Musta tuntuu että olen kaikille vaivaksi. Vanhemmat eros kun olin tosi pieni ja nyt vuosia myöhemmin mun äiti on naimisissa alkoholistin kanssa, joka hakkaa sitä. Se oli syy mun muuttoon pois kotoa. Ala- asteella mua kiusattiin, mut asialle ei tehty mitään. Kuinka ollakkaan ne kiusaajat on mun isäpuolen kaksospojat.
Isä piti mulle saarnan mun painosta kun olin 10- vuotias, en kai ollut tarpeeksi hyvä sille, enkä ole vieläkään. En uskalla syödä muiden ihmisten kanssa, ja jos syön niin kaikkeen kysyn luvan. Jos ostan kotiin ruokaa useammaksi kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan niin syön kaiken heti ja sitten tulee pahamieli ja oksennus. Ajatukset pyörii vaan ruoan ympärillä. Omasta mielestäni olen vastenmielinen ja vihaan itseäni. En käy muotiliikkeissä ja silloin harvoin kuin käyn niin sekin ahdistaa liikaa. Mulle tulee itku silmään kun saan lahjakortin H&M:ään. Olen 18- vuotias, ja niin kauan kuin olen itse itseni pukenut mul on aina ollut pitkähihanen paita ja housut, kesälläkin. Uimapukua en päälleni laita, koulussa en ui ja sen takia saan aina hylätyn liikunnasta.
Mulla ei ole kavereita, koskaan en ole seurustellut, mikä vahvistaa sen etten kelpaa kenellekkään. Olen todella ujo, enkä koskaan puhuessani katso ihmisiä silmiin, vaikka tiedän et se on alistavaa niitä kohtaan. Myönnyn toisten tahtoon, koska pelkään sanoa omaa mileipidettäni. Vihaan sitä kun joku tulee juttelemaan mulle, joten vastaan niinkuin ne haluaa mun vastaavan.
Koulu menee todella huonosti. Lukion kolmannella ja keskiarvo 5,8. Kouluun meneminen on todella tuskallista. Valvon yötä päivää. Valvon koska silloin tuntuu että olen elossa. En uskalla pyytää apua missään asiassa. Koulussa, jos joku asia jää epäselväksi niin annan asian olla. Rahaa en uskalla sukulaisilta pyytää, vaikka ne aina sanoo et tule pyytämään apua laskuissa jos tarvitsee. En ole kyllin hyvä kenellekkään, ja koulussa esitän aina pirteää, mutta se on vaan ulkokuori. Mun tapa paeta. Säästyy paljolta.
Maailma kaipaa kauniita, laihoja ihmisiä, joista on johonkin. En eristäydy muusta maailmasta vaikka siltä se tuntuu. Jos sitä vaikka joskus jäis auton alle ja sais pienen hengähdystauon tai vaan ottais ja lähtis, eikä ilmoittaisi kenellekkään. Mun täytyy aina pitää omat lupaukseni, vaikka henki menis, mutta muihin se ei päde. Ne saa muuttaa mieltään juuri niin monta kertaa kun ne tahtoo. En uskalla sanoa, mihin haluan lukion jälkeen, koska pelkään että kaikki sanoo; älä hae, et sä sinne kuitenkaan pääse.
Mä olen näkymätön, tälle maailmalle, ihmisille.
Isä piti mulle saarnan mun painosta kun olin 10- vuotias, en kai ollut tarpeeksi hyvä sille, enkä ole vieläkään. En uskalla syödä muiden ihmisten kanssa, ja jos syön niin kaikkeen kysyn luvan. Jos ostan kotiin ruokaa useammaksi kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan niin syön kaiken heti ja sitten tulee pahamieli ja oksennus. Ajatukset pyörii vaan ruoan ympärillä. Omasta mielestäni olen vastenmielinen ja vihaan itseäni. En käy muotiliikkeissä ja silloin harvoin kuin käyn niin sekin ahdistaa liikaa. Mulle tulee itku silmään kun saan lahjakortin H&M:ään. Olen 18- vuotias, ja niin kauan kuin olen itse itseni pukenut mul on aina ollut pitkähihanen paita ja housut, kesälläkin. Uimapukua en päälleni laita, koulussa en ui ja sen takia saan aina hylätyn liikunnasta.
Mulla ei ole kavereita, koskaan en ole seurustellut, mikä vahvistaa sen etten kelpaa kenellekkään. Olen todella ujo, enkä koskaan puhuessani katso ihmisiä silmiin, vaikka tiedän et se on alistavaa niitä kohtaan. Myönnyn toisten tahtoon, koska pelkään sanoa omaa mileipidettäni. Vihaan sitä kun joku tulee juttelemaan mulle, joten vastaan niinkuin ne haluaa mun vastaavan.
Koulu menee todella huonosti. Lukion kolmannella ja keskiarvo 5,8. Kouluun meneminen on todella tuskallista. Valvon yötä päivää. Valvon koska silloin tuntuu että olen elossa. En uskalla pyytää apua missään asiassa. Koulussa, jos joku asia jää epäselväksi niin annan asian olla. Rahaa en uskalla sukulaisilta pyytää, vaikka ne aina sanoo et tule pyytämään apua laskuissa jos tarvitsee. En ole kyllin hyvä kenellekkään, ja koulussa esitän aina pirteää, mutta se on vaan ulkokuori. Mun tapa paeta. Säästyy paljolta.
Maailma kaipaa kauniita, laihoja ihmisiä, joista on johonkin. En eristäydy muusta maailmasta vaikka siltä se tuntuu. Jos sitä vaikka joskus jäis auton alle ja sais pienen hengähdystauon tai vaan ottais ja lähtis, eikä ilmoittaisi kenellekkään. Mun täytyy aina pitää omat lupaukseni, vaikka henki menis, mutta muihin se ei päde. Ne saa muuttaa mieltään juuri niin monta kertaa kun ne tahtoo. En uskalla sanoa, mihin haluan lukion jälkeen, koska pelkään että kaikki sanoo; älä hae, et sä sinne kuitenkaan pääse.
Mä olen näkymätön, tälle maailmalle, ihmisille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sustahan tämä kaikki on kiinni! kukaan ei sun puolesta tee mitään...omahan on elämäsi.. pilaa sen jos niin haluat, sinun päätös se on. ai niin , sulla taitaa olla bulimia, tai ainaki alku... se ei sit itsestään paranne.
Ei mulla ole bulimiaa, oksennan vaan jos syön jääkaapin tyhjäksi, omastatunnosta. Näin kävi muuttoni alussa, mut nyt olen oppinut siihen etten osta ruokaa liikaa, yleensä käyn kaupassa hekemassa ruokaa vain sen verran kuin syön.
Kunnon ruokaa, yhdelle aterialle. Sitä paitsi, mä olen aika pullukka 164 cm ja 75 kiloa. Harvemmin tällaset ihmiset kärsii bulimiasta. Mä olen ihan terve fyysisesti, vaikken ehkä henkisesti.
En ole pilaamassa elämääni, yritin kaikkea, jotta oloni olisi parempi. Mikään ei auta. Moni ongelma mun elämässä on muiden aikaan saannosta, mutta moni on myös mun. Mua on pienestä asti haukuttu läskiksi, vanhempiani myöten. Eikä auta, kun koulukaverit tekee samaa, haukkuu ja nolaa ihmisiä.
niin, ja kukaan ei ole koskaan tehnyt mun puolesta yhtään mitään, tosin kuin mun siskolle. Mä olen kaikki saanut tehdä itse ja ostaa kaikki itse.
Hei vaan!
Ettet sä vain haluais tulla nähdyksi, vähän homiota osaksesi. Sun kannattaisi mennä käymään teidän kolun terveydenhoitajalla, jos se vaikka neuvois sua keskustelemaan johonkin.
Sulla on itsetunto ihan nollassa, äläkä pelkää sanoa omia mielipiteitäsi. En usko että mokaat sanomalla mitään tyhmää. Koulussa kannattaa oikeasti mennä sanomaan opettajalle jos jokin asia ei mennyt perille, sitä varten ne on siellä, opettamassa.
Mistä tiedät, mitä joku haluaa sinun vastaavan? Ja jos et todellakaan pidä ulkonäöstäsi, niin tee jotain sen eteen. Siihen ei voi kukaan muu vaikuttaa kuin sinä ja jos todellakin syöt jääkaapin tyhjäksi ja oksennat, vaikka vain silloin tällöin, niin se todellakin saattaa olla bulimian alku. Eikä se todellakaan ole mikään leikin asia, vaan hengenvaarallista. Ei terveydellä saa leikkiä!!!
Enkä usko että olet näkymätön vanhemmillesi. Kun saat itsetuntosi nousuun niin siitä se kaikki lähtee, et pääse eteenpäin rypemällä itsesäälissä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja hymyile. Ihmiset sun ympärillä alkaa pitää susta enemmän kun kannat itseäsi ylpeydellä.
Koita pärjäillä! Kohta on joulu ja joululoma!!!
Hei vaan!
Ettet sä vain haluais tulla nähdyksi, vähän homiota osaksesi. Sun kannattaisi mennä käymään teidän kolun terveydenhoitajalla, jos se vaikka neuvois sua keskustelemaan johonkin.
Sulla on itsetunto ihan nollassa, äläkä pelkää sanoa omia mielipiteitäsi. En usko että mokaat sanomalla mitään tyhmää. Koulussa kannattaa oikeasti mennä sanomaan opettajalle jos jokin asia ei mennyt perille, sitä varten ne on siellä, opettamassa.
Mistä tiedät, mitä joku haluaa sinun vastaavan? Ja jos et todellakaan pidä ulkonäöstäsi, niin tee jotain sen eteen. Siihen ei voi kukaan muu vaikuttaa kuin sinä ja jos todellakin syöt jääkaapin tyhjäksi ja oksennat, vaikka vain silloin tällöin, niin se todellakin saattaa olla bulimian alku. Eikä se todellakaan ole mikään leikin asia, vaan hengenvaarallista. Ei terveydellä saa leikkiä!!!
Enkä usko että olet näkymätön vanhemmillesi. Kun saat itsetuntosi nousuun niin siitä se kaikki lähtee, et pääse eteenpäin rypemällä itsesäälissä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja hymyile. Ihmiset sun ympärillä alkaa pitää susta enemmän kun kannat itseäsi ylpeydellä.
Koita pärjäillä! Kohta on joulu ja joululoma!!!
luulin ettei ensimmäinen viesti tullut...
Isäs huomas sun paino-ongelman jo nuorena mutta näköjään hoiti homman todella päin persettä.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että vanhempien pitäisi tarkkailla lasten painoa ja puuttua tilanteeseen, jos on ongelmia ja puuttuminen ei ole ei todellakaan ole sitä että ruvetaan haukkumaan. Tukeahan ihminen tarvii.
Ja tarvit juuri nyt vahvasti TUKEA ulkopuolelta, joko ammattiapua ruokavaliossa tai jotain muuta. Ellet sitten ole niin rajua kamaa itse, että pistät vain rocky musat soimaan ja aloitat hikirääkin sekä oikeanlaisen ruokavalion.
Taino et kyllä itse saa mitään tarkkaa ruokavaliota aikaiseksi...
Ja kysehän ei ole mistään muutaman kuukauden projektista vaan vuosien.
Onneksi sentään tiedostat ylipainon, kaikki eivät siihenkään pysty. Kaikista ei tietenkään tule tekemälläkään laihoja tai täysin normaaleja. Lihavuus on osittain perinnöllistä.
Olisikohan koulun terkkari paras tapa ruveta hoitamaan asiaa?
Yleensä masennuksen laukaisee ajatus että peli on menetetty. Mutta eihän se peli ole vielä menetetty tässäkään tapauksessa.
Tuttuni on ylipainoinen ja hän sai lääkärineuvontaa ruokavaliossa jouduttuaan sairaalaan. Noh hän on junttipää eikä ole tehnyt ruokavaliomuutosta. Suuttuu jopa minulle kun vähänkin huomautan asioista.
Ja siitä lahjakortista, ei helvetti mitä paskaa! Ei taida lahjakortin antajan päässä hirveästi lamppu välkkyä. Oikeastaan tollaselle korttijutulle voisi jopa nauraa... On se niin pöyristyttävää.
Omakohtaisesti voisin kertoa kuinka minulle oikein soitettiin kotiin kun en ollut hakenut pankin tarjoami ilmaisia leffalippuja. Noh eihän ne voineet tietää, että mulla on paniikkihäiriö ja leffailta on täysin mun ulottumattomissa. Ilmoitin vain rauhallisesti ihmettelevälle virkailijalle etten hae lippuja.
(enkä olisi pystynyt silloin aikoinaan edes hakemaan niitä)
Itse olen 164 cm ja painan 72 kg. Pikkasen on ylipainoo, mutta p-tko siitä. Ei ole masennuksen väärti eikä ole vaikuttanut ihmissuhteisiini. On tässä elämässä isompiakin asioita pohdittavana. Ylipaino ei varmasti ole myöskään ketjun aloittajan ongelmien alkusyy.
Olinpa pahantuulinen:)
Mutta ihan oikeasti en oikein hyväksy sitä, että nuorisolle koitetaan tuputtaa ajatusta, että ulkonäkö muka olisi se onnellisuudan a ja o. Pitkässä juoksussa sillä ei ole mitään merkitystä. Terveydellisesti ajatellen tietysti on parempi olla normaalipainoinen, mutta uskon kuitenkin että hyväntuulinen ylipainoinen on pitkä-ikäisempi kuin kaiken aikaa kaloreja laskeva kiukkuinen missimitoissa oleva. Vanhemmat voivat vaikuttaa lastensa painoon katsomalla mitä kotiin kantavat ja kannustamalla harrastuksiin - ei huomauttelemalla.
Koulukiusaaminen on vakava asia ja saattaa jättää ikuiset arvet - se vaikuttaa identiteettiään etsivän nuoren itsetuntoon tosi kovasti. Jollain konstin se täytyy kyetä jättämään taakse ja "antaa anteeksi" niin hyvin kuin pystyy, keksimällä vaikka selityksiä kiusaajien motivaatiolle - niin kuin ketjun aloittaja totesi, alkoholisti-isä ei varmaankaan ole ollut maailman paras malli.
Seurustelu: Ei edes kannata ruveta seurustelemaan, jos itsetunto on matalalla - olisikohan itsesuojaus päällä, toisen lattiarättinäkään ei ole kiva olla.
Persoonaa peliin. Millainen ihminen olet, millaisia arvoja kannatat? Valitse ystäväsi niiden joukosta, jotka ajattelevat saman suuntaisesti. Harjoittele oman persoonasi esille tuomista vaikka ensin yhtymällä ystävien ajatuksiin, joiden kanssa todella olet samaa mieltä. Sitten oman mielipiteen esittäminenkin voi helpottua yllättävästi. Katso ympärillesi ja tarkkaile ihmisiä: kukaan ei ole täydellinen, meidät pitää hyväksyä sellaisina kuin me olemme. Olisi tosi tylsää jos kaikki olisivat toistensa kopioita. Pääasia on, että ei polje tai satuta muita, jokaisen mielipidettä tulee kunnioittaa eikä kenenkään itsetuntoa lyödä alas oman kohottamiseksi. Näin saa vastakaikua myös omille toimilleen.
Ei laihduttamalla itsestä missiä tehdä eikä tässä se ole päämääränäkään, vaan yksinkertaisesti oikeanlainen kroppa. Sellainen jossa tuntee itsensä normaaliksi/hyväksi/sopivaksi. Jos ei muut anna hyväksyntää niin voisi sentään itse hyväksyä itsensä.
Kun ylipainoa on kerran noin vähän, ei tehtäväkään ole ollenkaan mahdoton. Ja se että väittää ettei ylipainolla ole vaikutusta juuri mitenkään elämään huijaa itseään pahemman kerran. Kuten sanoin aikaisemmin, myöntäminen on ensimmäinen askel.
Terve mieli terveessä ruumiissa. Lihavuus on sairaus joka johtaa moniin muihin sairauksiin. Mukaanlukien mielenterveys.
Eikä laihuus tee kenestäkään kiukkuista, monet lihavat ovat leppoisia mutta ehkäpä se leppoisuus ei johdu kiloista vaan jostain muusta joka myös tuottaa ne kilot.
Vakavasti masentuneen henkilön seurustelu on aina vähän kaksipiippuinen juttu, jos kaikki menee hyvin se auttaa valtavasti eteenpäin elämässä. Mutta jos se katkeaa eikä korviketta heti löydy niin sitten ollaan todella kusessa.
Ei se itseluottamuksen rakentaminen kerta kaikkiaan onnistu sillä "hällä väliä" asenteella. Ihmisen täytyy kokea konkreettisia onnistumisia jossain, usein koulu on ainoa jonka kautta saa ne vähät onnistumiset ja sen pettäessä sortuu koko korttitalo.
Ja se että maassa on ikävästi anorektikkoja ei tee ylipainoudesta ok elämäntapaa.
Psykologit olivat todenneet: Kauneus ei ole tärkeintä, vaan itsensä hyväksyminen.
Sun pitäis nyt kyllä heti hakeutua mielenterveystoimistoon tai lääkärille, joka antaa lähetteen terapeutille. Nuo ajatukset on mullekin tuttuja, ja niistä pääsee eroon vain keskustelemalla jonkun kanssa. Jos puhuminen on vaikeaa ja kovin ahdistavaa, voit saada tueksi mielialalääkityksen. Se saattaa pelottaa, mutta on suureksi avuksi.
mua itteänikin kiusattiin koko peruskoulun ajan, eikä sille tehty myöskään mitään.Turvattomuus kyllä takuuvarmasti vie lopulta itsetunnon rippeetkin ja itseluottamuksen. Koti oli myös väkivaltainen, isäni käytti fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Itsekään en ollut arkuuteni ja ujouteni takia sinun ikäisenäsi seurustellut, eka kerran aloin seurustella 24- vuotiaana.
Sinut on tosi hyvin "opetettu" ajattelemaan että et kelpaa,ja minäkuvasi on kiusaamisen ansiosta vääristynyt.Eikä se oo helppoa muuttaa ajattelumaailmaa. Ite käyn justiinsa tuota samaa vaihetta läpi. Ammattiapua sinä kipeästi tarvitset jos haluat tosissaan alkaa "elämään".
Kirjota ja kerro lisää, mä kyllä luen ja annan tukea, mulla on jo kokemusta. mutta ensiksi hakeudu hoitoon, se on ensi askel matkalla näkyväksi. Kenenkään meistä ei tarvi olla näkymätön, SINÄ ja kaikki me kelvataan ja sovitaan tälle pallolle.