko tuosta tehdä jo sellaisen johtopäätöksen, että Erkkikin myöntää perussuomalaisten näkemykset oikeiksi ja myöntää samalla, että ”povattu” jopa 11 edustajan paikkojen menetys Arkadianmäellä on itse asiassa itse aiheutettua?

”Kovat jätkät” ja ajatuksiansa ylläolevaan

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jhuopainen

http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Lopuksi haluan sanoa sen, että myös Suomea on hoidettu viimeisimpinä vuosina ”väärin” ja yksi valehoitajista on ollut SDP.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Metaxa******* kirjoitti:

”Silloisena” oppositiopuolueena :-) Entäpä Erkki sitten myöhemmin hallituspuolueena? ;-)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011018997487_uu.shtml

Ensinnäkin tuon ”eikä Kreikkaa olisi edes pitänyt ottaa rahaliittoon mukaan.” olet pöllinyt Margaret Thatcher´lta.

”- Kun kriisi tuli, niin silloisena oppositiopuolueena äänestimme ensimmäistä Kreikan tukipakettia vastaan, koska näimme, ettei se tulisi toimimaan. Ja niinhän siinä on käynyt, että koko ajan on pitänyt lisätä ja lisätä tukea, Tuomioja sanoi Ylellä.”

Aika huvittavaa, että ”oppositiopuolue(et) ovatkin sitten oikeassa. Kun näin näyttää tämänkin päivän valossa olevan, niin voiko tuosta tehdä jo sellaisen johtopäätöksen, että Erkkikin myöntää perussuomalaisten näkemykset oikeiksi ja myöntää samalla, että ”povattu” jopa 11 edustajan paikkojen menetys Arkadianmäellä on itse asiassa itse aiheutettua?

”Kovat jätkät” ja ajatuksiansa ylläolevaan

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jhuopainen

http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Lopuksi haluan sanoa sen, että myös Suomea on hoidettu viimeisimpinä vuosina ”väärin” ja yksi valehoitajista on ollut SDP.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu