Ei kaikki "Kultaa mikä kiiltää", muistakaa tämä.

Niin, haluan vain muistuttaa, Keskustan väliaikainen nousu . johtuu ainoastaan näistä Pohjois Suomen Lesdstiolaisten valpastuessa, ja yhtyessään "Sipilä huumaan". Nythän on niin, että kun nuo Lestet, lyttäytyvät yhteen, siis kun Saarnamiehet ympäri Puhjanmaan julistavat, että nyt saadaan Uskovaiset edustaja kun heitä äänestetän-

Muistammehan kun Tyrnävän ja naapurikunta Lumijoki, saivat molemmat Kansanedustajan jotka olivat puhtaasti Lesdatiolaisia siis Aane Töllin Tyrnävältä jossa on noin neljätuhatta asukasta, sekä Lumijoelta jossa on noin kaksituhatta asukasta, sielläkin tämä Lestedustaja keräsi viisituhatta ääntä, en nyt muista hänen nimeään, hän jäi pois viime vaaleissa terveydellisten asiain vuoksi.

Tarkoitan vain sitä, että kun on yksimielisyyttä niin äänten keskittämiset kannattaa. ja näillä Lestoillahan sitä yksimielisyyttä piisaa. Heidän iskulauseensahan onkin, Omia uskonsisaria ja veljiä ei missään kaupoissa petetä, mutta uskottomia, siis ei lesdastiolaisia , saa pettää kaikissa kaupoissa, saa siis lyödä kuin "Vierasta sikaa" kuten sanota kuuluu. Että tällainenkin tapaus täältä pohjan raukoilta rajoilta.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi niin hirveästi heidän uskontoaan soimata ?
Kaikkihan me olemme laisiamme.
Molemmat mainitsemasi helkilöt, ovat varsin pystyviä ajamaan isanmaamme asioita.

Ei sekään hyväksi olisi, jos pääkaunkiseudun jupit, vain yksin siellä olisivat maan asioista päättämässä.

Uusi-Ukki, laittappa se Lappeenrannan juttusi uudelleen, sitä paljon mukavampi lukea.
Tee uusi aloitus, jos saisit muitakin siihen kertoilemaan vastaavaa.
Kuten siinä ketjussa olikin jo. Jokin häiriö oli, kun selvinnyt poistamatta?
Oli jo, mutta se poistettiin ?

Olisko nämä ammattihäiriköt siihen kin iskeneet?
Mehän ei Ukin kanssa olla häiriköitä, eihän ?

Äänestä

Joopa!!!
Pitää uskoa vain SAK/demareiden valheita, ja tukea vain Ahteen perhettä.
Sehän ei taas ukkelipoloa haittaa yhtään, vaikka Ahde saisi kaikki Oulunseudun äänet ja vähän ylikin. ;)))
Buahhahhaaaaa noita ukkelin höpötyksiä, kun ne ovat pöljiä.

Keskustan nousu johtuu niin monesta seikasta, ettei sitä SAK/demari ymmärrä.
Sanotaan nyt yhdeksi Kepun nousun syyksi SAK/demareiden valehtelu ja yhteiskuntarosvous.
Lisääkin löytyy, kuten Uropilaisen ylimielisyys, ja Stubbin ja Kataisen demareiden , vassukoiden sekä vihreiden kera suorittama kansakusetus ökyrosvojen pussiin.
Sitten vielä kun lisätään tuohon, että maamme on ajettu siihen tilaan, kuin oltaisiin Ruotsin alusmaa.
Pakolaiten hyysääminen on yksi syy, miksi demut ryömii missä ryömii, mutta eivät ilmeisesti vielä ole pudonneet tarpeeksi, kun eivät vieläkään kunnioita Suomen kansaa ja sen äänestäjiä.

Ei tuo uskonto näy haittaavan keitään muita, kuin ateisti demareita, jotka nyt yrittävät esiintyä niin kirkonystävinä, että oksettaa, kun tarkoituksensa on vain varastaa kirkonkin omaisuus demuloisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki. kirjoitti:

Niin, haluan vain muistuttaa, Keskustan väliaikainen nousu . johtuu ainoastaan näistä Pohjois Suomen Lesdstiolaisten valpastuessa, ja yhtyessään "Sipilä huumaan". Nythän on niin, että kun nuo Lestet, lyttäytyvät yhteen, siis kun Saarnamiehet ympäri Puhjanmaan julistavat, että nyt saadaan Uskovaiset edustaja kun heitä äänestetän-

Muistammehan kun Tyrnävän ja naapurikunta Lumijoki, saivat molemmat Kansanedustajan jotka olivat puhtaasti Lesdatiolaisia siis Aane Töllin Tyrnävältä jossa on noin neljätuhatta asukasta, sekä Lumijoelta jossa on noin kaksituhatta asukasta, sielläkin tämä Lestedustaja keräsi viisituhatta ääntä, en nyt muista hänen nimeään, hän jäi pois viime vaaleissa terveydellisten asiain vuoksi.

Tarkoitan vain sitä, että kun on yksimielisyyttä niin äänten keskittämiset kannattaa. ja näillä Lestoillahan sitä yksimielisyyttä piisaa. Heidän iskulauseensahan onkin, Omia uskonsisaria ja veljiä ei missään kaupoissa petetä, mutta uskottomia, siis ei lesdastiolaisia , saa pettää kaikissa kaupoissa, saa siis lyödä kuin "Vierasta sikaa" kuten sanota kuuluu. Että tällainenkin tapaus täältä pohjan raukoilta rajoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu