Oon 15-vuotias tyttö. Mulla on ahdistusta jolle ei oikeastaan ole mitään erityistä syytä. Ahdistun helposti todella pienistäkin asioista, ja se on alkanut tässä reilu vuoden sisällä häiritsemään mun elämää. Suurin ongelma on etten pysty nukkumaan. Oon jo pienestä asti ahdistunut nukkumaan menosta, mutta nykyään en vain pysty nukahtamaan ollenkaan. Ajatukset pyörii vaan päässä, ja normaali arki-iltoinakin saan unen n. 1.30 - 6 aikaan yöllä. Se johtaa siihen että on viikonloppuna nukuttava yksi yö 12 - 15 tunnin yöunilla.
Ahditukseni tulee yleensä aina tietyissä samoissa tilanteissa tai paikoissa. Kun herään aamulla herään ahdistukseen että pitää mennä kouluun. Yleensä koulumatka on kaikista kauheinta. Myöhästyn usein koulusta koska en vain halua enkä jaksa mennä. Ahdistun jo siitä ilmapiiristä mikä siellä on kun astun ovista sisään. Väsymykseni on varmaan yksi syy siihen että olen niin ahdistunut koulussa. Mulla ei ole luokallani yhtäkään kaveria, mutta en ole niin yksinkään. Pystyn juttelemaan kaikille luokkalaisilleni, ja ruokaluit ja välitunnit kuljen porukan mukana. En kyllä koe kuuluvani siihen ollenkaan. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä joka on eri luokalla. Sillä on kuitenkin paljon muitakin kavereita joten häntä nään aina joskus. Tuntuu että sekin ystäväsuhde on vähitellen häviämässä.
Ahdistun yksinäisyydestä, mutta tätä menoa jään aivan yksin. Itken lähes joka ilta. Ahdistun kotona, mutta koen ettei ole paikkaa minne mennä. Kotona mua ahdistaa ihan pienimmätkin asiat niin kuin keittiön valot. Joskus luulin että olen vain stressaantunut, mutta en ole tämä on pahempaa. Yleensä minulla nousee pulssi, koen etten pysty hengittämään tai tulee "pala kurkkuun". Muutaman kerran koin tukehtuvani. Tuntuu että ahdistus jotenkin hallitsee ajatuksiani. Ajattelen lähes joka asiasta ensin, että mitä muut ajattelevat minusta. En osaa olla oma itseni, en oikeastaan tiedä millainen oon. Ajattelen myös usein että mun pitää olla valmis kaikkeen. Välillä koen olevani jossain toisessa todellisuudessa. Mietin mitä tekisin jos kaikki läheiseni kuolisivat, tai millainen tulevaisuuteni olisi vai onko mulla edes sellaista. En osaa tehdä edes päätösiä, pitäisi päättää jatko-opiskelupaikasta mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Herään unistani itkien ja kaikki tälläiset ajatukset tulee päähän. Joskus niihin uniinkin.
Ahdistuksen takia katson lukuisia tv-sarjoja, koska silloin ei tarvitse ajatella mitään. Myös liikunta harrastukseni helpottaa ahdistusta, koska silloinkaan ajatuksen eivät häiritse. Tekemättömyys ahdistaa, ja sen takia yritän tehdä joka päivälle aikataulun mitä teen mihinkin kellon aikaan. Elämä tuntuu nykyään enemmänkin suorittamiselta.
Nyt lähi-aikoina tätä kaikkea paskaa on vain enemmän, ja olen yrittänyt selvittää voiko olla jokin syy miksi ahdistun niin helposti tai mistä se ylipäätänsä tulee.
Onko jollain muulla samaa? Tai osaako joku auttaa? Vai kuinka epänormaali 15-vuotias olen?
Ahditukseni tulee yleensä aina tietyissä samoissa tilanteissa tai paikoissa. Kun herään aamulla herään ahdistukseen että pitää mennä kouluun. Yleensä koulumatka on kaikista kauheinta. Myöhästyn usein koulusta koska en vain halua enkä jaksa mennä. Ahdistun jo siitä ilmapiiristä mikä siellä on kun astun ovista sisään. Väsymykseni on varmaan yksi syy siihen että olen niin ahdistunut koulussa. Mulla ei ole luokallani yhtäkään kaveria, mutta en ole niin yksinkään. Pystyn juttelemaan kaikille luokkalaisilleni, ja ruokaluit ja välitunnit kuljen porukan mukana. En kyllä koe kuuluvani siihen ollenkaan. Tällä hetkellä minulla on yksi ystävä joka on eri luokalla. Sillä on kuitenkin paljon muitakin kavereita joten häntä nään aina joskus. Tuntuu että sekin ystäväsuhde on vähitellen häviämässä.
Ahdistun yksinäisyydestä, mutta tätä menoa jään aivan yksin. Itken lähes joka ilta. Ahdistun kotona, mutta koen ettei ole paikkaa minne mennä. Kotona mua ahdistaa ihan pienimmätkin asiat niin kuin keittiön valot. Joskus luulin että olen vain stressaantunut, mutta en ole tämä on pahempaa. Yleensä minulla nousee pulssi, koen etten pysty hengittämään tai tulee "pala kurkkuun". Muutaman kerran koin tukehtuvani. Tuntuu että ahdistus jotenkin hallitsee ajatuksiani. Ajattelen lähes joka asiasta ensin, että mitä muut ajattelevat minusta. En osaa olla oma itseni, en oikeastaan tiedä millainen oon. Ajattelen myös usein että mun pitää olla valmis kaikkeen. Välillä koen olevani jossain toisessa todellisuudessa. Mietin mitä tekisin jos kaikki läheiseni kuolisivat, tai millainen tulevaisuuteni olisi vai onko mulla edes sellaista. En osaa tehdä edes päätösiä, pitäisi päättää jatko-opiskelupaikasta mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Herään unistani itkien ja kaikki tälläiset ajatukset tulee päähän. Joskus niihin uniinkin.
Ahdistuksen takia katson lukuisia tv-sarjoja, koska silloin ei tarvitse ajatella mitään. Myös liikunta harrastukseni helpottaa ahdistusta, koska silloinkaan ajatuksen eivät häiritse. Tekemättömyys ahdistaa, ja sen takia yritän tehdä joka päivälle aikataulun mitä teen mihinkin kellon aikaan. Elämä tuntuu nykyään enemmänkin suorittamiselta.
Nyt lähi-aikoina tätä kaikkea paskaa on vain enemmän, ja olen yrittänyt selvittää voiko olla jokin syy miksi ahdistun niin helposti tai mistä se ylipäätänsä tulee.
Onko jollain muulla samaa? Tai osaako joku auttaa? Vai kuinka epänormaali 15-vuotias olen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja vanhempia en haluu tällä asialla vaivata, kun ei ne mua ymmärtäis. Jollekki psygologillekko täs tilantees pitäis puhua?
Olisiko siellä kotonakin jotain ahdistavaa, muutakin kuin ne keittiön valot? Et halua puhua vanhemmillesi, mutta jollekin olisi hyvä puhua. Voisit mennä tuosta nukkumisongelmastasi puhumaan vaikka terveydenhoitajalle, jolloin ne ahdistavat asiat tulee luonnollisesti myös puheeksi. Hän voisi sitten ohjata eteenpäin, jos näkee aiheelliseksi.
yllä sinun kannattaisi alkaa puhumaan noista asioista ja ei vain miettiä niitä mielessään. Illalla ennen nukahtamista kannattaa lukea jotain mukavaa, kuunnella kaunista rentouttavaa musiikkia.
Kuulostaa tosi tutulta monessa kohdassa. Hassua miten samanlaisia ongelmia mulla on, vaikka oonkin jo ihan aikuinen (28 v.). Mun mielestä sun ahdistus kuulostaa sen verran hankalalta, että kannattaa ehdottomasti hakea apua. Psykologeille tarvitaan lähete, joten ensin täytyy käydä lääkärissä.Voit aloittaa käymällä vaikka koulun terkkarin tai terveyskeskuksen hoitajan luona, jotka varmaan osaavat ohjata eteenpäin. Voit käydä kurkkaamassa myös tuolla:
https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/Pages/default.aspx
Hyvä sivusto, jossa voi arvioida erilaisten ongelmien (tässä tapauksessa siis ahdistuneisuuden) vaikeusastetta, ja sen jälkeen valita oman paikkakuntansa, jolloin esiin tulee lista sopivista yhteydenottopaikoista.
Olis hyvä puhua asiasta myös vanhemmille, mutta ymmärrän hyvin, että se tuntuu vaikealta. Itselleni oli sun ikäisenä (ja on edelleenkin) tosi vaikeeta puhua ongelmista ja tunteista vanhemmilleni tai muillekaan. Joku ehdotti tossa, että voisit puhua terkkarille ensin vaan unettomuudesta, koska fyysisistä oireista on yleensä paljon helpompi puhua. Mun mielestä se oli hyvä idea, ja ehkä voisit soveltaa samaa myös vanhempien kanssa puhumiseen.