Halonen vs. Vanhanen

Taloustutkimus tutki ja yli 2500 suomalaista vastasi. Yle-ruikuttajat huom...

TV-uutisten presidenttitutkimuksessa Halonen voittaisi muut ehdokkaat kirkkaasti jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. Häntä äänestäisi presidentiksi 61 prosenttia vastanneista. Puoli vuotta sitten osuus oli vielä 56 prosenttia.

Muista nimistä Matti Vanhanen (kesk.) on säilyttänyt jotakuinkin asemansa verrattuna puolen vuoden takaiseen. Häntä kannattaisi 17 prosenttia, kun viimeksi Vanhasen kannatus oli 18 prosenttia.

Sauli Niinistön (kok.) kannatus on sen sijaan laskenut 12 prosenttiin. Laskua on 5 prosenttiyksikköä aiemmasta 17 prosentista.

Gustav Hägglundia äänestäisi 4 prosenttia ja Heidi Hautalaa (vihr.) 3 prosenttia. Muiden ehdokkaiden kannatus jää alle tämän. Hägglund lukeutui kyselyssä ryhmään Muut.

Tutkimuksessa kysyttiin haastateltavilta ketä he äänestäisivät presidentiksi. 92 prosenttia vastaajista kertoi kyselyssä ehdokkaansa.

Jos vaalissa pidettäisiin toinen kierros, voittaisi Halonen Vanhasen luvuin 73 - 27 ja Niinistön 76 - 24. Vanhasta vastaan lukemat ovat pysyneet ennallaan, mutta Niinistön Halonen voittaisi hieman selvemmin luvuin kuin edellisessä tutkimuksessa.

TV-uutisten tutkimuksen mukaan Halonen saisi ääniä puoluekentän kaikilta laidoilta. Vankinta kannatus on SDP:n kannattajien piirissä (85 %) ja Vasemmistoliiton (77 %) sekä Vihreiden (74 %) äänestäjien joukossa. Kokoomuksen kannattajistakin 36 prosenttia ja Keskustan kannattajista 33 prosenttia antaisi äänensä Haloselle.

Varsinaista vaalia edeltävässä puolueiden sisäisissä esivaaleissa Halonen ja Vanhanen voittaisivat selvin luvuin Paavo Lipposen (sd.) ja Esko Ahon (kesk.). Sauli Niinistö löisi kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen. Vasemmistoliitossa Suvi-Anne Siimes kärsisi tappion Kalevi Kivistölle. Vihreissä Heidi Hautala kirisi Satu Hassin edelle.

Taloustutkimus tavoitti tutkimusta varten marraskuussa 2 561 henkilöä. Virhemahdollisuus on 2 prosenttiyksikköä.
11348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ketkä persereijät äänestää haloskaa?

Äänestä

Kokoomuslaiset ovat näköjään taas palaamassa Halosen nuolijoiksi. Suosioluvun nousu selittynee osaksi myös sillä, että Suuret Suomalaiset (ylen propaganda) on ylistänyt kaikkien aikojen PUNAISINTA presidenttiä surutta. Hänen 1970-luvun radikaaliaika "unohdettiin", mutta hänet verrattiin jopa naisten äänioikeuteen ja kotirintamanaisiin ym. Mitä tekemistä Halosella on näiden asioiden kanssa???

Ansaitsemmeko oikeasti tällaisen punaisen presidentin?? Miettikääpä kaksi kertaa.

Äänestä
  • punikki pressaa.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

Tarja Halonen voisi aivan hyvin ilmoittaa, että hän siirtyy viettämään aikaansa enemmän Rontin ja niiden kahden muun kollin kanssa eikä lähde tavoittelemaan toista presidenttikautta. Suomi tarvitsee jonkun yrityshenkisen mainosmiehen tähän tehtävään. Tarvitsemme perinteisiin verrattuna heikkoa presidenttiä, joka ei sotkeennu politiikkaan, mutta kiertää sen sijaan messuja ja muita tapahtumia ja lobbaa Suomea maailmalla sen kun ehtii. Parlamentarismiin istuu paljon paremmin se, että poliittinen päätöksentekö on täysin hallitusvetoista.

Hyvänä ehdokkaana presidentiksi näkisin esim. Roger Talermon. Kyllä hän olympiakomitean puheenjohtajuuden ja Amerin pääjohtajuuden ohella pystyisi yhden presidentinkin vakanssin hoitelemaan. Jos hänellä olisi vaimona vielä joku Tanja Karpelan tapainen naisihminen, joka huolehtisi Espanjan kulkukoirien hyvinvoinnista, niin sen parempi.

Meidän olisi kerta kaikkiaan päästävä näistä Kekkosista. Suomalaisten on aikaa kasvaa aikuisiksi ja jättää hyvästi tällaisille isähahmoille. Keskustalaista ei saa missään tapauksessa valita, koska heillä on aina esimerkkinä tämä Kekkonen ja he vaativat vahvaa presidenttiä eli mieluummin diktaattoria.

Äänestä
  • Eikö slloin olisi aika jo lopettaa koko presidentti-instituutio. Ei Suomi kaipaa kuninkaallisia. Halosen suosio alkaa muistuttaa kuningaskuntien kuningasperheiden suosiota.

    Äänestä

  • Miksei Talermokin niin. Pystyihän Heinonenkin lähes mitätöimään 400 000 000 000 mrd markan arvoisen Soneran parissa vuodessa.

    Äänestä

  • Kyllä keskustalaisista on kadonnut vahvan presidentin kannatus sen myötä, että maassa on ollut lähes neljännesvuosisata sosialistinen presidentti. Eiväthän keskustalaiset poliitikotkaan esimerkiksi perustuslakiuudistuksen aikana poikenneet käsityksiltään muista. Sitkeimmin vahvaa presidenttiä taisi kannattaa istuva presidentti Martti Ahtisaari (sd).

    Itse asiassa Halosen korkeat suosioluvut tässä gallupissa perustuvat siihen, että kansalaisista on yks hailee, kuka nykyistä seremoniamestarin virkaa hoitaa. Se tekee erittäin helpoksi todeta, että nykyinen jatkakoon.

    Äänestä

  • "Suomi tarvitsee jonkun yrityshenkisen mainosmiehen tähän tehtävään. "

    Äänestä

On se kumma, miten media saa kansalaiset hurahtamaan galluptuloksiin ikään kuin niillä olisi yhtään mitään merkitystä mihinkään asiaan

Äänestä

otsiksa kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiimingin Keskusta kirjoitti:

Taloustutkimus tutki ja yli 2500 suomalaista vastasi. Yle-ruikuttajat huom...

TV-uutisten presidenttitutkimuksessa Halonen voittaisi muut ehdokkaat kirkkaasti jo vaalin ensimmäisellä kierroksella. Häntä äänestäisi presidentiksi 61 prosenttia vastanneista. Puoli vuotta sitten osuus oli vielä 56 prosenttia.

Muista nimistä Matti Vanhanen (kesk.) on säilyttänyt jotakuinkin asemansa verrattuna puolen vuoden takaiseen. Häntä kannattaisi 17 prosenttia, kun viimeksi Vanhasen kannatus oli 18 prosenttia.

Sauli Niinistön (kok.) kannatus on sen sijaan laskenut 12 prosenttiin. Laskua on 5 prosenttiyksikköä aiemmasta 17 prosentista.

Gustav Hägglundia äänestäisi 4 prosenttia ja Heidi Hautalaa (vihr.) 3 prosenttia. Muiden ehdokkaiden kannatus jää alle tämän. Hägglund lukeutui kyselyssä ryhmään Muut.

Tutkimuksessa kysyttiin haastateltavilta ketä he äänestäisivät presidentiksi. 92 prosenttia vastaajista kertoi kyselyssä ehdokkaansa.

Jos vaalissa pidettäisiin toinen kierros, voittaisi Halonen Vanhasen luvuin 73 - 27 ja Niinistön 76 - 24. Vanhasta vastaan lukemat ovat pysyneet ennallaan, mutta Niinistön Halonen voittaisi hieman selvemmin luvuin kuin edellisessä tutkimuksessa.

TV-uutisten tutkimuksen mukaan Halonen saisi ääniä puoluekentän kaikilta laidoilta. Vankinta kannatus on SDP:n kannattajien piirissä (85 %) ja Vasemmistoliiton (77 %) sekä Vihreiden (74 %) äänestäjien joukossa. Kokoomuksen kannattajistakin 36 prosenttia ja Keskustan kannattajista 33 prosenttia antaisi äänensä Haloselle.

Varsinaista vaalia edeltävässä puolueiden sisäisissä esivaaleissa Halonen ja Vanhanen voittaisivat selvin luvuin Paavo Lipposen (sd.) ja Esko Ahon (kesk.). Sauli Niinistö löisi kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen. Vasemmistoliitossa Suvi-Anne Siimes kärsisi tappion Kalevi Kivistölle. Vihreissä Heidi Hautala kirisi Satu Hassin edelle.

Taloustutkimus tavoitti tutkimusta varten marraskuussa 2 561 henkilöä. Virhemahdollisuus on 2 prosenttiyksikköä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu