Kärsämäen Polittisen ilmapiirin vuoksi

hantanen

Pyhäntä ei koske kärsämäen poliittiseen kulttuuriin vuoksi eikäpä paljon muutoinkaan halua olla tekemisissä kämäkisten kanssa,siihen pitkällä tikullakaan, yli 40 vuotta on jo k-mäkisiä elätetty ja miljoonia kärsämäkeen verorahoja annettu. Pyhännän hyvin johdetun kuntahallinnon ja hyvin hallinnoimasta kuntakonsernista jonka avulla yritys-ystäväliseen Pyhäntään syntyneestä teollisuuden työpaikoista on saanut monet Kärsämäkisetkin leipänsä. Samaan olisi ollut mahdolisuus ja vielä paremmat infrastruuktuurin edellytykset Kärsämäellä mutta polittinen sisäsiittoisuus ei tunnetusti jalosta ihmistä kuin ei sen hallintoakaan ja tulos on nähtävissä, esim Pohjolan Maito olisi tullut taannoin mutta riitelyyn sekin torppasi, Luonuanperän allas ja virkistys kalastusta ynm vapaa-ajan soutelua, tulvavesien hallinnoinni lisäksi, sekään ei passanut ja monet "koposet on kokeilleet käyneet ja p-puhuen lähteneet ja näkymät on että lähtevät jos samanlainen kunta poliitikan sekoilu jatku. K-kunta-Velkaa, että muillekkin jakaa, kiitos ei tuleviin yhtymiin.

16

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajassa mukana

      Pyhäntä Oulun Eteläsen alueen kärkikunta.

      • Taono

        Nii on ,iso ja vilikas.

    • canislupus2

      ei paljoa kyllä kinnosta Siikalatvakaan liittymän, mutta Helsinki horosontista katsoen se tietenkin on ilman muuta selvää

    • katohan kummaa

      vaan eipä me nyt niin tässä pyhäntäsiä kaivatakkaa.

      • Konkurssi

        Incap otettiin Hokkuspokkuksen ansioista sellaisilla ehdoilla kylään, että kaikki muut, mukaan lukein Iisalmi, heittivät Incapin edustajat ulos neuvotteluista heti kättelyssä...mutta täällä heille luvattiin maat ja monnut ja loppu onkin historiaa...

      • tiiät sie
        Konkurssi kirjoitti:

        miten kävi maakaupoissakin (kunnalta lujalle) jos sivuutetaan millin miinus kärsämäen kassaan kiitos incap?

      • kelaappa
        Konkurssi kirjoitti:

        Incap otettiin Hokkuspokkuksen ansioista sellaisilla ehdoilla kylään, että kaikki muut, mukaan lukein Iisalmi, heittivät Incapin edustajat ulos neuvotteluista heti kättelyssä...mutta täällä heille luvattiin maat ja monnut ja loppu onkin historiaa...

        vähän,menneitä.Kyllä kaikki kylän päättäjät oli "käsiojossa"ottamassa incap:ia ,aivan kaikki.

      • niin oli paanulinnaa
        kelaappa kirjoitti:

        vähän,menneitä.Kyllä kaikki kylän päättäjät oli "käsiojossa"ottamassa incap:ia ,aivan kaikki.

        kin paitsi yks ja ens kesänä pyllähtämässä ty kunnan niskaan

      • BÄÄÄÄÄÄÄ
        kelaappa kirjoitti:

        vähän,menneitä.Kyllä kaikki kylän päättäjät oli "käsiojossa"ottamassa incap:ia ,aivan kaikki.

        Sama kuin atten kanssa, lammaslaumaa, joka uskoo mitä taikuri hokkuspokkus heille kertoo ja kävelevät määkyen perässä ja tottelevat häntä.... huippuna "päättäjä" TOYBOY, joka taisi saada palkkioksi jotain muutakin.....

      • hantanen

        olittapa kelputtamassa Pyhäntää hyvinkin mieluusti, vae Jussi lähti ulos

      • niin ja
        BÄÄÄÄÄÄÄ kirjoitti:

        Sama kuin atten kanssa, lammaslaumaa, joka uskoo mitä taikuri hokkuspokkus heille kertoo ja kävelevät määkyen perässä ja tottelevat häntä.... huippuna "päättäjä" TOYBOY, joka taisi saada palkkioksi jotain muutakin.....

        sitten on nämät varsinaiset pässit jotka ei ole päättämässä mistään.Ne vaan valittaa valittamasta päästyään ja lähettää "terveisiä" kaikille mahdollisille tahoille.

      • Milloin sinä tunnust
        niin ja kirjoitti:

        sitten on nämät varsinaiset pässit jotka ei ole päättämässä mistään.Ne vaan valittaa valittamasta päästyään ja lähettää "terveisiä" kaikille mahdollisille tahoille.

        at ettei kärsämäen kunnanvaltuusto korkeimpana päättävänä elimenä tee kärsämäessä päätöksiä kuin satunnaisesti jos se palvelee hyväveliä heidän tavoitteidensa ajamisessa? Tiedät harvinaisen hyvin jos olet hitusenkaan seurannut päätöksentekokulttuuria kärsämäessä kuinka esim. valtuuston kokouksissa esityslistan asioista ei ole valtuuston annettu tehdä päätöstään vaan valtuuston puolesta on tehnyt päätöksiä kj hallituksen kepujen kanssa kuulematta valtuuston kantaa? Montako esimerkkiä haluat esille nostettavan?

        Ja mitä "terveisiin" tulee niitä on tullut mm. vn:lta, mo:lta ja kho:lta kumoten "pässien" laittomia päätöksiä.

      • kohta liki
        Milloin sinä tunnust kirjoitti:

        vuoden on kuultu tuota yhtä ja samaa itkuvirttä a´la kärsämäki.

    • edel tarkennus

      olittapa kelputtamassa muodostettavaan Siikalatvaan Pyhäntää hyvinkin mieluusti, vae Jussi käveli kokouksesta ulos v2007

    • tuttujuttu5

      niinkö

    • jojoo

      niin ja s-latvan edustajat veti portailla norttia ja vielä natsat söi oli hemmot kirreellä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2043
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1495
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1371
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe