Ihmiset vierantuneet

Pitäisi välillä miettiä mikä on tärkeää elämässä.
Päivittäin tarvitsemme juomaa eli ainakin vettä. Yli vuorokauden sisällä ruokaa ja talvella myös jonkinlaisen lämpimän paikan että selviämme päivän ja seuraavan yön. Tarvisemme turvallisen elinympäristön lapsillemme, jotka ovat ainut mitä meistä jää historiaan.

Tarvitaanko maataloutta? Tarvitaanko teollisuutta? Onko maatlous nimenomaan se mitä ei enää tarvita. Omavaraisuutta kriisitilanteessa. Pitäsikö maatalous ja puuntuotanto vaihtaa öljyntuotantoon?

Entisenä maalaistalon poikana otan kantaa maatalouteen.

Ymmärrä nyt "kaupunkilaisena" myös muiidenkin tarpeita kakunjaossa.

Maalaistalomme ei ollut köyhimpiä aikanaan. Mutta tulot ei 70 ja 80 luvuilla ollut kovin hyvät. Lomittajat kyllä oli pari viikkoa vuodessa. Muuten vanhempieni työ oli 7 päiväistä viikossa. Aamulypsy oli klo 7 ja iltalypsy klo 18.00. Äiti ruokitsi eläimet sekä hoiti isän kanssa lannat pois. Hoiti muita eläimiä lehmien lisäksi. Pelkkään lämmityskeen puilla sai suuressa navetassa tehdä aikamoisen määrän työtä. Talvella oli metsätyöt yli metrin hangessa ja keväästä syksyyn peltotyöt.

Itse olin lapsi silloin enkä oikein jaksanut aina tehdä kymmen tuntisia päiviä kesäisin pellolla, mutta toisaalta monta kertaa oli mukavaa tehdä porukassa ja kaupunkilaissukulaisten (Stadistakin) kanssa.

Nykyisin maanviljely on muuttunut suuriksi yksiköiksi. Kuitenkin harva tila on Oy-muotoinen, jossa voitosta maksetaan vero. Vain suurimmat kartanot on saaneett verottajalta oikeuden toimia Oy-muodossa.

Jos kansalliset tuet poistetaan on selvää että maatalous romahtaa. EU on maatalous järjestö joka jakaa tukia maataloudelle pääasiassa kansallisesti. MItä on kansallinen tuki ja EU-tuki?
Toisaalta pitää muistaa että Oy teollisuus saa energia halvemalla kuin maatalous (sähkö, öljy). Poistot koneista suuremmat (työsuhdeauto ei ollut mahdollinen vanhemmillani, vaikka he tarvitsivat autoa tavaroiden kuljettamiseen etc.

Pitää myös muistaa että alkutuonnon osuus ruoan hinnasta on pieni. Esim. leivässä on
välikäsiä 70-80%. Myllyt, Fazer,Keskot, kuljetukset, verot ym.

Olin kerran yksinäni nuorena poikana ruispellon reunassa. Olin melko nälkäinen ja katselin kasvavaa 10 cm ruista. Kyllä silloin ajattelin kuten vieläkin. Autoa voi odottaa ulkomailta kaksi viikkoa jos sitä ei pysty tuottaja heti toimittamaan. Mutta entäs ruoka ulkomailta....

Kyllä Suomella pitää olla omaa tuotantoa maataloudessakin. Siis ruoan osalta varsinkin. Lisäksi tulisi enrgiantuotantoa miettiä uudelta tasolta kiristyvillä öljymarkkinoilla. Kiina tulee olemaan avainkysymys tulevaisuudessa.
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

puhut, oikeassa olet.
Olen useamman kerran seurannut keskusteluja suomalaisesta maataloudesta...hassuin juttu mikä on muodostunut keskusteluista, on se käsitys että ruoka tulee tehtaasta...

Äänestä
  • Lidlistähän ne sapuskat tulloo :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellisuudesta kirjoitti:

Pitäisi välillä miettiä mikä on tärkeää elämässä.
Päivittäin tarvitsemme juomaa eli ainakin vettä. Yli vuorokauden sisällä ruokaa ja talvella myös jonkinlaisen lämpimän paikan että selviämme päivän ja seuraavan yön. Tarvisemme turvallisen elinympäristön lapsillemme, jotka ovat ainut mitä meistä jää historiaan.

Tarvitaanko maataloutta? Tarvitaanko teollisuutta? Onko maatlous nimenomaan se mitä ei enää tarvita. Omavaraisuutta kriisitilanteessa. Pitäsikö maatalous ja puuntuotanto vaihtaa öljyntuotantoon?

Entisenä maalaistalon poikana otan kantaa maatalouteen.

Ymmärrä nyt "kaupunkilaisena" myös muiidenkin tarpeita kakunjaossa.

Maalaistalomme ei ollut köyhimpiä aikanaan. Mutta tulot ei 70 ja 80 luvuilla ollut kovin hyvät. Lomittajat kyllä oli pari viikkoa vuodessa. Muuten vanhempieni työ oli 7 päiväistä viikossa. Aamulypsy oli klo 7 ja iltalypsy klo 18.00. Äiti ruokitsi eläimet sekä hoiti isän kanssa lannat pois. Hoiti muita eläimiä lehmien lisäksi. Pelkkään lämmityskeen puilla sai suuressa navetassa tehdä aikamoisen määrän työtä. Talvella oli metsätyöt yli metrin hangessa ja keväästä syksyyn peltotyöt.

Itse olin lapsi silloin enkä oikein jaksanut aina tehdä kymmen tuntisia päiviä kesäisin pellolla, mutta toisaalta monta kertaa oli mukavaa tehdä porukassa ja kaupunkilaissukulaisten (Stadistakin) kanssa.

Nykyisin maanviljely on muuttunut suuriksi yksiköiksi. Kuitenkin harva tila on Oy-muotoinen, jossa voitosta maksetaan vero. Vain suurimmat kartanot on saaneett verottajalta oikeuden toimia Oy-muodossa.

Jos kansalliset tuet poistetaan on selvää että maatalous romahtaa. EU on maatalous järjestö joka jakaa tukia maataloudelle pääasiassa kansallisesti. MItä on kansallinen tuki ja EU-tuki?
Toisaalta pitää muistaa että Oy teollisuus saa energia halvemalla kuin maatalous (sähkö, öljy). Poistot koneista suuremmat (työsuhdeauto ei ollut mahdollinen vanhemmillani, vaikka he tarvitsivat autoa tavaroiden kuljettamiseen etc.

Pitää myös muistaa että alkutuonnon osuus ruoan hinnasta on pieni. Esim. leivässä on
välikäsiä 70-80%. Myllyt, Fazer,Keskot, kuljetukset, verot ym.

Olin kerran yksinäni nuorena poikana ruispellon reunassa. Olin melko nälkäinen ja katselin kasvavaa 10 cm ruista. Kyllä silloin ajattelin kuten vieläkin. Autoa voi odottaa ulkomailta kaksi viikkoa jos sitä ei pysty tuottaja heti toimittamaan. Mutta entäs ruoka ulkomailta....

Kyllä Suomella pitää olla omaa tuotantoa maataloudessakin. Siis ruoan osalta varsinkin. Lisäksi tulisi enrgiantuotantoa miettiä uudelta tasolta kiristyvillä öljymarkkinoilla. Kiina tulee olemaan avainkysymys tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu