Miesten seksitaidot ovat usein harmittavan puutteellisia

Wanilla

Heräsin aamulla ihan jäätävään panetuksen tunteeseen. Sormeni hakeutui klitorikselle, suljin silmäni, ja aloin haaveilemaan suuseksistä. Sessioni kuitenkin meni pilalle, kun tahattomasti aloin ajattelemaan niitä kertoja, kun sitä olen oikeasti saanut.

Jostain syystä minun kohdalleni ovat osuneet tyypit, jotka kuvittelevat että suuseksi on ainoastaan klitoriksen nuolemista. Tuntuuhan sekin hyvälle, jos sen homman osaa. Mutta jos se nuoleminen tuntuu siltä, että melkeimpä olisi sama hakea kaupasta silakka ja sillä hinkata klitorista, se ei tunnu kovin hyvältä (tarkennetaan että en ole kokeillut hinkata silakalla mutta voin kuvitella että se tuntuisi samalta). Ja ohjeistuksesta vedetään herne nenään ja pahimmassa (tai ehkä parhaimmassa) tapauksessa hommat loppuu siihen ja mies lähtee lätkimään, parisuhteessa mies menee pimeään nurkkaan mököttämään eikä puhu mitään moneen päivään.

Sitten kohdalle on sattuneet turhan usein nämä tyypit, jotka eivät esileikkejä harrasta ollenkaan. Luulevat että seksi on pelkkää yhdyntää. Kokeilevat kuinka märkänä nainen on ja olettavat että reitti on selvä. Vaikka kuinka olisi märkä, saattaa silti päässä pyöriä kauppalistan tekeminen ja tulevat kotiaskareet. Aivot eivät ole kerinneet tajuta tilannetta, että pitäis olla kiihottunut ja valmiina laukeamaan. Mies purkaa tyytyväisenä paineensa tajuamatta tilannetta, vaikka sanotkin ettet ole vielä valmis. Sitten tyyppi ihmettelee miksei nainen lauennut.

Onneksi kohdalleni on sattunut pari osaavaa kaveria, jotka eivät ole ottaneet hernettä nenään ohjeistuksesta. Nostan kuvitteellista hattua niille, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita myös naisen nautinnosta.

120

952

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi et liity

      rinkiin?

    • Ikisinkku M

      Toinen taitava lipittäjä oli varmaan genio ja se toinen oli ratikkakuski. Meitä muita ei kiinnosta naisen eläimellisten sekusaalisten himojen tyydyttäminen vaan keskitymme enemmän henkiseen puoleen koska se on oikein.

      • genis ja ratikka

        kunniallisia alistuvia ja kilttejä valkoritareita pillunkiilto silmissään.

      • genis ja ratikka kirjoitti:

        kunniallisia alistuvia ja kilttejä valkoritareita pillunkiilto silmissään.

        Valkoritari saa aina ja saa vielä uusinnankin! ;-)

    • Se on katsos niin, että nainen antaa ja mies saa. Mitä niistä naisten saanneista välittämään... :D

      • genis ja ratikka

        koska olet nainen olet ilmeisen pätevä antamaan.

      • genis ja ratikka kirjoitti:

        koska olet nainen olet ilmeisen pätevä antamaan.

        Meinasin kertoa tänne mitä yksi kaksneuvoinen nainen joskus sanoi minulle rakastelun jälkeen, mutta taidanpa jättää kertomatta. Käytä mielikuvitustas.... :)

      • genis ja ratikka
        Genio.Mente kirjoitti:

        Meinasin kertoa tänne mitä yksi kaksneuvoinen nainen joskus sanoi minulle rakastelun jälkeen, mutta taidanpa jättää kertomatta. Käytä mielikuvitustas.... :)

        käytitte jättikokoista tupladildoa..

      • genis ja ratikka kirjoitti:

        käytitte jättikokoista tupladildoa..

        On sullakin fantasiat... :D

    • Nuolemisen lisäksi itse panotaidot on tärkeitä. Moni kuvittelee, että se tolkuton monotoninen hikipäässä jyystäminen tuntuu hyvältä ja mitä kauhemmin sen parempi. Ei vois enempää olla pielessä.

      • *kauemmin*

      • kunnon panomies
        pimppaloora kirjoitti:

        *kauemmin*

        myös lämmittää naisensa anuksen ennen peniksen työntämistä anaalin.

      • 12+12

        Minä ainakin haluaisi kuunnella mitä nainen haluaa. Sehän vasta upeaa olisikin kun nainen kertoisi haluistaan ja voisin tyydyttää hänet oikein kunnolla. Ätminä en ymmärrä näitä ongelmia että miehet vain jyystää eikä kuuntele.

        Tai oikeastaan ymmärrän. Koska juuri tästä syystähän olenkin ätmi.

        Ne miehet joista naiset kiinnostuvat ovat tietysti itsevarmoja, määrätietoisia, kokeneita baaripokaajia ja kännijyystäreitä. Tosimiehiä jotka ottavat naisen eivätkä kysele. Ei mitään perässä raahattavia vässyköitä jotka kuuntelee naista kuin pikkupojat.

        No, "yllättäen" sellaiset miehet eivät sitten halua kuunnella naista vaan ennemminkin tekevät niin kuin tahtovat.

      • Ikisinkku M
        kunnon panomies kirjoitti:

        myös lämmittää naisensa anuksen ennen peniksen työntämistä anaalin.

        Tästä seurasi ihan vahingossa mielleyhtymä josta aiheutui haltsematon naurunpyrskähdys eli siis: Mitähän jos se kunnon panomies silläaikaa kun pimppis luulee sen kumia rullailevan nopeasti noutaisikin pakastimesta dildon muotoisen jääpuikon ja tuikkaisi sen yllättäen pylly pystyssä odottavan pimppiksen lämmitettyyn anukseen, siitä se mahtaisi hulabaloo seurata mutta ei ainakaan olisi tylsää.

      • olet koominen
        Ikisinkku M kirjoitti:

        Yritit olla hauska? Jääpalat ja -puikothan on normikamaa seksitouhuissa. Mikä hulabaloo siitä seuraisi?

    • Kіs-kіsu

      Äh...eikö se ole hyvä että miehet on erilaisia. Elämä on kuin suklaarasia vai miten se meni.

      • PalstaTrolli

        Elämä on kuin rasiallinen neuvostovalmisteista suklaata. Koskaan ei tiedä mitä saa, mutta joka tapauksessa se on omituista tai pahaa.

    • Entäs naisten

      taidot sitten? Monet vaan makaavat kuin lahna ja odottovat, että mies hoitaa kaikki hommat.

    • piiloalfa

      Tässäkin lienee yksilöllisiä eroja. Kun minä yritin siirtyä klitoriksesta johonkin muualle, niin nainen ohjasi minut takaisin keskittymään ainoastaan siihen.

    • ätmi

      Minä en kyllä mitään iljettävää haisevaa huoranvittua nuolisi

      • Älä huoli

        Ei sitä kukaan sinulle nuoltavaksi tarjoa

    • gurutus1981

      Huora. Monen käyttämä olet?

      • Olet idiotti

        Häpeäisit tyhmyyttäsi

    • serlokki

      Kertokaas nyt sitten kokemattomallekin, että mitä se suuseksi sitten on jos ei nuolemista? Sormettaminen on sitten jo eri asia...

      • hlgjhlljfgg

        Maailman parasta suuseksiä on nuolla yhtäaikaa kuin painaa sormella vaginan etuseinän g-pistettä. Sen löytäminen voi vaatia muutamia yrityksiä, mutta kun opit homman niin kuulut 0,00005 promilleen maailman parhaimmista rakastajista. Sellaisen miehen kaikki naiset haluavat ja jos lisin mies, opettelisin homman takuuvarmasti. Vaikka naisrt yleensä saa orkun vaikeasti ja hitaasti tyyliin 20 min suuseksin jälkeen, niin tuolla onnistuu ennätysnopeastikin!

      • piiloalfa
        hlgjhlljfgg kirjoitti:

        Aika vähänpä naiset tuota vinkkiä jakavat, jos kerran 0,00005 promillea miehistä vaan sen tietää. Tuota olisi hyvä treenata jonkun kanssa ja ei tarvitsisi edes velvollisuuspanna, koska haluan säilyttää melko puhtoisen pippelini jollekin stellaria81:n kaltaiselle naiselle.

      • Kyllä mä ton osaan
        hlgjhlljfgg kirjoitti:

        Maailman parasta suuseksiä on nuolla yhtäaikaa kuin painaa sormella vaginan etuseinän g-pistettä. Sen löytäminen voi vaatia muutamia yrityksiä, mutta kun opit homman niin kuulut 0,00005 promilleen maailman parhaimmista rakastajista. Sellaisen miehen kaikki naiset haluavat ja jos lisin mies, opettelisin homman takuuvarmasti. Vaikka naisrt yleensä saa orkun vaikeasti ja hitaasti tyyliin 20 min suuseksin jälkeen, niin tuolla onnistuu ennätysnopeastikin!

        Mutta turhan harvoin tulee tilaisuutta näyttää taitoja. Tolla saa kyllä naisen kehräämään, se on totta. Olen kuitenkin ruma mies, joten naisten makkareihin pääsen ani harvoin.

      • hlgjhlljfgg kirjoitti:

        Toi on oikeasti hyvä neuvo ja mä olen kyllä opastanut tuota miehille. Joillekin se menee jopa kerrasta jakeluun!
        Ja tietämättömille tässä vinkiksi nyt tämä:
        Se g-piste ei ole kilometrin syvyydessä siellä vaan tosiaan pari kolme senttiä suuaukolta, eli ei tarvitse yrittää survoa koko kättä sinne...
        Ja toinen vinkki:
        Se sormen liike siellä pimpissä... ei sitä tarvitse jyystää siellä rajusti edestakas, vaan ihan pelkkä sormen pieni koukistaminenkin riittää oikeassa kohdassa.

      • 15+16
        Kyllä mä ton osaan kirjoitti:

        Mutta turhan harvoin tulee tilaisuutta näyttää taitoja. Tolla saa kyllä naisen kehräämään, se on totta. Olen kuitenkin ruma mies, joten naisten makkareihin pääsen ani harvoin.

        Eivät miehetkään varsinaisesti jaa naisille opastusta siitä millainen olisi ihanteellinen seksikumppani. Olisi kiva tietää jotain erityisiä asioita joita voisi tehdä miehen ilahduttamiseksi.

      • sillitrooli
        pimppaloora kirjoitti:

        Toi on oikeasti hyvä neuvo ja mä olen kyllä opastanut tuota miehille. Joillekin se menee jopa kerrasta jakeluun!
        Ja tietämättömille tässä vinkiksi nyt tämä:
        Se g-piste ei ole kilometrin syvyydessä siellä vaan tosiaan pari kolme senttiä suuaukolta, eli ei tarvitse yrittää survoa koko kättä sinne...
        Ja toinen vinkki:
        Se sormen liike siellä pimpissä... ei sitä tarvitse jyystää siellä rajusti edestakas, vaan ihan pelkkä sormen pieni koukistaminenkin riittää oikeassa kohdassa.

        Onko mielestäsi oikein läpsäistä miestä, joka yrittää miellyttää sinua sängyssä, mutta ei tee sitä kuten haluat?

      • sillitrooli kirjoitti:

        Onko mielestäsi oikein läpsäistä miestä, joka yrittää miellyttää sinua sängyssä, mutta ei tee sitä kuten haluat?

        No ei todellakaan ole oikein! Kyllä sen ohjaamisenkin voi tehdä hyvin ja aikuismaisesti, osana sitä puuhaa.

      • gdtdtrtstdttd
        pimppaloora kirjoitti:

        No ei todellakaan ole oikein! Kyllä sen ohjaamisenkin voi tehdä hyvin ja aikuismaisesti, osana sitä puuhaa.

        Joskus läpsiminen voi olla osa puuhaa.

      • sillitrooli
        pimppaloora kirjoitti:

        No ei todellakaan ole oikein! Kyllä sen ohjaamisenkin voi tehdä hyvin ja aikuismaisesti, osana sitä puuhaa.

        Entä onko mielestäsi oikein vetäytyä äkillisesti pois ja kääntää kylkeä, ja tökätä lähestyvä mies vihaisesti pois, jos mies yrittää miellyttää sinua sängyssä, mutta epäonnistuu siinä?

    • scrg

      "Nostan kuvitteellista hattua niille, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita myös naisen nautinnosta. "

      Ehkäpä se kiinnostus vaan on asia, joka pitää ansaita.

      "Jostain syystä minun kohdalleni ovat osuneet tyypit ..."

      Eli kuka on valinnut ne, joita ei kiinnosta.

    • heterotytsä

      Minua ei kiinnosta naisena suuseksi saavana osapuolena ollenkaan. Se ei yksinkertaisesti kiihota. Haluan, että mies oikeasti panee ja riittävän pitkään ja eri asennoissa. Se on kiihottavaa, ei koiramainen lipitys.

      • Niin mutta,

        lipittäjämiehillä, esim. Geniolla ei enää seiso tupakan, lääkkeiden ja viinan seurauksena, siksi on paras opetella nuolemaan ja hyvin.

      • piiloalfa

        Vaatinee varmaan jonkinlaista kokoa kalulta. Toivottavasti törmään vähemmän heteroon naiseen. :/

      • heterotytsä
        piiloalfa kirjoitti:

        Vaatinee varmaan jonkinlaista kokoa kalulta. Toivottavasti törmään vähemmän heteroon naiseen. :/

        Kyllä ihan normikoko, 15 cm toiminnassa on sopiva. Ei iso ole hyvä. Toki stondis pitää olla kunnollinen, eikä puoliveltto.

      • piiloalfa
        heterotytsä kirjoitti:

        Kyllä ihan normikoko, 15 cm toiminnassa on sopiva. Ei iso ole hyvä. Toki stondis pitää olla kunnollinen, eikä puoliveltto.

        Kunhan on riittävän paksu.

      • heterotytsä
        piiloalfa kirjoitti:

        Kunhan on riittävän paksu.

        Paksukin on hankala. Mutta miehen sormea paksumpi pitäis kuitenkin olla, eli nakkia paksumpi, mutta ohuempi HK:n sinistä.

      • piiloalfa
        heterotytsä kirjoitti:

        Paksukin on hankala. Mutta miehen sormea paksumpi pitäis kuitenkin olla, eli nakkia paksumpi, mutta ohuempi HK:n sinistä.

        Hyviä uutisia. :O

      • piiloalfa
        heterotytsä kirjoitti:

        Paksukin on hankala. Mutta miehen sormea paksumpi pitäis kuitenkin olla, eli nakkia paksumpi, mutta ohuempi HK:n sinistä.

        Ps. onko pyllyn nuoleminen miten heteroa? Olisi hankala kestää oloa ihanan naisen kanssa, joka ei kuitenkaan halua istua naamalleni ja nuolettaa pyllyään ja siten eväisi kaikista parhaan asian elämästäni. Selviäisin kyllä hengissä ilman tuotakin, koska olen kaiken kestävä tosimies.

      • heterotytsä
        piiloalfa kirjoitti:

        Ps. onko pyllyn nuoleminen miten heteroa? Olisi hankala kestää oloa ihanan naisen kanssa, joka ei kuitenkaan halua istua naamalleni ja nuolettaa pyllyään ja siten eväisi kaikista parhaan asian elämästäni. Selviäisin kyllä hengissä ilman tuotakin, koska olen kaiken kestävä tosimies.

        Ei minua kiinnosta, onko se heteroa vai ei, otin ensimmäiseksi keksimäni nikin (aika huonon). Sen oli vain tarkoitus kertoa, että pidän munasta, mitä taas naisella ei ole. Nuoleskelu ylipäätään ei kiihota juuri minua, ei edes nännien nuoleskelu.Mutta tämä on vain minun mieltymykseni.

      • piiloalfa
        heterotytsä kirjoitti:

        Ei minua kiinnosta, onko se heteroa vai ei, otin ensimmäiseksi keksimäni nikin (aika huonon). Sen oli vain tarkoitus kertoa, että pidän munasta, mitä taas naisella ei ole. Nuoleskelu ylipäätään ei kiihota juuri minua, ei edes nännien nuoleskelu.Mutta tämä on vain minun mieltymykseni.

        Got it.

    • vanhavirsi

      Tiedän, kokemusta on. Olen jo 40 enkä ole saanut, kuin kaksi suudelmaa elämässäni, joista voi sanoa, että mies oli taitava. Kaikki muu on ollut todella säälittävää ähellystä ja liikaa yrittämistä.
      On toki ollut sitäkin, että mies on luonnostaan osannut liikkua ja osat ovat sopineet yhteen, jolloin tyydytys on ollut hyvä.

      Eroottiset taidot ovat todellakin hukassa suomalaisilta. Kyllä se jo paistaa siitä tyylistä, millä asiasta puhutaan ja kirjoitetaan. On kuin jotkut esikouluikäiset puhuisivat.

      Itse kaipaan erotiikkaa ja todellista rakastelua ja pysyn mieluumin sinkkuna, kun alan lastentaitoisten kanssa hommiin enään tässä iässä.

      Ja kaikessa ankaruudessaan kirjoitukseni ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, vaan innostaa mieluumin. Itse olen jo nuoresta saakka lukenut erilaista eroottista kirjallisuutta ,mitä on aikojen saatossa kirjoitettu ja voin todellakin sanoa olevani taitava, mutta toki mies voi senkin estää toiminnallaan:)

      • rakkaus ja seksi

        erotettiin toisistaan naisen seksuaalisen vatautumisen yhteydessä .Nykyään naista voi vain panna.

      • NäinMeillä

        "Tiedän, kokemusta on. Olen jo 40 enkä ole saanut, kuin kaksi suudelmaa elämässäni, joista voi sanoa, että mies oli taitava. Kaikki muu on ollut todella säälittävää ähellystä ja liikaa yrittämistä."

        Oletko koskaan ajatellut että saatat olla huomattavasti keskimääräistä vaikeampi ihminen tyydyttää seksin ja suutelun saralla? Kyllä valtaosa ihmisistä löytää itselleen ihan kelvollisen kumppanin jonka kanssa seksikin sujuu. Monet eivät tarvitse juuri täsmälleen oikealla tavalla koskemista tai suutelemista jotta nauttisivat vaan pitävät hyvin monen laisista asioista.

        "Itse olen jo nuoresta saakka lukenut erilaista eroottista kirjallisuutta ,mitä on aikojen saatossa kirjoitettu ja voin todellakin sanoa olevani taitava, mutta toki mies voi senkin estää toiminnallaan:)"

        Ilmeisesti kuitenkaan et ole kirjoista oppinut sitä miten erilaisia ihmiset ovat. Vaikka kaikki eivät sinun vaativaa makuasi osaakaan tyydyttää, se ei tarkoita etteivätkö he voisi tyydyttää jotain toista aivan hyvin samoilla taidoillaan.

      • näiden huonosti
        NäinMeillä kirjoitti:

        värkkinsä tuntevien naisten pitäisi katso hc-pornoa. Oppisivat miten pimppi toimii.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        värkkinsä tuntevien naisten pitäisi katso hc-pornoa. Oppisivat miten pimppi toimii.

        Porno tehdään miehiä kiihottamaan. Siinä naiset näyttelevät. Jokaisella naisella on oma tapa kiihottua, eri asioista ja eri tekniikoilla.

      • näiden huonosti
        käytännön opetus kirjoitti:

        Porno tehdään miehiä kiihottamaan. Siinä naiset näyttelevät. Jokaisella naisella on oma tapa kiihottua, eri asioista ja eri tekniikoilla.

        porno kuvaa normaalia panemista. Ei siinä mitään eriyistä ole. Siksi naisten pitäisikin katsoa hc-pornoa, oppiakseen alapäänsä toiminnan.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        porno kuvaa normaalia panemista. Ei siinä mitään eriyistä ole. Siksi naisten pitäisikin katsoa hc-pornoa, oppiakseen alapäänsä toiminnan.

        Mitä oppimista siinä on? Kai kaikki naiset (jotka ei ole neitsyitä) on tavallista panemista koettanut. Miten oma alapään toimiminen panemisen katsomisesta selviää? Eiköhän se selviä vain kokeilemalla, mikä asento itselle sopii, pitääkö suuseksistä vai sormettamisesta enemmän, miten g-pisteen painelu vaikuttaa mihinkin. Ei pornonäyttelemisestä, jossa ämmät esittää orgasmeja huonosti.Nainen erottaa toisen naisen feikkiorgasmin aika helposti, päinvastoin kuin miehet.

        naiset luulevat tietävänsä miten heidän alapää toimii, mutta eivät tiedä. Koska porno kuvaa aitoa panemista, se on materiaalia, jota naisen tulee katsoa oppiakseen.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        naiset luulevat tietävänsä miten heidän alapää toimii, mutta eivät tiedä. Koska porno kuvaa aitoa panemista, se on materiaalia, jota naisen tulee katsoa oppiakseen.

        Kerro nyt joku esimerkki miten siitä panemisen katsomisesta voi nainen oppia. Kun nainen näkee, että muna uppoo naiseen ja nainen voihkii ja näyttelee orgasmia, nainen päättelee, että noin minäkin saan orgasmin? Päinvastoin, pornon katselu pitäisi kieltää miehiltä, koska he eivät ymmärrä pornon ja oikean seksin eroa naisen kannalta.

        Porno on oikeaa seksiä;) Ihan käsittämätöntä väittää, ettei porno olisi oikeaa seksiä, huh huh. Aloita karsomala vaikka Rakelin ja Lassin panokoulu.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        naiset luulevat tietävänsä miten heidän alapää toimii, mutta eivät tiedä. Koska porno kuvaa aitoa panemista, se on materiaalia, jota naisen tulee katsoa oppiakseen.

        Esimerkkinä vaikka sormien imeskely. Se ei mitenkään tuota naiselle nautintoa, vaikka pornossa niin esitetään. Pornossa naiset imevät vain sormiaan siksi, koska se kiihottaa mieskatsojaa. Ei siksi, että saisi siitä mitään lisäkiihoketta.

      • näiden huonosti
        käytännön opetus kirjoitti:

        Esimerkkinä vaikka sormien imeskely. Se ei mitenkään tuota naiselle nautintoa, vaikka pornossa niin esitetään. Pornossa naiset imevät vain sormiaan siksi, koska se kiihottaa mieskatsojaa. Ei siksi, että saisi siitä mitään lisäkiihoketta.

        Naiset imevät milellään sormia, dildoja, peniksiä, se tuottaa naiselle nautintoa.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        Porno on oikeaa seksiä;) Ihan käsittämätöntä väittää, ettei porno olisi oikeaa seksiä, huh huh. Aloita karsomala vaikka Rakelin ja Lassin panokoulu.

        Totta kai se on oikeaa seksiä, koska siinä menee pippeli pimppiin. Panokoulut voi olla erikseen. Nyt puhuttiin normi- tai hc-pornosta. Koulutusvideoista voi nainen jotain oppiakin. Mistä niin päättelet muuten, etten pornoa olisi katsellut. Toki nainen pornoa katselee, siinä missä mieskin, kiihotusmielessä, mutta ei normipornosta mitään opi itsestä tai oman pillun toiminnasta.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        Naiset imevät milellään sormia, dildoja, peniksiä, se tuottaa naiselle nautintoa.

        Taidat trollata, tai olet vitun nuori, tai sitten porno-propaganda todella toimii. Mitäs luulet naisen saavan dildon imemisestä? Munan imemisistä saakin, mutta että oikein dildon. Se on showta, halojata halloo.

      • näiden huonosti
        käytännön opetus kirjoitti:

        Totta kai se on oikeaa seksiä, koska siinä menee pippeli pimppiin. Panokoulut voi olla erikseen. Nyt puhuttiin normi- tai hc-pornosta. Koulutusvideoista voi nainen jotain oppiakin. Mistä niin päättelet muuten, etten pornoa olisi katsellut. Toki nainen pornoa katselee, siinä missä mieskin, kiihotusmielessä, mutta ei normipornosta mitään opi itsestä tai oman pillun toiminnasta.

        Naislla on huono kyky oppia, siksi he mielellään ovat opiskelemassa asiaa jyystärien ylläpitämissä panoringeissä kerraten asioita. Tietenkin katsot pornoa, lähes kaikki naiset katsovat pornoa. Mutta osa ei silti opi miten alapäänsä ja sen aukot toimii.

      • näiden huonosti
        käytännön opetus kirjoitti:

        Taidat trollata, tai olet vitun nuori, tai sitten porno-propaganda todella toimii. Mitäs luulet naisen saavan dildon imemisestä? Munan imemisistä saakin, mutta että oikein dildon. Se on showta, halojata halloo.

        Nainen saa orgasmin jopa raiskauksessa, eli nauttii ja kiihottuu. Dildon tai peniksen nuoleminen on naiselle nautinnolista ja kiihottavaa.

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Naiset imevät milellään sormia, dildoja, peniksiä, se tuottaa naiselle nautintoa.

        Seksi voi olla kuten pornossa tai sitten ei. Vertailu on tarpeetonta ja epäkiinnostavaa ja se ajatus väärrä, että osatakseen seksiä pitää katsoa tai ei pidä katsoa pornoa. Pornonkatsominen on ihan eri ulottuvuuden juttu kuin käytännön seksin harrastaminen ja sen osaaminen. Pornonkatselu on yksinkertaisesti vain vastenmielistä ja epäeettistä, sinällään.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        Naislla on huono kyky oppia, siksi he mielellään ovat opiskelemassa asiaa jyystärien ylläpitämissä panoringeissä kerraten asioita. Tietenkin katsot pornoa, lähes kaikki naiset katsovat pornoa. Mutta osa ei silti opi miten alapäänsä ja sen aukot toimii.

        Sitä ei kuule katsomalla opi, vaikka kuinka yrittäisi. Koska pornon naisilla on kaikilla erilainen pillu, kuin itsellä. Sen oppii vain käytännössä, saman kumppanin kanssa, pitkällä aikavälillä. Jokainen mies ja nainen on erilainen, joten kumppanien vaihto ei asiaa auta, jos ei kaikki sattuisi olemaan juuri itselle seksuaalisesti sopivia. Se on aika epätodennäköistä.

      • käytännön opetus
        näiden huonosti kirjoitti:

        Nainen saa orgasmin jopa raiskauksessa, eli nauttii ja kiihottuu. Dildon tai peniksen nuoleminen on naiselle nautinnolista ja kiihottavaa.

        Ok, olet trolli. Keskustelu loppui. Hyvää aikaa taas tuhlaantui, oma virhe.

      • näiden huonosti
        käytännön opetus kirjoitti:

        Ok, olet trolli. Keskustelu loppui. Hyvää aikaa taas tuhlaantui, oma virhe.

        Yrität yleistää oman pääsi sisällön ja alapääsi toimimattomuuden yleiseksi naisongelmaksi. Sinulla on vielä paljon opittavaa.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Seksi voi olla kuten pornossa tai sitten ei. Vertailu on tarpeetonta ja epäkiinnostavaa ja se ajatus väärrä, että osatakseen seksiä pitää katsoa tai ei pidä katsoa pornoa. Pornonkatsominen on ihan eri ulottuvuuden juttu kuin käytännön seksin harrastaminen ja sen osaaminen. Pornonkatselu on yksinkertaisesti vain vastenmielistä ja epäeettistä, sinällään.

        Pornon katsominen on ihan normaali, paljon normaalimpaa kuin sosiaalipornon katsominen. Porno työllistää ja on rikastuttanut naisia ympäri maailmaa.

        Saas nähdä millaisia panoja tässä ohjelmassa nähdään.
        http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1421036470751.html?pos=crosspromo

      • näiden huonosti
        käytännön opetus kirjoitti:

        Sitä ei kuule katsomalla opi, vaikka kuinka yrittäisi. Koska pornon naisilla on kaikilla erilainen pillu, kuin itsellä. Sen oppii vain käytännössä, saman kumppanin kanssa, pitkällä aikavälillä. Jokainen mies ja nainen on erilainen, joten kumppanien vaihto ei asiaa auta, jos ei kaikki sattuisi olemaan juuri itselle seksuaalisesti sopivia. Se on aika epätodennäköistä.

        Se, että et itse ole oppimiskykyinen ei tarkoita sitä, että kaikki naiset ovat yhtä avuttomia kuin sinä. Monet nuoret naiset opiskelevat asioita pornon lisäksi myös ahkeroimalla panoringeissä. Näinollen moni nuorinainen on melkoinen seksipeto ja kone sängyssä.

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Pornon katsominen on ihan normaali, paljon normaalimpaa kuin sosiaalipornon katsominen. Porno työllistää ja on rikastuttanut naisia ympäri maailmaa.

        Saas nähdä millaisia panoja tässä ohjelmassa nähdään.
        http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1421036470751.html?pos=crosspromo

        Vastenmielistä ja epäeettistä, kuten sanoin. Ei milloinkaan normaalia, vaikka olisi miten tavallista. Mies on heikko, heikko, heikko.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Vastenmielistä ja epäeettistä, kuten sanoin. Ei milloinkaan normaalia, vaikka olisi miten tavallista. Mies on heikko, heikko, heikko.

        Ja mitä nainen on?

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Ja mitä nainen on?

        Sitkeä.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Sitkeä.

        Niin, sitkeästi jaksavat kymmenet miljoonat naiset tehdä pornoa ympäri maailmaa ja tienata hyvät rahat.

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Niin, sitkeästi jaksavat kymmenet miljoonat naiset tehdä pornoa ympäri maailmaa ja tienata hyvät rahat.

        Suurin osa ei mitään hyviä rahoja tienaa. Kyse on epätoivoisesta elämäntilanteesta, nuoruuden tyhmyydestä ja yllytyshulluudesta, seksiaddiktiosta tai yleensä ylisopeutumisesta some-maailmankylään, jossa jaetaan kaikki. Voi siellä muutama kalkyloiva bisnesnainenkin olla mukana, mutta oikeasti älykäs tienaa rahansa helpommalla kuin levittämällä yksityisimpänsä koko maailman eteen. Tekijät ei ole yhtä iso osa ilmiötä kuin kuluttajat.

        Niin tietenkin pornoa tekeviä naisia on vähemmän kuin pornoa katsovia miehiä. Pornossa nainen tienaa moninkertaisesti mieheen nähden. Tämä on ongelmallista tasa-arvon kannalta.

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Niin tietenkin pornoa tekeviä naisia on vähemmän kuin pornoa katsovia miehiä. Pornossa nainen tienaa moninkertaisesti mieheen nähden. Tämä on ongelmallista tasa-arvon kannalta.

        Kuulostat demarilta.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Kuulostat demarilta.

        Mutta olen persu, joka ymmärtää seksityöläisten palkkauksen liittyvät ongelmakohdat koskien tasa-arvoista palkkausta.

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Mutta olen persu, joka ymmärtää seksityöläisten palkkauksen liittyvät ongelmakohdat koskien tasa-arvoista palkkausta.

        No mene ja korjaa, persu.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        No mene ja korjaa, persu.

        Eräs tapa korjata tilannetta on katsoa vain ilmaista pornoa. Tällöin naiset eivät pääse rahastamaan ylenmäärin ja miesten ja naisten tuloerot pornossa pienenvät.

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Eräs tapa korjata tilannetta on katsoa vain ilmaista pornoa. Tällöin naiset eivät pääse rahastamaan ylenmäärin ja miesten ja naisten tuloerot pornossa pienenvät.

        Miesten tulonmuodostukseen tuo vähentävästi vaikuttaa, sillä he keräävät varsinaisen potin oikeuksien omistajina. Esiintyjä saa useimmiten kertakorvauksen, johon sun persaukinen runkku-luuserointi ei vaikuta millään tavalla.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Miesten tulonmuodostukseen tuo vähentävästi vaikuttaa, sillä he keräävät varsinaisen potin oikeuksien omistajina. Esiintyjä saa useimmiten kertakorvauksen, johon sun persaukinen runkku-luuserointi ei vaikuta millään tavalla.

        Eli uskot naisten pystyvän pitämään yllä epätasa-arvoista palkkausmalli jopa ilmaisen pornon ympäristössä?

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Eli uskot naisten pystyvän pitämään yllä epätasa-arvoista palkkausmalli jopa ilmaisen pornon ympäristössä?

        Palkkaus- tai palkkioasiat eivät ole pornon oleellisin ongelma, eikä se puoli asiasta minua kiinnosta. Mua kiinnostaa ilmiössä aivan toinen ulottuvuus. Aito amatööriporno tai keskenään jaettu vertaisporno ei minun näkökulmastani ole yhtään eettisempää kuin kaupallinen porno.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Palkkaus- tai palkkioasiat eivät ole pornon oleellisin ongelma, eikä se puoli asiasta minua kiinnosta. Mua kiinnostaa ilmiössä aivan toinen ulottuvuus. Aito amatööriporno tai keskenään jaettu vertaisporno ei minun näkökulmastani ole yhtään eettisempää kuin kaupallinen porno.

        Palkkaus on pornon suurin ongelma. Naisilla on täysi seksuaalinen vapaus tehdä pornoa ja sen he tekevät. Mutta, sosiaalidemokraattisessa yhteiskunnassa nämä palkkaerot on saatava kuriin. Käytännössä se tarkoittaa naisten palkkauksen merkittävää alentamista. Ok, todennäköisesti Mr. Lothar on onnistunut palkkioneuvoitteluissaan melko hyvin, ja saa naisen työhön halvalla. Kysynnän ja tarjonnan laki kenties korjaa naisten ylisuuret palkkiot myös muissa alan toimijoissa.

        Älä pilkuta muttaa lauseen alussa.

        En jaa näkemystäsi. Ihmiset saavat tietysti olla tyhmiä ja rahvaanomaisia ja tuottaa pornoa, mutta minä en hyväksy pornon KATSOMISTA. Eiköhän tämä ole jo tullut selväksi.

      • tänään mietin sitä

        Ootsä joku opettaja?

        Mutta, olet sitäkin, tsiigaillut, tunnut niin, tietävältä.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Älä pilkuta muttaa lauseen alussa.

        En jaa näkemystäsi. Ihmiset saavat tietysti olla tyhmiä ja rahvaanomaisia ja tuottaa pornoa, mutta minä en hyväksy pornon KATSOMISTA. Eiköhän tämä ole jo tullut selväksi.

        Ilmeisesti et ole sosialisti? Verojen maksaminen on kuitenkin tärkeää.
        http://sonk.fi/seksityokin-on-leipatyota/

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Älä pilkuta muttaa lauseen alussa.

        En jaa näkemystäsi. Ihmiset saavat tietysti olla tyhmiä ja rahvaanomaisia ja tuottaa pornoa, mutta minä en hyväksy pornon KATSOMISTA. Eiköhän tämä ole jo tullut selväksi.

        Eli, mielestäsi naiset saavat tehdä pornoa ja rahastaa sillä epätasa-arvoisesti. Mutta pornoa ei saisi katsoa. Siis, hyväksyt tekemiset, et hyväksy katsomista. Kuulostat vähän feministltä;)

      • Kіs-kіsu
        näiden huonosti kirjoitti:

        Eli, mielestäsi naiset saavat tehdä pornoa ja rahastaa sillä epätasa-arvoisesti. Mutta pornoa ei saisi katsoa. Siis, hyväksyt tekemiset, et hyväksy katsomista. Kuulostat vähän feministltä;)

        Ei tässä nyt ole hirveästi keskusteltavaa. Kantani on selvä eikä muutu.

      • näiden huonosti
        Kіs-kіsu kirjoitti:

        Ei tässä nyt ole hirveästi keskusteltavaa. Kantani on selvä eikä muutu.

        Jep, selvisi, että et hyväksy porno katsomista, mutta hyväksyt pornon tekemisen ja sillä rahastamisen;)

    • Tony Sopraano

      Suuseksiä naiselle antava mies on homo!

    • ...

      Koittakaa nyt naiset tajuta että se on teidän oma ongelmanne. Ei mies voi tietää mitä kukin nainen haluaa eikä se edes kiinnosta meitä. Mies tekee tai laittaa naisen tekemään vain sen mistä itse tykkää. Miksette itse toimisi samoin?

      • 20150112

        Puutteelliset seksitaidot on ongelma sukupuolesta riippumatta. Voi olla myös tilaisuus oppia paremmaksi, on kysymys sitten taidoista tai kumppanin "lukemisesta".

        Missä ne miesten seksitaidot kehittyy naista tyydyttäväksi, jos ei tule palautetta? Ja sama toki kääntäen: naisten(kin) seksitaidot ovat usein harmittavan puutteellisia. Kyllä miestä kiinnostaa, että partnerilla olisi mukavaa. Mahtaako naista kiinnostaa, onko miehellä hauskaa. Täydellinen aloitekyvyttömyys ja passiivinen asenne on yleistä. Naiset makaa selällään ja odotellen ihmettä tapahtuvaksi.

        Tai anteeksi, kyllähän naiset antavat palautetta mm. pulssin ja hengityksen muutoksen myötä. Kropan lihakset myös jännittyvät, jonka tulkitsen olevan positiivinen indikaatio.Erilaisten esileikkien ja hieromisten vaikutusta olen itse nuorempana (nyt ikää on kohta 50) testannut ja tarkkaillut mm. naisen hengitystä ja pulssia. Vaihdetaan toimintaa ja tarkkallaan mikä on reaktio. Vastaa vähän koe-eläimiä labrassa, mutta löytää temppuja jotka toimivat ko. tapauksessa. 1980-luvulla nuoruudessa ei ollut edes kunnon mittareita. Nyt voisi ainakin pulssia mitata ja saada vaikka älypuhelimen näytölle käyrän ;)

        Seksitaidot on tiimityötä, ja lopputulos on molemmista kiinni. Molemminpuolinen etu, että palautetta antaa ja ottaa vastaan.

    • Spermaviemärille

      Lutkalta näyttävää naista pannaan kuin lutkaa. Kunnon naisten kanssa voikin sitten panostaa.

      • madonnavaan

        Ja kuka kunnon nainen ottaa huoripukki jännämiehen vaivoikseen? oot selvästi joku vajaaälyinen, kun ulkonäön perusteella luokittelet ihmisiä lutkiksi ja kunnon naisiksi.... Pahimmat lutkat ja panomiehet just löytyykin näistä kunnon perheenisistä ja äityleistä, ohi nussitaan minkä keretään ja vaaleensiniset silmät tapittaa rehellisyyttään.

        Mulla ihan konkreettinen vaiva tällaisista idiooteista, koska olen tumma ja kaunis, eroottinen ihminen. Mut yllätys, olen ollut täysin sinkkuna jo kaksi vuotta, enkä aio livetä huorailuun, vaikka ehdokkaita kyllä olisi milloin ja missä vaan! Vetäkää käteenne tunnevammaiset juntit.

      • madonnavaan
        madonnavaan kirjoitti:

        Ja koska olet sivistymätön imbesilli, niin tuskin tiedätkään erästä biologista seikkaa: Ihmisen kaikki solut (lukuunottamatta joitain aivojen kantasoluja) uusiutuvat täysin puolessa vuodessa.

        Tarkoittaa sitä, että sun lutkas on täysin koskemattomassa tilassa.

      • Hahahah

        Veikkaisin, että olen älykkäämpi kuin sinä.

    • BEM

      Kyllä minä heittäisin tässä vastuuta AP:lle itselleenkin

      Omalta kohdalta voin sanoa, että minulle asiat "loksahti paikalleen" vasta tässä nelikymppisenä. Nyt vasta tajuan, miten nainen oikein kunnolla tyydytetään ja miten rakastellaan niin, että nainenkin saa seksistä parhaan mahdollisen nautinnon.

      Naista ei todellakaan poljeta, kuin sitä kuuluisaa tulpatonta mopoa. Joskus tietty pelkkä raju jyystökin voi olla paikallaan, erityisesti kun naisen jotain alistumis- /raiskausfantasioita toteutetaan tai jos ollaan esim hississä tai ravintolan vessassa.

      Oppimisaika on ollut niin pitkä varmaan osittain siksi, että olin parisuhteessa 25 v.

      Tuo g-piste - hommeli on minulle kyllä edelleen vieras. Sanoisin, että iso osa naisistakaan ei tiedä sen olemassaolosta.

      Aloittajalle tosiaan sanoisin, että vaikka tiedän, että kuinka naista rakastellaan intohimoisesti ja häntä huomioidaan, on naisia joiden kohdalla en vain tee sitä. Sinä saatat siis kuulua niihin naisiin, joita iso osa miehistä vain äkkiä panee ilman mitään ekstra yritystä ja miellyttämishalua.

      • Todnäk AP ei

        ole ollut irtopanojensa mielestä rakastettava vaan pantava nainen.

      • Hyvä kirjoitus :)
        Kahden kauppaahan se tyydyttävä seksi on ja kun jokainen on omanlaisensa, niin ihan samat niksit ei toimi kaikilla, mutta lähelle pääsee kun tietää ensin edes perusasiat. Kyllä se toinen sitten ohjaa niille oikeille urille.

        Mä olen välillä pohtinut tätä asiaa. Mikähän siinä on, että moni kokee ihan suhteessakin, ettei seksi tyydytä. Ja siitä syytetään aina sitä toista, vaikka ei itse osata avata suuta ja kertoa mitä haluaa. Onko meidän kulttuuri edelleen sellainen, ettei seksistä sovi puhua?
        Naiset makaa lahnana ja miehet jyystää hiki päässä. Huikeeta...

      • scrg
        pimppaloora kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus :)

        "Naiset makaa lahnana ja miehet jyystää hiki päässä. ... "

        Pitäisi sitä discoverychannelia tai avaraaluontoa katsella muutama tunti ihan kansanvalistuksen nimissä vaikkapa rippikoulussa. Että mikä nisäkäslaji se muka on sillai sillai, että naaras makaa selällään. Älyttömän epäergonomista ja epämukavaa.

        Jos lahnana makaaminen jollekin sopii niin sitten miehelle, vaikka nyt sitten tasa-arvon vuoksi ja miesten menneinä vuosikymmeninä kärsimien vääryyksien sovittamiseksi.

      • madonnavaan
        Todnäk AP ei kirjoitti:

        ole ollut irtopanojensa mielestä rakastettava vaan pantava nainen.

        No miten siinä ehtii mitään rakkautta syntymään, kun mies on niin kiimassa jo ensimmäisillä treffeillä, et silmät pyörii päässä. Se on pelkkää itsehillinnän puutetta. Helppohan se on "panostaa" naiseen, joka ei ole kiihottava vaan laskelmoidaan hyväksi synnytyskoneeksi ja ahkeraksi työntekijäksi jonka kanssa on mahdollista asuntolaina jakaa.

        Mut ymmärrän täysin tämän maskuliinisen pointin ja saa olla miten on mun puolesta, paitsi että naisten leimaamista ja hyväksikäyttöä en todellakaan hyväksy, mikäli mies vaan valitsee asian olevan niin ja varsinkin, jos valinta tehdään pelkän olettamuksen vuoksi.

        Tästä todistavat korkeat avioerotilastot. Eivät ne "kunnon" naiset sitten kantaneetkaan pidemmällä aikavälillä! Onneksi olkoon, olette tajunneet erota!

    • Joo, no tässä ketjussa keskitytään kovasti vain naisten tyydyttämiseen, mut faktahan on, et mies saa parhaan tyydytyksen ihan vaan kunnon nussimisella useista asennoista..Siis ihan kunnon runttaamista loppuakohden. Kannattaa muistaa, et kyllä sitä mies vähän itseäänkin saa välillä ajatella. Naisten pitää oppia vaatimaan tiettyjä juttuja itselleen jos mies ei ite älyä, mut ei tässä pelkästään naisten ehdoilla eletä tätä elämätä.

    • Tämä pitää

      Aloittajalle sanon että pah, mitäs vitun väliä on naisen tarpeilla, ei mitään. Pannaan, tullaan, sitten muna pyyhitään verhoon ja lähdetään menemään.

      • 1+1

        Tätä verhojen sotkemista vaan jaksetaan jankuttaa. onko se jokin fantasia? Millaiset verhot olisivat parhaat, kukalliset, pellavaiset vai kenties virkatut?

      • Tämä pitää
        1+1 kirjoitti:

        Tätä verhojen sotkemista vaan jaksetaan jankuttaa. onko se jokin fantasia? Millaiset verhot olisivat parhaat, kukalliset, pellavaiset vai kenties virkatut?

        Ei väliä minkä väriset. Tai oikeastaan valkoiset ovat parhaat. Se nyt vaan on niin että nainen saa sen mitä tarjotaan ja voi-voi jos ei kelpaa. Siinähän valittaa vaikka kuluttaja-asiamiehelle, ei kiinnosta minua pätkääkään.

      • 1+1
        Tämä pitää kirjoitti:

        Kysyntä lakkaa kun tieto tarjonnan heikosta laadusta leviää. Sen luulisi kiinnostavan.

      • aaahhhh
        1+1 kirjoitti:

        Tätä verhojen sotkemista vaan jaksetaan jankuttaa. onko se jokin fantasia? Millaiset verhot olisivat parhaat, kukalliset, pellavaiset vai kenties virkatut?

        Säleverhot.

      • 1+1
        aaahhhh kirjoitti:

        Säleverhot.

        :D

      • Tämä pitää
        1+1 kirjoitti:

        Kysyntä lakkaa kun tieto tarjonnan heikosta laadusta leviää. Sen luulisi kiinnostavan.

        PK-seudulla kysyntää on niin paljon kuin vain jaksaa panna. Eri asia jossain pikkukaupungissa missä kaikki tuntee toisensa.

    • Joo, ja kyllähän jos ajatellaan, et parisuhteessakin joka toinen päiväkään nussitaan, niin kyllähän se on naisen turha kuvitellakkaan, et joka panolle saa mitään oraalia! Ei kait te ihan oikeasti sellaista kuvittele. Sanotaan et jos kerran viikkoon antaa vähän paremmin, niin se pitää riittää oraalin osalta, silloinkaan ei voida puhua tosiaankaan mistään 20min nuoluista, vaan paremminkin joku 5min juttu ja sitten pano. Eihän helvetissä seksistä voi itselleen mitään työtä tehdä..Kuvitellaan joku tuoksahtava lettu ja sitä pitäisi jatkuvalla syötöllä olla lipomassa, niin ei veikkonen me siihen lähe. Eiköhän se ole paljon järkevämpää hankkia se klitorisvibra ja sillä päräytellä niitä esileikkejä.

      Yhdenillan juttuihinhan oraalit ei kuulu millään lailla..

      • 15+5

        On niitäkin miehiä, jotka nauttivat pimpsan nuolemisesta oikein tosissaan. Sellaista ei kannata päästää karkuun.

      • Jep.. Vibra jalkoväliin ja vaikka lueskelee kirjaa siinä yhen viis minuuttia ja siten jahas jahas täällä sitä ollaan jo valmiina...muuta ko asiaan. Myös viimeistely onnistuu tuolla värkillä jos muija jäi vajaaks. Ei tämä naisen tyydytyskään mitään rakettitiedettä ole, eikä siitä sellaista tarvitse tehdäkkään.

      • 15+5 kirjoitti:

        On niitäkin miehiä, jotka nauttivat pimpsan nuolemisesta oikein tosissaan. Sellaista ei kannata päästää karkuun.

        Kyllä se pidemmän päälle työksi ja taakaksi käy, jos se överiksi menee.

      • ??++
        tuco- kirjoitti:

        Jep.. Vibra jalkoväliin ja vaikka lueskelee kirjaa siinä yhen viis minuuttia ja siten jahas jahas täällä sitä ollaan jo valmiina...muuta ko asiaan. Myös viimeistely onnistuu tuolla värkillä jos muija jäi vajaaks. Ei tämä naisen tyydytyskään mitään rakettitiedettä ole, eikä siitä sellaista tarvitse tehdäkkään.

        Tuo meininki tappaa kyllä kaiken intohimon. Ei se ole temppu eikä mikään saada nainen laukeamaan, sillä ei vielä voi rehvastella.

      • 20+10

        Oot varmaan ollut pitkään sun parisuhteessa.

        Totta se, et jos on reipas seksielämä, niin ei tarvi tosiaankaan olla aina sitä pitkän kaavan mukaan menoa, vaan 5 min on hyvä ihan yhtä usein ja tosi pitkän kaavan mukaan ei ainakaan mun mielestä tarvi liian usein. Mut jos on pelkkää pikapanoa, niin ei eiinä voi puhua varsinaisesta erotiikasta, vaan tyydytyksestä, jos se jollekkin riittää, niin ihan ok, mulle ei todellakaan riitä.

        On ollut pari suhdetta tyydyttäviä ja ihan kivojen miesten kans, mut pitkällä tähtäimellä..empä usko, kyllä toisen täytyy olla ainakin mulle vähän spesiaalimpi.

      • ??++ kirjoitti:

        Tuo meininki tappaa kyllä kaiken intohimon. Ei se ole temppu eikä mikään saada nainen laukeamaan, sillä ei vielä voi rehvastella.

        Näkyy se monelle olevan kun tullaan palstalle kitisemään.

      • ??++ kirjoitti:

        Tuo meininki tappaa kyllä kaiken intohimon. Ei se ole temppu eikä mikään saada nainen laukeamaan, sillä ei vielä voi rehvastella.

        No tuo kirja oli läppä, mutta kyllähän jos ajatellaan näitä 10vuottakaan parisuhteissa eläneitä, niin eiköpähän siitä ole jo suurimmat intohimot aikansa eläneet.

    • En oikein tiedä, mitä muut miehet naistensa kanssa tekevät kun aina saa lukea näitä vuodatuksia. Tosin eipä naistenkaan seksitaidot kovin kaksisia ole, noin keskimäärin. Monet naiset kuvittelevat, että antautuminen riittää. Ehkäpä niin onkin monien miesten kohdalla, mutta hyvä seksi on mielestäni aivan jotain muuta. Niin harva nainen oikeasti osaa ja uskaltaa koskettaa miestä suuseksitaidoista puhumattakaan.

      Toisaalta jokainen voi oppia niin halutessaan, kun muistaa, että jokainen ihminen on erilainen.

    • Wanha kyynikko

      Niinpä, harjoittelu tekee mestarin, kaikki me miehet (ja naisetkin toki) olemme lähteneet samalta viivalta liikkeelle eli ns. lähtö-ruudusta. Se riippuu sitten itsestänsä kuinka niitä naisen tyydyttämistapoja haluaa opetella ja kuunnella partnerinsa mielihaluja (olettaen että nainen neuvoo/ohjeistaa miestä). Motivaatiosta puhumattakaan.

      Kommunikointitaidot puolin ja toisin lienee se tärkein keino kuinka oppia tuntemaan toisen mielihalut, koska toisen ajatuksia on vaikea lukea.

      Googleen kannattaa kirjoitella hakusanaksi "How to be a masterful lover", sieltä löytyy muutama mielenkiintoinen sivusto, josta jokainen meistä miehistä saanee uusia ideoita ja ulottuvuuksia naisen tyydyttämiseen.

      Tärkeintä kuitenkin lienee asenne, että naisen nautinto on myös minun nautinto, silloin alkavat palaset loksahdella kohdallensa.

      Parhain palaute mitä naiselta olen saanut, on ollut se että 1. kerran jälkeen hän on halunnut kokeilla vielä toisen tai useammankin kerran petipuuhia.....

    • Suorat sanat

      Miesten suuseksitaidot perustuu ikävä kyllä pornoteollisuuden filminpätkiin, joissa naista hieman nuollaan ensin parisekuntia ja sitten siirrytään kyrvän imemiseen suoraan. Siitä kun kopioi tyylin miesparka niin, lähtee nainen kuin nainen ovesta. Mulla on elämän aikana ollut vain yksi mies, joka osasi homman. Sormi sisälle koukistettuna ylöspäin ja nuolla voi samalla, jos enää edes tarvii..Nuoleminen pelkästään tuntuu ihan liian vähän klitoriksessa. vähän kuin kuolainen koira lipoisi, tuntuu lähinnä turhauttavalta, etenkin jos mies ei tiedä edes missäpäin se klitoris mahtaa olla (anatomian kirjakin auttaisi). Mutta sormet sisään ja samalla nuoleminen/stimulointi sormella klitorikseen on avain nopeaan ja räjäyttävään orkkuun naisilla. Jos miehet vähän vähempi kattois noita filmejä ja enempi kysyis mistä kumppani pitää, niin sais seksiäkin varmaan vähän useammin miehet. Naiset kun ei tyylistä "sormeta itte ittes märäksi" niin mä panen sitten-tyylisestä menosta paljoakaan kostu. Mies siinä lentää vaihtopenkille ellei heti niin kohta..

      • Wanha kyynikko

        Näin miehenä pitää sanoa, että olen kanssasi samaa mieltä tuosta pornoteollisuudesta. En tiedä olenko sitten outo mies, mutta minua kiihottaa enemmän katsella p*llun nuolemista kuin m*nan imemistä, tämä siis mies-nais parin suorittamana.

        Kerran silloin nuoruudessani, onneksi eräs vanhempi nainen opetti minulle seksin saloja ja kuinka nainen tyydytetään, niin sain silloin perusteellisen oppitunnin suuseksin antamisesta naiselle. Eikä oppitunnit jääneet yhteen kertaan....

        Pitäisi ottaa huomioon se, että jokainen nainen on erilainen, niin silloin on myös erilaiset mielihalut. Kyselemällä siitä selviää.

        Ei tuo seksi mitään rakettitiedettä ole :-)

      • panoringissä saat

        sinäkin tarvittavan hoidon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      75
      2853
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      57
      2796
    3. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      17
      2633
    4. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2072
    5. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      52
      2046
    6. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      277
      2015
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1301
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1160
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      2
      1100
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      96
      1009
    Aihe