Oulu 14.1.2015 klo 11:05 | päivitetty 14.1.2015 klo 11:05
Kunnianloukkaustuomion saanut Joukamo Kortesalmi ei pyri eduskuntaan
Perussuomalaisten Kortesalmi sanoo, että tuomio ei vaikuttanut päätökseen. Kuusamolaisvaltuutettu harkitsee ehdokkuutta neljän vuoden kuluttua.
Perussuomalaisten kuusamolainen kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi ei pyri eduskuntaan.
Joulukuun lopussa kunnianloukkauksesta sakkoihin tuomittu perussuomalaisten kuusamolainen kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi ei lähde ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.
Kortesalmen mukaan päätökseen ei liity dramatiikkaa eikä häntä ole painostettu poisjääntiin puoluejohdon taholta. Joukamo Kortesalmi toimii muun maussa Perussuomalaisten järjestösihteerinä.
– Tähän päätökseen ei sisälly mitään dramatiikkaa, vaan se on selkeä jatko niille kieltäytymisille, joita olen tehnyt monta kertaa lukuisissa vaaleissa aikaisemminkin.
– Puolueessa joillakin tahoilla on ehkä elänyt virheellinen käsitys siitä, että olisin automaattisesti ehdolla eduskuntavaaleissa, Kortesalmi sanoo.
– Minua on siis samanaikaisesti sekä pelätty että toivottu listoille.
Kortesalmi sanoo harkitsevansa lähtemistä ehdolle eduskuntavaaleissa neljän vuoden kuluttua.
LUE MYÖS
Kuusamolaisvaltuutetulle rapsahti sakkoja kunnianloukkauksesta 10.12.2014
Kunnianloukkaustuomion saanut Joukamo Kortesalmi ei pyri eduskun
5
189
Vastaukset
- Kokoomus
Kyllä Kortesalmen pyrky on ollut pelkkää dramatiikkaa. Ensin puoluesihteeriksi,sitten piirinpuheenjohtajaksi,liittyi kirkkoon takaisin ja pääsi vielä kirkkovaltuustoonkin,mutta äänisaalis oli pettymys.
Pettymys oli myös Kulpakon vaalitulos,jota vain mainosti.
Kertoiko Kortesalmi minkäpuolueen ehdokkuutta tavoittelee neljänvuoden päästä? - 8:n ääntä
Voisiko Joukamo perustella mitkä on ne luluisat vaalit joissa hän on kieltäytynyt ehdokkuudestaan, ei ainakaan silloin kieltäytynyt kun sai kokoomuksen ehdokkaana 8 ääntä kunnallisvaaleissa.
- Vuotungista
Kieltäytymisiä on niinpaljon ettei niitä voi enään muistaa.
- Martta pj.
Varmaan kieltäytynyt Kuusamon Marttojen puheenjohtajuudestakin.
- youiu på
vaaliehdokas
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 585030
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai544552Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1214472Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san2881582- 2281298
- 811291
- 681245
- 305988
- 199930
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.50810