Täällä on paljon keskusteltu, että kristillisyys olisi häviämässä Hämeenlinnasta ja siellä olisi maailmanhenkeä.
Voisiko Hämeenlinnaan avata kuunteluyhteyden, että asia tulisi totuudessa esiin? Jos olisi väärä henki, sen kai erottaisi, mutta parhaimmillaan tiennäyttäjä elävästä Jumalan Sanasta.
Voisiko Hämeenlinnaan avata kuunteluyhteyden, että asia tulisi totuudessa esiin? Jos olisi väärä henki, sen kai erottaisi, mutta parhaimmillaan tiennäyttäjä elävästä Jumalan Sanasta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos Hämeenlinnassa on tämän palstan huutelijoiden mukaan väärää henkeä, niin se on ainakin minulle merkki siitä, että Hämeenlinnassa ollaan todennäköisesti paljon paremmin oikeilla jäljillä kuin missään muualla.
Olet :ulkopm. aivan oikeassa , siellä on todella paljon paremmin Oikeilla jäljillä
kuin missään muualla , olen saanut keskustella ,muutamien krisatittyjen kanssa
sekä muutamien Saarnaajian kanssa , Ja he Uskovat Jeesuksen Kristukseen
Jumalan ainoaan Poikaan , ja vaikka saivat kesäkierroksella sapiskaa , se oli
sellaista hyvän tahtoista, .
olen mys asunut kaupunkisa n. 1979- 1986, ja toisen erän 1996-2004. Sekä
käynyt seuroissa ja tehnyt havaitoja , Ja Uskonut juuri noin, kuin HEKIN ,siis
Ja uskon nytkin kuin he on ilmoittaneet JA olen ymmärtänyt ,KK. OP. AA, PH:
Tämä PH. on HP;n siskon poika , ja hänestä oli Saarna viimeviikolla , hyvä.
Voisin enemmänkin kehua , mutta joku voisi sen katsoa maksetuksi ..
Muutaman vuoden päästä siellä ei ole mitään muuta kuin kirkkoväki koolla rukoushuone myynnissä
Joup hämppärissä ratsastellaan kitarat selässä Ruksa menee myyntiin se on visiin näin ja se on ainakin viimeinen niitti jos Teu sinne muuttaa
Papiston pojalle .
Ei sellaista kannata povata , ethän sinä noita haluu olla , vai
Apt. 8;14-17. tarina on Siimon Noidasta .
Myös jakeesta 9-11. .
Tämä oli sen Filippus miehen asioita joka ei ollut opetuslapsi
vaan Hänet oli valittu aikaisemmin pöytäpalveluun Diakoniaan.
ja kun Evankelistoista oli pulaa ja hänellä oli taitoa Hänet valittiin
Samarian kaupingiin Saarnaajaksi .
Ja kun siellä oli Siimon nimen noita ennestään ,joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa , sanoen olevansa jotain suurta ...
Tutkiukseni mukaan hän vei heiltä Uskon , noituudellaan,, Filippus oli kuitenkin
uskollinen ja pyysi Pietarin ja Johanneksen sinne ,, kun he tuli He keskusteli
Filippuksen kanssa , Ja tulivat tulokseen että kun Rukoillaan Kädet pään päällä
he saavat Pyhän Hengen , ja niin he rukoilivat jokaisen kohdalla ,,paitsi
Siimon Noidan ..
Mitähän sulla on oikeesti ,siinä finnissä joka hartioilla keikkuu
Minun täytyy todella ihmetellä ja siksi kysynkin reilusti MITÄ:
Tuollaisia vastneita voi kirjoiitaa vaikka kuka , mutta asiuallisia ei
sitten jos ,niin joku mölöpää poistattaa , luulleen että hyvä voi ,voi .
Kyllä H-Linnan es.les-seuroja voi kuunnella; eri asia on, että kannattaako se. Niistä on turha etsiä Lestadiolaisuuden ydinsanomaa ja sitä oppia, joka alusta liikkeessä on ollut; Täysin maallistunut seurakunta ja hengellisesti puolikuolleet saarnamiehet.
Siksi minäkin käyn nykyisin muilla paikkakunnilla seurakokouksissa, kun tämäkin on nykysuomessa mahdollista; saa ainakin sitä, mitä sielu janoaa!
Mokoma paskanjauhaja sinä olet. Valehtelijoilla ei ole osaa taivaalliseen perintöön, tee siis parannus ja usko evankeliumi.
Me emme kaipaa iisakson vainaata pelastajaksemme, kuten eräät
Olen myös sitä mieltä kirkkoväki siellä muutamat harvat marjat
luitko lehdestä mitä JA sanoi se tuli jo siinä toteen itsekin myönsi.
Se on sääli. Mutta totta
Minusta olisi mielenkiintoista tietää, miten Hämeenlinnan es.lestadiolaisuus eroaa vaikkapa Lahden es.lestadiolaisuudesta. Onko saarnoissa jotain todellista opillista eroa?
Tule kuulemaan
"" Ulkopm ""
Voin kertoa vähän ,Lahdessa ON,eräs UH. joka on tiukkisten tiukka ja siellä
on muita nuorenpia alkanut vetää LV:t linjaa , siis asia menee juuri noin .
HML. ssä on paitsi näitä ,siksi kai tiukkis ei ymmärrä , on han saarnoissa eroa
vaikkei keskenään ,Siellä on hyvä minusta PH, ja muutkin mutta Ph on HP
sisaren poika . ja siitä toivomme jatkoa .
Jatkoa :
OP on jo eläkkeellä oleva poliisi ,ei huono saarnamies
KK, on jo 80 täytänyt siviilisäkin oli opettaja . hyvä .
JA. hyvä ,Mutta kuiva .
AA. on hyvä,varovainen, entinen Johtaja (tai nykyinen) en ole varma, olen viimeksi
..... Hänen kanssa keskustellut asioista täällä. P-Joella
PH. hänestä on jo keskusteltu .
Sitten on 1-2. nuorempaa ,mulle siten vieraammat , koska muutin lammille 2004,
kun sain talon valmiiksi ,,, muutimme 2009 P-joelle ,, Täällä ollaan Sakramentin
otto juustoissa , en välitä siitä asiasta. ottajat ovat minusta tekemässä syntiä.
Ilman muuta (aloitukseen) .
sehän pitää katsoa Oikeudeksi , mutta tarepeeseen sitä kuunnellaan .
Aikaisemmin siellä oli UR, ja saatoi olla tiettyjä hankaliiksia ?
sitten hän muutti P-joelle ,ehkä 2006-7. Kuitenkin ennen MN.kuolemaa
Ja keskimäärin sekä HML. että P-joella kulki asiat hyvin .
HP= House of Parliament
Ph= happotasapaino
Hämeenlinna on lähes ainoa paikka, missä saattaisi joskus käydä. Fiksua porukka
a ja veljet osaavat itsekin lukea Raamattua, ainoaa oikeaa lähdettä. Lapin naavakorville ei siellä kumarreta kun ei nimittäin ihmisiä tarvitse palvoa! Huru-ukit ovat vallanhimoisia ja käyttävät asenaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa kun eivät muuhun pysty. Amen.
Hämeenlinna on lähes ainoa paikka, missä saattaisi joskus käydä. Fiksua porukka
a ja veljet osaavat itsekin lukea Raamattua, ainoaa oikeaa lähdettä. Lapin naavakorville ei siellä kumarreta kun ei nimittäin ihmisiä tarvitse palvoa! Huru-ukot ovat vallanhimoisia ja käyttävät asenaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa kun eivät muuhun pysty. Amen.