Mielenkiintoisen, mutta totaalisen valheellisen

netijulkaisun löysin

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=7491&start=30

"VANHEMMAT.COMIA ylläpitää viisikymppinen espoolainen Ari Savolainen, kahdesti eronnut kahdeksan lapsen isä, jota vuonna 1999 epäiltiin oman lapsensa hyväksikäytöstä. Syytökset todettiin esitutkinnassa perättömiksi, mutta äiti sai pitää lasten huoltajuuden. Savolainen piti päätöstä käsittämättömänä, olihan nainen valehdellut oikeudelle. Oikeudenkäynnin jälkeen Savolainen perusti Vanhemmat.comin ajaakseen isien asiaa: he ovat hänen mielestään huoltajuusriidoissa aina alakynnessä."

Miksi se valehtelee, että sillä on KAHDEKSAN LASTA, kun sillä ei ole yhtään?
Miksi se valehtelee, että se "perusti vanhemmat.com :in ajaakseen isien asiaa",
kun se ei ole eläessään ajanut yhdenkään isän asiaa, ei edes omaansa ?


"Helsingin poliisin seksuaalirikosryhmän johtaja Tuija Kivinen ei tunne vanhemmat.com :in toimintaa millään tasolla.
En ole koskaan kuullutkaan. Täältä vanhemmat.comista meille on laitettu joskus viestiä”, hän sanoo, muitta ne ovat kaikki olleet eriasteisia rikosepäilyjä tuon sivuston, ja sen useita kertoja, eri rikoksista jo lainvoimaisesti tuomitun ylläpitäjän tekosista. Ei kukaan varsinaisesti meille vinkkejä laita, ei näitä meidän korviin kantaudu. Täytyykin vähän perehtyä, vaikka pidänkin toimintaa vain rikollisena.”

Miksi se valehtelee, että poliisi tekisi sen kanssa yhtään mitään yhteistyötä?
Eihän Suomen poliisi voi tehdä mielenterveyspotilaiden kanssa yhteistyötä.


"Hän (Savolainen) väittää, että poliisi suorastaan kannustaa julkaisemaan nimiä netissä. Savolainen asioi taannoin Espoon poliisilaitoksella aivan muissa asioissa. Rikosylikonstaapeli tiesi hänen nettipalstastaan ja kysyi tietoja eräästä rippikoulun papista. Rippikoulussa ollut tyttö väitti papin lähennelleen häntä, ja mies oli tuomittu käräjäoikeudessa seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä. Juttu oli menossa hovioikeuteen."

"Myöhemmin hovioikeus vapautti papin syytteistä. Oikeus katsoi, että tyttö oli keksinyt jutun. Pappi otti yhteyttä Ari Savolaiseen ja pyysi tätä poistamaan itseään koskevat tiedot vanhemmat.comista."

"Yllättäen Savolainen ystävystyi papin kanssa ja ryhtyi vaatimaan tämän oikeuksia. Hän teki rikosilmoituksen konstaapelista, jonka kanssa oli puhunut poliisilaitoksella. Savolainen syytti poliisia rikokseen yllyttämisestä."

”Olihan se mulle yllätys, että poliisi kannustaa tuomaan tämän kaverin julkisuuteen”, Savolainen sanoo. ”Mä oon vähän ollut kyyninen, tai mulla on mennyt luotto tiettyihin viranomaisiin, kun on nähnyt, mihin kaikkeen ne pystyy.”

Miksi se valehtelee tämänkin?
Savolainenhan sai Leena Muraselta tiedon tuon espoolaisen teologin saamasta rikostuomiosta Porvoon käräjäoikeudesta ja toi kotisivuilleen tuon asian.

3

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ari se vasta terve

      onkin! Siinä on niii terve mies ettei kukaan oo! Tosi hiano mies ja ihminen!
      On se vähän rassannut jotain lapsii mut kuka mies ei ny ois?
      On kai se ny vähän hakannu niitä naisii mut mitsä ei oo antanu lompsaa!?
      Voi olla et sil oli jotain tekemist sen kaverisa kuoleman kans, mut mitäs lähti rattijuopon kyytiin! Ja sen yhden naisystävän sikiön kuoleman kans sil eii oo muuta tekemist ku et mitäs ei akka antanu pesää. Lättyyn sieti saada sekin huara!

      "enooari"

    • Miten on mahollista

      et joku mielisairas pervo väittää tääl et sillä on muka KAHDEKSAN lasta?
      Samaan aikaan ku se on yrittäny saada Espoon käräjiltä isyyden tunnustuksen KAHTEEN eri lapseen 2000-luvun alussa??
      Mistä ihmeestä noi lapset olis yhtääkkii tulleet sille? Taivaasta vai?
      Samaan aikaan ku sen noi kaksi lasta vietiin Jorvin lasten osatolle ja nukutettiin sekä tyttöjen alapäät tutkittiin jotta selvitetiin et mitä se pervo oli tehny noille vain muutaman vuoden ikäisille lapsile?¨
      Onk se toi ylläpitäjä ihan sekopää hullu vai?
      Onks totta et se raiskas omankin äitinsä ku se oli sille jotenki katkera?

    • Voit sä Artsuli

      muuten kertoo YHDENKÄÄN "sun oman lapsen" nimee? Ees yhden?
      Ai et voi vai? No ei se mitään. Hyvin sä kuiteski vedät :) Pidä toi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7771
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3027
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      344
      1957
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      276
      1604
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      133
      1407
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1199
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1112
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1046
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      1002
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      961
    Aihe